tiistai 7. huhtikuuta 2015

Don`t stop me now cause i`m having a good time, having a good time

Lähes viikon lapin reissu takana. Kauemminkin olisi noissa maisemissa viihtynyt. Olemme ennen aina lentäneet Lapin mökille, mutta koska halusin ehdottomasti Domin mukaan nauttimaan talvesta, ajoimme tällä kertaa. Mennessä yövyimme Oulussa, jolloin matka tuntui kevyeltä. Nyt takaisin tullessamme rykäsimme sitten Muoniosta Kirkkonummelle. 1100 km ja kokonaismatka 12,5 h. Koiran takia jouduimme pysähtelemään useammin. Yllättävän hyvin Domi matkan jaksoi. Tuntui että mulle matka tuntui paljon raskaammalta, vaikka en edes ajanut.

Vaikka matka koiralle raskas olikin niin nautinto paikan päällä oli kuitenkin varmasti sen väärtti. Domi nautti niin äärettömän paljon olostaan talven ja runsaan lumen keskellä. Se olisi varmasti mielellään jäänyt Lappiin. Domi sai myös varsinaisen kuntoloman spurttaillessaan kelkan mukana sekä liikkuessaan runsaslumisessa maastossa. Vaikka olikin ihana päästä talven keskelle niin kyllä oli äsken nautinto lenkkeillä kahdeksan jälkeen auringonlaskussa lämpimässä ja keväisessä ilmassa täällä Kirkkonummella. Nyt vain kaksi päivää töitä ja sen jälkeen uusi loma odottaa.

Maisemat <3
Fiilistelijä
Spurttitreeniä
Aamulenkillä
Joskus tulee epäiltyä tuon koiran mielenterveyttä, kun se haastaa koriste-esinettä leikkiin
Mallin asettelemista kuvaan
<3
Mäkitreeniä
Lumileikkejä
Kuskina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti