perjantai 23. toukokuuta 2014

Johan rupesi pelittämään!!



Jee.. Toissapäivänä viimein kotiutui himoittu hyppysarja. Sain kurssikaverilta niin houkuttavan tarjouksen, että olihan siihen tartuttava. Oon jo pitkään himoinnut kunnon hyppyjä pihalle, jotta ainakin hyppytekniikkatreenit voisi tehdä kotona, eikä niitä varten tarvitsisi ajaa agilitykentälle asti. Onhan meillä jotain halpaviritelmiä hyppyinä ollut, mutta ei kunnollisia ja varsinkaan näin hyviä.
 
Nuo hypyt on aivan huippuhyvät, turvalliset, kevyet, hyvännäköiset, riman korkeuden saa tarpeeksi matalalle ja kaikki osat saa purettua, joten ne mahtuu hyvin vaikka autoon. Hyppytekniikkatreeniin noi on kyllä aivan must. Ajatus on kantaa niitä mukana mahdollisimman paljon vaikka kävisikin agilitykentällä kouluttamassa hyppytekniikkaa. Noista kun näkee suoritusta paljon paremmin kuin perinteisistä siivekkeellisistä hypyistä.
 
Nythän ei oikeastaan puuttuisi kuin putki niin pihalle saisi jo pientä ratapätkääkin aikaiseksi, kun kepit ja rengas löytyy ennestään. Mikäli kiinnostaisi samanlaiset hypyt niin yritys, joka näitä myy on Tähtitekniikka. Kannattaa pyytää tarjousta jos vähäänkään kiinnostaa. Niin ja juoksukontaktia opettaville tiedoksi että samainen firma tekee myös A.lle sekä puomille hyviä kehikkoja (kuvassa A:n kehikko nojaa autoa vasten)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti