torstai 12. tammikuuta 2012

Loppiaisen treenailut

Päivä alkoi puolenpäivän jälkeen Sentin kanssa Satulinnassa järjestettävällä kontaktikoulutuksella, ohjaajana Satu Hilli. Meidän ryhmässä oli kuusi koirakkoa, kaikki olivat terriereitä ja viisi vielä russeleita. Miten niin terrierit tai varsinkin russelit kontaktiongelmaisia? Myös Mia oli Reiman kanssa samassa ryhmässä.

Ensimmäiseksi menimme pienen radan pätkän jossa oli kaikki kolme kontaktia. Sentti meni tosi kivasti, teki oikeanalaiset alastulot (2 on 2 off puomilla sekä Aalla ja keinulla kaikki jalat keinulla)kontakteilla, ehkä hieman nopeammat saisi vielä olla, mutta muuten oikein nätisti. Satu huomasi heti miten kovasti Sentti reagoi mun liikkeeseen ja käsiin kontaktien alastuloissa. Olen siis vähän huomaamattani opettanut sen tekemään alastulot oman liikkeeni mukaan.. Tämän jälkeen jokainen koirakko teki omalla vuorollaan. Satu pyysi näyttämään kuinka Sentti on opetettu kontaktille pelkällä laudalla, Sentti oli ihan että mikäs juttu tää on eikä tajunnut aluksi yhtään, otimme namialustan käytttön ja johan alkoi sujumaan. Olen myöskin palkannut kontaktilla pysymisestä (2 on 2 off asennossa), ollaan yritetty tehdä siitä maailman ihanin paikka ja siinä pysymisestä palkattu (moni neuvonut tekemään näin) no mutta se ei kuulemma oo kovin hyvä juttu ainakaan Sentin kanssa minkä tajusin kyllä itsekin siellä. Jatkossa siis palkka oikeasta asennosta kontaktilla ja kun on sen oppinut niin palkka vasta vapautuksen jälkeen ja mielellään vielä esim. yksi hyppy.

Olen myöskin syyllistynyt siihen että houkuttelen koiraa oikeaan asentoon mikäli Sentti jää jumittamaan kontaktille, jota ei myöskään missään nimessä saisi tehdä vaan mikäli koira jää jumittamaan eikä tule oikeaan asentoon, otetaan koira pois ja suoritetaan kontakti kokonaan uudestaan!! Eipä ihme että Sentti välillä jumittaa kontakteilla.. Koitimme niin että Satu juoksee Sentin kanssa kontaktin ja olen ite palkkaamassa, mutta kun en ollut omalla liikkeelläni "jarruttamassa" niin loikkasi tyylikkäästi joka kerta jäämättä oikeaan asentoon, koira ei siis selvästikään osaa käskyä. Teimme sitten niin että juoksin Sentin kanssa kontaktin ja Satu oli palkkaamassa, pysähdyin ite kontaktin puolenvälin jälkeen, ekalla kerralla Senttikin tietenkin pysähtyi mutta tajusi juonen nopeasti ja tämä sujuikin alun jälkeen hyvin.Sentin kanssa harjoitellaan jatkossa vähän aikaa pelkkää alastuloa puomilla kiertäen tolpan, kun tämä sujuu mennään puomia vain apuohjaajan kanssa, juostään yhdessä puomi mutta ite otan etäisyttä puomiin tai pysähdyn puolenvälin paikkeilla, apuohjaaja palkkaa oikeasta asennosta ja itse palkkaan vapautuksen jälkeen -> koiran tulee juosta itsenäisesti alastulolle. Aion myös ostaa kotiin laudan joka pinnoitetaan jollain matolla, jotta pystymme myös kotona treenaamaan alastuloa kaikkien koirien kanssa ja monta kertaa viikossa. Ehkä me vielä joku päivä osaamme :) Kontaktikoulu jatkuu osaltamme helmikuun alussa, toivottavasti olemme edenneet edes vähän siihen mennessä.Sadun sanoin koiralla hyöryä kyllä riittää mutta ei niinkään osaamista kontakteilla. Sentillä tuntuu muutenkin olevan välillä radalla asenne, että turhaan sä siellä huutelet ja ohjailet kyl mä tän jutun osaan ja meen nää esteet just niin kuin mä haluan. Pääasia et on hauskaa ja sitä ainakin koiralla on (ohjaajalla ei ihan aina, mutta pääosin), Sentti on super <3 data-blogger-escaped-.="" data-blogger-escaped-agility="" data-blogger-escaped-ajan="" data-blogger-escaped-alastuloa="" data-blogger-escaped-aluksi="" data-blogger-escaped-antaa="" data-blogger-escaped-aristi="" data-blogger-escaped-autossa="" data-blogger-escaped-domi="" data-blogger-escaped-domia="" data-blogger-escaped-ehti="" data-blogger-escaped-ei="" data-blogger-escaped-eik="" data-blogger-escaped-ekat="" data-blogger-escaped-emme="" data-blogger-escaped-en="" data-blogger-escaped-ensimm="" data-blogger-escaped-ensin="" data-blogger-escaped-et="" data-blogger-escaped-hakkilan="" data-blogger-escaped-halli="" data-blogger-escaped-hallilla="" data-blogger-escaped-hallille="" data-blogger-escaped-halunnut="" data-blogger-escaped-harjoitelleet="" data-blogger-escaped-haukkua="" data-blogger-escaped-haukkuivat="" data-blogger-escaped-hd="" data-blogger-escaped-hdin="" data-blogger-escaped-heli="" data-blogger-escaped-hes="" data-blogger-escaped-hieman="" data-blogger-escaped-hienosti="" data-blogger-escaped-hte="" data-blogger-escaped-hyppy="" data-blogger-escaped-idean="" data-blogger-escaped-ihanien="" data-blogger-escaped-iselle="" data-blogger-escaped-ist="" data-blogger-escaped-it="" data-blogger-escaped-iv="" data-blogger-escaped-j="" data-blogger-escaped-ja="" data-blogger-escaped-jostain="" data-blogger-escaped-juha="" data-blogger-escaped-juoksi="" data-blogger-escaped-juoksimme="" data-blogger-escaped-juuri="" data-blogger-escaped-k="" data-blogger-escaped-kaiken="" data-blogger-escaped-kaikki="" data-blogger-escaped-kallioniemi.="" data-blogger-escaped-kanssa="" data-blogger-escaped-kiinni="" data-blogger-escaped-kin="" data-blogger-escaped-kivasti.="" data-blogger-escaped-kivasti="" data-blogger-escaped-koiraa="" data-blogger-escaped-koko="" data-blogger-escaped-kontaktia="" data-blogger-escaped-kontaktikoulun="" data-blogger-escaped-koskaan="" data-blogger-escaped-kosketuksella="" data-blogger-escaped-kotiin="" data-blogger-escaped-kotona="" data-blogger-escaped-ksi="" data-blogger-escaped-kun="" data-blogger-escaped-kuule="" data-blogger-escaped-kyll="" data-blogger-escaped-l="" data-blogger-escaped-lasissa..="" data-blogger-escaped-leikimme="" data-blogger-escaped-leikkim="" data-blogger-escaped-lelu="" data-blogger-escaped-lenkin="" data-blogger-escaped-liikkuvan="" data-blogger-escaped-lis="" data-blogger-escaped-lkeen="" data-blogger-escaped-ll="" data-blogger-escaped-lopuksi="" data-blogger-escaped-m="" data-blogger-escaped-malttanut="" data-blogger-escaped-meill="" data-blogger-escaped-melkein="" data-blogger-escaped-melko="" data-blogger-escaped-melkoisesti="" data-blogger-escaped-meni="" data-blogger-escaped-menimme="" data-blogger-escaped-menn="" data-blogger-escaped-mets="" data-blogger-escaped-mielt="" data-blogger-escaped-mies="" data-blogger-escaped-miks="" data-blogger-escaped-muiden="" data-blogger-escaped-mutta="" data-blogger-escaped-n.="" data-blogger-escaped-n="" data-blogger-escaped-narun="" data-blogger-escaped-nen="" data-blogger-escaped-niin="" data-blogger-escaped-niitten="" data-blogger-escaped-no="" data-blogger-escaped-nousta="" data-blogger-escaped-ns="" data-blogger-escaped-nsk="" data-blogger-escaped-nukkua="" data-blogger-escaped-nukkumaan="" data-blogger-escaped-nyt="" data-blogger-escaped-ohjaajaakaan="" data-blogger-escaped-oikein="" data-blogger-escaped-ole="" data-blogger-escaped-oli="" data-blogger-escaped-olisi="" data-blogger-escaped-ollenkaan="" data-blogger-escaped-ollut="" data-blogger-escaped-onneksi="" data-blogger-escaped-otimme="" data-blogger-escaped-otti="" data-blogger-escaped-p="" data-blogger-escaped-pennun="" data-blogger-escaped-pentu="" data-blogger-escaped-pentujen="" data-blogger-escaped-pi="" data-blogger-escaped-pieni="" data-blogger-escaped-pit="" data-blogger-escaped-piti="" data-blogger-escaped-puoli="" data-blogger-escaped-puomille="" data-blogger-escaped-puomin="" data-blogger-escaped-putken="" data-blogger-escaped-rett="" data-blogger-escaped-risusta="" data-blogger-escaped-rupesi="" data-blogger-escaped-saalin="" data-blogger-escaped-saanut="" data-blogger-escaped-sata="" data-blogger-escaped-sek="" data-blogger-escaped-sen="" data-blogger-escaped-shelttipentujen="" data-blogger-escaped-siis="" data-blogger-escaped-sill="" data-blogger-escaped-silm="" data-blogger-escaped-sit="" data-blogger-escaped-speedbumbilla="" data-blogger-escaped-ss="" data-blogger-escaped-st="" data-blogger-escaped-synyt="" data-blogger-escaped-sytt="" data-blogger-escaped-syttikin="" data-blogger-escaped-t="" data-blogger-escaped-tajua="" data-blogger-escaped-tajusi="" data-blogger-escaped-teki="" data-blogger-escaped-todella="" data-blogger-escaped-toista="" data-blogger-escaped-tosi="" data-blogger-escaped-treeneihin="" data-blogger-escaped-treeneiss="" data-blogger-escaped-treenit="" data-blogger-escaped-tti="" data-blogger-escaped-tulin="" data-blogger-escaped-tulkoon="" data-blogger-escaped-tunnillemme="" data-blogger-escaped-tuntia.="" data-blogger-escaped-upea="" data-blogger-escaped-upeasti="" data-blogger-escaped-uusi="" data-blogger-escaped-v="" data-blogger-escaped-vaan="" data-blogger-escaped-vaihtamassa="" data-blogger-escaped-vaikka="" data-blogger-escaped-vain="" data-blogger-escaped-varmaan="" data-blogger-escaped-vet="" data-blogger-escaped-viel="" data-blogger-escaped-vin="" data-blogger-escaped-yksitt="">3

Huomasi kyllä taas kuinka pieni pentu meillä on, oli melko selkeästi ryhmän pienin, toiveissa toki olikin mini koira mutta toivottavasti nyt pyrähtää vielä lähemmäs tuota 35 cm säkää. Tällä hetkellä säkä noin 29 cm.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti