Syksyn kisakausi

Dodiin. Pyyhitäänpäs pölyt tämän blogin päältä ja herätetään blogi takaisin henkiin. Aloitetaan kirjoittamalla meidän viime syksyn kisakaudesta. Shokkihan nousi kesäkuussa kakkosiin. Sen jälkeen pidimme hyvin pitkän kesätauon kesällä,  reilu pari kuukautta Shokilla oli totaalitaukoa agilitysta.

Palasimme treenien pariin elokuun lopussa. Alkusyksyn kisat menivät melkein täysin teemalla sokka irti. Pienen mustavalkoisen sheltin mopo karkasi lähes joka radalla ja  jouduimme keskeyttämään ratoja. Joskus suuremmin ja joskus pienemmin. Muutamalla radalla hyllytimme jo lähtöön, sillä Shokki päätti karata lähdöstä. Meidän pomminvarmasta lähdöstä ei ollut tietoakaan. Muutamalla johdonmukaisella lähtöön hyllyttämisellä onneksi rupesi pikkuhiljaa pienet herneet Shokin pääkopassa yhdistymään ja toivottavasti olemme nyt "lähtö-ongelman" jo selättäneet.  Hyllyrivi kasvoi siis aika pitkäksi. Hyllyjen joukusta löytyi myös pari lentokeinua, jotka toki jokaisella kerralla korjasin.

Uutena haasteena kuvioihin tuli juoksupuomi, se pääsi "vaivihkaa" ja varmasti myös treenaamattomuden vuoksi vuotamaan. Tai no näin rumasti sanottuna, se rupesi kusemaan. Osuma nousi ja vaikka siitä ei välttämättä tuomarin käsi noussut niin korjasin ylemmät osumat sieltä johdonmukaisesti pois kisaradoilla. Saatiin kisa-uran ensimmäinen puomivirhe syyskuun alussa Turun kakkosten kisoissa, josta en heti korjannut (hakkaan päätä seinään) ja Shokille kun antaa pikkusormen niin se kyllä vie koko käden eli sille ei saisi kyllä antaa yhtään siimaa. Sen jälkeen se yhtäkkiä huononi radikaalisti ja ihan suoraan sanottuna en tiedä mitä sille kävi -> varmasti monien asioiden summa ja treenaamattomuus -> kaikki juoksupuomin treenaajat tietää, että puomi vaatii vahvistusta pitkään. Palattiin kuitenkin takaisinpäin puomitreeneissä ja se parani nopeasti, nyt on ollut taas hyvin varma, mutta VIELÄKÄÄN sille ei ole opetettu käännöksiä.

Pikkuhiljaa alamme olemaan taas samalla radalla. Shokki on toiminut muutaman kisan todella kivasti, mutta selvästi itselläni on vielä hieman arpia Shokin vireen keittämisistä ja enemmän pitäisi luottaa koiraan, muuten olen auttamattomasti myöhässä. Palautetta olen saanut ja toki huomaan sen itsekin, etten ole yhtä rento ja luottavainen kuin treeneissä. Meillä on ollut mielettömän hyviä  flow treeniratoja ja toivotaan että pian sama siirtyisi kisoihin. 

Shokki on todella hieno ja nopea agilitykoiran alku, ei todellakaan helpoimmasta päästä. Nautin aivan suunnattomasti sen kanssa tekemisestä. Kyllähän se lyhyen hetken puomi nyt vähän sapettaa, mutta toisaalta tunnen olevani ihan äärettömän onnellisessa asemassa, kun saan treenata terveen ja motivoituneen koiran kanssa. Meniköhän siinä kolme vuotta poissa kisakentältä, joten kiitollisena kun on  kisakaveri, jonka kanssa on edes mahdollista osallistua kisoihin.

Se on aivan selvää, että pärjätäksemme meidän tulisi päästä treenaamaan enemmän. Treenilista on ison vuoren pituinen, mutta tämän hetken elämäntilanne jossa rakennamme unelmiemme kotia ja tiloja Kirkkonummelle ei vain mahdollista tarvittavaa fokusoitumista agilityyn. Shokki on kuitenkin vasta kaksivuotias, joten toivottavasti hän pysyy yhtä hyvässä kunnossa niin vuosi 2019 voisi sitten olla meidän vuosi.

kaikki kuvat Rita Larjava/Mageekuva

All good everything

Arki alkaa pikkuhiljaa palaamaan meidän poppoolle. Huhhuh mikä kesä ollut. Vieläkin puuskuttaa ja ihmetyttää, että miten me on kaikesta ees selvitty. Häät juhlittiin heinäkuun viimeisenä viikonlopuuna Kirkkonummella. Raksalla on vietetty kaikki mahdollinen vapaa-aika. Onneksi kesällä on valoisaa ja päivätkin onkin venynyt yöhän. Häiden jälkeen karattiin hetkeksi Espanjaan  tästä härdellistä pois, häämatkalle sitten vasta vuonna 2019 kun elämä hieman rauhoittunut ja uusi koti (toivottavasti ) valmis. Pojat on viettäneet pitkää kesälomaa ja olleet hoidossa muutamia viikkoja kesän aikana. Niillä on niin loistavat hoitopaikat, että ne ei kyllä taida pistää pahakseen ollenkaan vaikka saisivat pidempäänkin olla hoidossa. Nyt onkin vähän semmoinen olo, että en halua niitä piiiitkään aikaan hoitoon antaa, ei onneksi ole aikomuskaan. Ennen kuin koti valmistuu ei ole minkäänlaista tarvetta lomailulle. 

Shokki lomaili kuuden viikon verran totaalisesti agilitysta. Heinäkuun lopussa pari ekaa viikkoa teimme vain hyppytekniikkaa ja keskityimme jumppaamiseen. Sen jälkeen hoidossa ollessaan Shokki oli tehnyt muutaman helpon ratatreenin ja tällä viikolla päästiin pitkästä aikaa ihan ohjattuihin treeneihin. Raksa vie edelleen kevääseen asti valtavan siivun meidän vapaa-ajasta, mutta kyllä sinne on yritetty sovittaa myös kisoja ja valmennuksia. Treenilista on valtavan pitkä ja sen kimppuun innolla tartumme. Tällä hetkellä tärkeimpänä on fyysisen kunnon kasvattaminen- molemmille. Shokki on jo hyvällä mallilla, ohjaaja valitettavasti ei, mutta kyllä täältä noustaan.

Menolippu kakkosiin

Meidän alkukaaoksen jälkeen ollaan pikkuhiljaa löydetty yhteistä säveltä. Hyvin veitsenterällä ollaan edelleen ja pienikin kiiren tuntu radalla niin koira meni jo. Toukokuun alussa Sipoossa oltiin ekaa kertaa samassa kuplassa ja tehtiin kolme todella hyvää rataa. Yksi nollavoitto ja kaksi todella hyvää rataa pienin virhein. Siitä parisen viikkoa eteenpäin kisattiin ensimmäiset ulkokisat jossa oli taas kirjaimellisesti shokki irti. Ne kisat meni siis täysin yleisöä viihdyttäen ja mitä eriskummallisia irtoamisia esitellen. Kolme hyllyä tuloksiin.

Viikko sitten ajettiin jälleen Siposeen JAU:n halliin, joka tuntuu selvästi sopivan meille. Jälleen sain kaivettua oikeanlaisen vireen meille molemmille. Kolme todella hyvää rataa, josta yksi voittonolla. Eilen sitten pärähti viimeinen serti 1-luokassa HAU:n kisoissa. Melkoiset kiemurat ja loppusuoran 1-luokan radan oli Martti Salonen suunnittellut. Me kyllä ehdottomasti tykätään vaikeammista radoista, mutta radan loppu oli kyllä melkoinen. En ollut myöskään syönyt tarpeeksi ennen starttia ja huomasin radalla jo noin kymmenisen metriä juosseena, että nyt ei kyllä kerta kaikkiaan pääse yhtään mihinkään. Jalat oli aivan makaroonia ja tuo Hurtta areenan pohja ei yhtään auttanut tuossa tilanteessa. Yritin sitten jotenkin pysyä perässä ja takaaleikkauksilla ratkaisin kaikki tilanteet. Koira raukka joutui kyselemään aivan liikaa mutta vaikka rata ruma olikin, se oli voittonolla, joka tarkotti meidän tapauksessa siirtoa kakkosiin.

Meillä kaikki nollat tuli agilityradoilta. Hyppyradat on meille vaikeita, niillä vauhti usein nousee kovemmaksi ja riski koiran omista ratkaisuista nousee melkoisesti. Kiva oli myös saada muutama ehjä rata niin pääsi näkemään Shokin etenemiä. Meidän pitkä kesäloma agilitysta on jo hyvin lähellä ja kovin mielelläni olisin startannut kakkoset vasta syksyllä, olin kuitenkin ehtinyt ilmoittautua huomenna Riihimäelle sekä tiistaina HAU:n kisoihin ykkösluokassa, mutta nyt siis juoksemme ne kakkosluokassa. 

Piiiiitkän pitkä hyllyputki

Hupsista. Blogi laahaa sellaisen puolitoistakuukautta jäljessä. Yritetään korjata asia. Kisa-ura päästiin korkkaamaan Shokin kanssa pääsiäisenä Turussa. Pitkäperjantaina TSAU:lla ja pääsiäismaanantaina ATT:lla. Jälkipolville ei kovinkaan paljoa kerrottavaa jäänyt. Hyllyrivi kasvoi pitkäksi. Itse hyllyt nyt ei toki tietenkään kerro tuloksesta paljoa. Suurin osa hyllyistä vain tuli ohjaajan keskeyttäessä radan ja koiran jatkaessa omaa rataa. Sirkushuveja Shokki siis ainakin tarjosi yleisölle. Kisauran korkkaaminen ei kaduta yhtään, esteosaaminen oli koiralla kyllä tarpeeksi hyvällä tasolla. Mutta meillä oli siis pienimuotoisia (lue suuria) haasteita vireenhallinnan kanssa ja ei pysynyt Shokilla ihan pää mukana radoilla.

Eka rata oli todella hyvä, lukuunottamatta keppejä joihin hyllytettiin, muilla radoilla kaatui kuuppa, oli hieman liikaa omia ratkaisuja, pari lentokeinua ja pari täydellistä ohjaukseen tulematta jättämistä. Näissä olen hyvin tiukka ja suurin osa radoista päätyi siis keskeytykseen. Tuolle pienelle kun antaa pikkusormen niin se todella vie koko käden. Sille kun hieman antaa siimaa niin sen näkee kyllä seuraavissa treeneissä/kisoissa.

Radoissa oli ehdottomasti myös positiivisia asoita, jotka tietenkin pitää nostaa esille. Ihan yhdeksi kokonaiseksi radaksi niitä ei vielä saatu. Vaikka kiehui niin pysyi lähdössä jokaisella radalla, kahta lentokeinua ja yhtä puomin loikkaamista lukuunottamatta kontaktit oli hyvät. Niistä saa Shokki kokemattona koirana synninpäästön ja itse voisi katsoa peiliin, että niitä kontakteja olisi voinut enemmän treenata kovemmassa vireessä eikä suurimmaksi osaksi yksin hallilla matalammassa vireessä. 

Itsestäni olin kovin ylpeä, sain pidettyä itseni hyvin rentona ja kisat täysin treenitilanteena. Me oltiin treenaamassa kisaamista, ei kisaamassa nollista. Shokin huono käytös kisatilanteessa ja vireen nousiminen liian suureksi vaatii myös minulta todella paljon ratojen välissä. Jotta me voimme olla samassa kuplassa kisaradalla meidän tulee olla samassa kuplassa myös muualla kisapaikalla. Tähän tarvitsemme ehdottomasti vielä paljon lisää treeniä, molemmat.

Täydellisintä on kuitenkin että minulla on terve koira, jonka kanssa pääsen harrastamaan ja kisaamaan. Siitä olen jo äärettömän kiitollinen. Kisojen jälkeen olemme treenanneet paljon vireenhallintaa ja yrittäneet hakea sitä kovempaa virettä myös treeneihin. On haettu enemmän kisatilannetta treeneihin, kuulutuksin, tuomarin pillillä ja radan reunalla odottavin koirin. Shokki ei kyllä ole tähän lankaan mennyt ja enemmänkin vain ihmetellyt, että mitä ihmettä nää kaikki ihmiset säheltää täällä tutun kentän laidalla.

Yleensä on tapana näyttää hyvät pätkät, mutta näytetään nyt poikkeuksellisesti ne kisojen huonot pätkät, kun ovat valmiiksi meidän valmentajille lähetyksen vuoksi editoituna.

So Out of comfort zone

Apuva. Nyt ollaan niin out of the comfort zone. Ensimmäisiin kisoihin on ilmottu ja ensimmäiset kisat on jo huomenna Turussa. Meinasi vain jäädä heti ekat kisat väliin. Käytiin maanantaina treeneissä joissa pudotti kaksi rimaa, molemmat oikealle kääntymisessä. Shokki niin harvoin pudottelee (ja nekin yleensä mun piikkiin) niin osasin kyllä epäillä heti jotain. Saimme onneksi heti tiistaille vielä fyssari-ajan ja takareisi oikealta puolelta olikin jumissa. Se saatiin hoidettua niin hyvin, että hyvin uskaltaa huomenna startata. Mikäli koira ei tunnu hyvältä huomenna niin kisat voi onneksi jättää yhteen rataan. 

Esteiden osalta muuten olen hyvin luottavaisin mielin, mutta kepit on vasta viime kuussa aloitettu. Niiden toimiminen kisatilanteessa on siis vielä hyvin suuri kysymysmerkki. Viime perjantaina käytiin testaamassa keppejä kisatilanteessa ATT:n epiksissä. Siellä ne ainakin toimi ja Shokki paineli hienon voittonollan kisaavien radalla. Virepuoli onkin sitten yhtä suurta kysymysmerkkiä ja sitä mennään harjoittelemaan. 

Shokki tuossa vaan leikkii pääsiäispupunsa kanssa eikä yhtään vielä tiedä mitä sen pään menoksi on huomiseksi.

Syntyi motivaatio ja innostus

Tässä viimeiset pari vuotta on mennyt melko vahvasti keskittyessä enemmän kouluttamiseen kuin omaan agilityharrastukseen. Domin kanssa ei ikinä päästy kisaamaan joka ei loppujen lopuksi edes tuntunut haittaavan, mikä sai toki miettimään haluanko edes kisata agilityssa enää tulevaisuudessa. Tieto lisää tuskaa, olen niin paljon päässyt hyppykouluttajana purkamaan koirien hyppäämistä, nähnyt agilityn rasittavuuden, nähnyt liian paljon huonoja hyppyjä ja huonoa tekniikkaa, nähnyt rasitusvammoja, nähnyt loukkaantumisia ja nähnyt liian monen koiran uran loppumisen. Halusinko kaiken tämän tiedon jälkeen vielä kilpailla tavoitteellisesti agilitya? Toisaalta mitä luennoillanikin usein sanon, kaiken tämän tiedon jälkeen minäkin edelleen harrastan vielä agilitya. Onneksi meillä on parhaat asiantuntijat lähellä, tietää kuinka harrastaa turvallisesti ja tietää kuinka parhaansa mukaan on mahdollista ennaltaehkäistä tapaturmat.

Shokin kanssa on melko nuoresta asti treenattu agilityyn valmistavia taitoja. Sen kroppaa on rakennettu melko systemaattisesti kehonhallintatreenein, monipuolisella liikunnalla ja vesijuoksulla. Se on kypsynyt hyvin hitaasti, joten se on päässyt tekemään raskaampia esteitä vasta lähempänä kahden vuoden ikää ja kepit se aloitti vasta reilu kaksivuotiaana. Sille on mielestäni rakennettu hyvät pohjat, se on hyvin itsenäinen hyvin rataa lukeva koira ja sillä on hyvä estefokus. Puutteitakin on toki mutta ne ei liity tähän tekstiin. 

Shokki on siis ikäänkuin ollut valmisteilla agilitykoiraksi tietämättä tuleeko siitä koskaan agilitykoiraa. Välillä tuntuu että olen enemmänkin treenannut sitä hyppykouluttajan vinkkelistä "testikoirana", kuin treenannut siitä mitään tulevaa kisakoiraa. Ajattelin, että ei tänä vuonna voi olla aikaa tavoitteelliseen treenaamiseen kun on raksa ja häät ja ja ja seliseli. Kieltämättä aika on hieman kortilla, mutta jos on motivaatiota treenaamiseen niin sitä herää vaikka aamuviideltä, nousee ja lähtee treenaamaan. Jos ei ole motivaatiota näin ei tule todistetusti tehtyä. Tottakai huomasin Shokin potentiaalin ja mietin sille jopa laina-ohjaajaa viemään kisoihin.

Helmikuussa kuitenkin tapahtui jotain. Olimme NextOne leirillä Turussa. Siihen mennessä olimme pääosin treenanneet kahdestaan Niinun ja Teemun silmien alla. Pari kertaa muualla ja toki olemme yrittäneet käydä supermölleissä tutustumassa erilaisiin alustoihin. Mitään noin rankkaa kuin kokonaista treeniviikonloppua megahäiriössä emme olleet kokeneet. Leirillä nautin taas suunnattomasti omasta treenaamisesta ja sen lisäksi minun silmät ehkä aukenivat miten mielettömän magea agilitykoira Shokista on muotoutunut. Se teki mielettömällä moottorilla minun kanssa töitä vaikka sen eteen tuotiin maksimaaliset häiriöt. Päänuppi pysyi melko hyvin kasassa koko rankan viikonlopun. Ja mikä tärkeintä se rauhottui hyvin autoon ja näytti hyvin lepäävän tauot.

Suurimmat tunteet nousi kuitenkin pintaan Anne Talvitien sessioissa. Jo luennolla purkasin ensimmäistä kertaa itse omaa pääkoppaani. Pilkoin ja jäsentelin omia tavoitteita. Olinhan  ennenkin ollut Annen luennolla, mutta tähän asti enemmänkin valmentajan roolissa kuin kisaajan roolissa. Luennon jälkeen kävimme vielä pienryhmässä läpi hyvinkin intiimisti miksi me lajia harrastamme ja mitä me siitä saamme. Purkasimme myös omia tavoitteita ja viikonlopun treenejä. Uskomatonta miten syvälle vajaassa parissa tunnissa pääsimmekään mielen, kehon ja kielen syövereihin. Taisimme kaikki olla siellä silmäkulmat märkinä niin tunteisiin kaikilla meni. Anne on kyllä mielettömän hyvä siinä mitä tekee. Ja näitä oppeja voi taatusti hyödyntää myös työelämässä tai ihan vain arkielämässä. En malta odottaa, että pääsen taas ensi viikolla Annen oppeihin.

Valmentajani sanoin leirillä syntyi taas motivaatio ja innostus tekemiseen. Olemme heränneet aamuviideltä treenaamaan tai ajaneet Turkuun asti epiksiin. Olemme tehneet töitä. Olemme asettaneet tavoitteita. Ja nyt paljon paljon nopeammin kuin ikinä kuvittelin minulla vaikuttaisi olevan kisavalmis koira. 

Isabelle Orenius Emmanuelssonin juoksukontaktiseminaari

Tämä juoksukontaktiseminaarin teksti on lojunut melkoisen kauan tuolla luonnoksissa. Teksti on kirjoitettu tammikuun alussa, mutta jostain syystä sain videon vasta tänään editoitua ja näin ollen julkaisu on hieman viivästynyt. Edellisessä postauksessa kävin läpi meidän tähänastisen matkan juoksupuomin parissa sekä syyt miksi halusin osallistua Isabellen seminaariin.  

Tammikuun alussa Isabelle Orenius Emmanuelsson tuli pitämään Ojankoon juoksukontaktiseminaaria. Seminaari alkoi parin tunnin luennolla. Alkuun Isabelle kertoi miten hän on päätynyt juoksukontaktien pariin ja miksi hän ehdottomasti suosittelee kaikille koirille juoksukontakteja vastaan 2on2off. Esille nousi hyvin samat teemat kuin itsellänikin eli  terveydelliset seikat sekä itsensä haastaminen ja kouluttajana kehittyminen. Tärkeimmät kolme seikkaa miksi Isabelle puoltaa ehdottomasti juoksukontakteja myös puomille on a) se on nopeampaa (useimmiten) b)vähemmän rasitusta etupäälle c) koiralle on siinä aina sama kriteeri. 

Isabelle kuitenkin kehotti miettimään tarkoin sopiiko juoksupuomi juuri itselleen juuri sillä hetkellä. Tässä kannattaa olla rehellinen itselleen ja miettiä ohjaajana onko juoksupuomiin mahdollisuudet. Pystyykö itse liikkumaan niin hyvin että juoksarit kannattaa tai osako koiran opettaa tarpeeksi itsenäiseksi puomin jälkeisessä elämässä. Isabelle ei missään nimessä usko yhteen tapaan opettaa juoksupuomia vaan kehotti tässäkin asiassa menemään täysin kyseisen koiran mukaan. 

Tämän jälkeen puhe kääntyi Silvia Trkmanin metodiin juoksupuomia opettaessa. Myös Isabelle oli aikoinaan aloittanut koiransa Finnin kanssa kyseisellä metodilla ja halusi jakaa oman tulkintansa  ja tarinansan kyseisestä metodista. He eivät Finnin kanssa ainakaan päässeet kovin pitkälle kyseisen metodin avulla. Isabelle herätti keskustelua että ymmärtääkö koira oikeasti mitä siltä vaaditaan ja mitä oikein opetamme koiralle kyseisessä metodissa.  

Isabelle ei siis käytä minkäänlaisia apukeinoja juoksupuomin alkeissakaan, ei targettia eikä bumperia. Ainoana apukeinona alussa käytössä on Treat and Train namiautomaatti. Kävimme sekä luennolla että käytännön harjoituksissa askeleet maassa olevasta puomista kisavalmiiseen puomiin. Eteneminen on täysin koirakohtaista. Avain onnistumiseen on onnistumiset - tärkeintä on auttaa koira tekemään mahdollisimman paljon onnistuneita suorituksia. 

Entä sitten kun koira osaa juosta hyvän juoksupuomin? Ne käännöksetkin pitäisi ottaa pikkuhiljaa mukaan. Tähän vaiheeseen otettiin taas uudestaan namiautomaatti mukaan harjoitteluun. Tässäkään vaiheessa Iasbelle ei käyttänyt muita apukeinoja. Hän muistutti että hetkellisesti suoraan juoksussa voi tulla pientä takapakkia käännösten aloittelussa. Isabellella ei ole erikseen oikeaa ja vasenta käännöskäskyä vaan hän hakeutuu aina ennen puomia sille puolelle minne koiran tulee puomin jälkeen kääntyä. Tiedon (eli käskytyksen) puomin jälkeisestä elämästä koiran tulee saada puomin puolivälissä.  Hänellä oli myös "suuntakello" jonka mukaan hän käskyttää puomilla. Mikäli seuraava este on suoraan edessä tai 10 vaille tai 10 yli käskytys oli suoraan eteen, mutta jos koiran piti kääntyä vartti suuntaan tai toiseen puomin jälkeen silloin hän antoi suuntakäskyn. Isabelle käyttää siis hyvin vahvoja suullisia käskyjä (erottaa itsenäisesti hypyn, putken ja osaa hakea kaukaakin takaakierron)

Maanantai on hyvä päivä

Maanantai on monelle se päivä kun on pakko taas mennä töihin ja usein maanantait tuntuvat raskailta. Mulla ei ole mitään maanantaita vastaan, päinvastoin. Mutta onhan maanantaisin usein vähän käynnistymisvaikeuksia. Ota aksatreenit maanantaihin niin päivä ei voi koskaan olla huono, vaikka meidän treenit ei kyllä aina kovin kaksisesti menisikään. Silti maanantait on aina pelastettu kun pääsee aksaamaan ja lenkkeilemään hyvässä seurassa.

Parit viimeiset treenit on sujuneetkin hyvin. Suurin onnistuminen on ollut siinä, että me teemme yhdessä rataa. Pidempään meillä on ollut jo huikean hyviä pätkiä, mutta meno on ollut hyvin ailahtelevaista ja emme aina ihan ole samalla radalla. Samojen aitojen sisäpuolella toki, mutta Shokilla on välillä oma visio kuinka sitä rataa juostaan. 

Shokin juoksupuomi

Osallistuimme tammikuun alussa  Isabelle Emmanuelsson-Oreniuksen juoksukontaktiseminaariin Ojangossa. Ennen kuin käyn läpi seminaarin antia, ajattelin kertoa meidän tähänastisesta taipaleesta juoksupuomin parissa. Opettaako juoksupuomi vai 2on2off taitaa olla melko kuuma puheenaihe. Shokki ei varmasti ollut montaakaan kuukautta vanha, kun meiltä kysyttiin jo minkälainen puomi meille tulee. Se ei todellakaan ollut vielä mielen päällä millään tavoin. Vasta reilun vuoden iässä, kun saimme loistavia uutisia kropasta kuvien muodossa, sitä uskalsi uhrata ajatuksia tälle asialle.

Tiesin ja luotin kyllä, että osaan opettaa nopean ja varman 2on2offin puomille. Samalla tiesin myös miten paljon täysiä 20n2offiin juokseminen nopealla koiralla kuluttaa koiraa. Hypyt kuluttavat jo aivan tarpeeksi koirien etuosaa, joten miksi haluisin tieten tahtoen kuluttaa koiraani yhtään enempää. Toinen seikka oli kriteereihin liittyvä. Mikäli Shokilla olisi 2 on2off ja kisaisimme varsinkin isoissa kisoissa niin totta hitossa varmastikin vapauttaisin sen jo hieman ennen pysäytystä. Treeneissä pysähdytään ja kisoissa saakin eri aikaan vapautuksen. Reilua koiralle? Ei mielestäni. Yksi seikka on myös, halu kehittyä ohjaajana. Olen jo opettanut useammalle koiralle pysähdykset puomille. Juoksupuomin opettaminen taas haastaisi myös itseäni ja toki janoan oppia uusia asioita. 

Osa suositteli meille Silvia Trkmanin metodia, jonka kyllä itse torppasin heti alkuun. Ensinnäkään se ei oikein sovi omiin koulutusmetodeihini sekä koirani tuntien tiesin, ettei se tule kyllä toimimaan Shokin tapauksessa. Se ilmeisesti toimii osalla, mutta itse haluan pitää selkeämmät kriteerit kouluttaessani. Silvian kriteerissa tähdätään vauhtiin ja Shokin tuntien sen kanssa täytyy saada ymmärrys ennen vauhtia. Koen tämän myös koiraystävällisemmäksi tavaksi. Myös kaikenlaiset keinotekoiset metodit olivat ehdoton nounou (länget, bumperit, boxi).

Shokki siis aloitteli reilun 1,5 vuoden iässä syksyllä juoksupuomitreenit. Aloitimme matolle kohdetyöskentelynä, mutta siirryttyämme juoksemaan puomin alastuloa, jätin hyvin nopeasti maton jo pois. Meille ehdoton oli, että sain omalle pihalle parin kuukauden ajaksi puomin lainaan. Halusin päästä tekemään usein lyhyitä toistoja ja tämä ei olisi onnistunut ilman puomia omassa pihassa. 

Hommat lähti melko klassisesti eli ensin puomin alastulo maahan, siitä ämpärin päälle ja siitä vielä maxipöydän päälle. Näiden sujuessa siirryimme kokonaiseen matalaan puomiin. Melko nopeasti siirryimme jo täyskorkeaan puomiin. Meidän puomissa oli siis neljä eri korkeutta matkan varrella. Treenatessamme puomia rupesin lisäämään esteitä jo ennen ja jälkeen melko nopeasti vaikka puomi ei ollut vielä täyskorkea, jotta koira ei liikaa ehdollistuisi namiautomaattiin. 

Radan osana puomi oli muutaman kerran ja loppuvuodesta testasimme puomia jo ensimmäisen kerran kisoissa mölliradalla. Ensimmäisellä radalla koira hieman "kiehui" ja loikkasi härskisti, ei osunut edes kynnen päällä kontaktialueelle. Ennen kuin ehdin edes nähdä ja reagoida niin myös koira huomasi virheensä ja oli jo kääntynyt puomille takaisin ja kävi tekemässä oikeaoppisen alastulon. Toisella mölliradalla tuli hyvä osuma puomille. Tapaninpäivän epiksissä saimme jo molemmilla radoilla hyvät osumat.

No miksi sitten halusimme osallistua seminaariin? Vaikka Shokin puomi on melkoisen varma, kuitenkin takaraivossani kyti ajatus, että haluisin osumat vielä hieman alemmas. Tämähän on täysin oma virheeni ollut, olen alusta asti palkannut sitä kaikista osumista. Koirahan on siis tehnyt kokoajan täysin oikein. Halusin siis päästä kuulemaan Isabellen mielipiteen puomistamme. 

Hyvin paljon olen yrittänyt ehtiä juoksupuomivideoita katsomaan. Suomalaisten videoita katsellessa melko usein (ei tietenkään kaikilla) koira hyppää alas kontaktialueelta. Kyllä ne varmastikin usein osuu kontaktialueelle, sitä en epäile, mutta silti koirat hyppää alas kontaktialueen yläosasta. Itse haluan koiran juoksevan alas. Minulla pieni minikoira ja osuessaan vain kontaktialueen yläosaa, loikka näyttää noin pienellä koiralla isolta loikalta. Näin myös tuomarilla nousee näin ollen käsi herkemmin, vaikka koira osuisikin. Kokeneimpien mukaan myös usein se koiran osuma tuppaa siitä helposti nousemaan, joten haluan vielä tässä vaiheessa lähteä asiaan puuttumaan enkä vuoden päästä kun totean että osuma on noussut. 

Möllit korkattu

Viime kesänä alettiin olla siinä vaiheessa, että uskallettin korkata agilityssa supermölliradat. Kovinkaan useissa ei omista kiireistä johtuen ehditty käymään ja olen myös melko laiska ajamaan kovin kauas epistelemään. Meillä ei ole kiire mihinkään, joten käytiin silloin kun hyvältä tuntui. Meidän radat oli joko hienoja nollavoittoja tai kaooshyllyjä, jossa usein oli niin paljon hyllyjä ettei tainnut mahtua tuomarinsihteerin lapulle. Oikein mitään siltä väliltä ei ollut. Eli jos homma pysyi käsissä tuli hyvää tulosta mutta varsinkin kun oli pitkää suoraa baanatusta niin homma lähti melko helposti lapasesta. Sen verta nopeasti ampui varsinkin putkista ulos, ohjaajalla liian hitaat jalat ja kokematon koira -> siinä niitä hyllyn aineksia. Shokilla myös ensimmäisestä turhautumisesta syntyi melko varmasti useampiakin turhautumisia, joten silloin tällöin vireen pudottamiset oli hyvin tarpeen.
  

Nyt on sitten korkattu mölliradatkin. A-este on juuri vasta lisätty radan osaksi ja puomikin on vielä kesken, mutta sen verta varma puomi on ollut, että sitä uskaltaa jo lähteä testaamaan kisatilanteessa. Tänään käytiin uudessa hallissa JAU Areenalla. Sen pohjasta on ollut puhetta, mutta ainakin nopealle pienelle 5 kiloiselle minikoiralle pohja sopi, mutta uskon kyllä hyvin, että tilanne ei välttämättä ole sama maxikokoiselle.  Mutta, kuinka hienoa kun uusia halleja on tullut. 

Ensimmäinen rata lähti aivan käsistä. Shokki lähti kolmannen esteen jälkeen tekemään omaa rataa ja näytti keskisormea mulle. Toka rata oli selvästi parempi, mutta koira oli sen verta nopea ja liukas että ohjaaja ei kerennyt mukaan (mistä saisi nopeammat jalat hankittua?), kolmas rata oli oikein hyvä, paitsi veti sellaisen ilmaloikan A-esteellä, että ohjaajaa hirvitti ja Shokki ei tajunnut että tilanteessa olisi ollut mitään erikoista. Luojan kiitos sieltä tultiin todella hyvin alas, kun hidastuksia suorituksesta tuli. Neljännellä radalla alettiin viimein olla samalla radalla ihan koko matkan ja mitkä huikeen hyvät kontaktit Shokki radalla tekikään. Eihän siihen tarvittu kuin kolme rataa pohjalle, jotta homma rupesi kulkemaan :) No ei vaan, nyt vaan vähän enemmän epiksia alle, kokemusta kisatilanteista ja ehkäpä ohjaajalle ne vikkelämmät jalat niin eiköhän homma ala rokkaamaan muulloinkin kuin hyvin väsytetyn koiran kanssa.

Kiitos ei tälläisia suorituksia

Hyppytekniikan salojen parissa jälleen

Parisen viikkoa sitten tuli vietettyä viikonloppu perjantaista sunnuntai-iltaan mahtiporukassa hyppykouluttajien jatkoviikonlopussa. Me aloiteltiin jo perjantaina tutustumalla Viikissä yliopistollisen eläinsairaalan eläinfysioterapeutin tutkimuspalveluihin Anna Boströmin johdolla. Olipa mielenkiintoinen käynti. Tutustuimme voimalevyn toimintaan, askelanalyysimattoon sekä lämpökameran toimintaan. Meillä oli demokoirana pieni cockeri Erkki sekä iso saksanpaimenkoira Taika.

Voimalevytutkimuksen avulla saadaan tietoa raajojen painovarauksesta ja askelten alustaa vasten kohdistavasta voimasta. Voimalevyanalyysin avulla ontuma voidaan havaita herkemmin kuin silmämääräisesti. Lämpökamerakuvauksessa mitataan kohteen pinnasta lähtevän säteilyn määrää. Lämpökamera ei kyllä ihan vakuuttanut. Mittaa siis vain pintalämpötilan (ei näytä tulehduksia/muita kipu-alueita) ja siinä oli niin paljon seikkoja mitä täytyy ottaa huomioon (turkki, ei mitään liikuntaa/harjausta, koskettamista yms ennen tutkimusta). 

Lauantai ja sunnuntai meni luentojen ja käytönnönharjoitteiden pareissa. Shokki sai olla koko viikonlopun projektikoirana. Melkoisen pätevä projektikoira onkin. Kroppa ei ole vielä valmis ja se näkyy osassa hyppytekniikkaharjoituksissa vielä melko selvästi, mutta mikä parasta Shokki reagoi nopeasti harjoitteisiin. "Suutarin lapsella ei ole kengiä" pätee myös meidän tapauksessa ja hieman liian vähän on tekniikkaharjoituksia lähiaikoina tehty. Nyt ehdottomasti siis niskasta kiinni tässä asiassa. Shokilla on hyvä estefokus sekä etäisyyden ja korkeuden arviointi on sille helppoa, mutta sen kanssa saa tehdä paljon töitä kropan käytön ja kokoamisen kanssa.

Lauantai päivä vietettiin erilaisten etäisyyden arviointiin liittyvien haasteiden parissa hyvin syvästi. Sunnuntaina käytiin tarkasti läpi kokoaminen sekä tehtiin vauhtikokoamisharjoituksia. Kokoamisharjoitusten lisäksi sunnuntaina käytiin läpi korjaussarjoja okseri-ongelmaisille sekä vireenhallinta-asiota, jotka tietenkin kulkee hyvin usein käsi kädessä hyppytekniikan kanssa. Innostava ja hyvin motivoiva viikonloppu oli jälleen kerran. Ajatuksia sateli vielä monta päivää viikonlopun jälkeen ja kouluttautuminen jatkuu. 

Viikonloppu päättyi ELL, CCRT, VOSMA Tiiu Toijalaan pitämään luentoon "Rasitusvammat ja niiden ehkäisy agilitykoirilla". Luento oli todella hyvä ja hyödyllinen. Olen pyytänyt Niinua tilaamaan Tiiun myös luennoimaan Niinu Agility Sportille ja suosittelen luentoa todella lämpimästi. Luennoilta sai konkreettisia käytännön vinkkejä rasitusperäisten ongelmien havaitsemisesta ja erilaisista ennaltaehkäisemisen keinoista

18 kk mittarissa

Shokki pieni raivo-orava täytti viime viikolla 18 kk. Pelottava ajatus, että se olisi nyt "laillisesti" kisaikäinen. Pääkopaltaan ja keholtaan se ei kyllä omilla kriteereilläni ole lähelläkään kisavalmista. Valittevan moni koira on melkein pilattu sillä, että ne ovat tulleet kisaikään, ja on menty sen mukaan unohtamatta että se koira ei ole kropaltaan kisavalmis. Nää on näitä hyppykouluttajien työn huonoja puolia nähdä ja kuulla kollegoilta niistä koirista. Posiitivista siinä on, että pääsemme tekemään sitä silmiä avaavaa työtä. 

No koska sitten kisaamme? Sattuneesta syystä sitä on meiltä kyselty tässä viikon aikana melkosen monta kertaa. Oon edelleen vahvasti sitä mieltä, että koirassa on potentiaalia ja toivottavasti kroppa pysyy terveenä ja se kisaamaan pääsee tulevaisuudessa joko minun kanssa tai laina-ohjaajan. Ei kuitenkaan ainakaan ennen kuin Shokki on täyttänyt kaksi vuotta. Muutama estekin pitäisi ehkä vielä opettaa? Koira ei ole vielä nähnytkään A-estettä, keinua eikä keppejä. Tavoitteena kuitenkin on, että Shokki osaisi kaikki esteet ensi kesään mennessä. Olemmeko pysynyneet tavoitteessa selviää sitten ensi kesänä. Se että Shokki osaa kaikki esteet ei toki tarkoita vielä ollenkaan, että se olisi kisavalmis. 

Koska se nyt kuitenkin on kisa-ikäinen ja naapurissa kisat oli heti viime viikonloppuna niin pitihän se käydä mittaamassa. Vaikka se kaiken järjen mukaan on täysin selvä tapaus niin kyllähän onnistuin sitä kuitenkin jännittämään. Mahdollisuus toki oli, että se kiertoon lähtisi tiukentuneiden mittaamiskäytäntöjen vuoksi. Mutta kyllähän se oli selvä MINI. Shokki urpoili mittaustilanteessa ja ei tykännyt mitan osumisesta, joten mittaustulokset taisivat mennä vähän alakanttiin. Ensin siitä saatiin vain 33 cm, mutta myöhemmillä kerroilla saatu 33,8 cm on kuitenkin ehkä lähempänä totuutta. On se vielä sellainen luikkusääri, että hieman siitä varmasti kasvaa lihasmassan ja ryhdin myötä. Mutta anyways juuri täydellisen kokoinen meille.

Riitta Kempe: Urheilukoiran valmennuksen jaksotus ja fyysinen valmennus

Vappu oli järkännyt hyppykouluttajille luennoitsijaksi Riitta Kempen. Luento oli avoin myös muille halukkaille. Riitta Kempe kilpailee MM-tasolla valjakkourheilussa sekä on Suomen tunnetuimpia koirien ravitsemuksen asiantuntija. Luennon aiheina koirien valmennuksen jaksotus, fyysinen valmennus sekä hieman sivusimme myös ruokinta-asiota. Valmennuksen jaksotuksessa oli kyllä hyvin painavaa asiaa agilityharrastajille. Itse esteratsastus taustan omaavana on alusta saakka ihmetyttänyt agilitykoirien vuoden läpi kestävä kilpailukausi.

Yksi Riitan huoli myös oli liikutetaanko agilitykoiria lajitreenin lisäksi tarpeeksi. Melko monen kouluttajien kanssa ympäri Suomen keskustelleena tuntuu kuitenkin siltä, että yllättävän moni kisaaja ei liikuta koiraansa tarpeeksi. Koiran peruskunto on liian huono agilityn harrastamiseen saati kisaamiseen lajissa. Onko kyse laiskuudesta, ajanpuutteesta, tietämättömyydestä, liikaa koiria kotona? En osaa sanoa, mutta olisi kiva tietää. 

Kokosin itselleni tärkeimmät aiheet ylös luennosta hieman ehkä lisättynä omilla ajatuksillani

• Koiran maksimisyke on 310-340 (ihmisellä 170-220)
• Koiralla on ylivoimaiset kestävyysominaisuudet
• jos ihmiseen vertaa koira on väsymätön juoksija
• Urheilukoiralla suuri hapenkulutus
•  maksimaalisen hapenottokykyyn vaikuttavat valmennus ja ruokinta
• Koiran valmennus on urheilua
• Jokainen koira on yksilö- valmennus ja ruokinta tulee sovittaa koiran tarpeisiin
• Valmennettu koira jaksaa tehdä töitä pidempään ja tehokkaammin
• Valmennuksella parannetaan koiran fyysistä suorituskykyä sekä ennaltaehkäistään rasitusvammojen syntyä ja maksimoidaan lihaksiston suorituskyky kaikilla osa-alueilla
• Lajiharjoittelua ei saa aloittaa liian aikaisin -> intensiivinen harjoittelu estää luuston kasvua
• nuorilla alle 2-vuotiailla ei ole aerobista pohjaa valmiina
• kestää 3 vuotta rakentaa vahva aerobinen pohja
• nuorta koiraa ei kuitenkaan saa pitää "pumpulissa"
• nopeus-, kääntymis- ja hyppyharjoitukset vasta, kun kasvu loppu
• Treenit tehdään aina koiran ehdoilla
• Tunnettava koiran rajat ja mihin se pystyy 
•  ei saa vaatia liikaa, muuten koira oppii säästämään itseään eikä luota enää ohjaajaan
• jokaisen harjoituskerran jälkeen pitäisi jäädä tunne, että koira olisi jaksanut vielä

• Treenipäiväkirjan pitäminen ehdottoman tärkeää
• harjoittelun seurantaan ja analysointiin
• auttaa seuraavan kauden suunnittelussa
• kirjaa myös omat tuntemuksesi
• Vuosisuunnitelma
• Kauden päätavoitteet
• Valmennuksen jaksotus
• Harjoittelun painopisteet
• Kehitettävät ominaisuudet
• Väärä harjoittelu johtaa helposti ylirasitukseen
• Ylirasituksen oireita; väsyy helposti, kiihtymys, viivästynyt palautuminen, univaikeudet, laihtuminen
• Ennen kisaamisen aloittamista koiran on oltava sopivassa painossa -> vältä laihduttamista kisakaudella
• Nestetankkauksen tärkeys -> nestevajaus heikentää ravinnon imeytymistä ja energiavarastojen palautumista
• Palautuminen on tärkeää -> kunto kasvaa levossa
• Palauttavat lenkit -> usein muistetaan loppuverryttely, mutta ei palauttavaa lenkkiä
• Vuosittain useampi viikko treenitaukoa
• Varsinkin agilityssa koira pois lajiharjoittelusta
• Koira ei (eikä ihminen) pysty moneen kuntohuippuun vuoden aikana
• Lajivalinta toki määrää pitkälle reenin
• Tarvitaanko kestävyysominaisuuksia vai räjähtävää voimaa ja nopeutt. Vai jotain siltä väliltä

• Valmennuksen jaksotus
• Peruskuntokausi
• Kilpailuun valmistava kausi
• Nousujohteinen kilpailukausi ja kunnon huipentuminen
• Siirtymäkausi (huippukunnon "alas ajaminen")
• Lepojakso 
• Ruokinnan tulee kohdata valmennuskausien tarpeet

• Peruskuntokausi
• Harjoittelu suunnitelmallista, säännöllistä ja nousujohteista
• Long Slow Distance = pitkäkestoiset hitaat lenkit 1,5-2 h remmilenkit
• Vaihtelua harjoittelun lomaan
• 4-8 viikon välein kovavauhtisempaa ja tehokkaampaa harjoittelua -> piristää koiria
• Ruokinta; korkea rasvapitoisuus ja proteiinin laatu
• Kilpailuun valmistava kausi
• Lajinomainen harjoittelu lisääntyy
• Keskinkertainen määrä korkealla intensiteetillä
• Long Slow Distance treenit pidetään mukana, jotta aerobinen pohja säilyy
• Harjoituskilpailuja
• Ruokinta; Keskinkertainen tai korkea rasvapitoisuus, paljon korkealaatuista valkuaista
• Kilpailukausi "huippukuntokausi
• max.huippukuntokausi 4-7 viikkoa (riippuen kuinka hyvä aerobinen pohja koiralla on)
• Harjoittelumäärä putoaa radikaalisti, korkein intensitetti
• Paljon lepoa
• Intervalleja
• Kilpailuja, kilpailunomaisia harjoituksia
• Ruokinta; Energiaa sisältäviä ravintoaineita, kuitu, vitamiinit, kivennäiset. Palautus hiilihydraateilla
• Siirtymäkausi/Lepokausi
• Kunto "ajetaan alas"
• Rauhallista, rentoa, vaihtelevaa -> kerätään uutta intoa ja ylläpidetään yleiskuntoa
• Stressitason laskua sekä koiralle että ohjaajalle -> pääkopan saatava levätä
• Leikkiä
• Ruokinta; Laadukas täysravinto turvaa palautumisen

• Käytännön harjoituksia
• pitkät metsälenkit
• vetovyössä juokseminen
• polkupyörä/kicbike
• uittaminen (huom! oikea asento ensisijaisen tärkeä)
• umpihanki/suo
• vesijuoksu
• remmikävelyn tärkeys ( ei aina vain vapaana metsässä)
• spurttitreenit
• ylämäkijuoksu
• intrevallitreenit
• hiihto
• juoksumatto

"Lupaava pieni mies, jossa riittää vielä paljon työtä" Raporttia hyppykouluttajien jatkokoulutuksesta

Aloitin kesälomani viettämällä pari päivää Vapun kotona Siuntiossa hyppykouluttajien jatkokoulutuksessa. Valmennuspäivien aiheet olivat taipumisen jatkoharjoitteet ja ratasovellukset. Päivät sisälsivät tiukkaa teoriaa ja paljon käytännön harjoituksia. Päivät olivat hyvin intensiiviset ja ensimmäinen päivä kesti jopa 12 h (taukoineen toki). Aika kyllä lentää mukavassa ja inspiroivassa porukassa. Toisen päivän lopussa oli taas saanut niin paljon uutta ja mielenkiintoista asiaa, että pääkoppa tuntui ylikuormittuneen.

Itse pidän taipumisharjoituksia hyvin tärkeänä ja mielenkiintoisina. Taipumisharjoitukset on myös niitä, joita koulutuksissa toivotaan eniten. Pitää muistaa kuitenkin, että koiran tulee ensin hallita perustekniikat ennen kuin sen voi tuoda taipumisharjotteisiin.  Nopean ja menestyvän agilitykoiran on pystyttävä taipumaan molempiin suuntiin tehokkaasti. Suoritusaika nopeutuu tiukentuneiden linjojen myötä sekä rimat pysyvät paremmin ylhäällä myös tiukoissa kaarteissa. Myös kokeneidenkin koirien taitoja on mahdollista kehittää kohdistetusti.

Itselleni tärkeää oli kuulla Vapun mielipide Shokin tekemisestä, itse arvostan Vapun ajatuksia suuresti agilitykoiran "rakentamisessa" (jos noin voi edes sanoa).  Ja mikä parasta Vappu varmasti sanoo suoraan. Loistavaa oli kuulla kuinka samoin ajatuksin olimme Shokista. Shokki on hyvin lupaava nuori koiran alku, mutta siinä on vielä paljon työtä jäljellä. Se on luonnostaan hyvin hyvin nopea ja ketterä ja se on kevyt ja siro. Vielä pitäisi saada fokusoitua nopeus oikeeseen asiaan siellä agilityradalla, se ei olekaan niin helppoa. Tällä hetkellä on kuitenkin vielä mottona ymmärrys ennen vauhtia. Puhuttiin juuri Vapun kanssa nopeuden tärkeydestä, sillä nopeus on toki voimaa, mutta siinä taito hallitsee. Nopeutta ei voi samalla tavalla kehittää kuin esimerkiksi kestävyyttä.  Nopeutta joko on tai ei ole. Kaikista meistä ei vaan mitenkään saa Usain Bolteja, vaikka kuinka harjoittelisimme. Onneksi nopeuttakin pystyy tiettyyn pisteeseen kehittämään, meinaan ohjaaja kaipaisi nopeutta paljon lisää.

Shokki yllätti todella positiivisesti jaksamalla loistavasti kaksi kokonaista treenipäivää kuumassa kelissä. Saikin ansaitusti kolme kevyempää päivää treenipäivien jälkeen. Shokki on nyt 17 kk ja kroppa ei ole vielä valmis kaikkiin vaativampiin harjoituksiin, odottelemme siis rauhassa kunnes sen kehonhallinta, tasapaino ja koordinaatio on sillä asteella. Tiettyjä asioita koiran kropan valmistumisessa ei vaan pysty kiirehtimään, vaikka tekisi mitä. Takaosan lihaksisto on todella hyvällä mallilla, mutta selän pyöreyttä aletaan nyt toden teolla työstämään. Saimme matkaan loistavia neuvoja kuinka Shokin kanssa jatkaa syksyyn asti. Lokakuussa Shokki pääseekin taas Vapun silmien alle reenaamaan.

Agilityn mm-karsinnat ja Muusi muikkeli

Kuva: Sirpa Saari

Kuva: Sirpa Saari

Viime viikonloppuna kisattiin Liedossa agilityn maajoukkuepaikoista. Lauantaina tuli seurattua maksit ja Niinun radat päivän mittaan suurelti osin kännykästä, kun olimme liikenteessä. Onneksi on livestream. Niinu pääsi kaikilla kolmella koiralla finaalipäivälle, joten olihan se sitten sunnuntaina ajettava paikan päälle. Olipa jännittävät ja tasokkaat kisat. En vaan voisi olla onnellisempi ystävän puolesta. Niinu ja Reiska mukana PM-joukkuessa ja matkaavat ensi kuussa Norjaan Suomea edustamaan. Ja miten pienestä se MM- paikkakin oli kiinni. Nyt onkin sitten vakavasti mietinnässä jospa lähtisi ketyilemään Norjaan elokuussa. Mineistä voi sanoa vielä, että tsiesus kuinka hyviä minikoirakoita meillä on tällä hetkellä.  

Reilun viikon verran meidän lauman jatkona on majaillut bordercollie uros Muusi. On päässy taas sheltit kunnon juoksemisen makuun. Juokseehan ne paljon ihan keskenäänkin, mutta nuo bordercollieiden vierailut kyllä hyvin kohottaa kuntoa. Shokki on myös saanut uinti- ja kuralätäkkö kaverin, Domi kun mielellään kiertää järvet ja kuralätäköt kaukaa. Muusi on vasta vuoden täyttävä, mutta silti niin älyttömän helppo ja tottelevainen ja tuntuu kun olisi aina ollut mukana. Tiesin, että ne toimeen tulee, mutta en olisi uskonut että Domi ja Shokki antaa Muusin nukkua kylki kyljessä saati osallistumaan jokaamuiseen halihetkeen.

Vappupäivän aamureenit ja ajatuksia reenaamisesta

Kun aika on kortilla ja treenaamaan pitäisi päästä niin vappupäivän aikainen aamu saa kelvata. Eipä ollut hallilla ruuhkaa. Lähiaikoina ei olla kovinkaan paljoa hallilla tullut omien koirien kanssa vietettyä aikaa. Domi edelleen kuntoutuu viime syksystä ja tekee hallilla vain hyppytekniikkaa ja kehonhallintaa. Shokki luojan kiitos on pysynyt koko ajan treenikunnossa. 

Suoraan sanottuna ne hetket, jolloin olisi ollut aikaa treenata ja ajaa hallille olen mieluummin ajanut vaikkapa talllille koirien kanssa tai lähtenyt miehen kanssa brunssille keskustaan tai pitkille metsälenkeille kavereiden kanssa. Olen keväällä kouluttanut paljon hyppytekniikkaa ja antanut aikaani myös videoiden katselun muodossa muille koirakoille. Muiden ohjaaminen ja auttaminen vie minun tapauksessani intoa ja aikaa siltä omalta harrastamiselta. Arvostan suuresti, kyllä heitä jotka oman kouluttajatyön lisäksi jaksavat käyttää vapaa-ajan agilitykentällä omia koiria treenaten ja kisaten.

Koirille on tärkeintä, että niiden kanssa tehdään ja tarjotaan virikkeitä sekä työtä, ei se että ne pääsevät juuri agilityhallille. Vaikke emme paljoakaan hallilla käy treenaamassa niin se ei missään nimessä tarkoita sitä että emme harjoittelisi agilityyn valmistavia taitoja. Teemme paljon kehonhallintaa, teemme pari-kolme kertaa kuussa hyppyteknikkaa, käymme kerran viikossa vesijuoksemassa ja silloin tällöin jopa innostumme tekemään hieman metsäagilitya. Ja kyllähän me hallilla käymme, mutta emme tarpeeksi, jotta voisin vaatia koiralta kovinkaan nopeaa kehittymistä. 

Shokki ei ole nähnytkään vielä yhtään kontaktia eikä keppejäkään ole ollenkaan aloitettu. Kepit ja puomi on tavoitteena aloittaa kesän aikana. A-este ja keinu jätetään suosiolla myöhemmäksi, varsinkin A:n ollessa sen verran raju este, joten sille ei tarvitse ennen 18 kk ikää mennä. Toiveena on toki koiran pysyessä terveenä saada Shokki kisavalmiiksi koiraksi, mutta minkäänlaista kiirettä emme halua pitää vaan panostamme pohjatöihin ja kehon rakentamiseen. Shokki on 14 kk ja vaikka on tehnyt melko paljon kehonhallintaa ja takapäätä työstetty on se vielä hyvin keskeneräinen lihaksiston osalta. Valitettavasti moni tuon ikäinen treenaa jo kovaa vielä keskeneräisemmälläkin lihaksistolla.

Voisin tuntea huonoa omatuntoa asiasta, että emme ole treenanneet tarpeeksi, itselleni tärkeintä on kuitenkin, että koirani ovat onnellisia ja onneksi on niin paljon muitakin tapoja tehdä ne onnelliseksi kuin agilityn treenaaminen. Ja olisihan se ihanaa ehtiä treenata, mutta jos en ole 100 % mukana treeneissä niin mieluummin teemme jotain muuta. Se ei vaan ole reilua koiraa kohtaan treenata, jollei ole itse täysillä mukana.

Vappupäivän reenit, joissa harjoittelimme päällejuoksuja

Onnellinen, kiitollinen ja huojentunut

Nyt on kyllä niin onnellinen olo, positiiviset adjektiivit loppuu kesken. Shokki kävi vetäisemässä torstai-iltana iltäkännit Univet Espoon Eläinsairaalassa, elikkäs siis läpivalaisussa Jan Räihän luona. Olen käyttänyt kaikki koirani Räihän luona, joten ei ollut kyllä epäselvää kenelle koiran veisin.

Shokki oli illan viimeinen asiakas ja röntgenissä ruuhkaa, joten olipa piinaavaa odottaa Shokin tuloksia. Onneksi Räihä päästi meidät nopeasti piinasta kuvien valmistauduttua ja sanoi heti, että kaikki näyttää hyvältä. Kävimme kaikki kuvat kuitenkin rauhassa läpi, hännästä henkitorveen asti. Lonkka ja kyynärkuvat lähtivät vielä kennelliittoon lausuttavaksi. Henkilökohtaisesti minulle ehdottomasti tärkeintä on kuitenkin Räihän mielipide, siitä että koira on näiltä osin terve. Kovinkaan paljoa mä en näistä osaa sanoa, mutta varsinkin lonkkakuvat näyttävät oikein hyviltä. Keväämmälllä sitten tutkitaan vielä silmät, polvet ja sydän.

Ei pysty, ei kykene

On kyselty tuleeko Shokista agilitykoira?  Itse en ainakaan uskalla vastata tuohon kysymykseen ennen kuin tiedän koiran terveeksi. Kyllä Shokki on harjoitellut paljon agilityyn valmistavia taitoja.  Ja kyllä se pääsee pari kertaa viikossa halliin harjoittelemaan agilityn pohjia, mutta mitään suunnitelmallista treeniä emme ole aloitelleet. Hypyt on opetettu tarjoamisen kautta ja niitä se yksittäisenä speedbumbeilla hakee todella hyvin. Kontaktit ja kepit aloitamme vasta terveystulosten selvittyä. Minkäänlaisia pohjatöitäkään niihin ei ole vielä aloitettu. 

Haastellisinta Shokin kanssa on vireen hallinta ja keskittyminen. Luulen että olisimme tehneet jo ehkä vähän enemmänkin, jos pääkoppa olisi kestänyt. Olemme tehneet valtavasti töitä hallissa rauhoittumisen ympärillä, sillä vaan kaatuu vati nurin hyvin nopeasti nähdessään muiden tekevän. Ei pysty- ei kykene nappi menee päälle ja yhteys koiraan katkeaa.  Täysiä se osaa mennä, mutta se ei ole millään tavoin hallittua. Se kyllä mielellään rallaa täysiä pitkin kenttää ja puree lahkeesta. Olemmekin tehneet harjoituksia matalammassa vireessä, vaadittu sitä keskittymistä ja aivojen käyttöä. Kaikkea ei voi ratkaista vain täysiä juoksemisella. Uskon näiden hyvin huolellisesti tehtyjen pohjien vuoksi koiran kehittyvän melko nopeastikin, kun pääkoppa kestää ohjaaajahäiriön. 

Helpompaa väitän, että olisi myös ollut jos koira olisi yhtään ahne. Kyllä se kotona ottaa herkut, mutta hallilla ei voisi vähempää kiinnostaa namit. Taisteluhalua on onneksi hyvin, mutta sekin vaihtelee kuinka kauan jaksaa saman lelun kanssa leikkiä. Tuon pienen koiran kiinnostuksen kohteet vaan vaihtuu nanosekunnissa. Ruokakupillakaan ei voi pysyä paikallaan montaa kymmentä sekunttia.

Olemme kuvanneet alun treeneja melko paljon, mutta kiitos vanhan Appleni totaalisen leviämisen ne ovat edelleen sen vanhan koneen I-moviella, jonka vuoksi en vielä niitä pääse jakamaan. Saatuani ihanan uuden pienen ja kevyen maccini ei ole tehnyt mieli palata hitaalle vanhalle koneelleni, joka varmaan avaa I-movieta sen puoli tuntia. Toki aion ne vielä kaivaa esille.

Kääntyminen aloitettiin hyvin varovasti vasta lähempänä 9 kk ikää siihen asti juostiin pääosin suoraan. Muutaman kokeilun jälkeen uskallan ehkä sanoa ääneen, että koira näyttäisi kääntyvän todella hyvin. Paljon olemme juosseet eteenpäin targetille, harjottaen ohjaajahäiriötä. Shokki kuten usea minikoira lukee jalkojani todella tarkasti ja niiden osottaessa vähääkään väärään paikkaan menee koira juuri sinne. Koiran kehonhallintaan olen tyytyväinen ja toki kehonhallintatreenit jatkuvat ahkerasti. 

Hyppytekniikkaa se on tehnyt reilu 4 kuukautta vanhasta noin reilun kuukauden välein speedbumbeilla. Nyt koiran täyttäessä 11 kk aloitamme hyppytekniikkatreenit kahden viikon välein. Shokin ollessa reilun vuoden ikäinen, pääsemme treenaamaan pikkuhiljaa korkeuden arviontia sekä etäisyyden arvointia niin silloin otan hyppytekniikkatreenit aktiivisesti viikottaiseen treeniohjelmaamme. Pentu hyppytekniikka postausta on pyydetty ja lupaan ottaa sen pikimmiten myös työn alle.

Domi valitettavasti taukoilee vielä ratatreenistä ainakin tämän kuun, joten Shokki saa nyt hypätä suuriin saappaisiin ja tuurata Domia ainakin alkuvuoden Niinun treeneissä. Helppoa Shokin kanssa ei ole ollut, mutta onpahan se opettanut myös paljon minua taas. Ja kyllä niistä alun täydellisistä häröilyistä on menty jo paljon eteenpäin. 

Tunnetko koirakon vastuunjaon hypyissä?

Kuva: NAS

Omassa vuoden viimeisessä blogikirjoituksessani Niinu Agility Sportin blogiin käsitellään hyvin tärkeätä aihetta, ohjaajan ja koiran vastuualueita. Kirjoituksen löydät täältä.

Agilitykoira on huippu-urheilija

Uusin blogikirjoitukseni Niinu Agility Sportin blogissa käsittelee agilityn fyysisiä vaatimuksia koiralle. Samaista aihetta on usein sivuttu myös omassa blogissani. Mikäli se ei ole vielä osunut silmiisi niin löydät blogikirjoituksen täältä.