torstai 13. huhtikuuta 2017

So Out of comfort zone


Apuva. Nyt ollaan niin out of the comfort zone. Ensimmäisiin kisoihin on ilmottu ja ensimmäiset kisat on jo huomenna Turussa. Meinasi vain jäädä heti ekat kisat väliin. Käytiin maanantaina treeneissä joissa pudotti kaksi rimaa, molemmat oikealle kääntymisessä. Shokki niin harvoin pudottelee (ja nekin yleensä mun piikkiin) niin osasin kyllä epäillä heti jotain. Saimme onneksi heti tiistaille vielä fyssari-ajan ja takareisi oikealta puolelta olikin jumissa. Se saatiin hoidettua niin hyvin, että hyvin uskaltaa huomenna startata. Mikäli koira ei tunnu hyvältä huomenna niin kisat voi onneksi jättää yhteen rataan. 

Esteiden osalta muuten olen hyvin luottavaisin mielin, mutta kepit on vasta viime kuussa aloitettu. Niiden toimiminen kisatilanteessa on siis vielä hyvin suuri kysymysmerkki. Viime perjantaina käytiin testaamassa keppejä kisatilanteessa ATT:n epiksissä. Siellä ne ainakin toimi ja Shokki paineli hienon voittonollan kisaavien radalla. Virepuoli onkin sitten yhtä suurta kysymysmerkkiä ja sitä mennään harjoittelemaan. 

Shokki tuossa vaan leikkii pääsiäispupunsa kanssa eikä yhtään vielä tiedä mitä sen pään menoksi on huomiseksi.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Syntyi motivaatio ja innostus


Tässä viimeiset pari vuotta on mennyt melko vahvasti keskittyessä enemmän kouluttamiseen kuin omaan agilityharrastukseen. Domin kanssa ei ikinä päästy kisaamaan joka ei loppujen lopuksi edes tuntunut haittaavan, mikä sai toki miettimään haluanko edes kisata agilityssa enää tulevaisuudessa. Tieto lisää tuskaa, olen niin paljon päässyt hyppykouluttajana purkamaan koirien hyppäämistä, nähnyt agilityn rasittavuuden, nähnyt liian paljon huonoja hyppyjä ja huonoa tekniikkaa, nähnyt rasitusvammoja, nähnyt loukkaantumisia ja nähnyt liian monen koiran uran loppumisen. Halusinko kaiken tämän tiedon jälkeen vielä kilpailla tavoitteellisesti agilitya? Toisaalta mitä luennoillanikin usein sanon, kaiken tämän tiedon jälkeen minäkin edelleen harrastan vielä agilitya. Onneksi meillä on parhaat asiantuntijat lähellä, tietää kuinka harrastaa turvallisesti ja tietää kuinka parhaansa mukaan on mahdollista ennaltaehkäistä tapaturmat.

Shokin kanssa on melko nuoresta asti treenattu agilityyn valmistavia taitoja. Sen kroppaa on rakennettu melko systemaattisesti kehonhallintatreenein, monipuolisella liikunnalla ja vesijuoksulla. Se on kypsynyt hyvin hitaasti, joten se on päässyt tekemään raskaampia esteitä vasta lähempänä kahden vuoden ikää ja kepit se aloitti vasta reilu kaksivuotiaana. Sille on mielestäni rakennettu hyvät pohjat, se on hyvin itsenäinen hyvin rataa lukeva koira ja sillä on hyvä estefokus. Puutteitakin on toki mutta ne ei liity tähän tekstiin. 

Shokki on siis ikäänkuin ollut valmisteilla agilitykoiraksi tietämättä tuleeko siitä koskaan agilitykoiraa. Välillä tuntuu että olen enemmänkin treenannut sitä hyppykouluttajan vinkkelistä "testikoirana", kuin treenannut siitä mitään tulevaa kisakoiraa. Ajattelin, että ei tänä vuonna voi olla aikaa tavoitteelliseen treenaamiseen kun on raksa ja häät ja ja ja seliseli. Kieltämättä aika on hieman kortilla, mutta jos on motivaatiota treenaamiseen niin sitä herää vaikka aamuviideltä, nousee ja lähtee treenaamaan. Jos ei ole motivaatiota näin ei tule todistetusti tehtyä. Tottakai huomasin Shokin potentiaalin ja mietin sille jopa laina-ohjaajaa viemään kisoihin.

Helmikuussa kuitenkin tapahtui jotain. Olimme NextOne leirillä Turussa. Siihen mennessä olimme pääosin treenanneet kahdestaan Niinun ja Teemun silmien alla. Pari kertaa muualla ja toki olemme yrittäneet käydä supermölleissä tutustumassa erilaisiin alustoihin. Mitään noin rankkaa kuin kokonaista treeniviikonloppua megahäiriössä emme olleet kokeneet. Leirillä nautin taas suunnattomasti omasta treenaamisesta ja sen lisäksi minun silmät ehkä aukenivat miten mielettömän magea agilitykoira Shokista on muotoutunut. Se teki mielettömällä moottorilla minun kanssa töitä vaikka sen eteen tuotiin maksimaaliset häiriöt. Päänuppi pysyi melko hyvin kasassa koko rankan viikonlopun. Ja mikä tärkeintä se rauhottui hyvin autoon ja näytti hyvin lepäävän tauot.



Suurimmat tunteet nousi kuitenkin pintaan Anne Talvitien sessioissa. Jo luennolla purkasin ensimmäistä kertaa itse omaa pääkoppaani. Pilkoin ja jäsentelin omia tavoitteita. Olinhan  ennenkin ollut Annen luennolla, mutta tähän asti enemmänkin valmentajan roolissa kuin kisaajan roolissa. Luennon jälkeen kävimme vielä pienryhmässä läpi hyvinkin intiimisti miksi me lajia harrastamme ja mitä me siitä saamme. Purkasimme myös omia tavoitteita ja viikonlopun treenejä. Uskomatonta miten syvälle vajaassa parissa tunnissa pääsimmekään mielen, kehon ja kielen syövereihin. Taisimme kaikki olla siellä silmäkulmat märkinä niin tunteisiin kaikilla meni. Anne on kyllä mielettömän hyvä siinä mitä tekee. Ja näitä oppeja voi taatusti hyödyntää myös työelämässä tai ihan vain arkielämässä. En malta odottaa, että pääsen taas ensi viikolla Annen oppeihin.

Valmentajani sanoin leirillä syntyi taas motivaatio ja innostus tekemiseen. Olemme heränneet aamuviideltä treenaamaan tai ajaneet Turkuun asti epiksiin. Olemme tehneet töitä. Olemme asettaneet tavoitteita. Ja nyt paljon paljon nopeammin kuin ikinä kuvittelin minulla vaikuttaisi olevan kisavalmis koira. 

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Hyvin Shokki vedetty


Olin viime viikonlopun toisella paikkakunnalla kouluttamassa ja Domi sekä Shokki jäi siis Harrin hoiviin. Ajattelin ensin vieväni ne hoitoon kaverille, mutta jäivät kuitenkin kotiin. No Shokki olikin ollut mukava hoidettava, näyttänyt taas parasta itsestään. Se ei ollut antanut aamulla nukkua ollenkaan vaan kuten Shokilla tapana, jos ei sitä väsytä niin se pitää huolen, että kukaan ei enää nuku. Vaikka kuinka syvemmälle sänkyyn ja peiton alle yrittää itsensä muurata, jostain reiästä se aina löytyy kielellänsä reiän ja nuolee niin ahkerasti, että tuntuu ettei saa happea. 

Lisäbonuksena se oli myöskin kakannut sisään (?!?), syönyt Harrin kengän ja jonkun vaatteen. Varastanut irtokarkkeja joita se ei ollut niellyt vaan maiskutellut pitkin mattoa ja siinä tahmannut karkeilla mattoa ja oman kaulurinsa niin takkuun, että selvittelyssä vierähti melkoinen tovi. En olisi ajatellut että parilla karkilla saa niin paljon sotkua aikaiseksi. Hoitoviikonloppua ei myöskään yhtään helpottanut, että kelit olivat aivan kauheat ja koirat oli joutunut pestä jokaisen lenkin jälkeen. Shokki on aina mukava jättää hoitoon, kun ei tiedä koskaan mitä se keksii. Toisaalta se tuntuu olevan hyvin vieraskorea, sillä kavereiden luona ollessa siitä on tullut pelkkää positiivista palautetta tai sitten mulle ei ole vain uskallettu kertoa sen touhuista.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kevät tuo kuraiset tassut



Viimein alkaa kevätkin todenteolla saapua. Olihan se  jo osoittain saapunutkin, mutta meillä ainakin metsässä on ollut inhottavan paljon jäätä ja pellot aivan kurassa. Suihkussa käydään tällä hetkellä se kolme kertaa päivässä. Mä niin odotan jo sitä koirasuihkua, joka odottaa sielä tulevassa kodissa. Siihen asti on vain kärsittävä valtavasta hiekkamäärästä suihkussa. Meillä oli edellisviikolla vielä hetkellisesti 16 tassua taloudessa. Shokin veli Yodi ja russeli Zala oli hoidossa ja tuo kuratassujen peseminen oli astetta hitaampaa.


Mitäs muuta meille sitten kuuluu kuin keväästä nauttimista. Olemme toden teolla hyödyntäneet hurjasti pidemmän valoisan ajan päivässä. Metsään pääsee vielä illallakin, luksusta. Jäiden sulattua olemme myös kaivaneet juoksulenkkarit esille ja on ehditty jo useampi kerta käydä tuttu kuuden kilsan lenkki juoksemassa. Agilitya on käyty viikottain treenaamassa, kerran viikossa Niinulla ryhmätreenissä sekä yhdet tekniikkatreenit ainakin sen lisäksi. Viimeisen parin viikon ajan tekniikkatreenit on sisältäneet lähestulkoon vain ja ainoastaan keppejä. Sen lisäksi aina joku "helppo" irtoamisharjoitus tai hyppytekniikkaa runsaalla palkalla, jotta ei vain käydä keppejä hinkkaamassa. 


Pientä taukoa aiheutti Shokin liukastuminen noin kuukausi sitten epiksissä. Luojan kiitos näin liukastumisen ja pystyin keskeyttämään. Pääsimme jo heti seuraavana päivänä Marin taikakäsien alle ja vaikka liukastuminen olikin aiheuttanut jälkiä kroppaan niin ne saatiin hoidettua yhdellä kerralla pois. Kiitos taas Marille. Varmuuden vuoksi pidimme viikon taukoa ja kävimme viikko tapahtuneesta vielä uudelleen Marilla. Onneksi näin tapahtuman, pystyin reagoimaan heti ja olimme jo seuraavana päivänä hoidettavana. Pienintäkään liukastumista tai putkessa kaatumista ei saa kyllä aliarvioida, kyllä ne jälkensä jättää kroppaan.