maanantai 18. marraskuuta 2013

Epäonnen soturi

Voisinko yhtään säälittävämpi enään olla..

Epäonnen soturina kukapa muukaan kuin Sentti. Kiireinen aamupäivä töissä muuttui Sentin kanssa oloon Espoon Eläinsairaalassa tänään. Eilen iltapäivällä lenkkeilemässä vitsailin kaverille, että Sentillä ei varmaan ole kaikki kunnossa, kun se oli niin kiltisti koko metsälenkin. Loppumatkasta Sentin kävellessä häntä koipien välissä otin sen syliinkiin ja tutkin koko koiran läpi, mutta mitään en siinä tilanteessa kyllä löytänyt. Illalla myöhään tutkiessani tarkemmin huomasin vasemmanpuoleisen anaalirauhasen olevan hieman turvoksissa ja tiesin että heti aamusta se täytyisi viedä eläinlääkäriin. Aamulla peppu oli jo todella pahan näköinen, vasemmalla puolella oli golf palloa isompi turvotus ja peräpää muuttunut ihan punaiseksi. 

Soitinkin heti lääkäriin ja sain ajan onneksi heti aamuksi. Sentti laitettiin heti nukkumaan, sillä sehän rupesi huutamaan jo pelkästä lääkärin katseesta. Rauhanen oli kuitenkin niin pahasti turvonnut ja tulehtunut, että sitä ei saanut tyhjennettyä vaan paise piti puhkaista ulkokautta. Tämä koko operaatio kesti tunnin ja se ei todella ollut kovin kaunista katsottavaa. Multakin kysyttiin pariin otteeseen ettei kai vaan pyörrytä kun verta ja erinäisiä eritteitä vaan tuli ja tuli ja tuli. Diagnoosina akuutti fistuloiva perärauhastulehdus ja puhkeamista vailla oleva anaalirauhaspaise vasemmassa rauhasessa. 

Lääkäri jaksoi kyllä ihmetellä Sentin kipukunnystä, jonka täytyy olla todella korkea. Tulehduksen on täytynyt olla päällä jo lauantain agilitytreeneissä, jossa koira ei kyllä taatusti ainakaan näyttänyt oireilevan mitenkään. Sentti ei millään tavoin oireillut rauhasia, ei ylimääräistä pepun nuolemista, ei pepun vetämistä eikä mitään muutakaan merkkiä kivusta peräpäässä. Tuli silti hieman huono koiranomistaja fiilis, miten me ei huomattu mitään. Turvotushan loppujen lopuksi kehittyi ihan tunneissa, mutta kyllä normaalisti koirat oireilevat jo ennen paiseen muodostumista. Ei vaan näköjään Sentti ainakaan.

Sentti on ollut kyllä todella reipas potilas , vaikka kivun täytyy olla kova. Nukkui viiteen asti unia pois, mutta siitä asti ollut melko entisellään. Ruoka maistui ja iltalenkillä tassutteli tuttuun tapaan. Kipulääkkeet puree sen verran hyvin ilmeisesti. Ja Sentti onneksi kakkasi jo tänään ilalenkillä. Wuhuu. Se oli meinaan hienoinen jännityksen aihe pystyykö kakkaamaan pariin päivään operaation jälkeen. Ummetus ei olisi yhtään hyväksi tässä tilassa.

Viikon ajan Sentti on nyt kipulääkityksellä ja antibioottikuurilla sekä joutuu oleskelemaan kauluri päässä. Peräpäätä on huuhdeltava pari kertaa päivässä ja ruoan tulee olla helposti sulavaa viikon ajan. Toivottavasti paraneminen sujuu toivotulla tavalla emmekä joudu menemään ennen ensi maanantain kontrollikäyntiä lääkäriin. Kynnys pitää kuitenkin kuulemma pitää todella matalana ja mikäli turpoaminen palaa niin Sentti täytyy kiikuttaa takaisin eläinlääkäriin. Mikäli rauhanen ei lähde paranemaan toivomalla tavalla tai vaiva uusii pian niin lääkäri ehdotti rauhasten poistamista kokonaan leikkauksella.

Kevin ja Domi taitaa huomenna lähteä hoitoon. Sentille mukavampaa, kun ei koko ajan tarvitse häätää muita pepusta pois. Toki myös meille omistajille hieman helpompaa, kun ei tarvitse pitää koiria eri huoneissa tai valvoa niitä joka sekuntti. Myös lääkäristä suositeltiin ainakin pariksi päiväksi koirien kokonaan eristämistä toisistaan. Sentti saa kuitenkin jäädä kotiin sairastamaan.

Että voikin toiselle sattua ja tapahtua. On vaan niin jo aika sydäntäsärkevää viedä se Espoon eläinsairaalaan, kun se kauhistus koiran silmissä alkaa jo autosta hypättäessä. Ja ne epäuskoiset katseet, että ei kai vaan taas tuonne. Tämän vuoden vakuutuksetkin on taidettu nostaa tappiin asti jo kevään varvasmurtumalla. Tärkeintä on toki vain taas saada Sentti kuntoon, eikä mikään muu.

6 kommenttia:

  1. Voi Sentti! Toivottavasti ei tule enää mitään komplikaatioita ja paraneminen menee paremmin kuin hyvin!

    VastaaPoista
  2. Eikä!! Kyllä joutuu pieni koira usein käymään eläinlääkärissä! Tsemppiä paranemiseen!

    T:Tiina

    VastaaPoista
  3. Danilla fistelöityi anaalirauhanen ihon läpi pari vuotta sitten. Oli siis niin täynnä, että puhkesi ihon läpi. Nukutuksessa huuhdeltiin tuo ja sitten antibioottikuuri päälle. Eka ab (klindamysiini) ei tehonnut, toisella (amoksisilliini) sitten parani. Ei ole uusinut (kopkop), joten en ole harkinnut anaalirauhasten poistoa.

    Tsemppiä ja toipumista sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, kuulostaa aika ilkeältä. Lääkäri sanoikin että Sentinkin paise olisi todella pian puhjennut ihon läpi. Onneksi kerettiin ennen. Kyllä vieläkin ihmettelen, että miten tuollainen pääsee kehittymään niin ettei koira mitään vaivaa ilmaise.. Olisi helpompaa kun koirat osaisi kertoa :)

      Kiitos tsempeistä!! :)

      Poista