keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kaunis syksy

Tänä aamuna herätessä oli sellainen olo, että olisi voinut jäädä koko päiväksi peiton alle. Oli pimeää, synkkää ja sade piiskasi vaakatasossa ikkunoita vasten. Mutta tätä päivää lukuunottamatta mahtavat syyskelit on jatkuneet ja säätiedotusten (joihin olen kyllä hieman skeptinen) mukaan viikonlopusta on tulossa lämmin ja aurinkoinen. 

Syksy on kyllä mahtavan kaunista lenkkeilyaikaa. Ja myös kuvauksellista aikaa. Kun taas pian alkaa aika, kun ei valo riitä mihinkään aikaan vuorokaudesta hyvien kuvien ottamiseen. Siispä vielä kun valoa riittää niin pitäisi muistaa kantaa kameraa mukana useammin. Näin muistin tehdä viime sunnuntaina, kun kävimme läheisillä sänkipelloilla lenkkeilemässä koko porukalla.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti