Kun jalat ei riitä eikä luottoa löydy

Eilen siis hetkeen viimeiset Niinun treenit. Meitä oli vain kaksi paikalla, joten aikaa oli todella ruhtinaallisesti. Pätkittiinkin treenit kahteen osaan, jotta koirat jaksoivat helteisessä säässä paremmin. Rata olisi voinut olla mukavan helppo näin viimeisiksi treeneiksi ennen kesälomia, mutta ei kyllä vain näissäkin treeneissä sai pistää tossua toisen eteen oikein toden teolla.

Alkupätkä sujui meiltä parhaiten. Kepeillä takuttiin sillä seisoin ihan suoraan koiran tiellä useampaan otteeseen. Koira pujotteli hienosti (heti kun ohjaaja antoi tietä) vaikka kepit olivat aivan seinään kiinni.  Myös pujottelu kohti lähellä olevia putken päitä onnistui hienosti. Putki-puomi erottelu toimi tänään.

Viimeinen kohta oli meille (siis mulle) ihan ylitsepääsemättömän vaikea. Pätkä missä oli putkeen työntö jossa ei saanut etumatkaa sillä piti olla varmistamassa että koira ei mene puomille- putkesta pitkä välimatka hypylle, johon koira olisi pitänyt irrottaa- pitkä hyppy suora jonka päässä takaakierto. Helppoa ku heinänteko? No ei meille ainakaan. Oiva esimerkki siitä kun en luota koiraan ja yritän ehtiä viemään sen joka paikkaan (mihin jalat ei riitä), enkä osaa irrottaa sitä vaan ihme huitomisilla yritän saada sen irtoamaan.

Domin kanssa kilpajuoksuun en vaan voi ruveta, se on kyllä todettu ennenkin. Domi lähtee kuin nato-ohjus perään ja peli on menetetty. Pirun lähelle takaakiertoa me kyllä päästiin, kyse ei ollut kuin korkeintaan puolesta metristä, mutta se ei valitettavasti riitä. Se metri pari täytyisi tälläisessa tapauksessa ottaa etumatkaa jo hypylle irtoamisessa.

Tämän videon kohdalla voisi harrastaa pientä sensurointia, mutta on tänne ennenkin huonot videot laitettu niin annetaan mennä. Toivottavasti joku oppii mun virheistäni. Taitava koira, huono ohjaaja. Onhan se toki parempi lähtökohta kuin huono koira ja taitava ohjaaja.

Ei muuta kuin Reeniä reeniä. Kyllä agility on hieno laji!