lauantai 10. kesäkuuta 2017

Menolippu kakkosiin


Meidän alkukaaoksen jälkeen ollaan pikkuhiljaa löydetty yhteistä säveltä. Hyvin veitsenterällä ollaan edelleen ja pienikin kiiren tuntu radalla niin koira meni jo. Toukokuun alussa Sipoossa oltiin ekaa kertaa samassa kuplassa ja tehtiin kolme todella hyvää rataa. Yksi nollavoitto ja kaksi todella hyvää rataa pienin virhein. Siitä parisen viikkoa eteenpäin kisattiin ensimmäiset ulkokisat jossa oli taas kirjaimellisesti shokki irti. Ne kisat meni siis täysin yleisöä viihdyttäen ja mitä eriskummallisia irtoamisia esitellen. Kolme hyllyä tuloksiin.

Viikko sitten ajettiin jälleen Siposeen JAU:n halliin, joka tuntuu selvästi sopivan meille. Jälleen sain kaivettua oikeanlaisen vireen meille molemmille. Kolme todella hyvää rataa, josta yksi voittonolla. Eilen sitten pärähti viimeinen serti 1-luokassa HAU:n kisoissa. Melkoiset kiemurat ja loppusuoran 1-luokan radan oli Martti Salonen suunnittellut. Me kyllä ehdottomasti tykätään vaikeammista radoista, mutta radan loppu oli kyllä melkoinen. En ollut myöskään syönyt tarpeeksi ennen starttia ja huomasin radalla jo noin kymmenisen metriä juosseena, että nyt ei kyllä kerta kaikkiaan pääse yhtään mihinkään. Jalat oli aivan makaroonia ja tuo Hurtta areenan pohja ei yhtään auttanut tuossa tilanteessa. Yritin sitten jotenkin pysyä perässä ja takaaleikkauksilla ratkaisin kaikki tilanteet. Koira raukka joutui kyselemään aivan liikaa mutta vaikka rata ruma olikin, se oli voittonolla, joka tarkotti meidän tapauksessa siirtoa kakkosiin.

Meillä kaikki nollat tuli agilityradoilta. Hyppyradat on meille vaikeita, niillä vauhti usein nousee kovemmaksi ja riski koiran omista ratkaisuista nousee melkoisesti. Kiva oli myös saada muutama ehjä rata niin pääsi näkemään Shokin etenemiä. Meidän pitkä kesäloma agilitysta on jo hyvin lähellä ja kovin mielelläni olisin startannut kakkoset vasta syksyllä, olin kuitenkin ehtinyt ilmoittautua huomenna Riihimäelle sekä tiistaina HAU:n kisoihin ykkösluokassa, mutta nyt siis juoksemme ne kakkosluokassa. 

2 kommenttia:

  1. Onnea kakkosiin nousista ja yhteisen kuplan löytymisestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :) Ei se kupla vielä ihan löytynyt ole, mutta edes silloin tällöin ;)

      Poista