sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Helatorstain kisailut

Helatorstaina kisailtiin omissa kisoissa kahden startin verran. Tänään ei jotenkin ollut oikein Sentin päivä vaikkakin radat ihan tyydyttävästi sujuivatkin. Heti Ojankoon saavuttuamme Sentti veti vaan hajujen perässä ihan kuin paikka olisi vilissyt juoksuaikaisia narttuja, kun siis yleensä pomppii vasten ja roikkuu kädessä ennen startteja. Huomasin kuitenkin ettei se mitenkään kipeä ollut vaan hormonit jylläs ja kroppaa lukuunottamatta tuntui siirtyneen jonnekin aivan omalle planeetalleen. Ensimmäisenä hyppyrata, tuomarina Anne Viitanen, profiililtaan todella mukava rata. Ohjaaja vähän niin kuin ryssi tämän radan kun oli hitusen myöhässä ja hieman väärin sijoittunut kun ihan ollut tottunut lyhyisiin esteväleihin näköjään. Elinakin kysyi hyvin kuvaavasti radan jälkeen että mitä ihmettä sä puuhailit siellä keskivaiheilla kun olin törmäämässä siivekkeisiin. Tuloksena 10, räpellyksistä huolimatta alle ihanneajan, siihen olin tyytyväinen sekä vaikean keppikulman onnistumiseen.

Toisena oli agirata, tuomarina Kari Jalonen. Mietin pitkään että jäämmeko agiradalle ollenkaan kisat olivat myöhässä meille oli tulossa vieraita ja tiesin meidän kontaktien olevan melko huonolla jamalla. Ratan tutustuminen oli kuitenkin jo alkamassa kun tulimme jäähdyttelemästä joten sinnehän sitten mentiin. Tykkäsin myös tästä radasta, mutta keskivaiheilla oleva putki- puomi erottelu tuntui todella kinkkiseltä varsinkin kun seuraavana esteenä oli kepit jonne piti ehtiä tekemään joko valssi tai persjättö jotta sain ohjattua kepit, Sentti kun ei oikein handlaa tuota takaaleikkausta kepeille. Alussa oli myös meille inhottava pyöritys, joka tappaa vauhdin melko hyvin, olisikin pitänyt ohjata eri tavalla, mutta onnneksi virheistä oppii. Niin kuin pelkäsinkin niin rata kosahti meillä juuri tuohon putki- puomi erotteluun, erottelua on treenattu liian vähän ja kun noita kontakteja on sattuneesta syystä jouduttu hinkkaamaan niin tiesihän sen että sinne se luikahtaa ja taisipa luikahtaa vielä muutamaan otteeseenkiin. Putken jälkeiset kepit menivät myöskin reisille, sillä jätti ne kahteen kertaan kesken, tein muutamat kepit vielä radan jälkeen jossa en enää saanut virhettä aikaiseksi, mitä lie siis radalla miettikään. Tästä radasta sai kyllä paljon työn alle tulevia asioita kuten tuo putki- puomi erottelu ja keppien takaaleikkaukset, kontakti sekä hyppytekniikkatreenit jatkuvat myös.


2 kommenttia:

  1. Koitin tuota ratavideota kattella, mutta homma tyssäsi siihen, että ruudulle ilmestyi teksti '' Tämä video on yksityinen''

    VastaaPoista