maanantai 12. helmikuuta 2018

Syksyn kisakausi



Dodiin. Pyyhitäänpäs pölyt tämän blogin päältä ja herätetään blogi takaisin henkiin. Aloitetaan kirjoittamalla meidän viime syksyn kisakaudesta. Shokkihan nousi kesäkuussa kakkosiin. Sen jälkeen pidimme hyvin pitkän kesätauon kesällä,  reilu pari kuukautta Shokilla oli totaalitaukoa agilitysta.

Palasimme treenien pariin elokuun lopussa. Alkusyksyn kisat menivät melkein täysin teemalla sokka irti. Pienen mustavalkoisen sheltin mopo karkasi lähes joka radalla ja  jouduimme keskeyttämään ratoja. Joskus suuremmin ja joskus pienemmin. Muutamalla radalla hyllytimme jo lähtöön, sillä Shokki päätti karata lähdöstä. Meidän pomminvarmasta lähdöstä ei ollut tietoakaan. Muutamalla johdonmukaisella lähtöön hyllyttämisellä onneksi rupesi pikkuhiljaa pienet herneet Shokin pääkopassa yhdistymään ja toivottavasti olemme nyt "lähtö-ongelman" jo selättäneet.  Hyllyrivi kasvoi siis aika pitkäksi. Hyllyjen joukusta löytyi myös pari lentokeinua, jotka toki jokaisella kerralla korjasin.



Uutena haasteena kuvioihin tuli juoksupuomi, se pääsi "vaivihkaa" ja varmasti myös treenaamattomuden vuoksi vuotamaan. Tai no näin rumasti sanottuna, se rupesi kusemaan. Osuma nousi ja vaikka siitä ei välttämättä tuomarin käsi noussut niin korjasin ylemmät osumat sieltä johdonmukaisesti pois kisaradoilla. Saatiin kisa-uran ensimmäinen puomivirhe syyskuun alussa Turun kakkosten kisoissa, josta en heti korjannut (hakkaan päätä seinään) ja Shokille kun antaa pikkusormen niin se kyllä vie koko käden eli sille ei saisi kyllä antaa yhtään siimaa. Sen jälkeen se yhtäkkiä huononi radikaalisti ja ihan suoraan sanottuna en tiedä mitä sille kävi -> varmasti monien asioiden summa ja treenaamattomuus -> kaikki juoksupuomin treenaajat tietää, että puomi vaatii vahvistusta pitkään. Palattiin kuitenkin takaisinpäin puomitreeneissä ja se parani nopeasti, nyt on ollut taas hyvin varma, mutta VIELÄKÄÄN sille ei ole opetettu käännöksiä.

Pikkuhiljaa alamme olemaan taas samalla radalla. Shokki on toiminut muutaman kisan todella kivasti, mutta selvästi itselläni on vielä hieman arpia Shokin vireen keittämisistä ja enemmän pitäisi luottaa koiraan, muuten olen auttamattomasti myöhässä. Palautetta olen saanut ja toki huomaan sen itsekin, etten ole yhtä rento ja luottavainen kuin treeneissä. Meillä on ollut mielettömän hyviä  flow treeniratoja ja toivotaan että pian sama siirtyisi kisoihin. 




Shokki on todella hieno ja nopea agilitykoiran alku, ei todellakaan helpoimmasta päästä. Nautin aivan suunnattomasti sen kanssa tekemisestä. Kyllähän se lyhyen hetken puomi nyt vähän sapettaa, mutta toisaalta tunnen olevani ihan äärettömän onnellisessa asemassa, kun saan treenata terveen ja motivoituneen koiran kanssa. Meniköhän siinä kolme vuotta poissa kisakentältä, joten kiitollisena kun on  kisakaveri, jonka kanssa on edes mahdollista osallistua kisoihin.

Se on aivan selvää, että pärjätäksemme meidän tulisi päästä treenaamaan enemmän. Treenilista on ison vuoren pituinen, mutta tämän hetken elämäntilanne jossa rakennamme unelmiemme kotia ja tiloja Kirkkonummelle ei vain mahdollista tarvittavaa fokusoitumista agilityyn. Shokki on kuitenkin vasta kaksivuotias, joten toivottavasti hän pysyy yhtä hyvässä kunnossa niin vuosi 2019 voisi sitten olla meidän vuosi.