torstai 27. elokuuta 2015

Agilityriemua

Agilityjumalat eivät ole ehkä olleet puolellamme Domin kanssa, kun emme ole ehtineet polkaisemaan treenikautta kesätauon jälkeen oikein käyntiin. Kehonhallintaharjoituksia olemme toki tehneet ja hiukan hyppytekniikkaa, mutta ei Domin kroppa silti ole valmis vielä rankkaan lajitreeniin, mutta kyllä se sieltä taas tulee, kun saisimme nyt raivattua aikaa kalenterista systemaattiseen lajitreeniin. 

Viime tiistai-aamuna päästiin kunnolla treenaamaan radanpätkiäja mikä valtava ilo koirasta näkyikään. On se vaan niin mieletöntä päästä juoksemaan sen kanssa. Paljon siellä oli puutteita, mutta myös paljon hyvää. Päällimmäisenä ajatuksena jäi kuitenkin mieleen vain kuinka kivaa meillä oli. Ja miten sitä muutenkaan voisi paremmin aamunsa aloittaa kuin päästä treenaamaan näin positiivisessa, tsemppaavassa, asiantuntevassa, monipuolisessa, pirteässä ja monipuolisessa seurassa. 

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kakara saavuttanut puolen vuoden rajapyykin


Tällä viikolla juhlittiin tonttikauppojen lisäksi meidän puolivuotista kakaraa. Shokki on keskittynyt kasvamiseen ja kavereiden kanssa painimiseen. Ja Domin kiusaamiseen. Paljon ollaan yritetty edelleen tuoda uusia asioita ja vierailtu erinäköisissä paikoissa. Shokki on edelleen hyvin reipas ja sopeutuvainen kaikissa tilanteissa. Eikä tarvitse miettiä sen stressaavan missään tilanteessa. Autojen ja pyörien jahtaamista on saatu kuriin. Nopeuttaisi varmasti asiaa jos asuisi enemmän ihmisten ilmoilla, mutta eteenpäin on selvästi kuitenkin menty. Työtä se kyllä vaatii. Ja kärsivällisyyttä. Karvaa sillä on enemmän kuin laki sallii. Miten mulle päätyy nuo karvajumalat? Shokin veli on aivan kalju. Shokki näyttää takaapäin ihan kuin sillä olisi villahousut jalassa. Ei varmaan kaikista mukavinta ainakaan näillä helteilä. 


Shokki on muuten todella röyhkeä kaveri. Muita koiria nähdessään, se menee suoraan kysymättä iholle. Joku kerta tulee vielä kuonoon. Huulten nostelusta ja murinasta se vain innostuu ja kerää kierroksia. Shokki on myös kotona röyhkeä. Sen mielestä on ihan ok hypätä keskellä yötä tai viimeistään viideltä aamulla sänkyyn ja antaa varottamatta pusumaratooni. Ruoka-aikaan on myös aivan sallittua komentaa ja vaikka hyppiä pitkin kaapin ovia jos palvelu ei ole tarpeeksi nopeaa. Sisällä se saa omasta mielestään riekkua niin paljon kuin haluaa, vaikka jo ihan turvallisuussyistä sisällä riekkuminen on kiellettyä. Pihalla lääniä kyllä riittäisi. Meillä on siis hieman keskusteltavaa vielä ainakin näistä asioista. Se osaa torutessa myös heittäytyä maailman pienimmäksi ja söpommäksi koiranpennuksi. Miten niin yrittää kietoa meidät pikkurillin ympärille?


Kerran viikossa olen käynyt sen kanssa hallilla leikkimässä ja juoksemassa speedbumbien ja suoran putken läpi. Mitään suunnitelmallista treenausta ei olla tehty vaan keskitytään nyt vain hauskanpitoon, leikkimiseen ja ohjaajaan fokusoitumiseen. Tähän asti nuo on toimineet aivan loistavasti. Omalla pihalla yritän ehtiä esteen tarjoamista vahvistamaan. Mitään kääntymistä ei harjoitella vielä vähään aikaan sillä se on raskainta kasvavalle kropalle. Viime viikolla aloitimme Niinulla pentukurssin, joten häiriössä treenaamista saamme sen myötä. Ensimmäisellä kerralla ainakin Shokista sai olla mielettömän ylpeä. Vaikka ympärillä oli parhaimmilaan viisi koiraa niin Shokin fokus oli minussa ja jaksoi keskittyä ne minuutit jota yhdessä hallissa tehtiin. 



Kaikista tärkeintä on että Shokki on pysynyt terveenä ja vaikuttaa hyvin onnelliselta shelttikakaralta. Edelleen ne tulevat enemmän kuin täydellisesti toimeen Domin kanssa. Tälläkin hetkellä rallattavat tuossa pihalla sydämensä kyllyydestä.

6 kuukauden mitat
paino: 5200 g
säkä: 31,7 cm

torstai 20. elokuuta 2015

Unelman tekee mahdottomaksi yksi ainoa asia, epäonnistumisen pelko



Joskus asiat vain loksahtelee niin täydellisesti paikoilleen. Vieläkin pitää nipistellä itseään että tämän uskoo todeksi. Meidän innostuksella ei ole rajaa. Tiistai-iltapäivänä teimme kaupat meidän unelmien tontista. Omistamme nyt siis 2,4 hehtaaria maata Kirkkonummen Luomasta aivan Hviträskin kupeesta. Melkein rantatontin.  Meidän tontilta on vain noin 200 metriä Hviträsk järvelle, jossa meillä venevalkama oikeus. Hviträsk järvi on Kirkkonummen isoin, syvin ja mielestäni ehdottomasti kaunein järvi. Oma polku vie rannalle, jossa voi vaikapa käydä koiria uittamassa.

Kaikista mieletöntä että olemme aivan keskellä ei mitään, mutta silti niin lähellä Kehä III:ta ja Länsiväylää. Helsingin keskustaan huristaa alle puolessa tunnissa. Naapureita meillä ei ole näköpiirissä paitsi viistosti oikealla tien toisella puolella ratsutalli. Naapuritonteille ei ole rakennuspaikkoja määritelty, joten kovin lähitulevaisuudessakaan emme lähinaapureita saa. Niin ihanaa. Lääniä riittää vaikka mihin. Koirat saavat rajatonta tilaa temmeltää omassa metsässä ja tietenkin heille rakennetaan myös oma agilitykenttä. Sille on paikka jo katsottuna (asiat tärkeysjärjestykseen). Tontille haluamme siis pihapiirin lisäksi ison nurmikentän ja oman pienen lammen. Tontti nousee kivasti kallion päälle, josta aukeaa kaunis metsä. Ehkäpä joku päivä tontille voi harkita myös hevosta tai vaikkapa lampaita. Koitetaan nyt kuitenkin ensin saada talo rakennettua.

Tontille ei ole vielä tietä. Yksityistietä pääsee onneksi noin 100 metrin päähän. Pikimmiten aloitamme siis tien rakentamisen sekä yritämme saada suunnittelutarveratkaisun hakemista varten lukemattoman määrän dokumentteja Kirkonummen kunnalle. Vasta suunnittelutarveratkaisun jälkeen voimme hakea rakennuslupaa. Toiveena saada rakennuslupa ensi kesälle ja realistisesti ajateltuna muutto voisi tapahtua vajaan kahden vuoden päästä. Mutta kaksi vuottahan menee nopeasti, eikös. Vapaa-ajan ongelmia ei tule olemaan. Varsinkin rakennustöiden alettua täytyy todella karsia muista aktiviteeteistä. Koirat voivat onneksi olla aina mukana tontilla ja onneksi tontti sijaitsee vain alle viiden kilometrin päässä nykyiseltä kodiltamme. 

Tuolla puiden välissä kallion alapuolella näkyy paikka mihin joku päivä valmistuu meidän uusi koti
"Naapuritalli"
Talon suunnittelua aloiteltu

Tässäkin blogissa tulee varmasti pieneltä osin siis tulevaisuudessa näkymään meidän pientä "projektia" Jos vain millään rahkeet riittävät niin olisi ihana perustaa oma blogi tuota rakennusprojektia varten.  Nyt jatkamaan talon suunnittelua ja itsensä nipistelyä..

maanantai 17. elokuuta 2015

Sun is shining and so are You



Kesä. Kesä. Kesä. Ihanaa. Kiitos, kun tulit. Sitä on niin paljon enemmän energiaa tuon taivaalla loistavan valopilkun vuoksi. Energiaa saa toki myös ympärillä olevista ihanista ihmisistä sekä syksyn huikeen aktiivisesta ohjelmasta. 

Melkosta haipakkaa on tämä kesä kyllä ollut. Syksy ei yhtään kalpene rinnalla. Huh. Kesä ilman kesälomaa päivätyöstä sekä sen lisäksi olen viettänyt paljon aikaa hallilla tai agilitykentän laidalla. Olisi ihana sanoa, että omat koirat on saaneet treeniä, kun olen treenikentällä viettänyt paljon aikaa, mutta valitettavasti ei. Olen vain käynyt paljon kouluttamassa. Meillä on ollut myös useat häät tänä kesänä ja häät tarkoittaa myös useita polttareita. Kaikki viikonloput siis täynnä ohjelmaa. Yhdet häät olisi vielä elokuun lopussa, joissa toimin kaasona, jotenka hommaa riittää.  Toivottavasti syyskuulle osuu vapaita viikonloppuja. Ainakin häät tältä vuodelta on toivottavasti käytynä.




Vaikka koirat ei ole päässyt ollenkaan treenaamaan niin kaikkea muuta kivaa niiden kanssa on puuhailtu aktiivisesti. Koirat voivat siis oikein loistavasti. Domi pelästytti reilu viikko sitten "ontumalla" Sain polttariviikonloppuna kotoota viestin, että Domi ontuu. Näin koiran vasta seuraavana päivänä, jolloin se ei enää ontunut, mutta oli hieman epäpuhdas. Koira tuntui todella jäykältä, joten arvelin heti sen olevan jotain lihasperäistä. Kiikutin koiran vielä samana iltana eläinlääkäri ystävälleni, mutta kuten arvelin ei siitä löytynyt mitään. Koirassa oli enään pientä epäpuhtautta, joten kieltäydyimme kipulääkkeestä. Tiistaina pääsimme Marin käsittelyyn. Rintarangasta löytyi syykin oikean etujalan oireilulle. Oikea etujalka oli myös taipunut sisäänpäin, mutta lähtiessä ei enään ollenkaan. Onneksi selvisimme säikähdyksellä ja Mari sai välittömästi kropan kuntoon. Muutama päivä yritettiin ottaa kevyesti ja loppuviikosta palaamme toivottavasti taas treenin pariin, ainakin hyppytekniikkatreenin.

Tämä viikonloppu oli hyvin pitkästä aikaa v-a-p-a-a. Ajatus oli lähteä Turkuun katsomaan PM-kisoja sekä moikkaamaan kasvattajaa ja Fannyn pentua, mutta ajatus sisätiloissa sekä autossa olemisesta ei näin kauniina viikonloppuna houkuttanut. Viikonloppu tulikin sitten vietettya pääosin merellä tai sen läheisyydessä. Eilen kiertelimme koirien kanssa Ravintolapäivässä Helsingin keskustassa sekä Hernesaaren rannassa. Meidän pienen pieni merikarhu Shokkikin pääsi ensimmäistä kertaa veneilemään. Hän oli ensi hetkestä lähtien ihan kuin hän olisi veneillyt aina. Mikään ei jänskättänyt ja nautti selvästi olostaan veneessä. Reippaasti kävi myös meressä uimassa. Domi nauttii veneilystä mutta meren se edelleen kiertää kaukaa. Ihme tapaus, luulisi helpottavan oloa tällä helteellä.


keskiviikko 5. elokuuta 2015

Hammaskriisiä meinasi pukata



Eilen illalla meinasi puhjeta pienimuotoinen hammaskriisi itselleni Shokin hampaista. No loppujen lopuksi mitään kriisiä ei TODELLAKAAN ollut. Ellei halua kehittää kriisiä hyvin lievästä yläpurennasta, joka voi vielä korjaantua, kun hampaiden vaihto kesken. Shokin suu on juuri tällä hetkellä aika villin näköinen, kun rautakulmurit ovat jo kovaa vauhtia tulossa, eivätkä maitokulmurit haluaisi vielä lähteä. Paniikkiviestittelyt siis kasvattajalle eilen illalla, kun pelkäsin jo eläinlääkärireissua tai peitsihampaita. Molempia onneksi täysin turhaan. Emme siis aio eläinlääkäriin eikä Shokille kasva peitsihampaita.

Onni on kyllä paras kasvattaja, jonka kanssa voi viestitellä triljoona viestiä parista hampaasta. Jolle voi lähettää sekavia viestejä tasoa "äää, mä en löydä Shokin kiveksiä enää" tai "apuvaa, joudutaanko eläinlääkäriin, kun maitokulmurit ei halua irrota". Jolle voi soittaa koska vaan ja joka vastaa heti. Ja joka on kiinnostunut pennun elämästä. Ei todellakaan tarvitse miettiä voiko kasvattajaa lähestyä "tyhmillä" kysymyksillä.  Arvostan myös sitä, että kasvattaja on avoin, positiivinen ja täysin rehellinen koiran vioista. 


Hammaskriisistä selvitty. Kiitos Kitta!

maanantai 3. elokuuta 2015

The secret of getting ahead is getting started


Paljon on lähiaikoina kysytty mitä Shokin kanssa on tehty ja mitä se osaa. Oon tainnut vastata, että ei se osaa vielä oikein mitään. Osaahan se kuitenkin jo jotain, ei saisi vähätellä. Mä myös pidän sitä melkoisen pienenä vauvana vielä ja olen jotenkin suojellut, että sen kanssa ei vaan vahingossa tehdä mitään liian aikaisin. Edelleen olen pitänyt huolta, että kaikki "treenihetket" pysyvät varmasti tarpeeksi lyhyinä, jotta into tekemisessä pysyy yllä. Onhan me jo leikin kautta opeteltukin ainakin seuraavia:

  • opeteltu leikkimään eri paikoissa ja eri leluilla
  • opeteltu kehonhallintaa ja tuntemaan omaa kroppaa
  • tasapainoiltu tasapainotyynyllä
  • käyty eri halleissa ja paikoissa
  • opeteltu häkkiin rauhoittumista
  • opetettu, että ruoka on tavoittelemisen arvoista
  • opeteltu irtoamaan targetille ja kuolleelle lelulle
  • opeteltu esteen tarjoamista kotona tötsillä
  • juossut kotipihalla bumpereiden yli etupalkalle

Mä niin jotenkin vaan kammoksun sitä, että agilityssa tuijotetaan vaan kalenterikuukausia ja odotetaan sitä 18 kk ikää, jotta päästään kisaamaan. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kisa-ikä pitäisi nostaa 24 kk. Onneksi myös moni muu on samoilla linjoilla ja ehkäpä tähän vielä muutos voi joskus tulla. Sillä saisi ainakin osalta hillittyä liian aikaisten treenien aloittamista. Toki koirat kehittyvät hyvin eri tahtiin, mutta fysiologinen fakta on vain se, että koiran kroppa ei ole valmis puolitoistavuotiaana kuormittavaan treenaukseen. Koirakohtaisia eroja on aina ja toiset ovatkin valmiimpia kahden vuoden iässä kuin toiset. Minikoirat kehittyvät eri aikaan esimerkiksi maksikoirien kanssa, myöskin maksikoirien hyppykorkeudet ovat eri. On myös paljon eroa kuinka paljon nuorien koirien kanssa panostetaan kropan rakentamiseen. Pelkällä lajitreenillä se ei onnistu.

Tämän vuoden karsinnoissa oli mukana 22 kk koira. Sen tietää kuinka paljon koiran kanssa on pitänyt treenata saati sitten kisata päästääkseen mukaan mm-karsintoihin. Onneksi asia on muuttunut muutamien vuosien takaa, jolloin oikeasti ihannoitiin mitä nuorempana koira on päässsyt sm-kisoihin tai mm-karsintoihin. Monien nuorien koirien radalla liikkumisesta ja hyppytekniikasta vaan näkee, että kroppa ei ole vielä valmis täyden agilityradan suorittamiseen ja saati siihen treenimäärään, jota on tarvittu koiran kisavalmiiksi saamiseen. Koira ei fyysistä syistä pysty vielä hyppäämään oikealla tekniikalla. Puhtaita ratojahan ne voivat toki tehdä, kyse ei ole siitä. Se ei vaan kerro koko totuutta koiran fyysisestä kapasiteetistä. Koiran kroppa on kuitenkin valmiimpana ja parhaimmillaan vasta kolmen-neljän ikävuoden tienoilla. 

Valitettavan usein törmää myös blogeissa pentuvideoihin, joissa sanotaan, että pennun kanssa ei ole treenattu kuin pari kertaa, mutta hupsista se osaakin jo kaiken. Mistähän itsekin saisin tuollaisen täydellisen luonnonlahjakkuuden, joka treenaamatta osaa jo kaiken? Toiset oppivat muita nopeammin ja/tai paljon on merkitystä myös kuinka taitava kouluttaja/ohjaaja koiralla on. Laatu korvaa määrän. Avoimuus näissäkin asioissa olisi tärkeintä, eikä niin että pentuja treenataan "salaa". Onneksi pentujen kanssa voi harjoitella hyvin paljon agilityyn valmistavia taitoja jo nuorella iällä. Näiden peruasioiden huolelliseen opettamiseen käytetty aika maksaa varmasti itsensä takaisin.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Täsmätreenit: Valsseja ja takaaleikkauksia

Onpas ollut kiva palata taas aksatreenien pariin. Pitkä tauko teki kyllä tehtävänsä ja alkuun on tuntunut niin kököltä tuo tekeminen. Koira kyllä tietenkin yrittää parhaansa, mutta jotenkin se keväällä ollut mieletön yhteinen sävel hakee vielä itseään. Eipä kai se mikään ihme ole jos pari kuukautta on juoksematta rataa. Ohjaajan juoksukin tuntuu ja näyttää siltä, että kovasti yritän edetä lujempaa, mutta mitään ei tapahtu. Ei tulevaisuudessa siis ihan näin pitkiä taukoja. Tai koira saa taukoilla toki aksasta, mutta ohjaaja ei näin kauaa. Harmittaa kun omissa juoksutreeneissäkin pääsi alkuvuonna ja keväällä niin hyvään vauhtiin ja nyt täytyy taas aloittaa melkein alusta. 

Nyt kun hallilla on ollut kesällä rauhallista niin olemme Domin kanssa ahkerasti käyneet kaksi kertaa viikossa tekemässä lyhyitä täsmätreenejä. Jokaiselle treenille on aihe tai kaksi ja pari harjoitusta tehdään niiden ympärille. Täsmätreenit päätämme aina mukavaan ja helppoon vauhti-putki rallatteluun. Viime viikonlopun treeneissä aiheena oli valssit ja takaleikkaukset. Valssit on meille, miten sen nyt kauniisti muotoilisi, vaikeita. Niitä on vältelty. Oman ja toki koiran oppimisenkin kannalta tartuin kuitenkin härkää sarvista ja olemme nyt pari kertaa keskittyneet vain niihin käydessämme hallilla. Takaaleikkaukset tuntui näissä treeneissä myös erityisen hankalilta, koira kysyi aivan liikaa, joten niitä on tarkoitus vahvistaa yhtä lailla.


Viime viikolla käytiin tekemässä myös yhdet ratatreenit Niinun suunnittelemalla vauhdikkaalla koko hallin kokoisella radalla, jossa pääsi todella juoksemaan, mutta siinä oli myös haastavia tekniikkapätkiä. Oli vaan niin hauska juosta yhdessä. Ja se riemu Domin silmissä on myös niin liikuttavaa. Treenitkin sujuivat yllättävän hyvin. Haasteena oli koiran irtoaminen ansahypyille. Teemu yritti rataantutustumisessa "varoitella" näistä hypyistä, mutta nauroin että mun pieni ja kiltti sheltti ei totisesti niille irtoa. Domi päätti nolata ohjaajansa ja sinnehän se irtoili ja komeasti irtoilikin. Yhtäkin pätkää katsottiin videolta useaan otteeseen hidastuksena Teemun kanssa ja niin vaan ohjaaja tekee oikein ja ajallaan, mutta mun pieni sheltti siintää siitä huolimatta korvat ja silmät sulkien kauas. Hahhaa, meillä on siis uusia haasteita. Pääsin myös kokeilemaan länderiagilitya Jennin Ako länderin kanssa. Vaikka tapasimme ihkaensimmäistä niin treenit sujuivat hyvin. Ja ohjaajalle tekee kyllä niin hyvää nämä lainakoirien ohjaukset. Olipas hauskat treenit.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Viikonlopun menovinkki

Hih. Mä nauroin täällä yksikseni tuolle otsikolleni. Yleensä en ehkä suosittelisi ohjelmaa tietokoneen ääressä, mutta agilityn EO-viikonloppu tehköön poikkeuksen. Mikäli siis haluat päästä katsomaan huippuagilitya Saksasta European Openista niin kisojen livestreami löytyy täältä. Livestreami on maksullinen.

Tänään pitäisi ehdottomasti ehtiä keskittymään ihan kaikkeen muuhun kuin agilityn katsomiseen. En kuitenkaan malttanut olla katsomatta Jennan ja Iinan joukkueen suoritusta, joten pikaisesti työn lomassa täytyi jo livestreami avata. Huomenna olemme ystävämme häissä, mutta sunnuntaina olisi kova yritys pystyä keskittymään livestreamin katseluun. Jos luvattu syysmyrsky toteutuu niin täydellistä ohjelmaa silti luvassa sunnuntaille. Voipi myös olla että häiden jälkeen kevyt päivä tekee ihan hyvää.

Jenna ja Neon lähdössä radalle.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Pieni suuri kakara


Musta tuntuu että mä en pysy enää pennun iässä mukana. Mihin asti lasketaan viikkoina ja koska saa alkaa puhumaan kuukausista? No joka tapauksessa millä tahansa tavalla laskettuna viisi kuukautta on tullut jo toiselle täyteen. Shokki on luonnollisesti kasvanut, mutta melko maltillisesti ainakin viimeiset viikot. Karva alkaa luojan kiitos pikkuhiljaa vaihtumaan ja pentukarvan alta näyttää kasvavan ihan nätin näköistä mustaa turkkia. Hampaat ovat kovaa vauhtia vaihtumassa ja etukalusto on jo siististi suussa. Kulmahampaat eivät ole vielä vaihtuneet.


Sen rämäpäisyys suoraan sanottuna välillä jopa hirvittää. Ainakin tuo autojen jahtaaminen. Vapaana tätä ei niinkään tapahdu, mutta remmissä. Mä en oikein tiedä onko tuo enää paimentamistakaan. On se sitä varmastikin, mutta ihan kuin sillä olisi jotain suuria patouneita angsteja autoja kohtaan. Paikalla olevia autojakin pitäisi komentaa (tai purra). Paljon on töitä vielä tehtävänä. Täytyy myös ajaa enemmän tuonne ihmisten ihmoille lenkkeilemään, jossa liikkuu enemmän autoja. Ihan suoraan sanottuna en halua, että kukaan muu tällä hetkellä edes ulkoiluttaa Shokkia, jotta ei vaan käy mitään. Ja nuo lenkit sen kanssa ei todellakaan ole mitään nautintoa, paitsi metsälenkit toki.


Vaikka hän on aika rämäpäinen niin on hän edelleen melko helppo pentu mielestäni (kun unohdetaan tuo yllämainitsemani). Vieläkään mitään suurempaa Shokki ei ole tuhonnut. Kaikkea kivaa pientä jäynää (hyvin ärsyttävää sellaista) se kyllä edelleen päivittäin keksii. Nyt uusimpana sillä on kova tarve kuljettaa tavaroita sisältä ulos ja ulkoa sisälle. Sisäsiisti se tuntuu välillä jo olevan, mutta välillä on hetkiä jolloin se ei tunnu muistavan sisäsiisteydestä mitään?!? Shokki tuntuu edelleen hyvin itsenäiseltä tyypiltä. Ja hyvin hyvin omatahtoiselta. Se kyllä ihan varmasti yrittää aina saada sen viimeisen sanan, jos sitä joutuu komentamaan. 

20 viikon mitat
paino: 4300 g
säkä: 29,5 cm

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kolme pentua

 

Meillä oli koko viime viikon Vila pentu hoidossa. Melkoista haipakkaa ja vauhtia riitti. Vaikkakin ne saivat olla pihalla tai meidän takaterassilla aina kun ei vain satanut. Sisällä tuntui, että koko ajan törmätään johonkiin niin parempi oli viettää aikaa pihalla enimmäkseen. Välillä piti rallatella myös keskellä yötä, mutta se toiminta kyllä katkaistiin hyvin nopeasti. Nyt on jotenkin epätavallisen rauhallista talossa, kun Vila lähti kotiin. Ja ajattelin, että täällä olisi myös pari hyvin väsynyttä nelijalkaista, mutta ei.


Vila on kyllä hyvin kiltti pentu. Onhan Shokkikin kiltti, mutta kyllä Shokki selvästi enemmän testaa ja kyseenalaistaa. Ehkäpä nämä juuri niitä nartun ja uroksen välisiä eroja. Yhtä reippaita ja energisiä molemmat ovat. Karvanlaadultaan ne myös olivat kuin yö ja päivä. Shokki tukkajumalana ja Vila sporttisella karvamallilla. Vilaa jalkoineen näytti isommalta jopa, mutta todellisuudessa Shokki oli kyllä sen kaksi senttiä korkeampi, karvapeite hämää suuresti.


Domi oli ensimmäisen illan jopa vähän liiankin kiinnostunut Vilasta. Yritin kyllä kertoa Domille, että se on Vilan eno ja tuo on hieman härskiä toimintaa. Ei varmasti Shokkiakaan tulevaisuudessa haittaa että heillä on Vilan kanssa sama isä, sen verran kuiskuttelua korvaan Shokkikin Vilalle antoi. Loppujen lopuksi Vila taisi olla täällä lauman pomona, kun aivan pokkana vei luita pojilta miten sattuu ja jos pojat uskalsivat lähelle Vilan syödessä luuta niin kova murina alkoi jo kaukaa. Tais olla Domi aika ihmeissään.


Ei voi taas kuin kehua Domia. Se on kyllä niin äärimmäisen kiltti kaikkien pentujen kanssa. Ja miten se jaksaakaan leikittää niitä loputtomasti. Ehkäpä se on vain itsekin niin samalla tasolla niiden kanssa. Harva "aikuinen" jaksaa tollasta rallia ja päälle hyppimistä ainakaan kauaa. Hauska oli kävellä tuon kolmikon kanssa liikenteessä, kun melkosen moni jäi pentuja ihastelemaan. Yllättävän monelle myös Domi meni täysin pennusta. Kyllähän se aika pehmoselta pennulta näyttääkin tuossa tämän hetkisessä karvanpituudessaan. Pari myös kysyi miten jaksan kolmen pennun kanssa, mutta onneksi nuo kaikki "pennut" eivät sentäs omia ole.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Elokuun hyppytekniikkakurssit

Nyt olisi ilmoittautuminen auennut hyppytekniikkakursseilleni Niinu Agility Sportilla. Elokuun kurssitarjonnasta löytyy kaikille jotain, pennuista jo osaaviin hyppytekniikkakonkareihin. Harjoitukset tehdään täysin koirakohtaisesti. Harjotteita voidaan helpottaa tai vaikeuttaa täysin sen mukaan mitä koira milläkin hetkellä tarvitsee. Hyppytekniikkaharjoittelusta hyötyvät kaiken tasoiset koirat. Hyvä hyppytekniikka ei ole luontainen ominaisuus vaan opittu taito. Yhtä tärkeätä on opettaa ja ylläpitää koiran hyppytekniikkaa kuin pujottelua tai kontakteja. 
  • Hyppytekniikka- perusteet
    • Neljän kerran kurssilla käydään läpi hyppytekniikan perusteet, etäisyyden arviointi sekä taipumisen perusteet. Kurssi sopii kaiken tasoisille koirakoille- myös pennuille. Koiran tulee olla vähintään 4 kk ikäinen, perusterve sekä normaalipainoinen.
  • Hyppytekniikka-jatko
    • Neljän kerran kurssilla käydään läpi jatkoharjoitteita sekä lisätään ohjaajahäiriötä, vauhtia ja vaativuutta hyppytekniikan perusharjotteisiin. Kurssi sopii hyppytekniikan perusteet läpi käyneille koirakoille. Koiran tulee olla vähintään 12 kk ikäinen, perusterve sekä normaalipainoinen.
  • Hyppytekniikkaa radan osana
    • Kurssilla harjoitellaan hyppytekniikkaharjoituksia agilityradan osana. Kurssi sopii jo hyppytekniikkaharjoituksia tehneille edistyneimmille koirakoille. Koiran tulee olla vähintään 15 kk ikäinen, perusterve sekä normaalipainoinen.
Jokaiselta kurssilta myös hyvät kotiharjoitteluohjeet matkaan ja tarvittaessa etätuki myös kurssin päättymisen jälkeen. Ilmoittautumisia tuli jo heti ensimmäisen ilmoittautumipäivän aikana monia, joten kannattaa toimia nopeasti. Mikäli hyppyteknikkakurssissa on mitä tahansa kysyttävää niin vastaan mielelläni kysymyksiin. Yhteystiedot löytyy yltä.

Ja kuinka mielettömiä muitakin kursseja on Niinulla nyt syksylle tarjolla. Paljon pyydelty ja harvoin tarjolla oleva superhyödykäs Teemun rytmityskurssi. Aloittelijoille ja aloitteleville koirakoille ryhmät ja Niinun ohjaama pentuagility. Shokki pääsee aloittelemaan pentuagilitya Niinun ja Liisan pentuagility ryhmään elokuussa. Jos kotoa löytyy yli 6 kk vanha pentu niin voin lämpimästi suositella tuota pentuagilityryhmää.

Ilmoittautuminen kursseille täältä!
Yhteistyössä Niinu Agility Sport

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Pentu on ollut ahkera kaiken maailman pikku tihutöissään tällä viikolla. On syöty listoja, sukkia rintsikoita, kukkia, levitelty koristekiviä ja multaa, kaikkea pientä kivaa jäynää. Saa toki olla onnellinen, että nämä ovat oikeasti hyvin pieniä tihutöitä, eikä mitään suurempaa ole tuhottu (kopkop). Nämä kaiken maailman pikku tihutyöt tapahtuvat vain pennun ollessa väsynyt/ylikierroksilla. Elikkäs jos jää aamusta yksin ja on pidempään niin mitään ei ole tapahtunut, mutta jätäppäs koira yksin illalla hyvin väsytettynä koko päivän puuhanneena niin tietää, että siellä ei ole maltettu nukkua vaan puuhat on jatkuneet aktiivisesti.


Tällä viikolla tuli myös todettua että talon maalaaminen ja koiran pentu ei vaan sovi yhteen. Kaikkemme tehtiin että se ei pääsisi kosketuksiin maaliin kanssa, mutta niin vaan meillä on valkoisilla seepran raidoilla varustettu koira kotona. Suurin osa seinistä on maalattu vesiliukoisella maalilla mutta pentu yllättäen osui vaan öljymaalilla maalattuihin kohtiin jotka eivät tietenkään lähde kuin kulumalla. Ja mun kaikki KALLIIT perennat se oli myös joku päivä tällä viikolla juurineen käynyt kaivamassa esiin. Miksi kun siellä kukkapenkeissä on halvempiakin kesäkukkia ja viimevuotisia perennoja niin miksi oi miksi pennun pitää kaivaa ne kalleimmat kukat sieltä juurineen esiin.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Kolmella sadalla mielenrauhaa


Domi on taukoillut nyt jo melkoisen pitkään agilitysta. Ensin tuli ilmeisesti toisen koiran kanssa törmäämisestä syntyneet jumit, sitten ihotulehdus, sitten taukoiltiin ihan tarkotuksella ja kun oltiin palaamassa treenikentille löytyi taas ihmeellisiä jumeja vaikka koira oli vain lomaillut. Selkeästikään taukoilu ei oikein sovi Domille, kun kaiken maailman pikkuvaivat ja jumit iskevät tauon aikana. Mahdollista toki että lihaskunnon heikkeneminen vaikuttaa myös asiaan. 

Näiden hieman ihmeellisten jumien ja tuon ihotulehduksen venymisen myötä mua rupesi askarruttamaan että onko koiralla kaikki varmasti hyvin. Jaoin ajatuksiani myös Marin kanssa ja tulimme siihen tulokseet että varmuuden vuoksi käytetään se verikokeissa. Kävimme sitten perjantai-iltana antamassa verta kolme putkilollista lääkärillä. Domi näytti aika katu-uskottavalta siinä lääkärin pöydällä, kun hoitaja oli saanut verta pitkin Domin etujalkoja. Domista testattiin siis verenkuva, munuais-ja maksa-arvot sekä kilpirauhasen vajaatoiminta.

Vielä myöhään perjantai-iltana saimme soiton eläinlääkäriltä, että sekä verikokeen tulokset että munuais-ja maksa-arvot ovat täysin oppikirjamaisissa arvoissa eikä niissä näin ollen ole minkäänlaista poikkeamaa vaan ovat hyvinkin terveen koirat arvot. Kilpirauhasen vajaatoiminnasta kertova määritys lähti eteenpäin laboratoratioon ja tulokset siitä saimme eilen. Myöskin kilpirauhasarvot olivat kaikki täysin normaalirajoissa eikä Domilla ole siis kilpirauhasen vajaatoimintaakaan.


Näiden tulosten perusteella sillä alueella Domi on siis terve kuin pukki ja me lähdetään ahkerasti taas kasvattamaan kuntoa ja suunnittelemaan treeni-ohjelmaa sille. Kolmesataa maksoi tuo hyvin pikainen verenluovutuskäynti Espoon Eläinsairaalassa, mutta saipahan hysteerinen omistaja ainakin sillä rahalla mielenrauhaa. Hyvin pieni hinta se siihen nähden kuitenkin on. 

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Onks toi varmasti sheltti?

Ei ihme, että jo usemman suusta on kuulunut epäilyksiä Shokin rodusta. Se ei monessa muussakaan asiassa ole kovin rotutyypillinen, mutta ei varsinkaan sen rakkaudessa kuralätäköitä kohtaan. Ei sheltit mene kuralatäköihin, ne kiertää ne. Ei shelteillä korvat häviä kuralätäkön nähdessään, ne ei halua niihin. Tänään kannoin kameran mukaan lenkille tarkoituksena ottaa kauniita kesäkuvia koirista. Shokista en saanut ainuttakaan kesäkuvaa ainoastaan laidallisen kurakuvia.







perjantai 3. heinäkuuta 2015

Jatkokouluttautumassa

Tiistaina päästiin Vapun luokse Siuntioon lisäämään hyppytekniikkaosaamistamme. Valmistuimme vuosi sitten hyppytekniikkakouluttajiksi ja olen nyt vajaan vuoden verran säännöllisesti kouluttanut koirakoita. Ihanaa oli päästä taas mahtavassa porukassa kerääntymään ja jakamaan ajatuksia sekä saamaan lisää oppia. Kävimme myös asiakas caseja läpi ja sain paljon vahvistusta omille ajatuksilleni ja koulutuksissani käyttämilleni tavoille. Täysin oikealla tiellä ollaan ja oli ihanaa myös käydä vahvistamassa itsetuntoaan asiasta.


Koulutuksen aiheita olivat hyppyhaasteet radalla sekä ohjaajaan roolit hyppykoulutuksen eri vaiheissa. Projektikoirien kanssa teimme hyppyhaastavia ratakuvioita. Itsenäisesti olen Susan Salon kirjojen oppien mukaan ahminut paljonkin haastavampia ratatreenejä, mutta pääosin olen käyttänyt niitä vasta oman koiran kanssa. Nyt pääsimme kouluttautumaan useiden erilaisten koirien kanssa. Pikkuhiljaa myös osa asiakkaiden koirista ovat valmiita jo näihin selvästi vaativimpiin tehtävimpiin.


Domi pääsi projektikoirana myös hieman hommiin. Domihan on taukoillut melkein parisen kuukautta agilitysta, mutta hyppytekniikkaa olemme jonkin verrran tehneet ja muuten kasvattaneet kuntoa varsinaista treenin aloittamista varten. Kuten arvata saattoi koiralla hieman kiehahti yli pitkästä aikaa töihin pääsemisestä. Teimme radan omaista hyppytekniikkatreeniä jossa koiran kaarteet levähtivät huuuuurjan pitkiksi. Vire varmasti myös osana, mutta myös keskeneräinen kroppa ja pohja varmasti vaikutti. Treenasimme nurmikentällä ja meidän vuoron aikana iski tietenkin hillitön sadekuuro tehden pohjasta melko liukkaan. 

Domi verryttelemässä
Näinpä vahvistimme Domin kanssa taipumista. Oikeassa laukassa saimme todella tehdä työtä taipumisen kanssa, mutta vasemmassa laukassa taipui kropastaan hyvin paljon paremmin. Puolieroja on useimmissa koirissa, mutta harvoin näin selvää. Epäilin, että kropasta saattaisi löytyä pientä jäykkyyttä oikealta. Eilen Marin luona käynnillä sainkin jo vastauksia ja sieltä löytyi pientä jumia oikealta puolelta kaulanikamista, kiertomaisesti eli enemmänkin mahdollisesti liukastumisen peruja kuin törmäämisen. Onko sitten liukastunut nurmipohjalla tai aikaisemmin, mutta pääasia että kaikki oli taas hoidettavissa.


Toisella kierroksella projektikoirien kanssa teimme vauhtisuoralla vedättämistä sekä hypyille fokusointia. Kuten etukäteen jo tiesin mun vedättäminen on Domille myrkkyä, enkä vieläkään pysty vedättämään Domia kunnolla ilman sen hypyn hajoamista. Ilman vedättämistä ja etupalkalla koira hyppää huomattavasti paremmin. Sain siis vahvistusta Vapulta omille ajatuksilleni, kuinka Domin kanssa lähdetään entisestään sen hyppyä parantamaan. Emme tehneet kovin montaa toistoa Domin kanssa,  sillä tiedän sen kropan olevan vielä keskeneräinen ja keskeneräiseltä kropalta on epäreilua vaatiakaan liikaa.

Mun oli tarkoitus lomailla kouluttamisen osalta koko heinäkuu kouluttamisen osalta, sillä syksyllä on luvassa hyvinkin paljon koulutusta, mutta jotenkin sitä on näköjään kuitenkin löytänyt itsensä jo pariin kertaan heinäkuun puolella kouluttamasta hyppytekniikkaa ja ensi viikolla koulutan muutamana iltana. Ehkäpä loppukuun lomailen siis. Syksyllä jatkamme Vapun opeissa kouluttautumista tällä saralla ja tällöin mukana myös fysioterapeutti Anna Boström.