tiistai 29. heinäkuuta 2014

Hot hot summer

Voi pojat. Takana ihanan huikea kesäviikonloppu. Viikonloppuun kuului paljon veneilyä (ei tällä helteellä voi olla kuin veden ääressä), vesijetillä ajoa, vesihiihtoa, aurinkoa, merta, Kaivopuistoa, Haukilahden rantaa, Lonnan saarta, terasseja, hiekkaa, nurmikkoa, kavereita, koirakavereita, aurinkorasvaa ja kuohuviiniä. Ja nämä kaikki vielä hyvässä seurassa, parempaa ei voisi toivoa. Jäin myös ihan koukkuun vesijetillä ajamiseen, ihan huippuhauskaa!!
 
Domi pääsi mukaan veneilemään kun on ruvennut tykkäämään siitä hirmuisesti. Nuorempana pelkäsi isompia aaltoja, mutta nyt tuntuu olevan aika uhkarohkeakin veneessä ja taiteilee vaikka missä laidalla. Vaikka merellä oltiinkin niin veneessäkin oli sen verta kuuma, että sekä ihmisten että koiran oli päästävä usein uimaan. Domi olikin helppo pelastusliivien kanssa dipata välillä laidan yli uimaan. Näitä viikonloppuja voi sitten muistella lokakuussa kun on pimeätä, kylmää ja märkää. 
 
Kuten kuvista huomaa Domilta lähti taas karvat, mutta ehkäpä siitä voisi kirjoittaa vaikka ihan oman postauksensa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti