lauantai 14. syyskuuta 2013

Ny reenataan!


Jihuu.. Onpas ihanaa päästä taas kunnolla agilityn pariin. Viimein. Onhan me kesällä treeneissä käyty, mutta kyllä se tämän kesäinen treenailu on ollut aika höntsäilyä, mutta nyt me kääritään hihat ja ruvetaan hommiin Domin sekä Sentin kanssa. Ja tottakai myös Kevin pääsee mukaan aksaamaan aktivointi- ja hauskanpitomielessä.

Niinun treenit jatkuu jo maanantaina. Seuran treeneissä treenataan ensi talvi kerran viikossa myöskin taitavissa käsissä. Ja vielä parin viikon päästä alkaa sporttiksen omatoimivuoro. Omatoimivuorolla pääsevät russelit pääosin treenailemaan ja Domin kanssa siellä olisi tarkoitus treenata hyppytekniikkaa ja mahdollisesti jotain yksittäistä estettä. Agilitytreenien ohella myös toki nostatetaan sekä koirien että ohjaajan kuntoa juoksulenkeillä sekä tehdään erilaisia jumppaharjoituksia koirien kanssa kotona. 

Tänään treenattiin Ojangossa Domin kanssa Jennan opeissa. Domi oli taas täynnä virtaa ja ohjaaja alkuun hieman pihalla agilityn tekemisestä. Tutut ongelmat nousi heti alkuun esiin. Nuo kiihdytyssuoran jälkeiset takaakierrot on aika punainen lakana ohjaajalle. Yritän jollain ilveellä ehtiä niihin ja ohjauksista tulee hätäisiä ja töksähtäviä. Anteeksi Domi. Näitä siis treenattiin pienin askelin vahvemmaksi. Ja kyllähän ne rupesi sujumaan taas aivan uudella tavalla.

Keskikohdan putkikiemura oli suoraan minien SM-karsintaradalta. Harva sen siellä oli leijeröinyt, eikä ilmeisesti niistäkään kukaan ollut onnistunut. Me kokeiltiin molemmilla tavoilla. Kuljetus putkeen toimi myös Domilla hyvin, mutta kyllähän kaari pieneni valtavasti leijeröimällä. Ja vielä kun ohjaaja vain oikeaikaisesti käskytti niin leijeröinti Domin kanssa sujui loistavasti. 

Sitten käytiin meidän persjättöjen kimppuun, jotka eivät kuitenkaan suurempaa treeniä vaatineet. Onhan niitä ohjaaja joutunutkin Niinun treeneissä melkoisesti treenaamaan. Lopuksi palattiin vahvistamaan vielä uudelleen takakiertoa targetilla. Huomenna kaivan kyllä hypyt varastosta pihalle ja vahvistetaan tuota takaakiertoa pomminvarmaksi omalla pihalla.

Domi oli tuttuun tapaan huippu, isolla H:lla Se on äärimmäisen herkkä ja nopea reagoimaan ohjauksiin. Se kääntyy upeasti, mutta omilla virheilläni saan myös todella helposti kieltoja aikaan. Se ei anna anteeksi virheitäni ja ilmaisee kyllä kärkkäästi virheeni. Näin se myös opettaa minua paljon ohjaajana. Mutta, mutta kun saadaan nämä muutamat palaset loksahtamaan ja ohjaaja oppimaan niin Domi voi olla aika pitelemätön. Yes!! :) Koirasta se ei ainakaan tule olemaan kiinni. 


4 kommenttia:

  1. "Tämä on yksityinen video, pahoittelumme"

    :(

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja pahoittelut! Korjattu :)

    VastaaPoista
  3. Hieno Domi! :D mitä nappuloita se muuten syö, Teppo tykkää niistä hirveästi ja mietin että pitäiskö kokeilla jotain muuta kun tota RC:tä mitä sillä nyt on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä oli mukana Golden Eaglen lammas riisi nappuloita, ne ovat maultaan kyllä oikein maistuvia koiralle :)

      Poista