torstai 17. lokakuuta 2013

Treeni tuottaa tulosta!


Viimeaikaiset treenit Domin kanssa on sujuneet ihan yberloistavasti. Viimeinen kuukausi häämatkalta paluun jälkeen on treenattu ahkerasti. On päästy tekemään muutama kerta viikossa lyhyitä täsmätreenejä. Hiottu meidän heikkouksia. Ja avainsana on myös ollut suunnitelmallisuus. Jokaisiin treeneihin on tehty suunnitelma ja myös pysytty siinä. Hyvät suunnitelmat on tehtävä, jotta on mahdollista päästä tavoitteisiin. 

Me on treenattu asenteella. Nyt on ohjaajakin ollut sataprosenttisesti mukana joka treeneissä. Koira antaa kaikkensa, joten pitäisi myös muistaa itse aina keskittyä täysillä joka treeniin. Jos treenifiilistä ei jostain syystä ole, on koiraa kohti reilumpaa jäädä kotiin. 

Me on Domin kanssa myös opittu paljon toisistamme. Hyvää suhdetta vahvistetaan myös kotona vapaapäivinä leikkien ja viettäen paljon aikaa yhdessä. Me nautitaan jokaisesta treenihetkestä yhdessä. Iso onni ja suurin syy meidän kehittymiselle on toki, että päästään viikottain treenaamaan loistavien kouluttajien opeissa. Meidän koutsit ei myöskään päästä meitä missään tilanteessa helpolla. Hyvä niin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti