maanantai 28. tammikuuta 2013

Maanantai treenit

Maanantai treenit on muuten ihan parhaat, tiesittekös. Maanantai on viikon tyhmin päivä töissä, mutta kun tietää että pääsee huipputreeneihin heti töiden jälkeen, niin se tekee työpäivästä paljon mukavamman. Treenit veti tänään Jouni Orenius.

Me keskityttiin putkijarrutuksen hiomiseen sekä yhteen epäonniseen hyppyyn, jota ei saatu sujumaan. Hävettää myöntää, mutta ei todella olla edes harjoiteltu putkijarrutusta vielä. Saatiin kyllä kaarrosta pienemmäksi, mutta vielä rohkeammin saisin merkata Domille ENNEN putkeen menoa, että käännös on tulossa. Note to self, ei se koira nää sitä merkkausta enää putkessa ollessaan. Domi ei oikein tajunnut lelua putken sivulla, ehkä toimisi namitargetilla paremmin.

Viimeisen pätkän hyppyä ei vaan saatu sujumaan, ei niin millään. Huonoa ohjausta ja kokematon koira = huono lopputulos. Oli kyllä muutenkin todella vaikea kohta, kun hypyillä oli sen verran välimatkaa. Jounin mukaan olisin ehtinyt ohjaamaan, mutta jäin turhaan varmistelemaan takaakiertoa, ja sen jälkeen ettei koira sinkoisi ansahypylle tai takaakiertoon, kun hyppy piti siis hypätä edestä. En vaan uskaltanut lähteä tarpeeksi rivakasti liikkeelle takaakierrosta, joten olin kertakaikkisen myöhässä. Voi huokaus! Tietääpähän ainakin mitä treenata. Mielettömän hyvä fiilis tuli Jounin kehuista koiralle. Vielä kun ohjaaja oppisi ohjaamaan yhtään koiran ansaitsemalla tavalla niin hyvä tulee. Näin hyviä ja opettavaisia treenejä kaivataan lisää.

Huomenna tulee Nina hieromaan kaikki koirat. Ihanaa. Toivottavasti koirista ei suurempia jumeja löydy. Domi saa myös Sentin tavoin ruveta käymään hieronnassa säännöllisesti, nyt kun treenimäärät on lisääntyneet ja treenit koventuneet. Osteopaatille sekä fysioterapeutille olisi myös tarkoitus Sentti ja Domi kevään aikana viedä. Lompakko kiittää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti