perjantai 4. huhtikuuta 2014

Hassuja pieniä otuksia

Kaikkien koirilla on varmasti hassuja ja outoja päähänpistoja. Jokainen koira on omanlaisensa persoona. Meidän koirista kyllä ehdottomasti Domilla on kaikista eniten hassuja tapoja, mikä ei varmaan ole kovin yllättävää. Monesti sitä itsekin katsoo sen touhoja silmät suurena. Ja vielä tänäkin päivänä se osaa kyllä yllättää. Voipi olla että nämä huvittavat vain meitä, mutta jaetaan osa niistä kuitenkin myös Teidän kanssa.

 
  •  Domi kiittää ruoasta aina tallustamalla luokse ja röyhtäsemällä ihmisen edessä
  •  Sentin on TODELLA vaikea löytää kakkapaikkaa ja usein siinä meneekin melkoinen tovi ennen kuin hänen kelpaa mihinkään kakata, ja silti siinä pyöritään vielä kauan
     
  •  Kevin ei pidä YHTÄÄN aivastelevista ihmisistä
  •  Domilla on varvasfetissi, se haluaa nuolla ja leikkiä ihmisten varpailla
     
  •  Kevin haluaa nukahtaa unilelu suussa (joku pehmolelu)
  • Domi joisi viiniä ja olutta, jos vaan antaisi

 
  • Domi juo aina pääsääntöisesti makuuasennossa
  • Sentti näkee paljon unia ja uinuu silloin kovaan ääneen
 
  • Sentti kuolaa KAMALASTI, kun leikkii leluilla ja sitä kuolaa on sitten myös pitkin seiniä
  • Kevin on hulluna osmankäämiin

 
 

 

2 kommenttia:

  1. Heh! Papulla on sama homma kakkapaikan valinnassa. Se on tarkkaa hommaa ja jos ei sopivaa paikkaa löydy, niin voi odottaa sitten seuraavaan kertaan. Papu taas ei kuolaa juuri koskaan: ei ruuasta eikä leluista. Toista on Reiman kanssa. Klassisesti on se ehdollistunut ja useimmiten treenikamut eivät halua koskea meidän superkuolaisiin leluihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Papu ja Sentti on kyllä selvästi sukua!! :) :) Vakavaa puuhaa tuo kakkapaikan löytäminen...

      Poista