FitDog Agilitytiimin leiri number three

Edellisviikonloppu vietettiin taas huippuopissa loistavassa seurassa. Oli vuoden viimeisen FitDog leirin aika. Tämän leirin teemana oli "Oma ohjausidentiteetti". Perjantai starttasi tuttuun tapaan eri luennoilla. FitDogilta Laura Heinonen oli kertomassa heidän tuotteistaan sekä yleisesti nesteytyksestä ja palautumisesta. Lauran luennon päätteksi jatkoimme Christina Forsselin kanssa psyykkisen valmennuksen parissa. Christinan luennon teemana oli tavoitteet. Jälleen saatiin aikaan porukassa loistavia keskusteluja ja ajatuksenvirtaa aiheesta. 

Lauantaina meidän treenit alkoi jo seitsemältä Agility Akatemialla. Aamulla loksahti suu täysin auki kun katsoin ekaa kertaa ulos puoli kuudelta. Aivan hurja lumimyräkkä ulkona. Ja vieläpä sähköt pois. Että sellaista. Hieman teki haastavaksi lähteä pilkkopimeässä ilman sähköä. Keli oli aivan karmaiseva, missään ei tietenkään tuohon aikaan oltu aurattu, sankka lumisade vei kaiken näkyvyyden ja Kehä III:lla ajeltiinkin sitten neljääkymppiä, eikä toivoakaan ohittamisesta. Ilman maasturia en varmasti olisi uskaltanut lähteä liikenteeseen. 

Aloitimme ensimmäisenä Jennan radanlukutaitotreenillä. Paikalle olikin selviytynyt meidän kuuden koirakon ryhmästä ensin vain kaksi henkeä. Treenissä kellotettiin eri ohjausvalintoja. Alkuun ohjaaja valitsi mielestään nopeimman reitin jonka jälkeen samainen pätkä tehtiin Jennan antamalla vaihtoehdolla. Lopputulokset oli hyvin odote. Vedättämällä saan yleensä nopeimman ajan ja kyllä lyhyimmät tiet kannattaa Domin kanssa vaikka välillä tuntuu, että se ei aina olisi niin, kun niissä joutuu aina hieman vauhtia himmaamaan. Jennan kommentit arvostelulipukkeessa olivat. "Loistava tempo käännöksissä ja linjoissa", "Putkijarrua etänä treenattava", "Lyhyet viennit nopeimpia", "Niistot syvemmältä".

Suoraan loppuverryttelyn jälkeen olikin jo aika Juhan treenin. Juhalta löytyikin sitten hieman haastavampia kiemuroita. Me viilasimme pilkkua ja testasimme yhtä pätkää ainakin kolmella eri tavalla, joten me emme taaskaan kovin pitkälle päässeet. Niistä kolmesta vaihtoehdosta voi hyvin viivata yli kyseiseen paikkaan tehtävä takaaleikkaus (ehdoton nounou, harvan pienemmän koiran kanssa toimiikaan, maksikoiran kanssa varmasti hyvinkin) sekä puolivalssit ei oikein meillä ohjaajasta johtuen toimi. Mielettömän tyytyväinen Juha meidän viimeiseen pätkään oli, mutta johan siinä oli sitä pätkää niin monella eri tavalla hinkattukin niin olihan se jo onnistuttava.  Itse juhlin vasta siinä vaiheessa kun pääsemme sen tuolla tavalla ensimmäisellä läpi. Niin ja meistä on tullut niin japanilaisen (tuplapersjättö, pakkopersjättö, mikähän sitä parhaiten kuvaisi) faneja. Mä aina yleensä suosin perusohjauksia, mutta tuo vaan toimii meillä superhyvin ja koira lukee niitä huippuhyvin. 

Näitten kahden treenin jälkeen oli aika kaikkensa antanut olo. Treenit kuitenkin jatkuivat samantien Jerryn fysiikkarääkillä Masalassa. Aamun aikana en ollut ehtinyt syödä, jotenka salaatti oli syötävä matkalla. Melko turvallista, not. Jerryn treeni oli kirjaimellisesti rääkkiä. Nopeutta, ketteryyttä ja räjähtävyyttä ja lopuksi mitäs muutakaan kuin reisiä hapottavaa viivajuoksua. Tässä vaiheessa olisi kroppa ollut jo täysin valmis sänkyyn. Suuntasin kuitenkin vielä pitkälle kävelylenkille ja siitä suihkun kautta FitDogin pikkujouluihin.

Sunnuntai-aamu starttasi lähes yhtä aikaisin kuin lauantai, mutta tällä kertaa Masalassa ja hyvin hyvin paljon paremmassa ajokelissä. Teemun treenissä taas palattiin back to basics ja rytmittämisen äärelle. Nää on niin mun lempitreenejä, kun väännetään rytmittämistä kunnolla rautalangasta vääntäen. Meillä kuitenkin suurimmat haasteet ovat juuri siellä rytmittämisessä. Tajusin myös kuinka suuri merkitys ohjaavan käden tiputtamisella on. Täytyy ottaa kädetöntä ohjausta treeniohjelmaan. Vaikka radalla pyrinkin ohjaamaan Domia edestä niin takaaleikkaustreenit ovat silti hyvin tärkeitä ja niillä saa koiralle itseluottamusta ja estehakuisuutta (=lisää vauhtia).

Teemun treeneistä vaihdettiin viikonlopun viimeiseen koiralliseen treeniin. Niinun treeneissä taas vähän kellotettiin ja katsottiin kuinka erilaisilla linjoilla on vaikutusta jatkoon. Radalla oli myös kinkkinen putkiansa, johon taisi suurin osa leirin koirista sujahtaa. Kuten Jennankin treeneissä nopeimmat ajat tuli lyhyimmillä matkoilta sekä vedättämällä. Kepeille Domin imu oli hyvä ja ajassa ei suurempaa eroa ollut sinne takaaohjaamalla taikka edestä ohjaamalla. Niistot nousi näidenkin treenien pohjalta treenilistan kärkeen.

Ennen fysiikkatreeniä vein koiran kotiin nukkumaan ja suuntasin itse vielä Masalan koululle. Jerryllä odotti aina niin ihana kuntopiirisetti. Muut lihasryhmät sai hyvin tehtyä, mutta reidet huusivat jo hoosiannaa tässä vaiheessa. Loistavalla tsempillä sain kyllä niistäkin vielä viimeiset rippeet revittyä. 

Ihan huikeeta kuinka paljon oppia taas saatiin ja kuinka tuntuu että ne lukuisat pienet palikat rupeaa kolahtamaan kohdilleen. Kuten muissakin lajeissa niin myös agilityssa on äärimmäisen tärkeätä olla ne perusteet kunnossa. Meitä on vienyt eteenpäin paljon se perusasioiden vääntäminen ja leirin mukana tullut systemaattinen ja tavoitteellinen treenaaminen. Koira sekä ohjaaja vietiin fyysisesti melkosen koville, mutta hienosti molemmat tsemppasi jokaisessa treenissä. Domi liikkui hyvin koko viikonlopun ja vaikka väsymys varmasti painoi jo koiraakin niin hyvässä vireessä sain koiran pidettyä ja rimat pysyi. Seuraava leiri onkin sitten onneksi vasta helmikuussa. Domi saa pitää hieman totaalitaukoa agilitysta ja sitten palataan kotiläksyjen pariin.