"Agilityn riemua ja flowfiiliksiä radalla"

Laura Fitdogilta haastatteli mua ja Domia (Domi yritti olla yhtä paljon äänessä) joulukuun leirin yhteydessä. Pitkästä haastattelusta on Laura kyllä loistavasti saanut poimittua loistavasti ajatuksiani oikealla tavalla ylös.

Linkki haastatteluun

In English

Teksti: FitDogWay blogi, Laura Heinonen

"Mari osallistuu valmennukseen shetlanninlammaskoira Domin kanssa. Domi on nopea ja sähäkkä agilitykoira. Mari on lähtenyt viemään koiraa maltilla eteenpäin, fysikkaan ja lihaskuntoon on panostettu paljon alusta asti.

FitDog valmennuskokonaisuus on ylittänyt Marin odotukset. Treeni on ollut systemattista ja isot kokonaisuudetkin on pilkottu pieneksi osiksi, jolloin treenaaminen on täsmällistä tietyn asian kehittämistä. Myös omatoimitreenit hallilla ovat Marin mielestä nykyään paljon helpompi toteuttaa, kun mielessä on selkeästi yksi juttu, jota kulloinkin treenataan.

Tiimiläiset tapaavat toisiaan myös leiriviikonloppujen ulkopuolella. Mm. kerran viikossa he käyvät porukalla juoksemassa koirien kanssa ja kuntoa on parannettu yhdessä myös kuntosalilla. Kun yhdessä on sovittu päivä ja kellonaika mihin treenataan, ei siitä pääse luistamaan vaan tulee paremmin treenattua suunnitelmien mukaisesti!

Mari on itse kouluttautunut hyppytekniikkakouluttajaksi ja panostaa paljon koiran fysiikkatreeneihin. Domilla on oma viikko-ohjelmansa, joka sisältää mm. syvien lihasten treenausta, jumppaa, hyppytekniikkaa, juoksua ja mäkitreeniä. Nyt Domin fysiikka on siinä kunnossa, että se jaksaa myös pidemmät treenit loistavasti ja on näin ollen valmis aloittamaan myös kisauransa tänä vuonna.

Marin tärkein tavoite agilityssa on tulla koiransa arvoiseksi ohjaajaksi. Domi on hyvä ja nopea koira mutta sen ohjaaminen ei ole helppoa koiran lukiessa niin tarkkaan ohjaajaansa. Koira kehittää Maria koko ajan ohjaajana ja yhteispeli paranee koko ajan. Marin mielestä agilityssa parasta on yhdessä tekemisen meininki ja yhdessä onnistuminen! Treeneissä Mari on Domille täysin ainutlaatuinen ja koiran silmissä on nähtävissä agilityn riemu. Parivaljakko onkin jo saavuttanut yhdessä huikeita flowfiiliksia radalla!"

Kuskin vaihto

Domi sai uuden kuskin ohjaksiinsa tänään.  Kätevää kun itse ei ole päässyt yksiinkään ohjattuihin treeneihin sitten viime kuun FitDogin niin onneksi edes Domi on päässyt. Emmiina siis kartturoi Domia tänään Jennan treeneissä. Domi ei totisesti Jennan eikä omaankaan silmään liikkunut tuolla epätasaisella pohjalla kovin hyvin, mutta muuten huikeen hyvän näköistä menoa noin täysin toisiaan tuntemattomalta parilta. Vielä parit treenit ja enemmän luottoa molemminpuolin niin johan näyttää hurjan paljon paremmalta.

Oli päivän treenillä myös ihan tarkoitus. Emmiina ja Domi meinaan osallistuu yhdessä toukokuun FitDog leirille, kun itse latailen akkuja helteisen (toivottavasti) Espanjan auringon alla. Muutaman yhteisen treenikerran jälkeen ne ovat varmasti huippuvedossa leirillä.

Nauti hetkestä!

Viime perjantaina lounaalla työkaverin kanssa iski tajuntaani tärkeä asia, joka tuppaa usein unohtumaan tässä hektisessä elämässä. Se ajatus nousi esiin, kun tuntui että olin jo monta päivää vain odottanut viikonlopun alkua. Vaikka pidän työstäni niin huomaan kuitenkin odottavani viikonloppua, odotan seuraavaa reissua (hyvä että ehdimme edes reissusta kotiin, kun alamme jo varaamaan seuraavaa reissua, jotta on jotain mitä odottaa), odotan kesää, syksyllä odotetaan joulua.. Oravanpyörä vaan jatkuu.

Me ihmiset tunnumme aina odottavan jotain. Viikonloppua, kesää, lomareissua, palkkapäivää, juhlia, treenejä, mitä tahansa. Pitäisi kuitenkin muistaa nauttia itse hetkestä. Odottaessa voi mennä monta hyvää hetkeä ohitse. Mitä jos nautimme elämästä vain kesällä tai reissussa tai viikonloppuisin. Se tarkoittaisi että oikeasti nauttisimme prosentuaalisesti hyvin pienen ajan elämässä ja suurin osa ajasta menisi vain odotteluun. Tämän vuoksi olisi ehdottoman tärkeää osata nauttia jokapäiväisestä elämästä, siitä omasta arjestaan. Elämä on sen verran lyhyt, että siitä pitää osata nauttia.

kuvat: www.rimmablog

Tavoitteita saa ja pitää olla. Usein voi vain käydä niin, että pyritään sokeasti vain kohti yhtä tavoitetta ja mikäli siihen ei päästä ei voida olla tyytyväisiä. Tai kun tavoitteeseen pääsee, voi tulla hyvinkin tyhjä olo. Oma mottoni on "ei se päämäärä vaan se matka". Tärkeää on oppia nauttimaan siitä matkasta jopa enemmän kuin itse määränpäästä. Täytyy osata nauttia myös niistä pienimmistä saavutuksista, eikä aina vain haluta enemmän ja enemmän. Tähän toimii hyvin välitavoitteiden asettaminen. 

Joskus voisi myös tehdä hyvää elää hetki koiran elämää. Ne varmasti elävät vain hetkessä eivätkä osaa odottaa aina jotain parempaa hetkeä. Jospa mekin vain oltaisiin tyytyväisiä juuri tähän hetkeen ja itseemme. Pysähtyisimme ja miettisimme asioita, joista olemme kiitollisia ja kuinka hyvin meillä asiat todellisuudessa onkaan. Mikään ei kestä ikuisesti, opetellaan siis nauttimaan niistä hetkistä ennen kuin ne katoavat. Nyt siirryn keittiöön tekemään ruokaa rakkaimpieni kanssa ja nauttimaan siitä hetkestä.

Welcome Spring!!!! I have big plans for you

kuvat: www.rimmablog

Hellurei. Onpas ollut paljon työkiireitä, kun ei ole oikein kerennyt blogin puolelle ollenkaan. Postausidoita olisi aivan valtavasti, mutta mistä sitä saisi lisää tunteja vuorokauteen? Ne harvat vapaahetket mitä on ollut viettää paljon mieluummin joko mies tai koira kainalossa (tai miksei molemmat) kuin tietokoneen äärellä. Pitää toki myös olla onnellinen, että töitä riittää. Erityisen kiireiseksi on vetänyt kun olen kouluttanut omien töiden lisäksi paljon hyppytekniikkaa. Ei sitä mielestäni voi kyllä työksi kutsua vaikka siitä rahaa saakin. On niin ihana nähdä koulutettavien onnistumisen fiiliksiä sekä koirien edistyvän. Kiireisiin helpotusta ei ole näköpiirissä sillä tälle keväälle on tiedossa ihania tapahtumia ja lomareissuja.

Näin siis Domi on myös ollut hieman kevyemmällä olosuhteiden pakosta. Pitkät metsälenkit, jumpat ja kaikenmaailman kotiaktivoinnit on kyllä käytössä, mutta kyllä koirasta huomaa kun suuremmat treenailut on hetkisenkin poissa. Parisen viikkoa vielä kiireistä johtuen joudutaan olemaan pois ohjatuista agilitytreeneistä, mutta tarkoitus olisi nyt ehtiä ahkerasti omatoimitreenaamaan Niinun hallille pari kertaa viikossa. Ja viikon päästähän meillä on jo FitDog viikonloppukin. 

Jaksamista auttaa ihan hirmuisesti se asia että kevät puskee kovaa vauhtia päälle. Maaliskuun alussa? Ei haittaa mitään, bring it on. Olettehan jo kuulleet, että sunnuntaina lähennellään jo kymmenen asteen lukemia. Aivan huippua. Meillä ei ainakaan Kirkkonummella ole nimeksikään enää lunta ja mikäli on niin ensi viikonlopun jälkeen ei ainakaan enään ole. Näin keväisten kelien vuoksi olisi tarkoitus tehdä viikonloppuna pihahommia ja sehän tarkoittaa myös sitä, että saapi kaivaa agilityhypyt esille. Tuo yksi pieni shetlantilainen taitaa olla aika mehuissaan siitä tiedosta. No ihan ensi viikolla ei vielä pääse treenailemaan sen verta märkää on, enkä missään nimessä halua treenata kostealla pohjalla. Kuitenkin heti kun piha on kuivunut niin pääsee hommiin.

FitDog leiri number four

Reilu parisen viikkoa sitten leireiltiin taas FitDogin merkeissä. Hieman jäi ristiriitaiset fiilikset viikonlopusta. Meidän taso oli liian vaihtelevaa. Osan voi pistää suoraan väsymyksen piikkiin (sekä koiran että ihmisen) mutta sillä ei sitä toki voi selitellä. Hauskaa meillä oli ja sehän on toki pääasia. Jos meidän harrastaminen menisi liian vakavaksi niin harkitsisin lopettamista. 

Perjantai startattiin tiiviillä luentopaketilla ensin psyykkisen valmennuksen parissa, jossa meinasi epätoivo iskeä kun mun keskittymiskyky on jossain tilanteessa hieman kröhöm.. surkea. Christina Forsselin luennolla tutustuttiin MBB-menetelmään (Mind-Body-Bridging) jossa pyritään pääsemään pois stressialueelta ja mielen ja kehon yhteyttä vahvistavien harjoitusten avulla saada mieli rauhoittumaan. Tämä irtaantuminen on vaan jostain syystä melkoisen hankalaa itselleni kun tuntuu että ajatuksia sataa joka suunnasta vaikka kuinka yrittäisi irtaantua. Christinan perään luennoi FitDog porukan eläinlääkäri Karoliina Nyyssösen aiheista "urheilukoiran suoritukseen vaikuttavat tekijät" sekä "agilitykoiran urheiluvammat". Nämä aiheet ovat olleet hyvin paljon esillä hyppytekniikkakoulutuksissa itsellänikin, mutta kertaus ei näistä ole koskaan pahitteeksi. Karoliina esitti yleisimpiä agilitykoiran urheiluvammoja jenkkitutkimuksen perusteella. Olisi hyvin mielenkiintoista mikäli joku jaksaisi koota tälläisen myös täällä Suomen kamaralla.

Lauantai starttasi meidän poppoolla Jerryn fysiikkarääkillä, sanan varsinaisessa muodossa. Jerry oli koonnut varsinaiset spurtti-intervalli- nopeus-ketteryys- treenit. Hieman flunssaisella ololla tuntui treeni jotenkin erityisen rankalta. Mulle sopii myös paremmin että ensin treenataan päivän agilityt ja sitten fysiikat, mutta toki aina ei voi valita. Mä jotenkin pyrin aina rykäisemään kropastani kaikki mahdolliset rippeet irti Jerryn treeneissä. Eipä sillä ettei leirin agilitytreeneissä joutuisi juoksemaan ja repimään kaikkea irti kropastaan, mutta enemmän Jerryn treeneissä.

Agilityt aloitettiin iltapäivällä Akatemialla Oreniuksen treeneillä, josta löytyi tiukka 33 esteen treeni. Rata sisälsi kiitettävän määrän erilaisia takaakiertoja ja saksalaisia. Me on oltu nyt neljä kertaa Juhan treeneissä ja jostain syystä meillä ei kertaakaan ole kulkenut Juhan silmän alla. Juha tykkää kyllä Domin menosta mutta ohjaaja tuntuu tekevän aivan liikaa huolimattomuusvirheitä. Näissä treeneissä jouduimme vahvistamaan A-putki erottelua (putki tuntui vetävän shetlantilaisen uumeniinsa joka kerta), saksalaisen ohjaavaa kättä sekä ennakoivaa valssia. Vaikka Juha treenin lopussa kuinka yritti meistä nollaa repiä niin siihen ei kyllä tällä radalla pystytty.

Juhalta vaihdettiin suoraan Jennan treeneihin, jonka radalta löytyi ainakin leijeröintiä, irtoamista sekä kontaktitreeniä. Nämä treenit sujui huomattavasti paremmin, vaikka vieläkään ei ihan nollaa saatu puristettua kuin osissa. Domi kesti hyvin kepeille leijeröinnit, enemmänkin olisi ohjaaja saanut luottaa ja lähettää kauempaa. Hypylle leijeröintikin sujui kuin vettä vain. Rytmityksiä hiottiin kuntoon sekä vahvistettiin keinulle irtoamista ja nopeampaa alastuloa. Ensimmäisellä puomin suorituksella meinasi käydä vahinko kun puomin vieressä olevat peilit heijastivat ikävän varjon koiran eteen. Näin sivusilmällä kun koira yhtäkkiä jarruttaa kesken puomin. Pelästyin suunnattomasti kun ajattelin koiran putoavan puomilta, mutta Domi onneksi tasapainoil hyvin eikä luojan kiitos pudonnut. Käänsimme peilit pois ja ongelma poistui, eikä onneksi ottanut siitä nokkiinsa.

Hyvien loppuverryttelyjen ja muun koiran huollon jälkeen olisin voinut kääriä itsenikin BOT-loimeen ja pistää silmät kiinni. Ystävänpäivän kunniaksia piti kuitenkin saada itsensä pika-ajassa ravintolakuntoon. Illalliselta oli kuitenkin tällä kertaa suhteellisen ajoissa päästävä kotiin, kun tuntui että silmät ei olisi pysyneet auki edes tulitikuilla.

Sunnuntai-aamuun herättiin hyvin väsyneinä molemmat. On meinaan hyvin harvassa ne aamut kun Domi ei ole seitsemältä ilmoittamassa tekemisen puutteesta. Aamun pitkä palauttava lenkki teki varmasti enemmän kuin hyvää molempien lihaksille. Vaan eipä auttanut jäädä lepäilemään vaan pakata taas kimpsut ja kampsut ja suunnata Jerryn valvovan silmän alle treenaamaan. Ohjelmassa oli nopeus-ketterrys radan kellotus. Rata piti sisällään juoksun lisäksi aitahyppyjä, kuperkeikkoja, peruuttaen juoksua sekä aina yhtä ihanaa tötsä juoksua. Ensimmäisen radan ryssin ihan itse kun en uskaltanutkaan muka hypätä aitoja suoraan vaan tein jokaiseen väliin apuhypyn. Toisella radalla en saanut pitoa kenkiin ja polvi petti lähes alta enkä uskaltanut vetää täysillä. Ärsytti niin paljon. Vaikka Jerry oli sitä mieltä että aikaa olisi enää vaikea parantaa kun jalat olivat jo niin hapoilla kahden radan jälkeen niin lähdin silti yrittämään. Pesin kengänpohjat, jolla sain pidon ja luoton nopeaan kääntymiseen takaisin. Ja kuinka ollakaan paransin lähes viisi sekunttia ensimmäiseen aikaan. Sen jälkeen olikin aika kaikkensa antanut olo.

Iltapäivän päätteksi meillä oli vielä Teemun treenit. Onneksi siis kuitenkin vain yhdet treenit. Näin ainakin ajattelin ennen treenejä. Teemu ei kuitenkaan tuttuun tapaan päästänyt meitä helpolla vaan taisimme ahertaa reilu puoli tuntia. Domi tuntui lopussa jo todella väsyneeltä. Tuo hallin kuumuus on se pahin kun tuossa turkissa aksaaminen on hieman liian kuumaa. Teemun treeneistä ei sitten jäänyt mitään kerrottavaa jälkipolville. Ei onnistunut keppien hakeminen, ei niisto ollenkaan, ei ennakoiva valssi eikä vastakäännös. Kun joka treenistä on kuitenkin löydettävä myös ne positiiviset asiat niin meidän takaaleikkaukset oli upeat. Näissä treeneissä myös vahvistui jo aikaisemmin Teemun ja Niinun kanssa pohdittu seikka. Ohjaajassa on paljon kehittämisen varaa, mutta välillä huomaa kohtia, jossa Teemun sanoin noin täydellisellä ohjauksella koiran pitäisi kyllä toimia paremmin.

Rankan leiriviikonlopun lepäilimme ja otimme kolme päivää normaalia rauhallisemmin ja palautellen. Kolme päivää leirin jälkeen kävimme myös hoidettavana Marin luona Remediumissa josta saimme hyviä uutisia. Domin kroppa on edelleen vastannut loistavasti viime syksynä tehtyihin löydöksiin. Loppujen lopuksi taisimme pitää vajaan parin viikon tauon agilitysta, joka teki kyllä todella hyvää. Nyt on taas molemmilla ollut treenimotivaatio kohdillaan.

Sirkuskoira

Tänään vietettiin koko päivä Domin kanssa tallilla. Domi sai loistavaa lihaskuntotreeniä spurttailemalla pitkin maneesia, ravaamalla ja laukkaamalla umpihangessa sekä vielä aikamoiset tasapaino treenit Nessu-ponilla ratsastaessa. Nuo kaksi karvakasaa olivat niin hellyyttäviä yhdessä ja Domi ihanasti luotti poniin. 

Jälleenäkemisen ilo

Voi sitä jälleennäkemisen riemun määrää Domin silmissä lomaltapaluun jälkeen. Oltiin me sitten neljä päivää tai kaksi viikkoa poissa niin koiran riemulla ei ole rajaa. Ei haittaa kotiin paluu, kun tietää mitä on aina vastassa. Pääsiäisen loma on aikeissa toteuttaa niin, että myös Domi pääsee matkaan mukaan. Nyt loma häiritsi harrastamista ja suunnitelmista poiketen ei päästykään viime sunnuntaina epistelemään. Epiksiä olisi ollut tarjolla Niinun hallilla ja  Lohjalla. Edellisviikonloppuna ehdittiin kuitenkin epistelemään Lohjalla. 

Muuten hyvää tekemistä (vielä kun ohjaaja lopettais käsijarru päällä juoksemisen), mutta hohhoijaa noi kontaktit. Puomin alastulo oli hidas ja A:n alastulo se vasta hauska olikin (ohjaajaa ei kyllä naurattanut yhtään). Loikkasi ennen kontaktipintaa molemmilla radoilla, mutta virhettä ei tullut sillä potkaisi alareunaan takajalla. Tääpäs olikin ihan uusi juttu. Ollaan kaksi kertaa nyt juostu A:ta episten jälkeen Niinun hallilla ja hyvin on taas osunut. Menikös sitten erilaisen A-esteen piikkiin vai minkä niin ihan tuollaisia suorituksia ei ole tarkoitus ruveta viljelemään. 

Muille se on viikonloppu, meillä menee koko loppuviikko

Vapaapäivän kunniaksi lähdettiin pitkän pitkälle päivälenkille lähikontujen talvisiin maisemiin ja mukaan pääsi myös kamera. Asumme kahden järven välissä, mutta me ei kyllä vielä uskalleta jäille vaikka se täynnä hulluja pilkkijöitä jo onkin. Nyt illalla Domin kassi pakattiin ja Domi lähti viikonloppu hoitoon Lahteen ja kaksjalkaiset lähtee aamulla (ennen viittä, yäk) viikonloppuhoitoon Eurooppaan. Pieni lomareissu arjen keskelle tekee aina hyvää. Vaikka kuvat hyvin talvisia onkin niin helmikuu on lyhyt kuukausi ja kevät kolkuttaa jo aivan ovella. Woop, woop! Mainiota viikonloppua!

Kepitellen

Keppien opettamiseen löytyy hirmusen monta erilaista tapaa. Mitä tahansa tekniikkaa käyttääkään, kepit ei ole nopea eikä helppo este opettaa vaan vaatii varmasti lukuisia toistoja. On myös varmasti koirakohtaisia eroja mikä tekniikka toimii parhaiten. Itse olen Domille opettanut kepit ohjureilla. Ensin kuudella kepillä ja sitten kahdellatoista kepillä. Etuna ohjureissa pidän sitä, että pääsee hyvin nopeasti ottamaan etu- taka ja sivuetäisyyttä sekä erilaisia sisäänmenokulmia. 

Tein silloin kyllä aikoinaan virheen ja otin ohjurit liian nopeasti kokonaan pois. Tähän mennessä meillä ei ole olleet tarpeeksi itsenäiset kepit. Eri kulmat, takaaleikkaus sekä sylkkäri tai poispäinkäännös onnistuu hyvin kun olen itse lähellä, mutta mitään kovin kaukaisia lähetyksiä Domi ei osaa varsinkaan jos minkäänlaisia hämyesteitä lähellä. Joulukuussa nostin kepit treenilistamme kärkeen ja otettiin ne tosissaan työn alle. Niinun kanssa käytiin läpi eri tavat saada kepit. Domin kanssa treenataan etupalkalla, joko lelulla tai targetilla. Tällä hetkellä vielä noin puolet toistoista käytän etupalkkaa.

Viime torstaina omatoimitreenillä käytiin tekemässä keppitreeniä. Vain muutaman kerran jälkeen treenit näyttävät jo ihan hyvältä. Päällejuoksut tuntuivat olevan vaikeimpia, Domi selvästi himmaa loppua kohden päällejuoksuissa. Itse en halua jäädä jankkaamaan koiralle mitään tiettyä estettä pidemmäksi aikaa tai useampia kertoja peräkkäin, joten yritän pitää huolen että välissä treenataan muita asioita ja lopussa päästään koiran rallattelemaan myös mukavampia/helpompia pätkiä. Tästä lähdetään vaikeuttamaan ja pidentämään välimatkoja. 

Agilityohjaajien 30 day fitness challenge

Ihana Heli on kerännyt kasaan erityisesti agilityohjaajille suunnatun 30 päivän haasteen facebookissa. Mikäli olet sen vielä facebookissa missannut tai et sattuisi olemaan facebookissa niin hyvin ehtii vielä mukaan. Tänään aloitus. Itse olen menossa illalla salille ja ajattelin tämän salitreenin jälkeen rykäistä. Alussa tuo varmastikin menee, mutta saa nähdä kuun lopulla miten kroppa jaksaa sillä omien salitreenien lisäksi tämän ajattelin yrittää jaksaa. 

Jos mietityttää mihin agilityohjaaja näin paljon koko kropan voimaa tarvitsee niin kyllä tarvitsee. Se on tullut ainakin todistettua FitDog treenien myötä. Sopivassa suhteessa voimatreeniä, kestävyyttä, nopeutta, ketteryyttä, räjähtävyyttä, tasapainoa ja nopeaa reagointikykyä niin kyllä sitä helpommin koiran kyydissä on mahdollista pärjätä. Omia ajatuksiani aiheesta jaoinkin jo melkein parisen vuotta sitten . Tästä olisikin varmasti pian jo päivittämisen paikka uusien hyvien treenitapojen myötä.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin

kuva: www.rimmaphotography.com

mul ei ollu mitään muut ku mahdollisuus ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa koval duunil asiat vaan onnistuu kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan hanskat ei tipahda periks ei anneta ne sanoo et pysty, et voi, ei kannata mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt ne saa luun kurkkuunsa, kun tulosta taas teen jatkan jaksan vaikka väkisin jos ois helppoo, kaikki tekis niin mus on voima, jota en voi vaimentaa pusken täysii aina vaan mun ei täydy, vaan mä saan katse eteen ja suupielet ylöspäin teen vastoinkäymisistä voimaa katse eteen ja suupielet ylöspäin antaa tulla, kestän kyllä, periks en tuu antamaan

Mä harvoin sytyn näin paljoa jostain biisistä mutta kun kuulin ensimmäistä kertaa Elastisen Eteen ja Ylös biisin niin se sai kyllä fiilikset kattoon. Itse biisi nyt ei varmaan nouse kaikkien aikojen kappaleisiin, mutta ne sanat on niin täydellisen osuvat. Niistä sanoista kannattaisi ottaa mallia ja ainakin omissa tavoitteissa ja haaveissa nämä pidän mielessä. Aina tulee huonoja hetkiä, huonoja päiviä, epäonnistumisia, mutta tärkeintä että ei anna periksi vaikka mitä tapahtuisi

Tarkoitus ei ollut kuitenkaan tulla kertomaan Elastisen biisistä vaan Domin viime kertaisesta Marin kraniosakraalihoidosta Remediumissa. Marraskuun lopussa olimme toiveikkaita että löysimme syyn Domin toispuoleisuudelle. Joulukuisen hoitokerran jälkeen olen ruvennut selvästi huomaamaan positiivisia asioita Domin liikkumisessa. Monta kertaa olen meinannut laittaa viestiä Marille niistä, mutta ajattelin että yritän malttaa uutisen kertomista seuraavaan hoitokertaan. Myös Mari huomasi heti paremman lennokkuuden ja ryhdin Domin liikkeessä. Kallon käsittelyn jälkeen Mari myös huomasi eron kranio rytmissä. Muut asiat mistä eron näkee on lenkeillä molempien laukkojen löytyminen sekä esimerkiksi hyppytekniikassa taipumistreenin puolierojen poistuminen. 

Kaikista mielenkiintoisempana asiana pidän kuitenkin koiran kynsien kasvua. Domiltahan ei ole koskaan tarvinnut leikata kynsiä vaan ne on kuluneet ihan omaa tahtiaan sekä kesällä että talvella. On aina ajateltu rakenteen olevan siihen syynä ja liian suoran etumuksen. Ihan suoraan sanottuna en itsekään ole osannut ajatella muuta. Nyt kuitenkin Marin hoidettua Domin kallon kuntoon niin kynnet on ruvennut kasvamaan ihan kunnolla ja joulun jälkeen leikkasin ensimmäistä kertaa elämässäni Domin kynnet. Koirahan täytti kolme vuotta loppuvuodesta, että jo oli aikakin. Koko koira on siis saatu parempaan ryhtiin ja tasapainoon.

Sitä aina haluaa toimia niin että Domilla olisi kaikki varmasti hyvin ja on valmis panostamaan vaikka ja kuinka sen hyvinvointiin. Jotenkin ihmetyttää että yksikään Domia aikaisemmista hoitaneista hierojista, fysioterapeuteista sekä osteopaateista ei ole löytänyt voimakasta toispuoleisuutta. Me on kuitenkin aika monessa eri paikassa juostu. Painotan toki etten missään nimessä syytä ketään tai epäile kenenkään ammattitaitoa. 

Ehka harmittaa että en itse ole enempää osannut vaatia syiden selvittämistä miksi Domi helposti jumiutui. Onhan se usein normaalia, että urheileva koira jumiutuu, mutta silti jatkossa kyllä osaan kaivella asiaa enemmän. Puhuin asiasta Piiran Leenan kanssa sekä tietenkin Marin kanssa ja molemmat oli sitä mieltä että ei toispuoleisuus toki varmasti kipua ole aiheuttanut, mutta kyllähän sitä tietää itsekin kun kroppa jumissa on ettei aina niin hyvältäkään tunnu. Jatkossa voi sitten hoitaa niitä "normaaleja" urheilukoiran jumeja. Kyllä Marikin oli selvästi iloinen Domin puolesta ja sanoi että ei kyllä ollut mikään helppo tapaus selvittää. 

Jos aikoo hypätä korkealle, on otettava kaukaa vauhtia

Ihanan aktiivinen viikko takana. En tiedä mistä tämä ilo ja energia pursuaa, mutta ihanaa. Domin kanssa käyty neljissä agilitytreeneissä ja ohjaajakin käynyt lähes joka päivä salilla.

Maanantaina Niinun treeneissä oli kivan virtaava rata, joka sisälsi hyvin monta välistävetoa. Heti ensimmäisellä yrittämälllä lähes loppuun asti, mutta karattuaan puomilta itse keskeytin. Ratasuoritus siihen asti hienoa menoa. Meidän välistävedot on hyvin nopeat ja varmat. Syy miksi ne on niin nopeat ja varmat on siinä kun vaihdoin sen viime syksynä peruuttamiseen. Kun lähden peruuttamaan koira tietää aina suorittaa hypyt edestä. Alkuun peruuttaminen radalla tuntui melko epämukavalta ja kömpelöltä. Mutta nyt muutaman kuukauden takaperinjuoksua treenanneena se ei tunnu enää yhtään epämukavalta. Meidän loppuaika treenistä menikin Niinun kanssa meidän pienoisesta puomiongelmasta puhuessa. Täytyy kirjoittaa aiheesta lisää kun saan ajatuksia kasaan asian suhteen. Niinulta saatiin kuitenkin kullanarvoisia vinkkejä treenamista varten. 

Tiistaina ajeltiin HSKH:n epiksiin kisaamaan. En jaksanut odottaa myöhään iltaan asti vaan ilmottauduttiin mölleihin. Tavoitteena meillä olikin oikeastaan vain testata kontakteja kisatilanteessa. Ekalla radalla Domi karkasi puomilta, jonka korjasin. Tokalla toistolla pysyi hyvin puomilla ja jäin sitä siitä palkkaamaan alastulolle. Toka rata oli niin hieno kun se voi olla. Koira teki nopean nollan, jolla irtosikin voitto. Koira irtosi, kääntyi hyvin, A:n juoksi täydellisesti ja puomillakin nopea pysähdys ja käskyllä liikkeelle. Tämän radan olisi mielellän nähnyt uudestaan mutta yllätys yllätys kamera oli unohtunut kotiin. Onneksi se tunne pysyy mielessä.

Torstaina aikasin aamusta Niinun hallille treenaamaan Hannen kanssa. Alkuun otin hyppytekniikkaa ja loppuaika keskityttiin Domin kanssa keppeihin ja puomiin. Oli ihanaa kun oli apupalkkaaja paikalla. Kepeille tein monella erilaisilla kulmilla lähetyksiä niin, että itse en liikkunut yhtään vaan koira suoritti kepit täysin itsenäisesti ja Hanne oli etupalkkaamassa. Muutama avokulma oli vaikea ja pientä haahuilua näkyvissä, mutta upeasti pujotteli kepit loppuun asti yksin. Puomia pilkottiin osiin ja juostiin vain alastuloa niin että Hanne piti ja hetsasi ja Domin kanssa juostiin yhdessä täysiä. Näin se toimi ja koira pysähtyi hyvin eikä vapauttanut itse itseään vaan kesti mun voimakkaat spurtit. Hieman ehkä ahnehdin ja kokeilin koko puomilla samaa, mutta sitä ei kestänyt. Jatkossa sitä ei myöskään yritetä vähään aikaan.

Perjantaina sitten vielä Teemun yksärille. Alkuverryttelynä tekniikkapuolella harjoteltiin vähän japanilaista ja valssipersjättöä tiukassa välissä. Teemu uskoo että tämän tyyppiset linjat tulevat yleistymään kisaradoilla . Kyseisen välinhän voi tehdä myös esim. ihan vetämällä tai pakkovalssilla, mutta kellottamalla kyllä selviää kuinka paljon nopeampia persjätöt näissä paikoissa olivat. Sen jälkeen ratatreeniä isolla puolella johon Teemu oli rakentanut kahdeksan esteen radan (yksi putki ja kuusi hyppyä) johon saimme itse sijoitta numerot kuinka halusimme. Jokainen hyppy suoritettiin kerran ja putki kahteen kertaan. Sitten saimme paperilla esteiden suoritusjärjestyksen, mutta emme saaneet enää tutustua rataan, puoli minuuttia saimme kerrata numeroita selin rataan ja eikun menoksi koiran kanssa.  Sitten koira puoleksi minuutiksi häkkiin ja uutta rataa kehiin. Mulla iskee helposti apua apua fiilis tuollaisissa ja sen sijaan, että vain keskittyneesti selkä radalle päin rataa lähtisin mielessä käymään läpi, sitä sortuu vaan hermoilemaan ja selittelemään. Parin epäonnistuneen suorituksen jälkeen Teemu räjähti mulle ja johan rupesi onnistumaan. Jotenkin sain pääni kasaan ja pystyinkin parin ekan epäonnistuneen suorituksen jälkeen useampaan nollarataan. Tuollaiset paineensietokykyä, testaavat ja hyvin pitkälle epämukavuusalueelle joutumiset tekee aivan superhyvää.  Niissä lopulta onnistuminen tuo huikean hyvän fiiliksen.

Näillä fiiliksillä olikin ihana aloittaa rauhallinen viikonloppu. Eilen otettiin hyvin rennosti ja lenkkeiltiin koirakaverien kanssa. Tänään aiotaan jatkaa aivan samalla linjalla. 

Hyppytekniikkatreenillä polkaistu tämän vuoden treenit käyntiin

kuvat: Marjo Heino, viime keväältä

Meidän joulutauon jälkeen aloitettiin treenit Domin kanssa parilla eri hyppytekniikkaharjotteilla. Harjoitteet ovat loistava tapa palata tauon jälkeen agilitykentälle. Meillä nyt kyse oli lyhyestä tauosta, mutta varsinkin pidempien taukojen sekä loukkaantumisien jälkeen on suositeltavaa palata ratatreeniin hyppytekniikkaharjotteiden kautta. Hyppytekniikka on opittu taito ja sitä on tärkeää ylläpitää läpi koiran uran. Itse yritän viikottain tehdä pientä hyppytekniikkatreeniä. Harjoitteet voi hyvin sisällyttää päivän treeniin esimerkiksi ottamalla muutaman toiston alkuverryttelynä. Säännöllisesti treenaamalla se pitää yllä oikeaa hyppytekniikkaa sekä hyppykuntoa. Hyppäämisen taitoa on yhtä tärkeää ylläpitää kuin keppien suorittamista.

Vaikka Domi on hyvin kokenut ja tehnyt jo pidempään paljon erilaisia sovelluksia hyppytekniikkatreeneistä niin viikottain Dominkin kanssa teemme ihan perustreenejä kuten perussarjaa, set-point treeniä, kasvavaa sarjaa sekä etäisyyden arviointia. Näillä harjotteilla saa erinomaisesti treenattua tasapainoa, vartalonhallintaa, kehonkäyttöä ja takapään lihaksia. Mikäli ajanputteen vuoksi ei ole mahdollista niin suositan ainakin set-point treenin säännöllistä tekemistä, sillä se on hyppyharjotteista tehokkain. Harjoitteessa saa mielestäni koiran parhaiten keskittymään hyppyyn, tekemään voimakkaan painonsiirron sekä harjoittelemaan korkeuden arviontia. Vauhdittomassa suorituksessa pääsee myös parhaiten analysoimaan koiran tekniikkaa ja kykyä hypätä.

Domin hyppy on parantunut ihan valtavasti viime vuoden aikana. Suurin muutos on tapahtunut koiran takapään kehittymisessä ja sitä kautta itseluottamuksen kasvussa. Hyppytekniikkatreenit on auttaneet myös valtavasti vireen hallinnan kanssa ja eteenpäin fokusoimisessa hypyilä. Olen niin iloinen siitä, että päästiin mukaan hyppytekniikka kouluttajien koulutukseen. Ja siitä että olen jaksanut Domin kanssa ahkerasti harjotteita läpi käydä. Se on ollut kirjaimellisesti projektikoira tässä omassa oppimisessakin. Syksyllä pääsin kouluttamaan monia koirakoita ja kuten toivoin näkemään mahdollisimman paljon erilaisia koiria. Kouluttamisestakin pidin myös kuukauden verran taukoa, mutta nyt on taas koulutuskyselyjä kivasti tullut keväälle. Lisääkin saa tulla, joten jos hyppytekniikkatreenit kiinnostaa niin ota ihmeessä yhteyttä. 

Voi sitä riemun määrää

... kun pieni shetlantilainen aamulla tajusi mitä yöllä on tapahtunut. Taitaa Domi tykätä talvesta hyvin paljon enemmän kuin omistajansa.

Once again year 2014

Lomat olisi nyt lusittu ja tänään piti palata takaisin töihin. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Tulipas taas syötyä, juotua, valvottua ja vain oltua. Tekeehän se välillä hyvää, mutta reissussa alkoi jo tulla ikävä kuntosalia, terveellistä ruokavaliota ja agilitya. Matkustelu on ihanaa, mutta kyllä kotiin myös on ihana tulla. Domi on myös saanut pitkiä metsälenkkejä lukuun ottamatta lomaillut. Hoidossa oli mennyt hyvin. Jopa niin hyvin etten meinannut saada koiraani takaisin kotiin. 

Vuosi 2014 oli kaikkinensa melko raskas. Alkuvuoteen mahtui paljon muutoksia ja surua, mutta loppuvuotta kohden myös aivan mahtavia asioita. Koirien elämääkin vuosi muutti siinä määrin että russelit jäivät pääosin asumaan entisen mieheni kanssa. Pysyvät toki meidänkin elämässä käymällä usein hoidossa. Koirille parasta oli kuitenkin ettei russeleita eroteta toisistaan ja koirien hyvinvointi on toki kaikista tärkeintä.

Kaikki koirat olivat hyvin terveitä koko vuoden, josta täytyy olla aivan äärimmäisen onnellinen. Ottaen huomioon Sentin menneisyyden se on jo varsinainen ihme. Se on ensimmäisenä seitsemänä elinvuotenaan juossut niin paljon eläinlääkärissä, että en uskonut sen ikinä edes elävän näin pitkälle. Tänä vuonna tulee jo yhdeksän vuotta mittariin. Eipä ole myöskään Kevinin eikä Domin kanssa jouduttu kertaakaan eläinlääkäriin. 

Agilityn saralla melkein koko vuosi meni todella höntsäilyksi. Kävimme toki viikkotreeneissä, mutta mitään järjestelmällistä treeniä meillä ei ollut ja treenasimme hyvin vähän. Syksyllä FitDogin myötä siihen tuli melkoinen muutos. Nyt tiedän että meissä varmasti olisi potentiaalia runsaasti, mutta se toki vaatii paljon työtä ja omistautumista lajille. En tiedä vielä haluammeko sitä niin paljon. 

Harrastamassa varmasti käymme. Koiralle se on onneksi ainakin pomminvarmasti aivan sama kilpailemmeko tavoitteellisesti vai käymmekö vain harrastelemassa. Kahden isomman asian onnistuessa meillä ei varmastikaan ole aikaa, mutta saa nähdä miten käy. Jäämme innolla odottelemaan mitä seuraava  nykyinen vuosi tuo tullessaan. Mulla kestää aina kuukauden päivät että tajuan edes vuoden vaihtuneen.