sunnuntai 11. elokuuta 2013

Vielä on kesää jäljellä

Tänä viikonloppuna oli tarkoitus suunnnata mökkeilemään, mutta hääkiireiden sekä Itä-Suomeen luvattujen huonompien kelien vuoksi jäimmekin Espooseen. Ihanaa oli viettää välillä ihan kotona vapaa viikonloppua. Mitä luksusta. Perjantaina käytiin katsastamassa Espooseen avattu uusi golf-kenttä ja lenkkeiltiin siellä koirien kanssa tuulisessa säässä.






Eilen oltiin talkoilemassa seuran talkoissa. Talkoiden jälkeen pääsi kaikki koirat vähän agiliitämään. Hyppytekniikkaa saivat kaikki kolme tehdä. Ensin perussarjaa ja sitten kasvavaa sarjaa. Kaikki tekivät hienoa työtä. Erityismaininta Domin huikean hienoista hypyistä kasvavalla sarjalla.

Hyppytekniikan lisäksi tehtiin putkirallirataa, jossa oli myös kepit keskellä rataa. Hyvin kaikki kepit hakivat, vaikka niille tultiin täydessä vauhdissa hieman hankalammasta umpikulmasta. Aika päteviä nelijalkaisia olivat kaikki siis eilen. Senttikään ei yrittänyt kuin kerran purra treenien aikana. Saavutus sekin. On muuten aika aikaavievää treenata kolme koiraa kunnon alku-ja loppu veryttelyineen. Vaikka kaikki tekivät vain vähän niin yli kaksi ja puolituntia meillä meni.





Tänään tehtiin aamupäivällä reilu parin tunnin lenkki Nuuksiossa. Lähtiessä oli pilvistä ja tuntui viileämmältä, mutta Nuuksioon päästessämme taivas aukeni. Lenkistä tulikin ennakoitua raskaampi, mutta onneksi reitin varrella oli useampi järvi (tai lampi), johon koirat pääsivät vilvoittelemaan sekä juomaan. Kovasti turisteja Nuuksiossa oli, mutta eipä ihme niissä maisemissa. Meille ne toki on ihan arkipäivää, mutta voin kuvitella niiden olevan aika extremeä miljoonakaupungeista tuleville turisteille.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti