tiistai 22. heinäkuuta 2014

If it doesn`t challenge You it wont change You

  

Nyt on aika todella kääriä hihat ja ruveta Domin kanssa treenaamaan sillä meidät valittiin mukaan FitDog agilityvalmennustiimiin!!! IHAN HUIKEETA!! Jo pitkään on ollut valtava kiire ja kaikki suunnitelmallinen ja tavoitteellinen treenaaminen on jäänyt lähes kokonaan. Punnitsin todella pitkään mitä haluan ja voiko meillä oikeasti riittää aika melkein vuoden pituiselle rypistykselle. Läheisieni kanssa juteltuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että niistä asioista mistä nauttii niille täytyy järkätä aikaa. Se on sitten vain järjestelykysymys jos todella haluaa.

Meillä tulee ihan huikea vuosi ja toivottavasti kaikki tämä palkitaan tulevaisuudessa. Tulen varmasti oppimaan paljon uutta sekä itsestäni, rakkaasta koirastani sekä koko lajista. Koossa on loistava porukka ja uskon vahvasti että saamme mahtavan yhteishengen kasaan ja tsemppaamme toisiamme niin leireillä kuin myös leirien välissä.

FitDog Agilitytiimissä on  mukana Suomen huippukouluttajat Niinu ja Teemu, Jenna sekä Juha, mentaalivalmentajana Christina Forssell sekä fysiikkavalmentajana Jerry Stenberg. Ohjelmassa on on leiriviikonloppujen aikana perjantaisin mentaalivalmennusta, ohjaajalle parit fysiikkatreenit, kolmet agilitytreenit ja viikonlopun päivät tulevat venymään kaksitoistatuntisiksi. Kovaa kuntoa varmasti tarvitaan syksystä alkaen sekä koira että ohjaaja. Mielenkiintoinen ja varmasti tiukka vuosi tulossa. En malta odottaa.

2 kommenttia:

  1. Superia! Oon kyllä vähän kateellinen, mutta minkäs teet, kun ei ole tällä hetkellä aksakoiraa. Toivottavasti tuolle tulee jatkoa. Hyviä treenejä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mia!! :) Harmi tosissaan kun ette ole mukana, mutta jatkoa varmasti seuraa :)

      Poista