Syksyn kisakausi

Dodiin. Pyyhitäänpäs pölyt tämän blogin päältä ja herätetään blogi takaisin henkiin. Aloitetaan kirjoittamalla meidän viime syksyn kisakaudesta. Shokkihan nousi kesäkuussa kakkosiin. Sen jälkeen pidimme hyvin pitkän kesätauon kesällä,  reilu pari kuukautta Shokilla oli totaalitaukoa agilitysta.

Palasimme treenien pariin elokuun lopussa. Alkusyksyn kisat menivät melkein täysin teemalla sokka irti. Pienen mustavalkoisen sheltin mopo karkasi lähes joka radalla ja  jouduimme keskeyttämään ratoja. Joskus suuremmin ja joskus pienemmin. Muutamalla radalla hyllytimme jo lähtöön, sillä Shokki päätti karata lähdöstä. Meidän pomminvarmasta lähdöstä ei ollut tietoakaan. Muutamalla johdonmukaisella lähtöön hyllyttämisellä onneksi rupesi pikkuhiljaa pienet herneet Shokin pääkopassa yhdistymään ja toivottavasti olemme nyt "lähtö-ongelman" jo selättäneet.  Hyllyrivi kasvoi siis aika pitkäksi. Hyllyjen joukusta löytyi myös pari lentokeinua, jotka toki jokaisella kerralla korjasin.

Uutena haasteena kuvioihin tuli juoksupuomi, se pääsi "vaivihkaa" ja varmasti myös treenaamattomuden vuoksi vuotamaan. Tai no näin rumasti sanottuna, se rupesi kusemaan. Osuma nousi ja vaikka siitä ei välttämättä tuomarin käsi noussut niin korjasin ylemmät osumat sieltä johdonmukaisesti pois kisaradoilla. Saatiin kisa-uran ensimmäinen puomivirhe syyskuun alussa Turun kakkosten kisoissa, josta en heti korjannut (hakkaan päätä seinään) ja Shokille kun antaa pikkusormen niin se kyllä vie koko käden eli sille ei saisi kyllä antaa yhtään siimaa. Sen jälkeen se yhtäkkiä huononi radikaalisti ja ihan suoraan sanottuna en tiedä mitä sille kävi -> varmasti monien asioiden summa ja treenaamattomuus -> kaikki juoksupuomin treenaajat tietää, että puomi vaatii vahvistusta pitkään. Palattiin kuitenkin takaisinpäin puomitreeneissä ja se parani nopeasti, nyt on ollut taas hyvin varma, mutta VIELÄKÄÄN sille ei ole opetettu käännöksiä.

Pikkuhiljaa alamme olemaan taas samalla radalla. Shokki on toiminut muutaman kisan todella kivasti, mutta selvästi itselläni on vielä hieman arpia Shokin vireen keittämisistä ja enemmän pitäisi luottaa koiraan, muuten olen auttamattomasti myöhässä. Palautetta olen saanut ja toki huomaan sen itsekin, etten ole yhtä rento ja luottavainen kuin treeneissä. Meillä on ollut mielettömän hyviä  flow treeniratoja ja toivotaan että pian sama siirtyisi kisoihin. 

Shokki on todella hieno ja nopea agilitykoiran alku, ei todellakaan helpoimmasta päästä. Nautin aivan suunnattomasti sen kanssa tekemisestä. Kyllähän se lyhyen hetken puomi nyt vähän sapettaa, mutta toisaalta tunnen olevani ihan äärettömän onnellisessa asemassa, kun saan treenata terveen ja motivoituneen koiran kanssa. Meniköhän siinä kolme vuotta poissa kisakentältä, joten kiitollisena kun on  kisakaveri, jonka kanssa on edes mahdollista osallistua kisoihin.

Se on aivan selvää, että pärjätäksemme meidän tulisi päästä treenaamaan enemmän. Treenilista on ison vuoren pituinen, mutta tämän hetken elämäntilanne jossa rakennamme unelmiemme kotia ja tiloja Kirkkonummelle ei vain mahdollista tarvittavaa fokusoitumista agilityyn. Shokki on kuitenkin vasta kaksivuotias, joten toivottavasti hän pysyy yhtä hyvässä kunnossa niin vuosi 2019 voisi sitten olla meidän vuosi.

kaikki kuvat Rita Larjava/Mageekuva

Domi pääsi säikäyttämään

Eilen iltapäivällä melkoisessa kaatosateessa lenkkeiltiin poikien kanssa tonttimme läheisyydessä. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla ja en muista koska viimeksi olisin joutunut lähtemään sateenvarjon kanssa ulos, mutta nyt lähdin sillä tarkoitus oli sateesta huolimatta tunnin lenkki tehdä. Kesken lenkin Domi jäi taakse mikä nyt ei todellakaan ole huolestuttavaa, mutta tällä kertaa jouduin alkaa huudella Domia kun sitä ei todella näkynyt. Huudettaessa juoksi kyllä heti luokse, mutta huomasin heti että kakoo pahasti. Sieltä löytyikin poikittain kitalaesta terävä broilerin luu, joka oli jäänyt todella ikävästi jumiin. Oli siinä vielä hieman grillattua nahkaa päällä ja pystyin kyllä haistamaan, että joku oli sitten jättänyt broilerinsa metsään. Sen verran kauan kesti, että taisi saada syötyä aika paljon. Kiitos hälle, ne on kuitenkin muillekin eläimille pahimmillaan hengenvaarallisia. 

Ei muuta kuin hieman rivakammin kävellen autolle ja vaikka tankoparsat ja parafiiniöljy oli ennestään melko tuttuja niin soitin kuitenkin eläinlääkäriasemalle. Sieltä ohjeet koiralle tankoparsaa naamaan ei tuoretta vaan säilykkeenä sekä parafiiniöljyä perään. No eipä näitä kotoa valmiina löytynyt, joten kaupan kautta kotiin. Kotoa itseasiassa löytyi parafiiniöljyä, mutten ollut varma joten tuli varmuuden vuoksi ajettua myös apteekin kautta. Eläinlääkäriasemalta kerrottiin myös että liisterimäistä kaurapuuroa voisi myös keittää ja syöttää, joka muodostaa ruoansulatuskanavaan suojaavaa hyytelöä ja tankoparsan lisäksi voi auttaa terävien luiden kuljeutumisessa turvallisesti ulos. Näiden lisäksi koiraa tulee toki seurata ainakin vuorokauden ajan, ettei vointi huonone. Myöskin jos ei kakkaa tule niin eläinlääkäriin.

Soitin siis äidin hätiin, jotta pääsin itse töihin, koska en kyllä uskaltanut yhtään Domia yksin jättää ainakaan ensimmäisen vuorokauden aikana. Eipä kovin hyvin tullut nukuttua yölläkään, mutta aamulla taskulamppu mukaan aamulenkille ja eikun odottamaan ensimmäistä kakkaa.. Onneksi sitä ei kauaa tarvinnut odottaa. Ja eikun sitten kepillä vaan tutkimaan ja kyllähän siellä heti aamulla luita näkyi ja niin näkyi usemmassa iltapäivänkin pökäleissä. Ehkä ei tarvitse enempää jakaa meidän kakkastooreja. Nyt vain toivotaan että loputkin sieltä turvallisesti ulos tulee. Domi saa kyllä varmuuden vuoksi olla koko viikonlopun varmuuden vuoksi tarkkailevien silmien alla.

Domi jäikin viikonloppuhoitoon äidilleni, sillä me pakattiin Shokin kanssa auto ja bemarin nokka lähtee aamukuudelta kohti Tamperetta ja syksyn ensimmäistä NextOne- leiriä. Shokki saa myös kauniin bordercollie nartun vieraakseen autoon. Shokki on aina ensimmäisen illan vähän uunona kotona, kun Domi lähtee muualle. Nyt koira kainaloon ja nukkumaan. 

Timantit on ikuisia

Tasan viikko sitten juhlittiin meidän perheen silmäterää eli Domia, jolle tuli kuusi vuotta mittariin. Domi sai viettää synttäreitään paaaaaljon herkkuja nauttien sekä pääsi kahdestaan minun kanssani agilitykentälle tekemään temppuja sekä hieman hurvittelemaan helppoa agilitya tehden. Voisin ajatella että ihan paras päivä Domin mielestä. 

Jokainen koira on omistajalleen ensisijaisen tärkeä, mutta Domin kanssa meillä on muodostunut aivan erityinen side. Me on asuttu kahdestaan ja Domi on ollut tukena ne vaikeimmat ajat nelisen vuotta sitten. Voin luottaa Domiin hyvin vahvasti ja tiedän myös, että Domi luottaa minuun kuin kallioon. 

Domi voi aivan loistavasti ja on edelleen hyvin hyvin lapsenomainen. Hän on edelleen pomo, vaikka Shokki kyllä toden teolla yrittää horjuttaa sitä asemaa. Välillä jopa törkeästi yrittää saada konfliktin aikaiseksi, mutta taas yksi asia mitä rakastan Domissa, se osaa olla niin viileästi ja vaan ignooraa Shokin päälletulo yritykset. Se ei ole ikinä kenenkään kanssa tapellut vaikka ketä on yrittänyt siihen yllyttää.

Agilitysta Domi on jo jäänyt "eläkkeelle". Kaksi vuotta syksyllä tapahtuneen polven revähtymisen jälkeen (täällä siitä lisää ) emme ole kunnolla enää treenanneet. Pitkä oli kuntoutus, mutta jalka on ollut reilusti päälle vuoden täysin kunnossa. Eläinlääkärin ja Domia hoitaneiden mukaan polvi kestäisi aivan normaalisti kovempaakin käyttöä kuten agilitya, mutta itselläni kuitenkin takaraivossa kytee ajatus, ettei se ole enää 100 % sillä arpeutumaa revähdys sinne on aiheuttanut. Agility on kuitenkin raskas laji, joten koiran pitää mielestäni olla 100 % kunnossa eikä vain 97 %. Domi on kuitenkin hyvässä fyysisessä kunnossa ja treenaa edelleen kehonhallintaharjoituksia, joten se pääsee välillä helppoa pätkää matalin rimoin ilman raskaampia esteitä agilityhallille tekemään. Ja voi sitä riemun määrää kun kahdestaan tehdään. 

Raksakoirat

Meidän elämä pyörii tällä hetkellä (ja luultavasti vielä pitkään) hyvin hyvin vahvasti raksan ympärillä ja sen myötä myös poikien elämä pyörii vahvasti raksan ympärillä. Harrihan nyt on tontilla aina kun vain ei ole töissä mutta monesti itsekin illat tulee vietettyä tontilla ja viikonloppuisin useita tunteja. Näinpä koirien täytyy olla mukana tontilla. Tontilla on lääniä 2,4 ha, joten tilaa ainakin heillä riittää.

Koirien "hengailuun" tontilla liittyy toki omat riskinsä, vaikka olemme kuinka varovaisia. Keskeneräisellä rakennustyömaalla kun voi olla nauloja pystyssä tai muita vaaran paikkoja. Olen aina kuitenkin todella varovainen ja käyn tontin läpi. Ne alkaa vaan olemaan molemmat melkoisia pelle pelottomia kun ilmekään ei värähdä vaikka kuinka paukkuisi tai kaivinkone ajaisi vierestä, tämän vuoksi ne ovatkin vain minun valvonnassani, jottei vain käy vahinkoa ja kukaan ei niitä valvo. 

Todella hyvin ne viihtyvät tontilla, vaikka välillä huolehdin tuleeko niillä liian tylsää. Oikeastihan niille on vain tärkeätä, että ne pääsevät mukaan. Käydään pitkillä metsälenkeillä niin jaksavat helposti koko päivän olla tontilla. Jätän aina myös auton takakontin auki, joten halutessaan pääsevät sinne nukkumaan. Nukkuvat kuitenkin mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Molempien mielestä on myös ihan parasta varsinkin silloin kun tontilla on paljon väkeä, voi käydä vuoron perään kokeilemassa keneltä saisi rapsutuksia. Yleensä ne myös raksamiesten tauoilla löytyykin jonkun sylistä.

Hyvin näkee taas koirien eron kun Domi puuhailee kyllä, mutta tykkää olla enemmän työnjohtajana tarkkaillen tilannetta kun taas Shokin täytyy olla joka askeleella mukana touhuamassa eikä se lepää ennen kuin kaikki toiminta loppuu. Sen tapaakin usein loppupäivästä jo pilkkimästä, mutta ei anna luonne periksi mennä nukkumaan. Pian saadaan talolle katto pään päälle, joten pääsevät lämpimään ennen kylmien kelien saapumista. Ainakin heille on paikat jo tulleet hyvin tutuiksi ennen kuin päästään muuttamaan sisään.

All good everything

Arki alkaa pikkuhiljaa palaamaan meidän poppoolle. Huhhuh mikä kesä ollut. Vieläkin puuskuttaa ja ihmetyttää, että miten me on kaikesta ees selvitty. Häät juhlittiin heinäkuun viimeisenä viikonlopuuna Kirkkonummella. Raksalla on vietetty kaikki mahdollinen vapaa-aika. Onneksi kesällä on valoisaa ja päivätkin onkin venynyt yöhän. Häiden jälkeen karattiin hetkeksi Espanjaan  tästä härdellistä pois, häämatkalle sitten vasta vuonna 2019 kun elämä hieman rauhoittunut ja uusi koti (toivottavasti ) valmis. Pojat on viettäneet pitkää kesälomaa ja olleet hoidossa muutamia viikkoja kesän aikana. Niillä on niin loistavat hoitopaikat, että ne ei kyllä taida pistää pahakseen ollenkaan vaikka saisivat pidempäänkin olla hoidossa. Nyt onkin vähän semmoinen olo, että en halua niitä piiiitkään aikaan hoitoon antaa, ei onneksi ole aikomuskaan. Ennen kuin koti valmistuu ei ole minkäänlaista tarvetta lomailulle. 

Shokki lomaili kuuden viikon verran totaalisesti agilitysta. Heinäkuun lopussa pari ekaa viikkoa teimme vain hyppytekniikkaa ja keskityimme jumppaamiseen. Sen jälkeen hoidossa ollessaan Shokki oli tehnyt muutaman helpon ratatreenin ja tällä viikolla päästiin pitkästä aikaa ihan ohjattuihin treeneihin. Raksa vie edelleen kevääseen asti valtavan siivun meidän vapaa-ajasta, mutta kyllä sinne on yritetty sovittaa myös kisoja ja valmennuksia. Treenilista on valtavan pitkä ja sen kimppuun innolla tartumme. Tällä hetkellä tärkeimpänä on fyysisen kunnon kasvattaminen- molemmille. Shokki on jo hyvällä mallilla, ohjaaja valitettavasti ei, mutta kyllä täältä noustaan.

Yöttömän yön juhlintaa

Meidän juhannuksen juhlinta jäi tänä vuonna hieman lyhyeksi, mikä sapetti toden teolla, mutta meidän pääprioriteetti tälle vuodelle on kodin rakentaminen, joten oli pakko viettää juhannus raksalla. Käytiin kuitenkin pikainen visiitti mökillä ja lauantaina kukonlaulun aikaan suunnattiin takaisin raksalle. Kuten perinteisestikin pojilla oli juhannusseurana kultainennoutaja Hipsu, joka ei tapansa mukaan vilkaisekaan poikiin, vaikka molemmat yrittää kaiken mailman muuveilla huomiota Hipsulta saada. Tuttuun tapaan myös Shokki tippui useamman kerran suppilaudalta ja laiturilta järveen, se ei ikinä opi. Hyvää ruokaa, juomaa, seuraa eikä tullut lunta, niin mitäpä sitä muuta voi juhannukselta toivoa.

Lappeenranta viikonloppu vaihtui vapaa viikonloppuun

Meidän piti Shokin veljen kanssa olla perjantaina ja lauantaina starttiviivalla sm-kisoissa, mutta ei päästykään osallistumaan, joten sain kauan kaivatun vapaan. Vapaa viiikonloppu tuli kyllä todella tarpeeseen. Meillä talon rakentaminen on kuumimmillaan ja siinä samalla tasapainoilee kahden työn ja häävalmistelujen kesken. Voin mielestäni todella hyvin, mutta kyllähän sitä tajuaa että näin tukka putkella ei vaan kukaan voi kovin kauaa vetää. Onneksi on nuo karvakorvat, jotka tauottaa elämää ja päiviä. 

Ei tarvinnut miettiä kauaa mitä tekee vapaaviikonloppuna. Suunnattiin yhdeksi yöksi ensimmäistä kertaa tänä kesänä mökille, valitettavasti toiseksi yöksi ei ollut mahdollisuutta jäädä vaan sunnuntaina piti olla kotona maalipensselin. Kun tässä ei muuten olisi tarpeeksi hommaa, niin tehdään vielä nykyisessä asunnossa pientä remonttia. 

Keli oli aivan täydellinen mökkeilylle, parempaa ei olisi voinut toivoa. Jos jossain rentoutuu ja unohtaa hässäkät ja stressit niin mökillä. Siellä tulee varmasti nukuttuakin paremmin. Ja mikä ihaninta pojat nauttii niin paljon mökillä olosta. Ne saavat pörrätä aamusta iltaan kahden mökin väliä ja käydä uimassa, kun siltä tuntuu. Domin löytää siltä mökiltä missä tehdään ruokaa ja Shokin siltä mökiltä missä on enemmän actionia. Onneksi pääsemme kahden yön päästä takaisin mökkimaisemiin rentoutumaan. 

Menolippu kakkosiin

Meidän alkukaaoksen jälkeen ollaan pikkuhiljaa löydetty yhteistä säveltä. Hyvin veitsenterällä ollaan edelleen ja pienikin kiiren tuntu radalla niin koira meni jo. Toukokuun alussa Sipoossa oltiin ekaa kertaa samassa kuplassa ja tehtiin kolme todella hyvää rataa. Yksi nollavoitto ja kaksi todella hyvää rataa pienin virhein. Siitä parisen viikkoa eteenpäin kisattiin ensimmäiset ulkokisat jossa oli taas kirjaimellisesti shokki irti. Ne kisat meni siis täysin yleisöä viihdyttäen ja mitä eriskummallisia irtoamisia esitellen. Kolme hyllyä tuloksiin.

Viikko sitten ajettiin jälleen Siposeen JAU:n halliin, joka tuntuu selvästi sopivan meille. Jälleen sain kaivettua oikeanlaisen vireen meille molemmille. Kolme todella hyvää rataa, josta yksi voittonolla. Eilen sitten pärähti viimeinen serti 1-luokassa HAU:n kisoissa. Melkoiset kiemurat ja loppusuoran 1-luokan radan oli Martti Salonen suunnittellut. Me kyllä ehdottomasti tykätään vaikeammista radoista, mutta radan loppu oli kyllä melkoinen. En ollut myöskään syönyt tarpeeksi ennen starttia ja huomasin radalla jo noin kymmenisen metriä juosseena, että nyt ei kyllä kerta kaikkiaan pääse yhtään mihinkään. Jalat oli aivan makaroonia ja tuo Hurtta areenan pohja ei yhtään auttanut tuossa tilanteessa. Yritin sitten jotenkin pysyä perässä ja takaaleikkauksilla ratkaisin kaikki tilanteet. Koira raukka joutui kyselemään aivan liikaa mutta vaikka rata ruma olikin, se oli voittonolla, joka tarkotti meidän tapauksessa siirtoa kakkosiin.

Meillä kaikki nollat tuli agilityradoilta. Hyppyradat on meille vaikeita, niillä vauhti usein nousee kovemmaksi ja riski koiran omista ratkaisuista nousee melkoisesti. Kiva oli myös saada muutama ehjä rata niin pääsi näkemään Shokin etenemiä. Meidän pitkä kesäloma agilitysta on jo hyvin lähellä ja kovin mielelläni olisin startannut kakkoset vasta syksyllä, olin kuitenkin ehtinyt ilmoittautua huomenna Riihimäelle sekä tiistaina HAU:n kisoihin ykkösluokassa, mutta nyt siis juoksemme ne kakkosluokassa. 

Piiiiitkän pitkä hyllyputki

Hupsista. Blogi laahaa sellaisen puolitoistakuukautta jäljessä. Yritetään korjata asia. Kisa-ura päästiin korkkaamaan Shokin kanssa pääsiäisenä Turussa. Pitkäperjantaina TSAU:lla ja pääsiäismaanantaina ATT:lla. Jälkipolville ei kovinkaan paljoa kerrottavaa jäänyt. Hyllyrivi kasvoi pitkäksi. Itse hyllyt nyt ei toki tietenkään kerro tuloksesta paljoa. Suurin osa hyllyistä vain tuli ohjaajan keskeyttäessä radan ja koiran jatkaessa omaa rataa. Sirkushuveja Shokki siis ainakin tarjosi yleisölle. Kisauran korkkaaminen ei kaduta yhtään, esteosaaminen oli koiralla kyllä tarpeeksi hyvällä tasolla. Mutta meillä oli siis pienimuotoisia (lue suuria) haasteita vireenhallinnan kanssa ja ei pysynyt Shokilla ihan pää mukana radoilla.

Eka rata oli todella hyvä, lukuunottamatta keppejä joihin hyllytettiin, muilla radoilla kaatui kuuppa, oli hieman liikaa omia ratkaisuja, pari lentokeinua ja pari täydellistä ohjaukseen tulematta jättämistä. Näissä olen hyvin tiukka ja suurin osa radoista päätyi siis keskeytykseen. Tuolle pienelle kun antaa pikkusormen niin se todella vie koko käden. Sille kun hieman antaa siimaa niin sen näkee kyllä seuraavissa treeneissä/kisoissa.

Radoissa oli ehdottomasti myös positiivisia asoita, jotka tietenkin pitää nostaa esille. Ihan yhdeksi kokonaiseksi radaksi niitä ei vielä saatu. Vaikka kiehui niin pysyi lähdössä jokaisella radalla, kahta lentokeinua ja yhtä puomin loikkaamista lukuunottamatta kontaktit oli hyvät. Niistä saa Shokki kokemattona koirana synninpäästön ja itse voisi katsoa peiliin, että niitä kontakteja olisi voinut enemmän treenata kovemmassa vireessä eikä suurimmaksi osaksi yksin hallilla matalammassa vireessä. 

Itsestäni olin kovin ylpeä, sain pidettyä itseni hyvin rentona ja kisat täysin treenitilanteena. Me oltiin treenaamassa kisaamista, ei kisaamassa nollista. Shokin huono käytös kisatilanteessa ja vireen nousiminen liian suureksi vaatii myös minulta todella paljon ratojen välissä. Jotta me voimme olla samassa kuplassa kisaradalla meidän tulee olla samassa kuplassa myös muualla kisapaikalla. Tähän tarvitsemme ehdottomasti vielä paljon lisää treeniä, molemmat.

Täydellisintä on kuitenkin että minulla on terve koira, jonka kanssa pääsen harrastamaan ja kisaamaan. Siitä olen jo äärettömän kiitollinen. Kisojen jälkeen olemme treenanneet paljon vireenhallintaa ja yrittäneet hakea sitä kovempaa virettä myös treeneihin. On haettu enemmän kisatilannetta treeneihin, kuulutuksin, tuomarin pillillä ja radan reunalla odottavin koirin. Shokki ei kyllä ole tähän lankaan mennyt ja enemmänkin vain ihmetellyt, että mitä ihmettä nää kaikki ihmiset säheltää täällä tutun kentän laidalla.

Yleensä on tapana näyttää hyvät pätkät, mutta näytetään nyt poikkeuksellisesti ne kisojen huonot pätkät, kun ovat valmiiksi meidän valmentajille lähetyksen vuoksi editoituna.

So Out of comfort zone

Apuva. Nyt ollaan niin out of the comfort zone. Ensimmäisiin kisoihin on ilmottu ja ensimmäiset kisat on jo huomenna Turussa. Meinasi vain jäädä heti ekat kisat väliin. Käytiin maanantaina treeneissä joissa pudotti kaksi rimaa, molemmat oikealle kääntymisessä. Shokki niin harvoin pudottelee (ja nekin yleensä mun piikkiin) niin osasin kyllä epäillä heti jotain. Saimme onneksi heti tiistaille vielä fyssari-ajan ja takareisi oikealta puolelta olikin jumissa. Se saatiin hoidettua niin hyvin, että hyvin uskaltaa huomenna startata. Mikäli koira ei tunnu hyvältä huomenna niin kisat voi onneksi jättää yhteen rataan. 

Esteiden osalta muuten olen hyvin luottavaisin mielin, mutta kepit on vasta viime kuussa aloitettu. Niiden toimiminen kisatilanteessa on siis vielä hyvin suuri kysymysmerkki. Viime perjantaina käytiin testaamassa keppejä kisatilanteessa ATT:n epiksissä. Siellä ne ainakin toimi ja Shokki paineli hienon voittonollan kisaavien radalla. Virepuoli onkin sitten yhtä suurta kysymysmerkkiä ja sitä mennään harjoittelemaan. 

Shokki tuossa vaan leikkii pääsiäispupunsa kanssa eikä yhtään vielä tiedä mitä sen pään menoksi on huomiseksi.

Syntyi motivaatio ja innostus

Tässä viimeiset pari vuotta on mennyt melko vahvasti keskittyessä enemmän kouluttamiseen kuin omaan agilityharrastukseen. Domin kanssa ei ikinä päästy kisaamaan joka ei loppujen lopuksi edes tuntunut haittaavan, mikä sai toki miettimään haluanko edes kisata agilityssa enää tulevaisuudessa. Tieto lisää tuskaa, olen niin paljon päässyt hyppykouluttajana purkamaan koirien hyppäämistä, nähnyt agilityn rasittavuuden, nähnyt liian paljon huonoja hyppyjä ja huonoa tekniikkaa, nähnyt rasitusvammoja, nähnyt loukkaantumisia ja nähnyt liian monen koiran uran loppumisen. Halusinko kaiken tämän tiedon jälkeen vielä kilpailla tavoitteellisesti agilitya? Toisaalta mitä luennoillanikin usein sanon, kaiken tämän tiedon jälkeen minäkin edelleen harrastan vielä agilitya. Onneksi meillä on parhaat asiantuntijat lähellä, tietää kuinka harrastaa turvallisesti ja tietää kuinka parhaansa mukaan on mahdollista ennaltaehkäistä tapaturmat.

Shokin kanssa on melko nuoresta asti treenattu agilityyn valmistavia taitoja. Sen kroppaa on rakennettu melko systemaattisesti kehonhallintatreenein, monipuolisella liikunnalla ja vesijuoksulla. Se on kypsynyt hyvin hitaasti, joten se on päässyt tekemään raskaampia esteitä vasta lähempänä kahden vuoden ikää ja kepit se aloitti vasta reilu kaksivuotiaana. Sille on mielestäni rakennettu hyvät pohjat, se on hyvin itsenäinen hyvin rataa lukeva koira ja sillä on hyvä estefokus. Puutteitakin on toki mutta ne ei liity tähän tekstiin. 

Shokki on siis ikäänkuin ollut valmisteilla agilitykoiraksi tietämättä tuleeko siitä koskaan agilitykoiraa. Välillä tuntuu että olen enemmänkin treenannut sitä hyppykouluttajan vinkkelistä "testikoirana", kuin treenannut siitä mitään tulevaa kisakoiraa. Ajattelin, että ei tänä vuonna voi olla aikaa tavoitteelliseen treenaamiseen kun on raksa ja häät ja ja ja seliseli. Kieltämättä aika on hieman kortilla, mutta jos on motivaatiota treenaamiseen niin sitä herää vaikka aamuviideltä, nousee ja lähtee treenaamaan. Jos ei ole motivaatiota näin ei tule todistetusti tehtyä. Tottakai huomasin Shokin potentiaalin ja mietin sille jopa laina-ohjaajaa viemään kisoihin.

Helmikuussa kuitenkin tapahtui jotain. Olimme NextOne leirillä Turussa. Siihen mennessä olimme pääosin treenanneet kahdestaan Niinun ja Teemun silmien alla. Pari kertaa muualla ja toki olemme yrittäneet käydä supermölleissä tutustumassa erilaisiin alustoihin. Mitään noin rankkaa kuin kokonaista treeniviikonloppua megahäiriössä emme olleet kokeneet. Leirillä nautin taas suunnattomasti omasta treenaamisesta ja sen lisäksi minun silmät ehkä aukenivat miten mielettömän magea agilitykoira Shokista on muotoutunut. Se teki mielettömällä moottorilla minun kanssa töitä vaikka sen eteen tuotiin maksimaaliset häiriöt. Päänuppi pysyi melko hyvin kasassa koko rankan viikonlopun. Ja mikä tärkeintä se rauhottui hyvin autoon ja näytti hyvin lepäävän tauot.

Suurimmat tunteet nousi kuitenkin pintaan Anne Talvitien sessioissa. Jo luennolla purkasin ensimmäistä kertaa itse omaa pääkoppaani. Pilkoin ja jäsentelin omia tavoitteita. Olinhan  ennenkin ollut Annen luennolla, mutta tähän asti enemmänkin valmentajan roolissa kuin kisaajan roolissa. Luennon jälkeen kävimme vielä pienryhmässä läpi hyvinkin intiimisti miksi me lajia harrastamme ja mitä me siitä saamme. Purkasimme myös omia tavoitteita ja viikonlopun treenejä. Uskomatonta miten syvälle vajaassa parissa tunnissa pääsimmekään mielen, kehon ja kielen syövereihin. Taisimme kaikki olla siellä silmäkulmat märkinä niin tunteisiin kaikilla meni. Anne on kyllä mielettömän hyvä siinä mitä tekee. Ja näitä oppeja voi taatusti hyödyntää myös työelämässä tai ihan vain arkielämässä. En malta odottaa, että pääsen taas ensi viikolla Annen oppeihin.

Valmentajani sanoin leirillä syntyi taas motivaatio ja innostus tekemiseen. Olemme heränneet aamuviideltä treenaamaan tai ajaneet Turkuun asti epiksiin. Olemme tehneet töitä. Olemme asettaneet tavoitteita. Ja nyt paljon paljon nopeammin kuin ikinä kuvittelin minulla vaikuttaisi olevan kisavalmis koira. 

Hyvin Shokki vedetty

Olin viime viikonlopun toisella paikkakunnalla kouluttamassa ja Domi sekä Shokki jäi siis Harrin hoiviin. Ajattelin ensin vieväni ne hoitoon kaverille, mutta jäivät kuitenkin kotiin. No Shokki olikin ollut mukava hoidettava, näyttänyt taas parasta itsestään. Se ei ollut antanut aamulla nukkua ollenkaan vaan kuten Shokilla tapana, jos ei sitä väsytä niin se pitää huolen, että kukaan ei enää nuku. Vaikka kuinka syvemmälle sänkyyn ja peiton alle yrittää itsensä muurata, jostain reiästä se aina löytyy kielellänsä reiän ja nuolee niin ahkerasti, että tuntuu ettei saa happea. 

Lisäbonuksena se oli myöskin kakannut sisään (?!?), syönyt Harrin kengän ja jonkun vaatteen. Varastanut irtokarkkeja joita se ei ollut niellyt vaan maiskutellut pitkin mattoa ja siinä tahmannut karkeilla mattoa ja oman kaulurinsa niin takkuun, että selvittelyssä vierähti melkoinen tovi. En olisi ajatellut että parilla karkilla saa niin paljon sotkua aikaiseksi. Hoitoviikonloppua ei myöskään yhtään helpottanut, että kelit olivat aivan kauheat ja koirat oli joutunut pestä jokaisen lenkin jälkeen. Shokki on aina mukava jättää hoitoon, kun ei tiedä koskaan mitä se keksii. Toisaalta se tuntuu olevan hyvin vieraskorea, sillä kavereiden luona ollessa siitä on tullut pelkkää positiivista palautetta tai sitten mulle ei ole vain uskallettu kertoa sen touhuista.

Kevät tuo kuraiset tassut

Viimein alkaa kevätkin todenteolla saapua. Olihan se  jo osoittain saapunutkin, mutta meillä ainakin metsässä on ollut inhottavan paljon jäätä ja pellot aivan kurassa. Suihkussa käydään tällä hetkellä se kolme kertaa päivässä. Mä niin odotan jo sitä koirasuihkua, joka odottaa sielä tulevassa kodissa. Siihen asti on vain kärsittävä valtavasta hiekkamäärästä suihkussa. Meillä oli edellisviikolla vielä hetkellisesti 16 tassua taloudessa. Shokin veli Yodi ja russeli Zala oli hoidossa ja tuo kuratassujen peseminen oli astetta hitaampaa.

Mitäs muuta meille sitten kuuluu kuin keväästä nauttimista. Olemme toden teolla hyödyntäneet hurjasti pidemmän valoisan ajan päivässä. Metsään pääsee vielä illallakin, luksusta. Jäiden sulattua olemme myös kaivaneet juoksulenkkarit esille ja on ehditty jo useampi kerta käydä tuttu kuuden kilsan lenkki juoksemassa. Agilitya on käyty viikottain treenaamassa, kerran viikossa Niinulla ryhmätreenissä sekä yhdet tekniikkatreenit ainakin sen lisäksi. Viimeisen parin viikon ajan tekniikkatreenit on sisältäneet lähestulkoon vain ja ainoastaan keppejä. Sen lisäksi aina joku "helppo" irtoamisharjoitus tai hyppytekniikkaa runsaalla palkalla, jotta ei vain käydä keppejä hinkkaamassa. 

Pientä taukoa aiheutti Shokin liukastuminen noin kuukausi sitten epiksissä. Luojan kiitos näin liukastumisen ja pystyin keskeyttämään. Pääsimme jo heti seuraavana päivänä Marin taikakäsien alle ja vaikka liukastuminen olikin aiheuttanut jälkiä kroppaan niin ne saatiin hoidettua yhdellä kerralla pois. Kiitos taas Marille. Varmuuden vuoksi pidimme viikon taukoa ja kävimme viikko tapahtuneesta vielä uudelleen Marilla. Onneksi näin tapahtuman, pystyin reagoimaan heti ja olimme jo seuraavana päivänä hoidettavana. Pienintäkään liukastumista tai putkessa kaatumista ei saa kyllä aliarvioida, kyllä ne jälkensä jättää kroppaan. 

Koiraihmisen koti

Kirjoitin viime viikolla raksablogin puolelle mitä otamme huomioon rakentaessamme uutta kotiamme näin koirien näkökulmasta ja ajattelin jakaa tekstin myös täällä. Meillä on viimein rakennuslupa-asiat edennyt ottaen hieman vauhtia juristin palkkaamisen ja hallinto-oikeudessa käynnin kautta ja näyttää siltä että meillä on kovin kovin kiireinen raksa-kesä tulossa. Toivottavasti jopa vietämme joulun uudessa kodissa.

Meidän taloudessa kun tällä hetkellä asuu kaksi shetlantilaista ja  varmasti myös tulevaisuudessa tulee aina pari nelijalkaista perheeseen kuulumaan, joten uuden kodin suunnittelussa on myös otettu alusta asti huomioon karvakorvat. Jo tonttia etsiessä oli tärkeätä löytää tontti sijainnilla missä on loistavat lenkkimaastot ympärillä ja koirilla tilaa temmeltää pihalla. Myös tontin koko oli ratkaiseva sillä rakennammehan unelmiemme taloa ja siihen pakettiinhaan kuuluu aksakenttä eikös? ;) Eli mahdollisuus sen verta isoon ja tasaiseen pihaan, jossa pääsee pihalla aksaamaan. Tontilla on nyt kokoa 1,2 hehtaaria, joten sille rakentaisi useammankin agilitykentän. Mun aksakenttä on kuulemma tämän kesän vielä raksakäytössä ja isojen kuorma-autojen kääntöpaikkana,  joten valitettavasti joudun odottamaan kunnon kenttää vielä reilun vuoden verran, törkeää :)

Lattiamateriaalissa emme sen suuremmin huomioi koiria. Meille tulee laminaatti ja eteiseen laattalattia, näin olisi tullut myös ilman koiria. Meillä on melko pieniä koiria, molemmat alle kahdeksankiloisia ja laminaatti on toiminut ja kestänyt aivan loistavasti edellisissä kodeissa. Osan mielestä laminaatti on lattiamateriaalina liian liukas varsinkin isommille koirille, mutta omalla kokemuksella nuo kyllä liukastelee innostuessaan aivan yhtä lailla parketilla tai laattalattialla. Sisällä meillä riehuminen on joka tapauksessa kiellettyä, joten pärjäämme laminaatin kanssa vaikka se onkin hieman liukkaampi kuin parketti-, korkki-, tai vinyylilattia.

Sävyä mietin kylläkin melko tarkasti siinä mielessä, että siinä ei saa näkyä jokaikinen pienen pieni likaläntti. Koirat kyllä saavat niitä länttejä lattiaan aikaiseksi. Niissä on meinaan selvästi eroja lattian sävyissä. Juuri vaihdoimme nykyisessä kodissa tumman wenge sävyisen lattian enemmän harmahtavaan wenge kyoto sävyyn ja on ollut kyllä melko valtava ero, kuinka likaa näkyy lattiassa. Voin kertoa, että on tullut pestyä vähän harvemmin lattiaa, tiedä onko sekään nyt sitten hyvä asia. Tietää siis suunnilleen minkälaista lattiasävyä suunnittelemme myös uuteen kotiin.

Seuraava hyvin hyvin tärkeä aihe on kuran poistaminen. Suomen oloissa ja kahden pitkäturkkisen koiran kanssa eläessä ja ulkoillessa kuralta ei voi välttyä. Itse pidän ehdottoman tärkeänä omaa sisäänkulkua pesuhuoneeseen, ettei tarvitse eteisen kautta pesuhuoneeseen kuraisena kävellä. En myöskään toivo, että meidän ihmisten suihkuista löytyy koirankarvoja tai hiekkaa. Näin ollen meillä koirat kulkevat kuraisina suoraan kodinhoitohuoneeseen oman oven kautta. Heti kodinhoituhuoneenseen astuessa vasemmalta löytyy oma "koirien suihku". Näin ollen koiria ei tarvitse kuljettaa eikä pestä pesuhuoneessa. Koirien suihkun viereen tai yläpuolelle tulee sitten kaappi missä säilytetään iso läjä koirien pyyhkeitä.

Kolmas iso asia tulee olemaan koirien ruokailu paikka. Itse en hirveästi tykkää, että koirat parveilevat keittiössä. Meillä asustaa myös hyvin hyvin ahne pieni possu, joka kovin mielellään hinaisi itseään keittiön puolelle, kun siellä kokkaillaan. On siis helpompi, ettei niiden koskaan tarvitsisi sinne hengailemaan tulla. Näin olleen koirien vesikippojen paikka täytyy miettiä, sillä jollemme toivo koiria keittiöön ei niiden vesikipotkaan siellä voi olla. Koiran ruoat sijoitetaan kodinhoitohuoneen kaappeihin jossa on valtavasti tilaa erilaisille koiranruoille. Olen myös ajatellut, että koirat ruokittaisiin kodinhoitohuoneessa. Toki jääkapilta vähintäänkin öljyt koiran ruokaan tulee, mutta toivoisin että niiden ruokailu silti olisi muualla kuin keittiössä Näitä nyt ehtii onneksi vielä moneen kertaan miettimään, ainut asia mikä tuli pohjapiirrustusvaiheessa  sekä lvi-suunitelmassa jo ottaa huomioon oli tuo koirien suihkun paikka. Myös muita pieniä huomioita suunnittelussa ja varsinkin sisustuksessa tulemme ottamaan huomioon koiria ajatellen, mutta palataan niihin kun saamme syksyllä (toivottavasti) talon pystyyn.

Isabelle Orenius Emmanuelssonin juoksukontaktiseminaari

Tämä juoksukontaktiseminaarin teksti on lojunut melkoisen kauan tuolla luonnoksissa. Teksti on kirjoitettu tammikuun alussa, mutta jostain syystä sain videon vasta tänään editoitua ja näin ollen julkaisu on hieman viivästynyt. Edellisessä postauksessa kävin läpi meidän tähänastisen matkan juoksupuomin parissa sekä syyt miksi halusin osallistua Isabellen seminaariin.  

Tammikuun alussa Isabelle Orenius Emmanuelsson tuli pitämään Ojankoon juoksukontaktiseminaaria. Seminaari alkoi parin tunnin luennolla. Alkuun Isabelle kertoi miten hän on päätynyt juoksukontaktien pariin ja miksi hän ehdottomasti suosittelee kaikille koirille juoksukontakteja vastaan 2on2off. Esille nousi hyvin samat teemat kuin itsellänikin eli  terveydelliset seikat sekä itsensä haastaminen ja kouluttajana kehittyminen. Tärkeimmät kolme seikkaa miksi Isabelle puoltaa ehdottomasti juoksukontakteja myös puomille on a) se on nopeampaa (useimmiten) b)vähemmän rasitusta etupäälle c) koiralle on siinä aina sama kriteeri. 

Isabelle kuitenkin kehotti miettimään tarkoin sopiiko juoksupuomi juuri itselleen juuri sillä hetkellä. Tässä kannattaa olla rehellinen itselleen ja miettiä ohjaajana onko juoksupuomiin mahdollisuudet. Pystyykö itse liikkumaan niin hyvin että juoksarit kannattaa tai osako koiran opettaa tarpeeksi itsenäiseksi puomin jälkeisessä elämässä. Isabelle ei missään nimessä usko yhteen tapaan opettaa juoksupuomia vaan kehotti tässäkin asiassa menemään täysin kyseisen koiran mukaan. 

Tämän jälkeen puhe kääntyi Silvia Trkmanin metodiin juoksupuomia opettaessa. Myös Isabelle oli aikoinaan aloittanut koiransa Finnin kanssa kyseisellä metodilla ja halusi jakaa oman tulkintansa  ja tarinansan kyseisestä metodista. He eivät Finnin kanssa ainakaan päässeet kovin pitkälle kyseisen metodin avulla. Isabelle herätti keskustelua että ymmärtääkö koira oikeasti mitä siltä vaaditaan ja mitä oikein opetamme koiralle kyseisessä metodissa.  

Isabelle ei siis käytä minkäänlaisia apukeinoja juoksupuomin alkeissakaan, ei targettia eikä bumperia. Ainoana apukeinona alussa käytössä on Treat and Train namiautomaatti. Kävimme sekä luennolla että käytännön harjoituksissa askeleet maassa olevasta puomista kisavalmiiseen puomiin. Eteneminen on täysin koirakohtaista. Avain onnistumiseen on onnistumiset - tärkeintä on auttaa koira tekemään mahdollisimman paljon onnistuneita suorituksia. 

Entä sitten kun koira osaa juosta hyvän juoksupuomin? Ne käännöksetkin pitäisi ottaa pikkuhiljaa mukaan. Tähän vaiheeseen otettiin taas uudestaan namiautomaatti mukaan harjoitteluun. Tässäkään vaiheessa Iasbelle ei käyttänyt muita apukeinoja. Hän muistutti että hetkellisesti suoraan juoksussa voi tulla pientä takapakkia käännösten aloittelussa. Isabellella ei ole erikseen oikeaa ja vasenta käännöskäskyä vaan hän hakeutuu aina ennen puomia sille puolelle minne koiran tulee puomin jälkeen kääntyä. Tiedon (eli käskytyksen) puomin jälkeisestä elämästä koiran tulee saada puomin puolivälissä.  Hänellä oli myös "suuntakello" jonka mukaan hän käskyttää puomilla. Mikäli seuraava este on suoraan edessä tai 10 vaille tai 10 yli käskytys oli suoraan eteen, mutta jos koiran piti kääntyä vartti suuntaan tai toiseen puomin jälkeen silloin hän antoi suuntakäskyn. Isabelle käyttää siis hyvin vahvoja suullisia käskyjä (erottaa itsenäisesti hypyn, putken ja osaa hakea kaukaakin takaakierron)