Ihan putkeen ei mennyt

Keskiviikko-iltana ajettiin koko konkkaronkka Ojankoon epistelemään Tehis-cuppiin. Russeleilla ohjelmassa putkiralli sekä Domilla putkiralli ja kaksi möllihyppäriä. Luultiin olevamme hyvissa ajoin, mutta kiire tuli kuitenkin. Koskahan sitä oppisi olemaan hyvissä ajoin perillä. Onneksi oli kaikista paras kepo mukana.

Möllihyppäri oli melkoisen syvältä mielestäni  (kuten ilmeisesti useiden muidenkin) . Rata oli suoraan sanottuna vielä liian vaikea meille. Koiralle toki ei niinkään, mutta ohjaajalla oli ehtimisen kanssa suuria ongelmia. Radalla olisi joko joutunut tekemään takaaleikkauksia tai yrittää ehtiä tekemään persjättöjä. Valitsin jälkimmäisen ja pieleenhän se meni. En ehtinyt, joten virheitä ropisi ja paljon. Jossittelu on ihanaa, mutta olisihan se ollut järkevämpää luottaa koiraan ja kokeilla niitä takaaleikkauksia. Hurraa hienoista persjätöistä parissa kohdissa. 

Harmi vain, kun tarvittaisiin nimenomaan niitä helppoja suoria ratoja, joissa koira saa kerättyä itseluottamusta. Domi oli radoilla muutenkin aivan liikaa kädessä kiinni, ei meinannut edes putkiin irrota. Se teki ehtimisestäni astetta vaikeampaa, kun koira ei irtoaa. Teemun antaman takaaleikkauskuurin lisäksi treeniohjelmaan olisi hyvä sisällyttää paljon irtoamisharjoituksia.

Kaikkien kolmen kanssa rallateltiin putkiradalla. Sentti ja Kevin molemmat rallattelivat puhtaat radat. Domilla tein voimakkaan putkijarrun lopussa, jonka seurauksena kääntyi putkesta takaisin ja kielsi vielä seuraavaltakin. Oli kyllä tuossa vaiheessa jo melkoisen väsynyt koira. Meidän koirien radanvierus odottaminen on melko ala-arvoista. On meinaan meidän koirat jotka säestää haukkumisellaan (=hirveällä huudollaan) oheista videota.