sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Dream your own dreams, achieve your own goals. Your journey is your own and unique.


Kuten aikaisempinakin vuosina meidän tärkein tavoite ja toive on pysyä terveenä. Tää vuosi tulee olemaan meidän kaksilahkeisten elämässä todella merkityksellinen ja niin ihanan huikeita asioita tulee tapahtumaan, että välillä saa ihan nipistää itseänsä ja miettiä että tapahtuuko nämä asiat oikeasti. Me alamme rakentamaan meidän unelmien kotia ja heinäkuussa juhlitaan meidän häitä. Fiksumpi ei ehkä olisi ajoittanut näitä samalle vuodelle eikä se oikeastaan ollut meidänkään tarkoitus, mutta kiitos Kirkkonummen kunnan meidän rakennusluvan saaminen vaan venyi ja venyi ja kävi hallinto-oikeudessa asti. Nyt näyttää sen verran hyvältä, että keväällä meillä pitäisi olla rakennuslupa ja välittömästi luvan saatuamme alkaa hommat etenemään rytinällä. Me on suunniteltu niin ihana koti, että en vaan malttaisi odottaa.

Tämän vuoksi esimerkiksi agilityn saralle meillä ei ole vielä sen suurempia tavoitteita tälle vuodelle. Töiden lisäksi rakennusprojekti ja häät tulee viemään valtavasti aikaa, energiaa ja panostusta. Se ei tarkoita ettemme tule treenaamaan tai että meillä ei olisi tavoitteita tälle vuodelle. On tavoitteita ja kyllä aiomme reenata. Tuleva koti ja häät on kuitenkin prioritettilistalla ehdottomasti paljon korkeammalla. 

Koirien päivittäiseen elämään raksa ei varmastikaan tule sen suuremmin vaikuttamaan. Lähes aina kun olemme tontilla puuhaamassa, pojat saavat olla mukana. Tontti on aivan valtavan iso ja tielle matkaa, joten saavat huolettomasti painaa mukana tontilla. Vaikka tulisi kuinka hektiset hetket koirien pitkistä metsälenkeistä ja koirakavereiden kanssa lenkkeilystä ei tulla missään vaiheessa tinkimään. Ne on vähintään yhtä tärkeitä itselleni kuin koirille hässäkän keskellä.


Domi:
 Terveyttä ja onnellisuutta
Paimentamassa käyminen
Uusi kahdenkeskinen harrastus; Toko? Nose Work? 
Pitkät juoksulenkit heti keväästä alkaen 



Shokki:
Terveyttä ja onnellisuutta
Kehonhallintatreenit aktiivisena osana arkea
Yhteistyön parantaminen agilityssa
Kisavalmiiksi saaminen -> möllikisoissa kisaavien radalle
Uskaltaisimmeko paimentamaan?

maanantai 16. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 pikakelauksella

Otsikko on kyllä hyvin kuvaava, kun puhutaan meidän vuodesta. Varmasti kiireisin vuosi tähänastisesta elämästäni. Jotenkin tuntuu että tämä vuosi ei voi olla yhtä kiireinen, mutta kun miettii mitä kaikkea tänä vuonna on tiedossa ja jotta ne kaikki on mahdollista toteuttaa niin siihen tarvitsee rahaa, mikä tarkoittaa paljon töitä. Niin huoh, tahti ei taida hellittää. Nautitaan siis hetkestä. Mutta takaisin vuoteen 2016.

Vaikka aina tärkeimpänä toiveena on, että koirat pysyisivät mahdollisimman terveenä niin vuoden 2016 aloitimme heti alkuun Shokin sairaskertomuksella. Shokki jäi hevosen alle kiitos kaahailijan autonratissa ja leikkauspöydälle myöhemmin tammikuussa. Ja leikkaus tietenkin tuli eteen, kun lomailimme kaukana Dubaissa. Alkuvuosi meni myös Domin polven revähdysvammaa parannellessa. Helmikuussa yhden postauksen otsikko olikin "Toiveena kaksi tervettä koiraa" ja nyt ajateltuna toiveena myös hieman vähemmän tapaturma-alttiita koiria.



Helmikuussa on kirjoiteltu Shokin kurinpalautuksesta ja juhlittu Shokin yksivuotissynttäreitä. Koira nyt toki edelleenkin on hyvin itsetietoinen, mutta tuossa reilun vuoden iässä sillä oli melkoinen murkkuikä päällä. Teki jopa protestipissoja tai kakkoja hetken aikaa, jollei pitänyt meidän toimista (kunnon pikku mulkku). Hahhah! Tästä onneksi päästiin hyvin nopeasti eroon. Maaliskuussa oli varsinaiset bileet, sillä Shokki tutkittiin päästä varpaisiin hyvin terveeksi koiraksi. Kennelliitostakin saimme hieman myöhemmin loistavia uutisia.




Hyvien uutisten jälkeen uskalsimme aloittaa hieman aktiivisemmin agilitytreenit. Kiitos lähellä olevan agilityhallin, käytiin tekemässä keväällä ihan lyhyitä treenejä hallilla, Shokin vire oli liian kova tuolloin (hmm... on vieläkin ajoittain) ja sen myötä pidimme treenit noin viiden minuutin pituisina maksimissaan. Panostimme paljon meidän yhteistyöhön, leikkimiseen sekä vireenhallintaan. Pääsiäisenä Shokki sai jäädä hoitoon ja Domi pääsi yksinoikeutetusti mukaan Tahkolle kanssamme. Kevät oli omalta osaltani hyvin kiireistä aikaa töiden osalta. Onneksi oli hyvä tukiverkosto koirien kanssa, joten koirat olivat kokoajan hyvässä hoidossa, vaikka omat työpäivät venyikin.



Kesällä korkkasimme muutamat supermöllit Shokin kanssa. Lenkkeilimme paljon koirakavereiden kanssa ja meillä oli myös pidemmillä hoitojaksoilla kaksi ihanaa bordercollieita, jotka vielä entisestäänkin aktivoivat poikia. Kesäkuussa saimme vielä huippuuutisia geenitestien tuloksien osalta. Täysin terve koira myös tutkittujen CEA, DM ja MDR1 osalta. Domilta lähti jo kesäkuussa karvat edelliskesän ihotulehdusta peläten. Shokilta ei ollut tarkoitus ajaa karvoja, mutta elokuussa sai hampaan jäljet takareiteen ja koko takareisi oli ajettava paljaaksi, joten tulikin ajettua koko koira. 



Elokuussa Shokki tuli kisaikään ja kävimme omistajan mielenrauhan vuoksi mittatikun alla. Täysin turhaan stressasin sillä päivänselvä minihän se oli. Urpoili mittaustilanteessa joten kovin tarkkaa mittaa siitä ei saatu, mutta luulisin sen olevan noin 33,8 cm korkea. Muuten kesään kuului perinteisesti mökkeilyä ja tallilla kävimme myös paljon. Tulihan sitä ihan lomailtuakin pari viikkoa, mikä tuntuu enää vain kaukaiselta muistolta. Mä en edes suoraan sanottuna muista oliko viime kesä edes lämmin? Jonkinlaisessa sumussa kiireiden vuoksi selkeästi vuosi mennyt, kun noinkin tärkeä asia on päässyt unohtumaan.



Syksyllä tuli jälleen koulutettua paljon hyppytekniikkaa ja sai tutustua uusiin mahtaviin ihmisiin koiraharrastuksen parissa. Jatkokouluttauduin myös hyppytekniikkakouluttajien jatkopäivillä sekä heinäkuussa sekä lokakuussa. Myös parille hyvin kiinnostavalle luennolle pääsin osallistumaan (Riitta Kempe: Urheilukoiran valmennuksen jaksotus ja Tiiu Toijalan: Rasitusvammat ja niiden ehkäisy agiliytykoirilla)



Ja marraskuussa hyvät uutiset Shokin terveyden osalta vain jatkuivat. Priimat silmät, polvet ja sydän. Marraskuussa korkkasimme myös mölliradat. Kontaktien osalta olen supertyytyväinen, mutta vireen kanssa edelleen painitaan. Helmikuussa kun pääsemme toivottavasti tauon jälkeen taas treenien pariin niin reenit sen osalta jatkuu. Loppuvuodesta taukoilimme Shokin riehuttua omat anturansa auki jäisellä hiekkapihalla. Luojan kiitos, tästäkin haaverista paranimme yllättävän nopeasti vajaassa kuukaudessa. Paljon tärkeitä asioita jäi varmasti kertaamatta, koska kuten sanottua vuosi tuntui jotenkin vilisevän silmieni edessä. Shokin terveystulokset olivat kyllä ehdottomia kohokohtia. 


maanantai 9. tammikuuta 2017

L-O-M-A


Ihanat neljä kirjainta, itse vain tuntuu, että mitä tuo sana edes tarkoittaa? Onko se jotain syötävää? Minulla ei siis todellakaan ole lomaa. Mutta Shokki on lomalla. Se saa pitää totaalitaukoa agilitystä. Se ei myöskään mene lähellekään halleja edes käymään, jotta ei kierrokset varmastikaan nousisi. Sillä nyt toki nousee kierrokset tuhannesta muustakin asiasta, mutta varsinkin agilityhallit nostavat molempien poikien kierrokset tappiin.

Onhan me tässä paria viikkoa kerrallaan syksylläkin ja anturoiden vuoksi joulukuussakin lomailtu, mutta haluan pitää fyysistä sekä henkistä lomaa vähintään sen 2 kuukautta vuodessa, yleensä toinen kuukausi kesällä ja toinen kuukausi kylminä talvikuukausina. Ja meille se totaalitauko meinaa mahdollisimman stressitöntä elämää. 

Kauhulla välillä kuuntelen töideni puolesta koirien vuosikelloja ja niitä olemattomia taukopätkiä, joten muistakaahan kaikki pitää pari kertaa vuodessa totaalitauko agilitysta ja hallilla käynnistä. Taukoa ei ole jos käydään ihan vain vähäsen hallilla vahvistamassa keppejä tai kontakteja, vaan tauolla todella pysytään pois agilityn parista. Jos se tuntuu vaikealta, niin jaksottakaa vuosi treenipäiväkirjaan ja sen mukaan suunnitelkaa treenikausi. Väitän myös, että totaalitauot tekee yhtälailla hyvää myös ohjaajalle.


Itse lensin viikonloppuna Espanjaan tekemään etätöitä. Onni on työ, jota voi tehdä vaikkapa Espanjassa. Tässäkin ihan vieressä näyttäisi olevan melko houkuttelevan hyvässä kunnossa oleva agilitykenttä. Ehkäpä joku kerta täytyy ottaa Shokki mukaan matkaan tänne. Koirat ovat onneksi hyvässä hoidossa, ikävä on jo nyt, mutta onneksi aika menee nopeasti. Ihan yhtä paljon pojat ei todella aktivointia nyt saa, mutta uskon heidän tottuvan myös siihen nopeasti, tai ainakin se sopii Domille, saa nähdä kuinka ärsyttävä Shokista tulee. Pääseväthän ne pitkille metsälenkeille myös poissa ollessani. Kehonhallintreenit taitavat myös olla enemmän tai vähemmän valitettavasti tauolla. Palataan sitten agilityn, hyppytekniikan ja kropan treenaamiseen pariin taas helmikuusta alkaen.

torstai 5. tammikuuta 2017

Voihan anturat



Meillä on ollut hieman epäonnea anturoiden kanssa. Ensimmäisessä kuvassa Shokin takajalkojen anturat joulukuun alussa ja toisessa Domin oikean takajalan antura samaan aikaan. Nyt onneksi molempien anturat on jo terveet. Shokin anturat olivat alkuun melkoisesti pahemman näköiset, mutta en tietenkään alkuun muistanut ottaa niistä yhtään valokuvaa. Varmaa tietoa ei ole mitä on tapahtunut, mutta melko varmaa tietoa, että Shokki revitteli tuossa meidän omalla pihalla yhtenä pakkaspaivänä, jolloin hiekka oli jäässä ja jäässä oleva hiekkahan on kuin santapaperia. Ja sai sitten kaikki anturansa auki. Että mitenhän Shokki meni noin niinku omasta mielestä? Domille tai suuremmalle osalle muullekaan koiralle tuo ei olisi mahdollista mutta Shokilla on tapana kiihdytellä, suditella ja tehdä äkkijarrutuksia kiukutellessa esim. kottikärryille, joten Shokille kaikki on mahdollista.

Ei muuta kuin kauppaan ostamaan Shokille kengät joka jalkaan, koska anturathan ei toki mitenkään paranisi ilman suojaa. Muutama päivä siinä menikin, jotta löydettiin hyvät kengät ja vielä sellaiset jotka pysyisi koko lenkin päällä. Ensimmäiset eikä toisetkaan ostetut kengät ei todellakaan pysynyt päällä tuon elohiiren matkassa, mutta viimein löydettiin Shokille sopivat kengät Rukan Step tossut. Tämä on varmasti hyvin koirakohtaista, mutta meille nämä ovat aivan passelit ja pysyvät vauhdikkaan metsälenkinkin sataprosenttisesti jalassa. Ja kuinka söpöt ne ovatkaan. 

Kuva lainattu Mustin ja Mirrin sivuilta

Alkuun Shokki oli kuin bambi heikoilla jäillä kengät jalassa, mutta heti kun lähdettiin tossut jalassa ulos ne unohtui. Tällä hetkellä se on Shokille ihan normaalia, että tossut puetaan jalkaan aina lenkille lähtiessä. Onneksi pitkiä metsälenkkejä ei ole tarvinnut jättää väliin vaan tossut jalassa on voitu viettää aivan yhtä aktiivista elämää kuin ennenkin. Agilitytreenit toki jäivät muutamaksi viikoksi täysin tauolle, sillä tossut jalassa ei todella aksata enkä ilman tossuja antanut Shokin muutamaan viikkoon juosta. Sisätiloissa kotona se on pystynyt onneksi kokoajan olemaan ilman tossuja. Ja luojan kiitos anturat kyllä paranee yllättävän nopeasti. Nyt on jo parisen viikkoa anturat ollut hyvät ja agilityhallillekin on taas päästy. Takajaloissa pidän vielä ihan varmuuden vuoksi tossuja pitkillä lenkeillä, ettei vaan pakkaskelin hiekka avaisi anturoita uudestaan.

Domi taas sen sijaan sai kunnon ison tikun jalkaansa syvälle anturaan. Näyttää hyvin pieneltä ja viattomalta reiältä, mutta kyllä siinä kuukauden päivät ennen kuin tuli entiselleen. Silloin tällöin pomputti oikeata takajalkaa, jonka vuoksi jalan otin tarkempaan syyniin. Pienen pieni reikä sieltä löytyi ja alkuun ajattelin, että astunut lasinsiruun tai hiekoitus hiekka tehnyt pienen reiän. Putsailin pari päivää ja pidimme tossua lenkillä. Jalan pomputus kuitenkin vajaan viikon päästä jatkui silloin tällöin. Jalka uudestaan syyniin ja hieman avaamalla sieltä pieni tikku/kivi tai vastaava ulos tuli. Toivoimme saaneemme kaiken ulos, mutta antura toki edelleen tarkkailun alla.

Pomputus taas väheni parin päivän jälkeen, mutta edelleen vajaa viikko tikun/kiven poistamisesta reagoi herkästi anturaa sivuilta puristaessa. Tunne siis oli, että sinne oli jäänyt jotain. Mitään näkyvää ei ollut, joten ajattelin mennä kuvauttamaan anturan. Domi on niin äärettömän kiltti, joten se onnistuu onneksi hereillä. Harrin pieni sisäinen eläinlääkäri halusi kuitenkin vielä katsoa anturaa. Varovasti avaamalla vanhaa reikää saimme näkyviin, että siellä edelleen jotain oli ja sieltä tuli myös hieman kudosnestettä ulos. Emme kuitenkaan näin kotikeinoin päässet siihen käsiksi. Eläinlääkäriin siis. Kuitenkin vielä illan aikana H sivuilta anturaa painamalla yritti saada sitä ulos. Puristamalla , joka tietenkin alkoi olla jo melkosen kivuliasta Domille sieltä kuitenkin pullahti esiin pitkä tikku, joka oli aivan pystyssä anturassa syvemmellä. Ei ihme, että oli kipeä. Mä en edes voi käsittää, miten se on saanut sinne noin pystyssä tikun. Loppu hyvin kaikki hyvin, tikku ulkona ja nyt antura lähes täysin jo parantunut viikon takaisesta tikun poistosta.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Day 1 of 365

Vuoden ensimmäisellä lenkillä

Vuoden 2017 ensimmäinen päivä ja vuoden ensimmäinen päivitys lupaa melkosen paljon aktiivisempaa blogivuotta kuin viime vuonna ja se on myös tarkoitus. Myös katsausta menneeseen ja kurkkauksia tulevaan on tulossa viimeistään viikon päästä, kun lennän Espanjaan ja lentomatkat on tunnestusti hyvää aikaa blogin päivittämiseen. 

Meillä uusi vuosi vaihtui melko rauhallisesti kotona. Koirien vuoksi harvemmin sen suuremmin uuttavuotta tulee juhlittua tai jos olemme olleet reissussa uudenvuoden niin koirille on varmistettu hyvä hoitopaikka. Vaikka ne eivät sen suuremmin raketteja ja pauketta pelkää niin en silti halua niitä pidemmäksi aikaa aattona yksin jättää. Sekä Domi että Shokki on kyllä pennusta saakka viety kuuntelemaan aseen laukauksia ja mökillä kesäisin edelleen ammutaan usein, joten voisi sanoa niiden myös tottuneen paukkeeseen. Eihän täällä Kirkkonummen metsissä toki samalla tavalla paukukaan kuin keskustassa, joten vaikea sanoa miten koirat suhtautuisivat keskustassa ilotulitteiden räiskyntään. 

Moni on näin uudenvuoden aikoihin aina kieltämässä kaikki raketit ja Facebookki on täynnä erilaisia valistuksia uuteenvuoteen, koiriin ja hevosiin liittyen. Eikä se varmasti niin huono idea olisikaan kieltää raketit. Varsinkin kun edelleen on niitä idiootteja, jotka ei noudata sallittua rakettien ampumisaikoja. Siihen että raketit kiellettäisiin kokonaan on varmasti kuitenkin vielä melkosen pitkä matka. Täytyy olla tyytyväinen kuinka paljon parempaan suuntaan on menty. Muistan vielä kun pauke alkoi jo heti ensimmäisenä arkipäivänä joulun jälkeen ja jatkui myös pitkälle yli uudenvuoden.

Toki moni hyväpäinen koira kestää uudenvuoden mutta Suomessa ja muualla on paljon ei niin niin hyväpäisiä koiria. Fakta on kuitenkin, että melko monelle se tuo ylimääräistä stressiä niin tarvitseeko sitä ehdoin tahdoin tuottaa? Koirat ovat kuitenkin monesta muusta eläimestä poiketen hyvin paljon paremmin "suojeltavissa" raketeilta. Hevoset voivat pelätä ihan yhtä lailla ja rikkoa peloissaan itsensä tai pahimmillaan satuttaa ratsastaajaa. Ja miten kaikki muut kotieläimet ja metsän eläimet, kuinka stressaavaa se onkaan niille. Näimpä ollen keskustelu pitäisikö ilotulitteet sallia vain ammattilaisten käyttöön on varmasti ihan paikallaan. 

Tästä keskustelusta huolimatta toivotamme kaikille oikein paljon onnea ja menestystä vuodelle 2017!