lauantai 2. syyskuuta 2017

Raksakoirat

Meidän elämä pyörii tällä hetkellä (ja luultavasti vielä pitkään) hyvin hyvin vahvasti raksan ympärillä ja sen myötä myös poikien elämä pyörii vahvasti raksan ympärillä. Harrihan nyt on tontilla aina kun vain ei ole töissä mutta monesti itsekin illat tulee vietettyä tontilla ja viikonloppuisin useita tunteja. Näinpä koirien täytyy olla mukana tontilla. Tontilla on lääniä 2,4 ha, joten tilaa ainakin heillä riittää.

Koirien "hengailuun" tontilla liittyy toki omat riskinsä, vaikka olemme kuinka varovaisia. Keskeneräisellä rakennustyömaalla kun voi olla nauloja pystyssä tai muita vaaran paikkoja. Olen aina kuitenkin todella varovainen ja käyn tontin läpi. Ne alkaa vaan olemaan molemmat melkoisia pelle pelottomia kun ilmekään ei värähdä vaikka kuinka paukkuisi tai kaivinkone ajaisi vierestä, tämän vuoksi ne ovatkin vain minun valvonnassani, jottei vain käy vahinkoa ja kukaan ei niitä valvo. 



Todella hyvin ne viihtyvät tontilla, vaikka välillä huolehdin tuleeko niillä liian tylsää. Oikeastihan niille on vain tärkeätä, että ne pääsevät mukaan. Käydään pitkillä metsälenkeillä niin jaksavat helposti koko päivän olla tontilla. Jätän aina myös auton takakontin auki, joten halutessaan pääsevät sinne nukkumaan. Nukkuvat kuitenkin mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Molempien mielestä on myös ihan parasta varsinkin silloin kun tontilla on paljon väkeä, voi käydä vuoron perään kokeilemassa keneltä saisi rapsutuksia. Yleensä ne myös raksamiesten tauoilla löytyykin jonkun sylistä.

Hyvin näkee taas koirien eron kun Domi puuhailee kyllä, mutta tykkää olla enemmän työnjohtajana tarkkaillen tilannetta kun taas Shokin täytyy olla joka askeleella mukana touhuamassa eikä se lepää ennen kuin kaikki toiminta loppuu. Sen tapaakin usein loppupäivästä jo pilkkimästä, mutta ei anna luonne periksi mennä nukkumaan. Pian saadaan talolle katto pään päälle, joten pääsevät lämpimään ennen kylmien kelien saapumista. Ainakin heille on paikat jo tulleet hyvin tutuiksi ennen kuin päästään muuttamaan sisään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti