torstai 27. elokuuta 2015

Agilityriemua

Agilityjumalat eivät ole ehkä olleet puolellamme Domin kanssa, kun emme ole ehtineet polkaisemaan treenikautta kesätauon jälkeen oikein käyntiin. Kehonhallintaharjoituksia olemme toki tehneet ja hiukan hyppytekniikkaa, mutta ei Domin kroppa silti ole valmis vielä rankkaan lajitreeniin, mutta kyllä se sieltä taas tulee, kun saisimme nyt raivattua aikaa kalenterista systemaattiseen lajitreeniin. 

Viime tiistai-aamuna päästiin kunnolla treenaamaan radanpätkiäja mikä valtava ilo koirasta näkyikään. On se vaan niin mieletöntä päästä juoksemaan sen kanssa. Paljon siellä oli puutteita, mutta myös paljon hyvää. Päällimmäisenä ajatuksena jäi kuitenkin mieleen vain kuinka kivaa meillä oli. Ja miten sitä muutenkaan voisi paremmin aamunsa aloittaa kuin päästä treenaamaan näin positiivisessa, tsemppaavassa, asiantuntevassa, monipuolisessa, pirteässä ja monipuolisessa seurassa. 

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kakara saavuttanut puolen vuoden rajapyykin


Tällä viikolla juhlittiin tonttikauppojen lisäksi meidän puolivuotista kakaraa. Shokki on keskittynyt kasvamiseen ja kavereiden kanssa painimiseen. Ja Domin kiusaamiseen. Paljon ollaan yritetty edelleen tuoda uusia asioita ja vierailtu erinäköisissä paikoissa. Shokki on edelleen hyvin reipas ja sopeutuvainen kaikissa tilanteissa. Eikä tarvitse miettiä sen stressaavan missään tilanteessa. Autojen ja pyörien jahtaamista on saatu kuriin. Nopeuttaisi varmasti asiaa jos asuisi enemmän ihmisten ilmoilla, mutta eteenpäin on selvästi kuitenkin menty. Työtä se kyllä vaatii. Ja kärsivällisyyttä. Karvaa sillä on enemmän kuin laki sallii. Miten mulle päätyy nuo karvajumalat? Shokin veli on aivan kalju. Shokki näyttää takaapäin ihan kuin sillä olisi villahousut jalassa. Ei varmaan kaikista mukavinta ainakaan näillä helteilä. 


Shokki on muuten todella röyhkeä kaveri. Muita koiria nähdessään, se menee suoraan kysymättä iholle. Joku kerta tulee vielä kuonoon. Huulten nostelusta ja murinasta se vain innostuu ja kerää kierroksia. Shokki on myös kotona röyhkeä. Sen mielestä on ihan ok hypätä keskellä yötä tai viimeistään viideltä aamulla sänkyyn ja antaa varottamatta pusumaratooni. Ruoka-aikaan on myös aivan sallittua komentaa ja vaikka hyppiä pitkin kaapin ovia jos palvelu ei ole tarpeeksi nopeaa. Sisällä se saa omasta mielestään riekkua niin paljon kuin haluaa, vaikka jo ihan turvallisuussyistä sisällä riekkuminen on kiellettyä. Pihalla lääniä kyllä riittäisi. Meillä on siis hieman keskusteltavaa vielä ainakin näistä asioista. Se osaa torutessa myös heittäytyä maailman pienimmäksi ja söpommäksi koiranpennuksi. Miten niin yrittää kietoa meidät pikkurillin ympärille?


Kerran viikossa olen käynyt sen kanssa hallilla leikkimässä ja juoksemassa speedbumbien ja suoran putken läpi. Mitään suunnitelmallista treenausta ei olla tehty vaan keskitytään nyt vain hauskanpitoon, leikkimiseen ja ohjaajaan fokusoitumiseen. Tähän asti nuo on toimineet aivan loistavasti. Omalla pihalla yritän ehtiä esteen tarjoamista vahvistamaan. Mitään kääntymistä ei harjoitella vielä vähään aikaan sillä se on raskainta kasvavalle kropalle. Viime viikolla aloitimme Niinulla pentukurssin, joten häiriössä treenaamista saamme sen myötä. Ensimmäisellä kerralla ainakin Shokista sai olla mielettömän ylpeä. Vaikka ympärillä oli parhaimmilaan viisi koiraa niin Shokin fokus oli minussa ja jaksoi keskittyä ne minuutit jota yhdessä hallissa tehtiin. 



Kaikista tärkeintä on että Shokki on pysynyt terveenä ja vaikuttaa hyvin onnelliselta shelttikakaralta. Edelleen ne tulevat enemmän kuin täydellisesti toimeen Domin kanssa. Tälläkin hetkellä rallattavat tuossa pihalla sydämensä kyllyydestä.

6 kuukauden mitat
paino: 5200 g
säkä: 31,7 cm

torstai 20. elokuuta 2015

Unelman tekee mahdottomaksi yksi ainoa asia, epäonnistumisen pelko



Joskus asiat vain loksahtelee niin täydellisesti paikoilleen. Vieläkin pitää nipistellä itseään että tämän uskoo todeksi. Meidän innostuksella ei ole rajaa. Tiistai-iltapäivänä teimme kaupat meidän unelmien tontista. Omistamme nyt siis 2,4 hehtaaria maata Kirkkonummen Luomasta aivan Hviträskin kupeesta. Melkein rantatontin.  Meidän tontilta on vain noin 200 metriä Hviträsk järvelle, jossa meillä venevalkama oikeus. Hviträsk järvi on Kirkkonummen isoin, syvin ja mielestäni ehdottomasti kaunein järvi. Oma polku vie rannalle, jossa voi vaikapa käydä koiria uittamassa.

Kaikista mieletöntä että olemme aivan keskellä ei mitään, mutta silti niin lähellä Kehä III:ta ja Länsiväylää. Helsingin keskustaan huristaa alle puolessa tunnissa. Naapureita meillä ei ole näköpiirissä paitsi viistosti oikealla tien toisella puolella ratsutalli. Naapuritonteille ei ole rakennuspaikkoja määritelty, joten kovin lähitulevaisuudessakaan emme lähinaapureita saa. Niin ihanaa. Lääniä riittää vaikka mihin. Koirat saavat rajatonta tilaa temmeltää omassa metsässä ja tietenkin heille rakennetaan myös oma agilitykenttä. Sille on paikka jo katsottuna (asiat tärkeysjärjestykseen). Tontille haluamme siis pihapiirin lisäksi ison nurmikentän ja oman pienen lammen. Tontti nousee kivasti kallion päälle, josta aukeaa kaunis metsä. Ehkäpä joku päivä tontille voi harkita myös hevosta tai vaikkapa lampaita. Koitetaan nyt kuitenkin ensin saada talo rakennettua.

Tontille ei ole vielä tietä. Yksityistietä pääsee onneksi noin 100 metrin päähän. Pikimmiten aloitamme siis tien rakentamisen sekä yritämme saada suunnittelutarveratkaisun hakemista varten lukemattoman määrän dokumentteja Kirkonummen kunnalle. Vasta suunnittelutarveratkaisun jälkeen voimme hakea rakennuslupaa. Toiveena saada rakennuslupa ensi kesälle ja realistisesti ajateltuna muutto voisi tapahtua vajaan kahden vuoden päästä. Mutta kaksi vuottahan menee nopeasti, eikös. Vapaa-ajan ongelmia ei tule olemaan. Varsinkin rakennustöiden alettua täytyy todella karsia muista aktiviteeteistä. Koirat voivat onneksi olla aina mukana tontilla ja onneksi tontti sijaitsee vain alle viiden kilometrin päässä nykyiseltä kodiltamme. 

Tuolla puiden välissä kallion alapuolella näkyy paikka mihin joku päivä valmistuu meidän uusi koti
"Naapuritalli"
Talon suunnittelua aloiteltu

Tässäkin blogissa tulee varmasti pieneltä osin siis tulevaisuudessa näkymään meidän pientä "projektia" Jos vain millään rahkeet riittävät niin olisi ihana perustaa oma blogi tuota rakennusprojektia varten.  Nyt jatkamaan talon suunnittelua ja itsensä nipistelyä..

maanantai 17. elokuuta 2015

Sun is shining and so are You



Kesä. Kesä. Kesä. Ihanaa. Kiitos, kun tulit. Sitä on niin paljon enemmän energiaa tuon taivaalla loistavan valopilkun vuoksi. Energiaa saa toki myös ympärillä olevista ihanista ihmisistä sekä syksyn huikeen aktiivisesta ohjelmasta. 

Melkosta haipakkaa on tämä kesä kyllä ollut. Syksy ei yhtään kalpene rinnalla. Huh. Kesä ilman kesälomaa päivätyöstä sekä sen lisäksi olen viettänyt paljon aikaa hallilla tai agilitykentän laidalla. Olisi ihana sanoa, että omat koirat on saaneet treeniä, kun olen treenikentällä viettänyt paljon aikaa, mutta valitettavasti ei. Olen vain käynyt paljon kouluttamassa. Meillä on ollut myös useat häät tänä kesänä ja häät tarkoittaa myös useita polttareita. Kaikki viikonloput siis täynnä ohjelmaa. Yhdet häät olisi vielä elokuun lopussa, joissa toimin kaasona, jotenka hommaa riittää.  Toivottavasti syyskuulle osuu vapaita viikonloppuja. Ainakin häät tältä vuodelta on toivottavasti käytynä.




Vaikka koirat ei ole päässyt ollenkaan treenaamaan niin kaikkea muuta kivaa niiden kanssa on puuhailtu aktiivisesti. Koirat voivat siis oikein loistavasti. Domi pelästytti reilu viikko sitten "ontumalla" Sain polttariviikonloppuna kotoota viestin, että Domi ontuu. Näin koiran vasta seuraavana päivänä, jolloin se ei enää ontunut, mutta oli hieman epäpuhdas. Koira tuntui todella jäykältä, joten arvelin heti sen olevan jotain lihasperäistä. Kiikutin koiran vielä samana iltana eläinlääkäri ystävälleni, mutta kuten arvelin ei siitä löytynyt mitään. Koirassa oli enään pientä epäpuhtautta, joten kieltäydyimme kipulääkkeestä. Tiistaina pääsimme Marin käsittelyyn. Rintarangasta löytyi syykin oikean etujalan oireilulle. Oikea etujalka oli myös taipunut sisäänpäin, mutta lähtiessä ei enään ollenkaan. Onneksi selvisimme säikähdyksellä ja Mari sai välittömästi kropan kuntoon. Muutama päivä yritettiin ottaa kevyesti ja loppuviikosta palaamme toivottavasti taas treenin pariin, ainakin hyppytekniikkatreenin.

Tämä viikonloppu oli hyvin pitkästä aikaa v-a-p-a-a. Ajatus oli lähteä Turkuun katsomaan PM-kisoja sekä moikkaamaan kasvattajaa ja Fannyn pentua, mutta ajatus sisätiloissa sekä autossa olemisesta ei näin kauniina viikonloppuna houkuttanut. Viikonloppu tulikin sitten vietettya pääosin merellä tai sen läheisyydessä. Eilen kiertelimme koirien kanssa Ravintolapäivässä Helsingin keskustassa sekä Hernesaaren rannassa. Meidän pienen pieni merikarhu Shokkikin pääsi ensimmäistä kertaa veneilemään. Hän oli ensi hetkestä lähtien ihan kuin hän olisi veneillyt aina. Mikään ei jänskättänyt ja nautti selvästi olostaan veneessä. Reippaasti kävi myös meressä uimassa. Domi nauttii veneilystä mutta meren se edelleen kiertää kaukaa. Ihme tapaus, luulisi helpottavan oloa tällä helteellä.


keskiviikko 5. elokuuta 2015

Hammaskriisiä meinasi pukata



Eilen illalla meinasi puhjeta pienimuotoinen hammaskriisi itselleni Shokin hampaista. No loppujen lopuksi mitään kriisiä ei TODELLAKAAN ollut. Ellei halua kehittää kriisiä hyvin lievästä yläpurennasta, joka voi vielä korjaantua, kun hampaiden vaihto kesken. Shokin suu on juuri tällä hetkellä aika villin näköinen, kun rautakulmurit ovat jo kovaa vauhtia tulossa, eivätkä maitokulmurit haluaisi vielä lähteä. Paniikkiviestittelyt siis kasvattajalle eilen illalla, kun pelkäsin jo eläinlääkärireissua tai peitsihampaita. Molempia onneksi täysin turhaan. Emme siis aio eläinlääkäriin eikä Shokille kasva peitsihampaita.

Onni on kyllä paras kasvattaja, jonka kanssa voi viestitellä triljoona viestiä parista hampaasta. Jolle voi lähettää sekavia viestejä tasoa "äää, mä en löydä Shokin kiveksiä enää" tai "apuvaa, joudutaanko eläinlääkäriin, kun maitokulmurit ei halua irrota". Jolle voi soittaa koska vaan ja joka vastaa heti. Ja joka on kiinnostunut pennun elämästä. Ei todellakaan tarvitse miettiä voiko kasvattajaa lähestyä "tyhmillä" kysymyksillä.  Arvostan myös sitä, että kasvattaja on avoin, positiivinen ja täysin rehellinen koiran vioista. 


Hammaskriisistä selvitty. Kiitos Kitta!

maanantai 3. elokuuta 2015

The secret of getting ahead is getting started


Paljon on lähiaikoina kysytty mitä Shokin kanssa on tehty ja mitä se osaa. Oon tainnut vastata, että ei se osaa vielä oikein mitään. Osaahan se kuitenkin jo jotain, ei saisi vähätellä. Mä myös pidän sitä melkoisen pienenä vauvana vielä ja olen jotenkin suojellut, että sen kanssa ei vaan vahingossa tehdä mitään liian aikaisin. Edelleen olen pitänyt huolta, että kaikki "treenihetket" pysyvät varmasti tarpeeksi lyhyinä, jotta into tekemisessä pysyy yllä. Onhan me jo leikin kautta opeteltukin ainakin seuraavia:

  • opeteltu leikkimään eri paikoissa ja eri leluilla
  • opeteltu kehonhallintaa ja tuntemaan omaa kroppaa
  • tasapainoiltu tasapainotyynyllä
  • käyty eri halleissa ja paikoissa
  • opeteltu häkkiin rauhoittumista
  • opetettu, että ruoka on tavoittelemisen arvoista
  • opeteltu irtoamaan targetille ja kuolleelle lelulle
  • opeteltu esteen tarjoamista kotona tötsillä
  • juossut kotipihalla bumpereiden yli etupalkalle

Mä niin jotenkin vaan kammoksun sitä, että agilityssa tuijotetaan vaan kalenterikuukausia ja odotetaan sitä 18 kk ikää, jotta päästään kisaamaan. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kisa-ikä pitäisi nostaa 24 kk. Onneksi myös moni muu on samoilla linjoilla ja ehkäpä tähän vielä muutos voi joskus tulla. Sillä saisi ainakin osalta hillittyä liian aikaisten treenien aloittamista. Toki koirat kehittyvät hyvin eri tahtiin, mutta fysiologinen fakta on vain se, että koiran kroppa ei ole valmis puolitoistavuotiaana kuormittavaan treenaukseen. Koirakohtaisia eroja on aina ja toiset ovatkin valmiimpia kahden vuoden iässä kuin toiset. Minikoirat kehittyvät eri aikaan esimerkiksi maksikoirien kanssa, myöskin maksikoirien hyppykorkeudet ovat eri. On myös paljon eroa kuinka paljon nuorien koirien kanssa panostetaan kropan rakentamiseen. Pelkällä lajitreenillä se ei onnistu.

Tämän vuoden karsinnoissa oli mukana 22 kk koira. Sen tietää kuinka paljon koiran kanssa on pitänyt treenata saati sitten kisata päästääkseen mukaan mm-karsintoihin. Onneksi asia on muuttunut muutamien vuosien takaa, jolloin oikeasti ihannoitiin mitä nuorempana koira on päässsyt sm-kisoihin tai mm-karsintoihin. Monien nuorien koirien radalla liikkumisesta ja hyppytekniikasta vaan näkee, että kroppa ei ole vielä valmis täyden agilityradan suorittamiseen ja saati siihen treenimäärään, jota on tarvittu koiran kisavalmiiksi saamiseen. Koira ei fyysistä syistä pysty vielä hyppäämään oikealla tekniikalla. Puhtaita ratojahan ne voivat toki tehdä, kyse ei ole siitä. Se ei vaan kerro koko totuutta koiran fyysisestä kapasiteetistä. Koiran kroppa on kuitenkin valmiimpana ja parhaimmillaan vasta kolmen-neljän ikävuoden tienoilla. 

Valitettavan usein törmää myös blogeissa pentuvideoihin, joissa sanotaan, että pennun kanssa ei ole treenattu kuin pari kertaa, mutta hupsista se osaakin jo kaiken. Mistähän itsekin saisin tuollaisen täydellisen luonnonlahjakkuuden, joka treenaamatta osaa jo kaiken? Toiset oppivat muita nopeammin ja/tai paljon on merkitystä myös kuinka taitava kouluttaja/ohjaaja koiralla on. Laatu korvaa määrän. Avoimuus näissäkin asioissa olisi tärkeintä, eikä niin että pentuja treenataan "salaa". Onneksi pentujen kanssa voi harjoitella hyvin paljon agilityyn valmistavia taitoja jo nuorella iällä. Näiden peruasioiden huolelliseen opettamiseen käytetty aika maksaa varmasti itsensä takaisin.