lauantai 29. syyskuuta 2012

Aksaa tuutin täydeltä

Edellisviikko oli melko agilitypainotteinen. Tiistaina Sporttikoirahallilla treeneissä Kevin sekä Domi. Molempien kanssa aloitin hyppytekniikkatreenillä. Tehtiin perussarjaa ensin speedbumbein jonka jälkeen laitoin rimat 15 cm ja molemmat teki sarjaa myös rimojen kera. Kevin kolisteli muutaman kerran kun palkkasin vinkulelulla, Kevinin mielestä ei vaan millään voi ehtiä kattomaan niin tarkasti jalkoihin kun odottamassa on maailman ihanin vinkuva lateksikarhu. Onneksi kuitenkin korjasi joka kerta seuraavalla kerralla jos kolisteli. Domi teki sarjaa todella nätisti ei kertaakaan edes kolistanut rimoja YES! Tämän jälkeen tehtiin hyppy- putki kuviota jossa oli tarkoitus ehtiä tehdä neljä valssia peräkkäin. Kevinin kanssa valssit sujuivat todella hyvin, Domin kanssa ehdin ekaan valssiin mutta ei toivoakaan että olisin ehtinyt muihin sen verta lujaa Domi pinkoi. Domin kanssa kyseinen kuvio pitäisi tehdä takaaleikkaamalla. Treenattiin kuitenkin valssia joten helpotettiin kyseistä kuviota kahteen valssiin.

Torstaina Sentin ryhmätreeneissä rakensimme kaksi lähes samanlaista rataa toistensa peilikuvina. Teimme rataa kisanomaisesti eli aina kun edellinen oli tullut maaliin niin seuraava lähti radalle. Teimme radan yhteensä kuusi kertaa, kolme kertaa toisella puolella ja kolme toisella. Kerran pudotti riman ja yhdellä radalla meni putkiansaan, mutta tosi kivasti jaksoi kuusi radanpätkää lähes putkeen. Vettä satoi koko treenien ajan, onneksi ensi viikolla alkaakin jo hallitreenit.

Perjantaina ajettin jälleen Ojankoon, tällä kertaa Domin kanssa. Heli veti ESS:n järkkäämää irtoamistreeniä. Oli taas taskuraketilla hieman liikaa virtaa treenien alussa ja tais aivotkin unohtua kotiin. Pienen alkurallattelun jälkeen saatiin oikein kelpo pätkiä aikaan. Varsinkin kontakteille pysähtyminen oli alussa aivan unohtunut. Harjoittelimme putkiin irtoamista sekä A-esteeltä hypyille irtoamista. Olemme nyt pari kertaa menneet A-estettä kisakorkeudessa ja Domi menee sen oikein hyvin jo muutaman kerran jälkeen. Domi irtosi selkeästi paremmin hypyille kun putkiin, Paljon hyviä treenivinkkejä ja harjotteita saatiinkin kotiläksyksi. Treenin jälkeen Domi pääsi viimein juoksemaan pitkin mantereita bimerle narttu Neferin kanssa, muutamat treenit ne on toistensa perään jo katellut ja riemu oli ylimmillään kun vihdoin pääsivät leikkimään.

Viikko sitten lauantaina kisattiin Sentin kanssa Lohjalla LÄGI:n kisoissa Aurlahden kentällä. Ihana kisapaikka aivan järven rannassa ja ihanilla kävelymaastoilla. Oon todella tyytyväinen meidän päivän ratoihin vaikka kummaltakaan radalta ei nollaa tullut. Eka rata oli Seppo Savikon käsialaa oleva agilityrata, radalla oli muutama putkiansa johon moni koira menikin, mutta Sentti luki todella hyvin ohjausta radalla, todella harmittava keppien sisäänmenovirhe, josta vitonen. Olisi pitänyt rytmittää kepeille vienti paljon paremmin.


Toka rata oli Anne Saviojan hyppyrata. Alussa oli melkoinen pyöritys, mutta sen jälkeen olikin oikein helppo rata. Ehkä se hieman kostautuikin kun jälleen ohjasin huonosti kepeille. Myöskään Sentti ei kyllä yhtään hakenut keppejä, kepeiltä jälleen vitonen. Voihan kepit. Onkin kyllä kieltämättä jäänyt keppien treenaminen totisesti paljon vähemmälle kuin esim. kontaktien hinkkaaminen. Treenattava siis keppien sisäänmenoa varmemmaksi ja itsenäisemmäksi.



Videot on jostain syystä harvinaisen epätarkkoja, pitäisi opetella käyttämään tuota videokameraa hieman paremmin. Vaikka mentiin lauantaina vain kaksi rataa niin tuntui että oltiin koko päivä kisoissa kun mentiin järjestyksessä maksi-medi-mini, onneksi oli aurinkoinen sää ja hyvää seuraa. Ehdittiin myös tehdä porukalla pitkät verryttely ja jäähdyttelylenkit. Paljon hyviä ratoja kaikki tekivätkin, vaikka vain Satu ja Nipa saivat viimeisellään 0-radan. Agility on niin pirun pienestä kiinni ja juuri tämän vuoksi niin ihana laji!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti