torstai 18. lokakuuta 2012

Pikku D hommissa

Domi on myös päässyt hommiin elikkäs agilityn pariin hiemaan. Omasta mielestään se voisi tehdä joka päivä agilitya. Domin kanssa on melko maltilla treenattu ja varsinkin treenipätkät on pyritty pitämään lyhyinä, jotta into ja palo hommaan varmasti pysyy. Mä niin nautin joka hetkestä kun sen kanssa pääsee treenaamaan. Kohta Domi saa jäädä taas noin kuukauden totaalitauolle agiltysta, kun suuntaamme etelän lämpöön. Kesällä pidimme viimeksi kuukauden tauon.

Esteistä rengasta ei ole vielä kuin muutaman kerran yksittäisenä esteena treenattu. Myöskään keinua ei ole vielä ollenkaan aloitettu. Kepit olisi tarkoitus ensi kuussa kuvausten jälkeen ottaa enemmänkin treenilistalle. Ostin Heliltä ohjurit omiin keppeihin. Päästään siis omalla pihalla treenaamaan keppejä talven ajan. Toivotaan että lumi tulisi mahdollisimman myöhään ja ettei sitä tulisi kovin paljoa. Tiukempia kääntymisiä on pikku hiljaa ruvettu vaatimaan ja on ollut ihana huomata kuinka hyvin se tajuaa jo itse koota itseänsä hypyssä kun ollaan kääntymässä esteen jälkeen. Hyppytekniikkatreenit Domin kanssa jatkuu myös. Rimoja on pikkuhiljaa nosteltu matalimmalle ja hyvin on mennyt, vaikka on vauhti tapissa niin ei pudottele. Varmasti hyppytekniikkatreenit on tässä auttaneet.

Pari viikkoa sitten alkoi ESS:n agilitykurssit Malmilla. Halli on valitettavasti kyllä sen verta pieni että siellä ei oikein kunnon treenejä aikaan saa. Toivottavasti hyviä tekniikkapätkiä kuitenkin. Mentiin oheista rataa (keltaisin numeroin). Domin kanssa hinkattiin ysihypyn kääntymistä jaakotuksella ja ennakoivalla valssilla, molemmat toimi hyvin. Kokeiltiin myös niistopersjätöllä, mutta jaakotus toimi ehdottomasti parhaiten.


Viime perjantain treeneissä ei ollut sitten yhtään meidän päivä. Oltiin lähes viimeisenä vuorossa ja harjottelin hallissa ennen vuoroamme Domin kanssa rauhottumista. Melko huonolla menestyksellä, tämä vaatisi paljon enemmän treeniä ja ohjaajalta paljon enemmän kärsivällisyyttä. Kun päästiin radalle niin Domi oli aivan liian räjähdysherkässä tilassa. Lujaa mentiin, mutta järkeä ei ollut matkassa mukana. Mentiin oheista rataa, paitsi rengasta mentiin yksittäisenä esteenä. A-estettä ei hakenut ollenkaan vaan syöksyi joka kerta putkeen. Otettiin putki pois alta, jolloin meni A:lle. A:lta irtosi todella hienosti seiska hypylle. Vaikka irtosikin niin silti tuli aivan järjetön kiire ohjaamaan ysi putkeen. Ratkaistiin se niin että otin haltuun kasi putken jälkeen ja sylkkärillä ohjasin ysi putkeen. Toimi hyvin! Vaikka alkutreenit olikin aika kaaosta niin jäi tosi hyvä mieli lopun onnistumisista. Pitää myös muistaa että treenaa nuoren koiran kanssa.



Lauantaina Sporttiksella vahvistettiin alkuun vähän kontakteja jonka jälkeen mentiin pientä ratapätkää pari kertaa. Lopussa Domi veti puomin sellasella vauhdilla että lensi alastulolta melko haipakkaa alas. Ei tainnut itse edes huomata koko accidenttiä vaan oli heti jatkamassa rataa. Kävin koiran läpi mutta selvittiin onneksi säikähdyksellä. Sai kyllä viettää iltapäivän Back On Trackissa. Sen verran kova koira meillä kyllä on että ei ollut moksiskaan tippumisesta vaan paahtoi yhtä lujaa puomin läpi kun mentiin vielä kerran puomi.



Sentti on ollut lähiaikoina treeneissä oikea p***apääterrieri. Motivaatio ja vauhti on ollu ihanasti huipussaan mutta ihme sikailua, pomppii vasten, yrittää ottaa vaatteista kiinni, häipyy lelun kanssa ja muuta ihanaa terrierimäistä toimintaa. Oonkin vienyt sen aina autoon jäähylle treeneissä joka on auttanut. Lauantaina Sporttiksella yritettiin saada etupalkalla Sentin kontakteja nopeammiksi. Kuten videolta näkyy melko hitaat ne on, mutta treenit jatkuu. Iso askel on jo että tekee hyvät alastulot, kun kohta vuoden verran on kontaktien kanssa päätä seinään hakattu. Sunnuntaina Jennin vetämissä tehistreeneissä Sentti oli aivan liikaa kädessä kiinni ja sikaili meneämään eikä treeneistä meinannut oikein tulla mitään. Keskiviikkona treeneissä meillä oli sopivan haastava Sari Vähäniityn haastajatehiksen rata työn alla. Sentti oli AIVAN MIELETTÖMÄN HYVÄ ja se sai aivan kaiken anteeksi. Myös sen että se oli ennen treenejä karannut takakontista matkustamoon kun otin Domin kanssa parit kontaktit ulkokentällä (mitä se ei ole muuten koskaan tehnyt) ja rikkoi kaksi Domin käyttämätöntä lelua sekä söi kaikki treeninamit. Mutta siis treenit oli aivan loistavat, ihan mieletön fiilis tuli, me oikeesti osataan, näitä hetkiä lisää. Harmi kun ei tullut videolle. Vauhdikkaalla nollalla rata vedettiin läpi. Välistävedot, päällejuoksut, vastakäännökset, kontaktit (oli nopeatkin), putken umpikulmat ja keppien vaikea avokulma kaikki onnistui upeesti!!!



Pojat pääsevätkin viikonlopuksi hoitoon. Juha on terveysmessuilla koko viikonlopun ja ite vietän viikonlopun Hartwall Areenalla Horse Show:ssa. Lukuunottamatta lauantai-aamua, jolloin käymme Sentin kanssa kisaamassa Hyvinkäällä kaksi starttia. Hauskaa viikonloppua :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti