Koulutusohjaajakurssilla

Koko viime viikonloppu vierähtikin Lahdessa VAU:n järjestämällä agilityn koulutusohjaajakurssilla. Lähdimme Domin kanssa jo perjantaina kohti Lahtea. Domi oli äidilläni Lahdessa hoidossa ja sai nauttia jakamattomasta huomiosta koko viikonlopun. Onneksi viikonloppu oli lämmin ja Domi viettikin suuren osan ajasta äidin isolla takapihalla lintuja jahdaten. Sunnuntai- iltana kotiin palattaessa meillä oli harvinaisen väsynyt lammaskoira.

Mutta siis itse kurssiin. Olin kuullut eri suunnista paljon erilasta palautetta koulutusohjaajakurssista, muutama on tainnut joutua pettymäänkin. Sehän toki riippuu aivan valtavasti kenen vetämälle kurssille pääsee ja minkälainen ryhmä koossa sillä kertaa on. Meillä kurssin veti Johanna Nyberg. Suurin osa kurssilaisista oli Lahden suunnalta, meiltä HSKH:sta kurssilla oli minun lisäkseni Henriikka. Aamupäivät meni teoriaa opetellessa ja iltapäivät koulutimme VAU:n hallilla demokoirakoita. Viikonloppu oli antoisa, raskas ja paljon opettava. Hyväksi koulutusohjaajaksi olisi tarkoitus joskus päästä, mutta matka siihen on TODELLA pitkä. Johannan sanoin Agility on Taito- ja nopeuslaji sekä Itsetuntolaji. Iso juttu on kuinka niitä koiria opetetaan oikein mutta vielä suurempi juttu on kuitenkin kuinka niitä ihmisiä opetetaan opettamaan. Jokainen koira ja jokainen ihminen on oma yksilönsä, joka tekeekin agilityn kouluttamisesta vaikeaa ja haastavaa. Omasta mielestäni hyvän koulutusohjaajan tekee se että pystyy näkemään minkälainen koirakko (koira + ohjaaja) on kyseessä ja näkemään minkälaisia harjotteita/ohjausta juuri kyseinen koirakko kaipaa. Hyvän ohjaajan tulisi myös pystyä nostamaan ohjaajaan itsetuntoa, sillä niin kuin kirjotin kyseessä on myös itsetuntolaji.

Paljon ajatuksia pyöri kurssin jälkeen mielessä. Paljon hyviä, mutta myös valitettavan paljon huonoja. Kurssilla tuli myös esiin inhottavan paljon ikäviä esimerkkejä, joita en välttämättä olisi edes halunnut kuulla. Alla olevat ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni  agilityyn liittyen (älkää ampuko, mutta saa kyllä rohkeasti olla eri mieltä)

• Kisaiän voisi nostaa 24 kk. Kuinka moni koira on oikeasti valmis 18 kuukautisena jo kisaamaan,  Tällä voisi hieman hillitä ohjaajienkin kiirettä koirien kanssa, valitettavan usein ihannoidaan koiraa joka jo alle kaksivuotiaana on noussut vähintäänkin kolmosiin tai kuuluu mm- joukkueeseen. Mölliluokan ikäraja 12 kk tuntuu myös aika pahalta välillä, siellä on kuitenkin rimat jo kisakorkeudessa, vaikkakin moni koira tuntuu kasvavan vielä sen ikäisenä, varsinkin maxi koirat. Toivoisin että olisi tarjolla enemmän putkiluokkia myös täällä pääkaupunkiseudulla johon myös vuoden ikäiset pääsisivät kirmailemaan siivekkeiden välistä ja putkiin. Kyllähän sitä itsekin tekisi mieli päästä jo kirmailemaan Domin kanssa vaikka emme edes möllikisoihin ole lähellekään valmiita, mutta olisi ihana päästä putkiluokkiin testaamaan taitojamme.
• Alku ja loppuverryttelyihin tulisi panostaa enemmän. Useathan näin tietysti tekevätkin, mutta valitettavan paljon näkee kuinka koira tulee suoraan autosta kentälle ja nostetaan takaisin autoon heti tunnin loputtua. Ainakin omille koulutettaville haluan painottaa alku- ja loppuverryttelyjen tärkeyttä. Olen kilpaillut esteratsastuksessa ja siinä lajissa onneksi verrytellään hevoset todella hyvin pääsääntöisesti sen takia itselleni oli ainakin melko suuri yllätys että agilityssa ei niin aina tehdä.
• Agilityssa koiran hyppytekniikkaan omasta mielestäni tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Puolentoista vuoden ajan Ulla Kaukosen opeissa epätasaisen säännöllisesti olen päässyt käymään ja vaikka tämäkin on loputon suo niin hieman olen sentäs oppinut katsomaan eri koirien hyppytekniikkaa. Meillä on lukemattoman useita tunteja kuvattu ja analysoitu videolta omien koirieni hyppytekniikkaa (kiitos rakkaalle avomiehelleni joka on mahdollistanut tämän) Sikäli itselläni oli onni että Kevinillä on huono hyppytekniikka, sillä en välttämättä itsekään olisi oppinut ja ahminut tietoa koiran hyppytekniikasta näin paljoa ilman Kevinin "ongelmaa". Oppia olisi hyvä kaikkien ammentaa jo heti alkuvaiheessa eikä vasta siinä vaiheessa kun koira pudottaa rimoja tai kieltäytyy hyppäämästä. Suosittelenkin lämpimästi käymään Ulla Kaukosen tai Vappu Alatalon kursseilla aiheesta.
• Hoitakaa koirianne, agility on yllättävän rankka laji. Käykää fyssarilla, osteopaatilla, hierojalla vaikka vain todetaksenne että koira on todella hyvässä kunnossa. Suurin osa koiristahan tekee agilitya, vaikka toinen jalka olisi haudassa, jonka vuoksi kipeää koiraa on joskus hyvin vaikea tunnistaa. Itse pidän tosi tärkeänä käyttää kaikkia koiria säännöllisin väliajoin tsekattavana.

Mielipiteistä voisi varmasti kirjoittaa kilometrin pituisen postauksen, mutta ainakin osan halusin myös kirjoittaa ylös.Siinä vaiheessa kun koira muuttuu koirasta urheiluvälineeksi on omasta mielestäni menty pahasti metsään. Mutta nyt siis vain lisää kouluttamaan ja antamaan näyttöjä seuraavaa kurssiviikonloppua varten