torstai 16. toukokuuta 2013

Sun koirassas on munaa!!

Viikonloppuna käytiin tekemässä koirien kanssa lyhyet helletreenit molempina päivinä. Treenit oli melkosen lyhyet, sillä sen verta kuuma oli molempina päivinä. Domin kanssa lauantaina tiukkoja takaaleikkauksia. Nihkeitä oli. Yksittäisinä esteinä muutama kerta keppejä, keinua sekä rengasta. Keinu taas alkuun hieman jännitti, mutta muutaman kerran jälkeen sujui hyvin. Pitäisi uskaltaa ruveta ottamaan se jo mukaan radan osaksi. Rengas on edelleen vaikea radan osana vauhdissa. Yksittäisenä esteenä sujuu. Ehkäpä käyn ostamassa jonkun pyöränrenkaan olohuoneeseen.

Sunnuntaina Ojangossa mukana kaikki koirat. Russelitkin pääsivät hommiin. Juha teki ratatreeniä Kevinin kanssa. Kevin teki varmaa työtä ja taisi nollalla kaikki radat tahkota. Sentti pitkästä aikaa hieman agilitya tekemässä. Kierrokset nousivat nanosekunnissa atmosfääreihin kun se näki, että hänkin pääsee kentälle. Hyppytekniikka on tuntunut hieman kärsivän tauosta. Eipä ihme. Treenataan siis ensin hyppytekniikkaa kuntoon ennen kuin palataan Sentin kanssa ratatreeniin. Ihana kuitenkin ohjata Senttiä pitkästä aikaa. On se niin erilainen.

Domin kanssa lauantain tapaan treenattiin keppejä. Ekaa kertaa ulkona. Olipas paljon nihkeämmät kepit   ulkona kuin hallissa. Ei saanut yhtään rytmistä kiinni pujotellessaan. Hiekan kulumat selkeästi häiritsi koiraa.Keppien lisäksi puomia pariin kertaan. Kerran juoksi läpi. Ja muutenkin oli taas hiukan epävarmaa menoa. Heti kun rupeaa nopeuttamaan vapautuksia alkaa koira ottamaan ohjia omiin käsiin ja rupeaa juoksemaan läpi. Ja kun joutuu muistuttamaan läpijuoksun jälkeen niin rupeaa hidastelemaan. Äh ja pyh. Treenivideo alla. Youtube ei ollut yhteistyökykyinen, eikä antanut muulla tavoin siirtää videota.


Maanantaina treenattiin Niinulla. Niinua tuurasikin Teemu Linna. Sentin kanssa on Teemun treeneissä käyty, mutta ei vielä Domin kanssa. Rataa tehtiin pätkissä, sillä keinu sekä A-este jätetiin välistä. A:n jälkeen olisi ollut todella tiukka käännös, eikä tuollaisia olla yhtään vielä harjoiteltu. Alun valssikuviot sujuivat hyvin. Kepeille oli tiukka kulma, yritin auttaa koiraa ottamalla ensin käteen putken jälkeen ja siitä tyrkkäämällä kepeille. Eipä toiminut tietenkään. Heti kun hain koiran putkelta ja annoin itse hakea kepit niin haki loistavasti. Note to self. Anna sen koiran hakea itse kepit!!! Loppupätkät oli sujuvaa menoa.

Teemun huomiot meidän tekemisestä oli yllättävän positiivisia. Meillä on kuulemma pullat hyvin uunissa. Teemu oli vahvasti sitä mieltä, että mun pitäis keskittyä perusohjauksiin ja vahvistaa niitä eikä edes yrittää opetella kaikkia mahdollisia kymmeniä eri ohjaustekniikoita. Valssit saivat (taas!! ) kehuja. Omat kädet pitäisi saada paljon rauhallisemmaksi. Teemu ehdottomasti suosittelikin meille kahden viikon takaaleikkauskuuria, jotta koirasta tulisi estehakuisempi. Tiukat, mutta huippuhyvät ja opettavaiset treenit. Tälläisiä treenejä tarvitaan.

Teemu näytti myös kovin pitävän Domin luonteesta. Teemun mukaan Domi on oikea kukko koira. Siinä on kuulemma munaa!!! Ja tietynlaista röyhkeyttä.Paljon!!! Jep, allekirjoitetaan. Sanoinkin että voi olla vaikutusta, että on asunut koko elämän terriereiden kanssa, mutta Teemun mukaan kukoksi synnytään, ei tulla. Varsinainen kukkoilija se kyllä tosiaan on. Olihan Domista jo pentutestissäkin havaittavissa tiettyä kovuutta muihin pentuihin verrattuna. Tästä syystä se varmasti meille tulikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti