perjantai 1. maaliskuuta 2013

Panosta jalkoihisi

Meidän perheessä sattuneesta syystä ollaan todella tarkkoja millä kengillä askelletaan. Olen tämän lyhyen agility- uran aikana juossut pelkästään Inoveilla, tarkemmin sanottuna Inov-8 X-talon 160 kengissä. Olen ollut niihin aivan yyyyber tyytyväinen. Aivan loistavat kengät. Ihanan kevyet ja mukavan tuntuiset jalassa, mutta silti todella pitävät. Pari vuotta on näillä jo tullut juostua (kuten kuvasta voi päätellä). 


Reilu kuukausi sitten sain käyttööni kuitenkin Icebugin Anima kengät. Merkin maahantuoja PYKA markkinoi niitä lauseella "Kevyt ja pitävä uutuus vauhdikkaaseen juoksuun". Näin ollen siis juurikin sopivat kengät agilityharrastajalle. Ajattelin, että ei ole Inovien voittanutta, mutta olin positiivisesti yllättynyt miten hyvät kengät kyseessä onkaan. Kenkä on kevyt jalassa ja siinä on erittäin pitävä ja kimmoisa pohja. Kengät myös kestävät hyvin käyttöä ja pitävät muotonsa. Itselleni on ainakin todella tärkeää, että voin luottaa kenkieni pitoon radalla ja että ne ovat kevyet ja hengittävät. Normaaleissa juoksulenkkareissa (sileäpohjaisissa, ilman kuviontia) en itse uskaltaisi ainakaan yhtään tekonurmella tai hiekalla juosta.


Samaisista Icebug Anima kengistä on muuten saatavilla myös nastalliset versiot talvijuoksuun. Kengissä on 19 kpl hiiliteräsnastoja sekä runsas pohjan kuviointi lisäämässä pitoa. Täytyy hankkia ne ensi talveksi niin ei voi ainakaan liukkauteen vedoten jättää juoksemista talveksi. Kengät tietenkin viimeistelen 100% oman jalan mukaan räätälöidyillä Footbalance pohjallisilla. Pohjalliset korjaavat tai ennaltaehkäisevät jalan mahdollisia virheasentoja ja kaiken lisäksi ne ovat erittäin mukavat käyttää. Kenkä kuin kenkä tuntuu aina istuvalta ja juuri omalle jalalle tehdyltä. Voin lämpimästi suositella! 


Tunnen paljon liikkujia sekä agility-harrastajia ketkä eivät löydä oikeaa ja hyvin istuvaa kenkää ja mm. siitä syystä kärsivät erinäisistä ongelmista. Agility on erittäin vauhdikas laji, jolloin välineet kannattavat ehdottomasti olla paremmat kuin hyvät. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jalkoihin liittyviin välineisiin kannattaa panostaa sillä jaloillahan teemme sen kaiken työn mikä liittyy liikkumiseen ja seisomiseen. Siksi esimerkiksi alansa parhaat kengät tai pohjalliset ovat mielestäni ehdottomat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti