torstai 25. elokuuta 2016

18 kk mittarissa


Shokki pieni raivo-orava täytti viime viikolla 18 kk. Pelottava ajatus, että se olisi nyt "laillisesti" kisaikäinen. Pääkopaltaan ja keholtaan se ei kyllä omilla kriteereilläni ole lähelläkään kisavalmista. Valittevan moni koira on melkein pilattu sillä, että ne ovat tulleet kisaikään, ja on menty sen mukaan unohtamatta että se koira ei ole kropaltaan kisavalmis. Nää on näitä hyppykouluttajien työn huonoja puolia nähdä ja kuulla kollegoilta niistä koirista. Posiitivista siinä on, että pääsemme tekemään sitä silmiä avaavaa työtä. 

No koska sitten kisaamme? Sattuneesta syystä sitä on meiltä kyselty tässä viikon aikana melkosen monta kertaa. Oon edelleen vahvasti sitä mieltä, että koirassa on potentiaalia ja toivottavasti kroppa pysyy terveenä ja se kisaamaan pääsee tulevaisuudessa joko minun kanssa tai laina-ohjaajan. Ei kuitenkaan ainakaan ennen kuin Shokki on täyttänyt kaksi vuotta. Muutama estekin pitäisi ehkä vielä opettaa? Koira ei ole vielä nähnytkään A-estettä, keinua eikä keppejä. Tavoitteena kuitenkin on, että Shokki osaisi kaikki esteet ensi kesään mennessä. Olemmeko pysynyneet tavoitteessa selviää sitten ensi kesänä. Se että Shokki osaa kaikki esteet ei toki tarkoita vielä ollenkaan, että se olisi kisavalmis. 

Koska se nyt kuitenkin on kisa-ikäinen ja naapurissa kisat oli heti viime viikonloppuna niin pitihän se käydä mittaamassa. Vaikka se kaiken järjen mukaan on täysin selvä tapaus niin kyllähän onnistuin sitä kuitenkin jännittämään. Mahdollisuus toki oli, että se kiertoon lähtisi tiukentuneiden mittaamiskäytäntöjen vuoksi. Mutta kyllähän se oli selvä MINI. Shokki urpoili mittaustilanteessa ja ei tykännyt mitan osumisesta, joten mittaustulokset taisivat mennä vähän alakanttiin. Ensin siitä saatiin vain 33 cm, mutta myöhemmillä kerroilla saatu 33,8 cm on kuitenkin ehkä lähempänä totuutta. On se vielä sellainen luikkusääri, että hieman siitä varmasti kasvaa lihasmassan ja ryhdin myötä. Mutta anyways juuri täydellisen kokoinen meille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti