sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Yöttömän yön juhlintaa








Meidän juhannuksen juhlinta jäi tänä vuonna hieman lyhyeksi, mikä sapetti toden teolla, mutta meidän pääprioriteetti tälle vuodelle on kodin rakentaminen, joten oli pakko viettää juhannus raksalla. Käytiin kuitenkin pikainen visiitti mökillä ja lauantaina kukonlaulun aikaan suunnattiin takaisin raksalle. Kuten perinteisestikin pojilla oli juhannusseurana kultainennoutaja Hipsu, joka ei tapansa mukaan vilkaisekaan poikiin, vaikka molemmat yrittää kaiken mailman muuveilla huomiota Hipsulta saada. Tuttuun tapaan myös Shokki tippui useamman kerran suppilaudalta ja laiturilta järveen, se ei ikinä opi. Hyvää ruokaa, juomaa, seuraa eikä tullut lunta, niin mitäpä sitä muuta voi juhannukselta toivoa.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Lappeenranta viikonloppu vaihtui vapaa viikonloppuun



Meidän piti Shokin veljen kanssa olla perjantaina ja lauantaina starttiviivalla sm-kisoissa, mutta ei päästykään osallistumaan, joten sain kauan kaivatun vapaan. Vapaa viiikonloppu tuli kyllä todella tarpeeseen. Meillä talon rakentaminen on kuumimmillaan ja siinä samalla tasapainoilee kahden työn ja häävalmistelujen kesken. Voin mielestäni todella hyvin, mutta kyllähän sitä tajuaa että näin tukka putkella ei vaan kukaan voi kovin kauaa vetää. Onneksi on nuo karvakorvat, jotka tauottaa elämää ja päiviä. 

Ei tarvinnut miettiä kauaa mitä tekee vapaaviikonloppuna. Suunnattiin yhdeksi yöksi ensimmäistä kertaa tänä kesänä mökille, valitettavasti toiseksi yöksi ei ollut mahdollisuutta jäädä vaan sunnuntaina piti olla kotona maalipensselin. Kun tässä ei muuten olisi tarpeeksi hommaa, niin tehdään vielä nykyisessä asunnossa pientä remonttia. 

Keli oli aivan täydellinen mökkeilylle, parempaa ei olisi voinut toivoa. Jos jossain rentoutuu ja unohtaa hässäkät ja stressit niin mökillä. Siellä tulee varmasti nukuttuakin paremmin. Ja mikä ihaninta pojat nauttii niin paljon mökillä olosta. Ne saavat pörrätä aamusta iltaan kahden mökin väliä ja käydä uimassa, kun siltä tuntuu. Domin löytää siltä mökiltä missä tehdään ruokaa ja Shokin siltä mökiltä missä on enemmän actionia. Onneksi pääsemme kahden yön päästä takaisin mökkimaisemiin rentoutumaan. 

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Menolippu kakkosiin


Meidän alkukaaoksen jälkeen ollaan pikkuhiljaa löydetty yhteistä säveltä. Hyvin veitsenterällä ollaan edelleen ja pienikin kiiren tuntu radalla niin koira meni jo. Toukokuun alussa Sipoossa oltiin ekaa kertaa samassa kuplassa ja tehtiin kolme todella hyvää rataa. Yksi nollavoitto ja kaksi todella hyvää rataa pienin virhein. Siitä parisen viikkoa eteenpäin kisattiin ensimmäiset ulkokisat jossa oli taas kirjaimellisesti shokki irti. Ne kisat meni siis täysin yleisöä viihdyttäen ja mitä eriskummallisia irtoamisia esitellen. Kolme hyllyä tuloksiin.

Viikko sitten ajettiin jälleen Siposeen JAU:n halliin, joka tuntuu selvästi sopivan meille. Jälleen sain kaivettua oikeanlaisen vireen meille molemmille. Kolme todella hyvää rataa, josta yksi voittonolla. Eilen sitten pärähti viimeinen serti 1-luokassa HAU:n kisoissa. Melkoiset kiemurat ja loppusuoran 1-luokan radan oli Martti Salonen suunnittellut. Me kyllä ehdottomasti tykätään vaikeammista radoista, mutta radan loppu oli kyllä melkoinen. En ollut myöskään syönyt tarpeeksi ennen starttia ja huomasin radalla jo noin kymmenisen metriä juosseena, että nyt ei kyllä kerta kaikkiaan pääse yhtään mihinkään. Jalat oli aivan makaroonia ja tuo Hurtta areenan pohja ei yhtään auttanut tuossa tilanteessa. Yritin sitten jotenkin pysyä perässä ja takaaleikkauksilla ratkaisin kaikki tilanteet. Koira raukka joutui kyselemään aivan liikaa mutta vaikka rata ruma olikin, se oli voittonolla, joka tarkotti meidän tapauksessa siirtoa kakkosiin.

Meillä kaikki nollat tuli agilityradoilta. Hyppyradat on meille vaikeita, niillä vauhti usein nousee kovemmaksi ja riski koiran omista ratkaisuista nousee melkoisesti. Kiva oli myös saada muutama ehjä rata niin pääsi näkemään Shokin etenemiä. Meidän pitkä kesäloma agilitysta on jo hyvin lähellä ja kovin mielelläni olisin startannut kakkoset vasta syksyllä, olin kuitenkin ehtinyt ilmoittautua huomenna Riihimäelle sekä tiistaina HAU:n kisoihin ykkösluokassa, mutta nyt siis juoksemme ne kakkosluokassa. 

torstai 25. toukokuuta 2017

Piiiiitkän pitkä hyllyputki

Hupsista. Blogi laahaa sellaisen puolitoistakuukautta jäljessä. Yritetään korjata asia. Kisa-ura päästiin korkkaamaan Shokin kanssa pääsiäisenä Turussa. Pitkäperjantaina TSAU:lla ja pääsiäismaanantaina ATT:lla. Jälkipolville ei kovinkaan paljoa kerrottavaa jäänyt. Hyllyrivi kasvoi pitkäksi. Itse hyllyt nyt ei toki tietenkään kerro tuloksesta paljoa. Suurin osa hyllyistä vain tuli ohjaajan keskeyttäessä radan ja koiran jatkaessa omaa rataa. Sirkushuveja Shokki siis ainakin tarjosi yleisölle. Kisauran korkkaaminen ei kaduta yhtään, esteosaaminen oli koiralla kyllä tarpeeksi hyvällä tasolla. Mutta meillä oli siis pienimuotoisia (lue suuria) haasteita vireenhallinnan kanssa ja ei pysynyt Shokilla ihan pää mukana radoilla.

Eka rata oli todella hyvä, lukuunottamatta keppejä joihin hyllytettiin, muilla radoilla kaatui kuuppa, oli hieman liikaa omia ratkaisuja, pari lentokeinua ja pari täydellistä ohjaukseen tulematta jättämistä. Näissä olen hyvin tiukka ja suurin osa radoista päätyi siis keskeytykseen. Tuolle pienelle kun antaa pikkusormen niin se todella vie koko käden. Sille kun hieman antaa siimaa niin sen näkee kyllä seuraavissa treeneissä/kisoissa.

Radoissa oli ehdottomasti myös positiivisia asoita, jotka tietenkin pitää nostaa esille. Ihan yhdeksi kokonaiseksi radaksi niitä ei vielä saatu. Vaikka kiehui niin pysyi lähdössä jokaisella radalla, kahta lentokeinua ja yhtä puomin loikkaamista lukuunottamatta kontaktit oli hyvät. Niistä saa Shokki kokemattona koirana synninpäästön ja itse voisi katsoa peiliin, että niitä kontakteja olisi voinut enemmän treenata kovemmassa vireessä eikä suurimmaksi osaksi yksin hallilla matalammassa vireessä. 

Itsestäni olin kovin ylpeä, sain pidettyä itseni hyvin rentona ja kisat täysin treenitilanteena. Me oltiin treenaamassa kisaamista, ei kisaamassa nollista. Shokin huono käytös kisatilanteessa ja vireen nousiminen liian suureksi vaatii myös minulta todella paljon ratojen välissä. Jotta me voimme olla samassa kuplassa kisaradalla meidän tulee olla samassa kuplassa myös muualla kisapaikalla. Tähän tarvitsemme ehdottomasti vielä paljon lisää treeniä, molemmat.

Täydellisintä on kuitenkin että minulla on terve koira, jonka kanssa pääsen harrastamaan ja kisaamaan. Siitä olen jo äärettömän kiitollinen. Kisojen jälkeen olemme treenanneet paljon vireenhallintaa ja yrittäneet hakea sitä kovempaa virettä myös treeneihin. On haettu enemmän kisatilannetta treeneihin, kuulutuksin, tuomarin pillillä ja radan reunalla odottavin koirin. Shokki ei kyllä ole tähän lankaan mennyt ja enemmänkin vain ihmetellyt, että mitä ihmettä nää kaikki ihmiset säheltää täällä tutun kentän laidalla.

Yleensä on tapana näyttää hyvät pätkät, mutta näytetään nyt poikkeuksellisesti ne kisojen huonot pätkät, kun ovat valmiiksi meidän valmentajille lähetyksen vuoksi editoituna.


torstai 13. huhtikuuta 2017

So Out of comfort zone


Apuva. Nyt ollaan niin out of the comfort zone. Ensimmäisiin kisoihin on ilmottu ja ensimmäiset kisat on jo huomenna Turussa. Meinasi vain jäädä heti ekat kisat väliin. Käytiin maanantaina treeneissä joissa pudotti kaksi rimaa, molemmat oikealle kääntymisessä. Shokki niin harvoin pudottelee (ja nekin yleensä mun piikkiin) niin osasin kyllä epäillä heti jotain. Saimme onneksi heti tiistaille vielä fyssari-ajan ja takareisi oikealta puolelta olikin jumissa. Se saatiin hoidettua niin hyvin, että hyvin uskaltaa huomenna startata. Mikäli koira ei tunnu hyvältä huomenna niin kisat voi onneksi jättää yhteen rataan. 

Esteiden osalta muuten olen hyvin luottavaisin mielin, mutta kepit on vasta viime kuussa aloitettu. Niiden toimiminen kisatilanteessa on siis vielä hyvin suuri kysymysmerkki. Viime perjantaina käytiin testaamassa keppejä kisatilanteessa ATT:n epiksissä. Siellä ne ainakin toimi ja Shokki paineli hienon voittonollan kisaavien radalla. Virepuoli onkin sitten yhtä suurta kysymysmerkkiä ja sitä mennään harjoittelemaan. 

Shokki tuossa vaan leikkii pääsiäispupunsa kanssa eikä yhtään vielä tiedä mitä sen pään menoksi on huomiseksi.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Syntyi motivaatio ja innostus


Tässä viimeiset pari vuotta on mennyt melko vahvasti keskittyessä enemmän kouluttamiseen kuin omaan agilityharrastukseen. Domin kanssa ei ikinä päästy kisaamaan joka ei loppujen lopuksi edes tuntunut haittaavan, mikä sai toki miettimään haluanko edes kisata agilityssa enää tulevaisuudessa. Tieto lisää tuskaa, olen niin paljon päässyt hyppykouluttajana purkamaan koirien hyppäämistä, nähnyt agilityn rasittavuuden, nähnyt liian paljon huonoja hyppyjä ja huonoa tekniikkaa, nähnyt rasitusvammoja, nähnyt loukkaantumisia ja nähnyt liian monen koiran uran loppumisen. Halusinko kaiken tämän tiedon jälkeen vielä kilpailla tavoitteellisesti agilitya? Toisaalta mitä luennoillanikin usein sanon, kaiken tämän tiedon jälkeen minäkin edelleen harrastan vielä agilitya. Onneksi meillä on parhaat asiantuntijat lähellä, tietää kuinka harrastaa turvallisesti ja tietää kuinka parhaansa mukaan on mahdollista ennaltaehkäistä tapaturmat.

Shokin kanssa on melko nuoresta asti treenattu agilityyn valmistavia taitoja. Sen kroppaa on rakennettu melko systemaattisesti kehonhallintatreenein, monipuolisella liikunnalla ja vesijuoksulla. Se on kypsynyt hyvin hitaasti, joten se on päässyt tekemään raskaampia esteitä vasta lähempänä kahden vuoden ikää ja kepit se aloitti vasta reilu kaksivuotiaana. Sille on mielestäni rakennettu hyvät pohjat, se on hyvin itsenäinen hyvin rataa lukeva koira ja sillä on hyvä estefokus. Puutteitakin on toki mutta ne ei liity tähän tekstiin. 

Shokki on siis ikäänkuin ollut valmisteilla agilitykoiraksi tietämättä tuleeko siitä koskaan agilitykoiraa. Välillä tuntuu että olen enemmänkin treenannut sitä hyppykouluttajan vinkkelistä "testikoirana", kuin treenannut siitä mitään tulevaa kisakoiraa. Ajattelin, että ei tänä vuonna voi olla aikaa tavoitteelliseen treenaamiseen kun on raksa ja häät ja ja ja seliseli. Kieltämättä aika on hieman kortilla, mutta jos on motivaatiota treenaamiseen niin sitä herää vaikka aamuviideltä, nousee ja lähtee treenaamaan. Jos ei ole motivaatiota näin ei tule todistetusti tehtyä. Tottakai huomasin Shokin potentiaalin ja mietin sille jopa laina-ohjaajaa viemään kisoihin.

Helmikuussa kuitenkin tapahtui jotain. Olimme NextOne leirillä Turussa. Siihen mennessä olimme pääosin treenanneet kahdestaan Niinun ja Teemun silmien alla. Pari kertaa muualla ja toki olemme yrittäneet käydä supermölleissä tutustumassa erilaisiin alustoihin. Mitään noin rankkaa kuin kokonaista treeniviikonloppua megahäiriössä emme olleet kokeneet. Leirillä nautin taas suunnattomasti omasta treenaamisesta ja sen lisäksi minun silmät ehkä aukenivat miten mielettömän magea agilitykoira Shokista on muotoutunut. Se teki mielettömällä moottorilla minun kanssa töitä vaikka sen eteen tuotiin maksimaaliset häiriöt. Päänuppi pysyi melko hyvin kasassa koko rankan viikonlopun. Ja mikä tärkeintä se rauhottui hyvin autoon ja näytti hyvin lepäävän tauot.



Suurimmat tunteet nousi kuitenkin pintaan Anne Talvitien sessioissa. Jo luennolla purkasin ensimmäistä kertaa itse omaa pääkoppaani. Pilkoin ja jäsentelin omia tavoitteita. Olinhan  ennenkin ollut Annen luennolla, mutta tähän asti enemmänkin valmentajan roolissa kuin kisaajan roolissa. Luennon jälkeen kävimme vielä pienryhmässä läpi hyvinkin intiimisti miksi me lajia harrastamme ja mitä me siitä saamme. Purkasimme myös omia tavoitteita ja viikonlopun treenejä. Uskomatonta miten syvälle vajaassa parissa tunnissa pääsimmekään mielen, kehon ja kielen syövereihin. Taisimme kaikki olla siellä silmäkulmat märkinä niin tunteisiin kaikilla meni. Anne on kyllä mielettömän hyvä siinä mitä tekee. Ja näitä oppeja voi taatusti hyödyntää myös työelämässä tai ihan vain arkielämässä. En malta odottaa, että pääsen taas ensi viikolla Annen oppeihin.

Valmentajani sanoin leirillä syntyi taas motivaatio ja innostus tekemiseen. Olemme heränneet aamuviideltä treenaamaan tai ajaneet Turkuun asti epiksiin. Olemme tehneet töitä. Olemme asettaneet tavoitteita. Ja nyt paljon paljon nopeammin kuin ikinä kuvittelin minulla vaikuttaisi olevan kisavalmis koira. 

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Hyvin Shokki vedetty


Olin viime viikonlopun toisella paikkakunnalla kouluttamassa ja Domi sekä Shokki jäi siis Harrin hoiviin. Ajattelin ensin vieväni ne hoitoon kaverille, mutta jäivät kuitenkin kotiin. No Shokki olikin ollut mukava hoidettava, näyttänyt taas parasta itsestään. Se ei ollut antanut aamulla nukkua ollenkaan vaan kuten Shokilla tapana, jos ei sitä väsytä niin se pitää huolen, että kukaan ei enää nuku. Vaikka kuinka syvemmälle sänkyyn ja peiton alle yrittää itsensä muurata, jostain reiästä se aina löytyy kielellänsä reiän ja nuolee niin ahkerasti, että tuntuu ettei saa happea. 

Lisäbonuksena se oli myöskin kakannut sisään (?!?), syönyt Harrin kengän ja jonkun vaatteen. Varastanut irtokarkkeja joita se ei ollut niellyt vaan maiskutellut pitkin mattoa ja siinä tahmannut karkeilla mattoa ja oman kaulurinsa niin takkuun, että selvittelyssä vierähti melkoinen tovi. En olisi ajatellut että parilla karkilla saa niin paljon sotkua aikaiseksi. Hoitoviikonloppua ei myöskään yhtään helpottanut, että kelit olivat aivan kauheat ja koirat oli joutunut pestä jokaisen lenkin jälkeen. Shokki on aina mukava jättää hoitoon, kun ei tiedä koskaan mitä se keksii. Toisaalta se tuntuu olevan hyvin vieraskorea, sillä kavereiden luona ollessa siitä on tullut pelkkää positiivista palautetta tai sitten mulle ei ole vain uskallettu kertoa sen touhuista.

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kevät tuo kuraiset tassut



Viimein alkaa kevätkin todenteolla saapua. Olihan se  jo osoittain saapunutkin, mutta meillä ainakin metsässä on ollut inhottavan paljon jäätä ja pellot aivan kurassa. Suihkussa käydään tällä hetkellä se kolme kertaa päivässä. Mä niin odotan jo sitä koirasuihkua, joka odottaa sielä tulevassa kodissa. Siihen asti on vain kärsittävä valtavasta hiekkamäärästä suihkussa. Meillä oli edellisviikolla vielä hetkellisesti 16 tassua taloudessa. Shokin veli Yodi ja russeli Zala oli hoidossa ja tuo kuratassujen peseminen oli astetta hitaampaa.


Mitäs muuta meille sitten kuuluu kuin keväästä nauttimista. Olemme toden teolla hyödyntäneet hurjasti pidemmän valoisan ajan päivässä. Metsään pääsee vielä illallakin, luksusta. Jäiden sulattua olemme myös kaivaneet juoksulenkkarit esille ja on ehditty jo useampi kerta käydä tuttu kuuden kilsan lenkki juoksemassa. Agilitya on käyty viikottain treenaamassa, kerran viikossa Niinulla ryhmätreenissä sekä yhdet tekniikkatreenit ainakin sen lisäksi. Viimeisen parin viikon ajan tekniikkatreenit on sisältäneet lähestulkoon vain ja ainoastaan keppejä. Sen lisäksi aina joku "helppo" irtoamisharjoitus tai hyppytekniikkaa runsaalla palkalla, jotta ei vain käydä keppejä hinkkaamassa. 


Pientä taukoa aiheutti Shokin liukastuminen noin kuukausi sitten epiksissä. Luojan kiitos näin liukastumisen ja pystyin keskeyttämään. Pääsimme jo heti seuraavana päivänä Marin taikakäsien alle ja vaikka liukastuminen olikin aiheuttanut jälkiä kroppaan niin ne saatiin hoidettua yhdellä kerralla pois. Kiitos taas Marille. Varmuuden vuoksi pidimme viikon taukoa ja kävimme viikko tapahtuneesta vielä uudelleen Marilla. Onneksi näin tapahtuman, pystyin reagoimaan heti ja olimme jo seuraavana päivänä hoidettavana. Pienintäkään liukastumista tai putkessa kaatumista ei saa kyllä aliarvioida, kyllä ne jälkensä jättää kroppaan. 

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Koiraihmisen koti


Kirjoitin viime viikolla raksablogin puolelle mitä otamme huomioon rakentaessamme uutta kotiamme näin koirien näkökulmasta ja ajattelin jakaa tekstin myös täällä. Meillä on viimein rakennuslupa-asiat edennyt ottaen hieman vauhtia juristin palkkaamisen ja hallinto-oikeudessa käynnin kautta ja näyttää siltä että meillä on kovin kovin kiireinen raksa-kesä tulossa. Toivottavasti jopa vietämme joulun uudessa kodissa.

Meidän taloudessa kun tällä hetkellä asuu kaksi shetlantilaista ja  varmasti myös tulevaisuudessa tulee aina pari nelijalkaista perheeseen kuulumaan, joten uuden kodin suunnittelussa on myös otettu alusta asti huomioon karvakorvat. Jo tonttia etsiessä oli tärkeätä löytää tontti sijainnilla missä on loistavat lenkkimaastot ympärillä ja koirilla tilaa temmeltää pihalla. Myös tontin koko oli ratkaiseva sillä rakennammehan unelmiemme taloa ja siihen pakettiinhaan kuuluu aksakenttä eikös? ;) Eli mahdollisuus sen verta isoon ja tasaiseen pihaan, jossa pääsee pihalla aksaamaan. Tontilla on nyt kokoa 1,2 hehtaaria, joten sille rakentaisi useammankin agilitykentän. Mun aksakenttä on kuulemma tämän kesän vielä raksakäytössä ja isojen kuorma-autojen kääntöpaikkana,  joten valitettavasti joudun odottamaan kunnon kenttää vielä reilun vuoden verran, törkeää :)

Lattiamateriaalissa emme sen suuremmin huomioi koiria. Meille tulee laminaatti ja eteiseen laattalattia, näin olisi tullut myös ilman koiria. Meillä on melko pieniä koiria, molemmat alle kahdeksankiloisia ja laminaatti on toiminut ja kestänyt aivan loistavasti edellisissä kodeissa. Osan mielestä laminaatti on lattiamateriaalina liian liukas varsinkin isommille koirille, mutta omalla kokemuksella nuo kyllä liukastelee innostuessaan aivan yhtä lailla parketilla tai laattalattialla. Sisällä meillä riehuminen on joka tapauksessa kiellettyä, joten pärjäämme laminaatin kanssa vaikka se onkin hieman liukkaampi kuin parketti-, korkki-, tai vinyylilattia.

Sävyä mietin kylläkin melko tarkasti siinä mielessä, että siinä ei saa näkyä jokaikinen pienen pieni likaläntti. Koirat kyllä saavat niitä länttejä lattiaan aikaiseksi. Niissä on meinaan selvästi eroja lattian sävyissä. Juuri vaihdoimme nykyisessä kodissa tumman wenge sävyisen lattian enemmän harmahtavaan wenge kyoto sävyyn ja on ollut kyllä melko valtava ero, kuinka likaa näkyy lattiassa. Voin kertoa, että on tullut pestyä vähän harvemmin lattiaa, tiedä onko sekään nyt sitten hyvä asia. Tietää siis suunnilleen minkälaista lattiasävyä suunnittelemme myös uuteen kotiin.

Seuraava hyvin hyvin tärkeä aihe on kuran poistaminen. Suomen oloissa ja kahden pitkäturkkisen koiran kanssa eläessä ja ulkoillessa kuralta ei voi välttyä. Itse pidän ehdottoman tärkeänä omaa sisäänkulkua pesuhuoneeseen, ettei tarvitse eteisen kautta pesuhuoneeseen kuraisena kävellä. En myöskään toivo, että meidän ihmisten suihkuista löytyy koirankarvoja tai hiekkaa. Näin ollen meillä koirat kulkevat kuraisina suoraan kodinhoitohuoneeseen oman oven kautta. Heti kodinhoituhuoneenseen astuessa vasemmalta löytyy oma "koirien suihku". Näin ollen koiria ei tarvitse kuljettaa eikä pestä pesuhuoneessa. Koirien suihkun viereen tai yläpuolelle tulee sitten kaappi missä säilytetään iso läjä koirien pyyhkeitä.

Kolmas iso asia tulee olemaan koirien ruokailu paikka. Itse en hirveästi tykkää, että koirat parveilevat keittiössä. Meillä asustaa myös hyvin hyvin ahne pieni possu, joka kovin mielellään hinaisi itseään keittiön puolelle, kun siellä kokkaillaan. On siis helpompi, ettei niiden koskaan tarvitsisi sinne hengailemaan tulla. Näin olleen koirien vesikippojen paikka täytyy miettiä, sillä jollemme toivo koiria keittiöön ei niiden vesikipotkaan siellä voi olla. Koiran ruoat sijoitetaan kodinhoitohuoneen kaappeihin jossa on valtavasti tilaa erilaisille koiranruoille. Olen myös ajatellut, että koirat ruokittaisiin kodinhoitohuoneessa. Toki jääkapilta vähintäänkin öljyt koiran ruokaan tulee, mutta toivoisin että niiden ruokailu silti olisi muualla kuin keittiössä Näitä nyt ehtii onneksi vielä moneen kertaan miettimään, ainut asia mikä tuli pohjapiirrustusvaiheessa  sekä lvi-suunitelmassa jo ottaa huomioon oli tuo koirien suihkun paikka. Myös muita pieniä huomioita suunnittelussa ja varsinkin sisustuksessa tulemme ottamaan huomioon koiria ajatellen, mutta palataan niihin kun saamme syksyllä (toivottavasti) talon pystyyn.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Isabelle Orenius Emmanuelssonin juoksukontaktiseminaari

Tämä juoksukontaktiseminaarin teksti on lojunut melkoisen kauan tuolla luonnoksissa. Teksti on kirjoitettu tammikuun alussa, mutta jostain syystä sain videon vasta tänään editoitua ja näin ollen julkaisu on hieman viivästynyt. Edellisessä postauksessa kävin läpi meidän tähänastisen matkan juoksupuomin parissa sekä syyt miksi halusin osallistua Isabellen seminaariin.  

Tammikuun alussa Isabelle Orenius Emmanuelsson tuli pitämään Ojankoon juoksukontaktiseminaaria. Seminaari alkoi parin tunnin luennolla. Alkuun Isabelle kertoi miten hän on päätynyt juoksukontaktien pariin ja miksi hän ehdottomasti suosittelee kaikille koirille juoksukontakteja vastaan 2on2off. Esille nousi hyvin samat teemat kuin itsellänikin eli  terveydelliset seikat sekä itsensä haastaminen ja kouluttajana kehittyminen. Tärkeimmät kolme seikkaa miksi Isabelle puoltaa ehdottomasti juoksukontakteja myös puomille on a) se on nopeampaa (useimmiten) b)vähemmän rasitusta etupäälle c) koiralle on siinä aina sama kriteeri. 



Isabelle kuitenkin kehotti miettimään tarkoin sopiiko juoksupuomi juuri itselleen juuri sillä hetkellä. Tässä kannattaa olla rehellinen itselleen ja miettiä ohjaajana onko juoksupuomiin mahdollisuudet. Pystyykö itse liikkumaan niin hyvin että juoksarit kannattaa tai osako koiran opettaa tarpeeksi itsenäiseksi puomin jälkeisessä elämässä. Isabelle ei missään nimessä usko yhteen tapaan opettaa juoksupuomia vaan kehotti tässäkin asiassa menemään täysin kyseisen koiran mukaan. 

Tämän jälkeen puhe kääntyi Silvia Trkmanin metodiin juoksupuomia opettaessa. Myös Isabelle oli aikoinaan aloittanut koiransa Finnin kanssa kyseisellä metodilla ja halusi jakaa oman tulkintansa  ja tarinansan kyseisestä metodista. He eivät Finnin kanssa ainakaan päässeet kovin pitkälle kyseisen metodin avulla. Isabelle herätti keskustelua että ymmärtääkö koira oikeasti mitä siltä vaaditaan ja mitä oikein opetamme koiralle kyseisessä metodissa.  


Isabelle ei siis käytä minkäänlaisia apukeinoja juoksupuomin alkeissakaan, ei targettia eikä bumperia. Ainoana apukeinona alussa käytössä on Treat and Train namiautomaatti. Kävimme sekä luennolla että käytännön harjoituksissa askeleet maassa olevasta puomista kisavalmiiseen puomiin. Eteneminen on täysin koirakohtaista. Avain onnistumiseen on onnistumiset - tärkeintä on auttaa koira tekemään mahdollisimman paljon onnistuneita suorituksia. 


Entä sitten kun koira osaa juosta hyvän juoksupuomin? Ne käännöksetkin pitäisi ottaa pikkuhiljaa mukaan. Tähän vaiheeseen otettiin taas uudestaan namiautomaatti mukaan harjoitteluun. Tässäkään vaiheessa Iasbelle ei käyttänyt muita apukeinoja. Hän muistutti että hetkellisesti suoraan juoksussa voi tulla pientä takapakkia käännösten aloittelussa. Isabellella ei ole erikseen oikeaa ja vasenta käännöskäskyä vaan hän hakeutuu aina ennen puomia sille puolelle minne koiran tulee puomin jälkeen kääntyä. Tiedon (eli käskytyksen) puomin jälkeisestä elämästä koiran tulee saada puomin puolivälissä.  Hänellä oli myös "suuntakello" jonka mukaan hän käskyttää puomilla. Mikäli seuraava este on suoraan edessä tai 10 vaille tai 10 yli käskytys oli suoraan eteen, mutta jos koiran piti kääntyä vartti suuntaan tai toiseen puomin jälkeen silloin hän antoi suuntakäskyn. Isabelle käyttää siis hyvin vahvoja suullisia käskyjä (erottaa itsenäisesti hypyn, putken ja osaa hakea kaukaakin takaakierron)


maanantai 27. helmikuuta 2017

Maanantai on hyvä päivä

Maanantai on monelle se päivä kun on pakko taas mennä töihin ja usein maanantait tuntuvat raskailta. Mulla ei ole mitään maanantaita vastaan, päinvastoin. Mutta onhan maanantaisin usein vähän käynnistymisvaikeuksia. Ota aksatreenit maanantaihin niin päivä ei voi koskaan olla huono, vaikka meidän treenit ei kyllä aina kovin kaksisesti menisikään. Silti maanantait on aina pelastettu kun pääsee aksaamaan ja lenkkeilemään hyvässä seurassa.

Parit viimeiset treenit on sujuneetkin hyvin. Suurin onnistuminen on ollut siinä, että me teemme yhdessä rataa. Pidempään meillä on ollut jo huikean hyviä pätkiä, mutta meno on ollut hyvin ailahtelevaista ja emme aina ihan ole samalla radalla. Samojen aitojen sisäpuolella toki, mutta Shokilla on välillä oma visio kuinka sitä rataa juostaan. 


sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Pienen pojan elämää

Pienen pojan elämää, ei enempää ei vähempää
tennarit vilkkuen mettään juoksee räkänokka tää
Pienen pojan elämää, ei enempää ei vähempää
kaikkee kiva tehdä on, mikä kielletään

Shokki pieniraivoapina täytti eilen hurjat kaksi vuotta. Sille on kerrottu, että kahden vuoden iässä voisi pikkuhiljaa harkita pientä aikuistumista, mutta en usko että ymmärsi. Äitini synttärionnittelut viesti "Pikkutermiitille lämpimät halaukset ja onnittelut koko perheelle kun olette selvinneet jo noin pitkälle" kuvaa varmasti parhaiten meidän kahta viimeistä vuotta.


keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Ihana ihana kevät

Mun piti kirjoittaa Teille juoksukontaktiseminaarista, mutta nyt tekeekin mieli hehkuttaa näitä ihania kevätkelejä. Ja nyt tietenkin jollain pessimistisuomalaisella tulee mieleen, että kyllä se takatalvi sieltä vielä tulee. Tulkoon, se ei meidän nautiskelua himmennä. Tein tänään töitä kotoa käsin ja pojat viettivät suuremman osan päivästä pihalla puuhaten. Ilma oli ihan superlämmin auringossa. Itse tein sisällä töitä ja vain hymyilin kun pojat nauttivat ja näyttivät niin onnellisilta pihalla leikkien ja auringossa nukkuen.






sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Shokin juoksupuomi

Osallistuimme tammikuun alussa  Isabelle Emmanuelsson-Oreniuksen juoksukontaktiseminaariin Ojangossa. Ennen kuin käyn läpi seminaarin antia, ajattelin kertoa meidän tähänastisesta taipaleesta juoksupuomin parissa. Opettaako juoksupuomi vai 2on2off taitaa olla melko kuuma puheenaihe. Shokki ei varmasti ollut montaakaan kuukautta vanha, kun meiltä kysyttiin jo minkälainen puomi meille tulee. Se ei todellakaan ollut vielä mielen päällä millään tavoin. Vasta reilun vuoden iässä, kun saimme loistavia uutisia kropasta kuvien muodossa, sitä uskalsi uhrata ajatuksia tälle asialle.

Tiesin ja luotin kyllä, että osaan opettaa nopean ja varman 2on2offin puomille. Samalla tiesin myös miten paljon täysiä 20n2offiin juokseminen nopealla koiralla kuluttaa koiraa. Hypyt kuluttavat jo aivan tarpeeksi koirien etuosaa, joten miksi haluisin tieten tahtoen kuluttaa koiraani yhtään enempää. Toinen seikka oli kriteereihin liittyvä. Mikäli Shokilla olisi 2 on2off ja kisaisimme varsinkin isoissa kisoissa niin totta hitossa varmastikin vapauttaisin sen jo hieman ennen pysäytystä. Treeneissä pysähdytään ja kisoissa saakin eri aikaan vapautuksen. Reilua koiralle? Ei mielestäni. Yksi seikka on myös, halu kehittyä ohjaajana. Olen jo opettanut useammalle koiralle pysähdykset puomille. Juoksupuomin opettaminen taas haastaisi myös itseäni ja toki janoan oppia uusia asioita. 

Osa suositteli meille Silvia Trkmanin metodia, jonka kyllä itse torppasin heti alkuun. Ensinnäkään se ei oikein sovi omiin koulutusmetodeihini sekä koirani tuntien tiesin, ettei se tule kyllä toimimaan Shokin tapauksessa. Se ilmeisesti toimii osalla, mutta itse haluan pitää selkeämmät kriteerit kouluttaessani. Silvian kriteerissa tähdätään vauhtiin ja Shokin tuntien sen kanssa täytyy saada ymmärrys ennen vauhtia. Koen tämän myös koiraystävällisemmäksi tavaksi. Myös kaikenlaiset keinotekoiset metodit olivat ehdoton nounou (länget, bumperit, boxi).

Shokki siis aloitteli reilun 1,5 vuoden iässä syksyllä juoksupuomitreenit. Aloitimme matolle kohdetyöskentelynä, mutta siirryttyämme juoksemaan puomin alastuloa, jätin hyvin nopeasti maton jo pois. Meille ehdoton oli, että sain omalle pihalle parin kuukauden ajaksi puomin lainaan. Halusin päästä tekemään usein lyhyitä toistoja ja tämä ei olisi onnistunut ilman puomia omassa pihassa. 

Hommat lähti melko klassisesti eli ensin puomin alastulo maahan, siitä ämpärin päälle ja siitä vielä maxipöydän päälle. Näiden sujuessa siirryimme kokonaiseen matalaan puomiin. Melko nopeasti siirryimme jo täyskorkeaan puomiin. Meidän puomissa oli siis neljä eri korkeutta matkan varrella. Treenatessamme puomia rupesin lisäämään esteitä jo ennen ja jälkeen melko nopeasti vaikka puomi ei ollut vielä täyskorkea, jotta koira ei liikaa ehdollistuisi namiautomaattiin. 

Radan osana puomi oli muutaman kerran ja loppuvuodesta testasimme puomia jo ensimmäisen kerran kisoissa mölliradalla. Ensimmäisellä radalla koira hieman "kiehui" ja loikkasi härskisti, ei osunut edes kynnen päällä kontaktialueelle. Ennen kuin ehdin edes nähdä ja reagoida niin myös koira huomasi virheensä ja oli jo kääntynyt puomille takaisin ja kävi tekemässä oikeaoppisen alastulon. Toisella mölliradalla tuli hyvä osuma puomille. Tapaninpäivän epiksissä saimme jo molemmilla radoilla hyvät osumat.


No miksi sitten halusimme osallistua seminaariin? Vaikka Shokin puomi on melkoisen varma, kuitenkin takaraivossani kyti ajatus, että haluisin osumat vielä hieman alemmas. Tämähän on täysin oma virheeni ollut, olen alusta asti palkannut sitä kaikista osumista. Koirahan on siis tehnyt kokoajan täysin oikein. Halusin siis päästä kuulemaan Isabellen mielipiteen puomistamme. 

Hyvin paljon olen yrittänyt ehtiä juoksupuomivideoita katsomaan. Suomalaisten videoita katsellessa melko usein (ei tietenkään kaikilla) koira hyppää alas kontaktialueelta. Kyllä ne varmastikin usein osuu kontaktialueelle, sitä en epäile, mutta silti koirat hyppää alas kontaktialueen yläosasta. Itse haluan koiran juoksevan alas. Minulla pieni minikoira ja osuessaan vain kontaktialueen yläosaa, loikka näyttää noin pienellä koiralla isolta loikalta. Näin myös tuomarilla nousee näin ollen käsi herkemmin, vaikka koira osuisikin. Kokeneimpien mukaan myös usein se koiran osuma tuppaa siitä helposti nousemaan, joten haluan vielä tässä vaiheessa lähteä asiaan puuttumaan enkä vuoden päästä kun totean että osuma on noussut. 

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Dream your own dreams, achieve your own goals. Your journey is your own and unique.


Kuten aikaisempinakin vuosina meidän tärkein tavoite ja toive on pysyä terveenä. Tää vuosi tulee olemaan meidän kaksilahkeisten elämässä todella merkityksellinen ja niin ihanan huikeita asioita tulee tapahtumaan, että välillä saa ihan nipistää itseänsä ja miettiä että tapahtuuko nämä asiat oikeasti. Me alamme rakentamaan meidän unelmien kotia ja heinäkuussa juhlitaan meidän häitä. Fiksumpi ei ehkä olisi ajoittanut näitä samalle vuodelle eikä se oikeastaan ollut meidänkään tarkoitus, mutta kiitos Kirkkonummen kunnan meidän rakennusluvan saaminen vaan venyi ja venyi ja kävi hallinto-oikeudessa asti. Nyt näyttää sen verran hyvältä, että keväällä meillä pitäisi olla rakennuslupa ja välittömästi luvan saatuamme alkaa hommat etenemään rytinällä. Me on suunniteltu niin ihana koti, että en vaan malttaisi odottaa.

Tämän vuoksi esimerkiksi agilityn saralle meillä ei ole vielä sen suurempia tavoitteita tälle vuodelle. Töiden lisäksi rakennusprojekti ja häät tulee viemään valtavasti aikaa, energiaa ja panostusta. Se ei tarkoita ettemme tule treenaamaan tai että meillä ei olisi tavoitteita tälle vuodelle. On tavoitteita ja kyllä aiomme reenata. Tuleva koti ja häät on kuitenkin prioritettilistalla ehdottomasti paljon korkeammalla. 

Koirien päivittäiseen elämään raksa ei varmastikaan tule sen suuremmin vaikuttamaan. Lähes aina kun olemme tontilla puuhaamassa, pojat saavat olla mukana. Tontti on aivan valtavan iso ja tielle matkaa, joten saavat huolettomasti painaa mukana tontilla. Vaikka tulisi kuinka hektiset hetket koirien pitkistä metsälenkeistä ja koirakavereiden kanssa lenkkeilystä ei tulla missään vaiheessa tinkimään. Ne on vähintään yhtä tärkeitä itselleni kuin koirille hässäkän keskellä.


Domi:
 Terveyttä ja onnellisuutta
Paimentamassa käyminen
Uusi kahdenkeskinen harrastus; Toko? Nose Work? 
Pitkät juoksulenkit heti keväästä alkaen 



Shokki:
Terveyttä ja onnellisuutta
Kehonhallintatreenit aktiivisena osana arkea
Yhteistyön parantaminen agilityssa
Kisavalmiiksi saaminen -> möllikisoissa kisaavien radalle
Uskaltaisimmeko paimentamaan?

maanantai 16. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 pikakelauksella

Otsikko on kyllä hyvin kuvaava, kun puhutaan meidän vuodesta. Varmasti kiireisin vuosi tähänastisesta elämästäni. Jotenkin tuntuu että tämä vuosi ei voi olla yhtä kiireinen, mutta kun miettii mitä kaikkea tänä vuonna on tiedossa ja jotta ne kaikki on mahdollista toteuttaa niin siihen tarvitsee rahaa, mikä tarkoittaa paljon töitä. Niin huoh, tahti ei taida hellittää. Nautitaan siis hetkestä. Mutta takaisin vuoteen 2016.

Vaikka aina tärkeimpänä toiveena on, että koirat pysyisivät mahdollisimman terveenä niin vuoden 2016 aloitimme heti alkuun Shokin sairaskertomuksella. Shokki jäi hevosen alle kiitos kaahailijan autonratissa ja leikkauspöydälle myöhemmin tammikuussa. Ja leikkaus tietenkin tuli eteen, kun lomailimme kaukana Dubaissa. Alkuvuosi meni myös Domin polven revähdysvammaa parannellessa. Helmikuussa yhden postauksen otsikko olikin "Toiveena kaksi tervettä koiraa" ja nyt ajateltuna toiveena myös hieman vähemmän tapaturma-alttiita koiria.



Helmikuussa on kirjoiteltu Shokin kurinpalautuksesta ja juhlittu Shokin yksivuotissynttäreitä. Koira nyt toki edelleenkin on hyvin itsetietoinen, mutta tuossa reilun vuoden iässä sillä oli melkoinen murkkuikä päällä. Teki jopa protestipissoja tai kakkoja hetken aikaa, jollei pitänyt meidän toimista (kunnon pikku mulkku). Hahhah! Tästä onneksi päästiin hyvin nopeasti eroon. Maaliskuussa oli varsinaiset bileet, sillä Shokki tutkittiin päästä varpaisiin hyvin terveeksi koiraksi. Kennelliitostakin saimme hieman myöhemmin loistavia uutisia.




Hyvien uutisten jälkeen uskalsimme aloittaa hieman aktiivisemmin agilitytreenit. Kiitos lähellä olevan agilityhallin, käytiin tekemässä keväällä ihan lyhyitä treenejä hallilla, Shokin vire oli liian kova tuolloin (hmm... on vieläkin ajoittain) ja sen myötä pidimme treenit noin viiden minuutin pituisina maksimissaan. Panostimme paljon meidän yhteistyöhön, leikkimiseen sekä vireenhallintaan. Pääsiäisenä Shokki sai jäädä hoitoon ja Domi pääsi yksinoikeutetusti mukaan Tahkolle kanssamme. Kevät oli omalta osaltani hyvin kiireistä aikaa töiden osalta. Onneksi oli hyvä tukiverkosto koirien kanssa, joten koirat olivat kokoajan hyvässä hoidossa, vaikka omat työpäivät venyikin.



Kesällä korkkasimme muutamat supermöllit Shokin kanssa. Lenkkeilimme paljon koirakavereiden kanssa ja meillä oli myös pidemmillä hoitojaksoilla kaksi ihanaa bordercollieita, jotka vielä entisestäänkin aktivoivat poikia. Kesäkuussa saimme vielä huippuuutisia geenitestien tuloksien osalta. Täysin terve koira myös tutkittujen CEA, DM ja MDR1 osalta. Domilta lähti jo kesäkuussa karvat edelliskesän ihotulehdusta peläten. Shokilta ei ollut tarkoitus ajaa karvoja, mutta elokuussa sai hampaan jäljet takareiteen ja koko takareisi oli ajettava paljaaksi, joten tulikin ajettua koko koira. 



Elokuussa Shokki tuli kisaikään ja kävimme omistajan mielenrauhan vuoksi mittatikun alla. Täysin turhaan stressasin sillä päivänselvä minihän se oli. Urpoili mittaustilanteessa joten kovin tarkkaa mittaa siitä ei saatu, mutta luulisin sen olevan noin 33,8 cm korkea. Muuten kesään kuului perinteisesti mökkeilyä ja tallilla kävimme myös paljon. Tulihan sitä ihan lomailtuakin pari viikkoa, mikä tuntuu enää vain kaukaiselta muistolta. Mä en edes suoraan sanottuna muista oliko viime kesä edes lämmin? Jonkinlaisessa sumussa kiireiden vuoksi selkeästi vuosi mennyt, kun noinkin tärkeä asia on päässyt unohtumaan.



Syksyllä tuli jälleen koulutettua paljon hyppytekniikkaa ja sai tutustua uusiin mahtaviin ihmisiin koiraharrastuksen parissa. Jatkokouluttauduin myös hyppytekniikkakouluttajien jatkopäivillä sekä heinäkuussa sekä lokakuussa. Myös parille hyvin kiinnostavalle luennolle pääsin osallistumaan (Riitta Kempe: Urheilukoiran valmennuksen jaksotus ja Tiiu Toijalan: Rasitusvammat ja niiden ehkäisy agiliytykoirilla)



Ja marraskuussa hyvät uutiset Shokin terveyden osalta vain jatkuivat. Priimat silmät, polvet ja sydän. Marraskuussa korkkasimme myös mölliradat. Kontaktien osalta olen supertyytyväinen, mutta vireen kanssa edelleen painitaan. Helmikuussa kun pääsemme toivottavasti tauon jälkeen taas treenien pariin niin reenit sen osalta jatkuu. Loppuvuodesta taukoilimme Shokin riehuttua omat anturansa auki jäisellä hiekkapihalla. Luojan kiitos, tästäkin haaverista paranimme yllättävän nopeasti vajaassa kuukaudessa. Paljon tärkeitä asioita jäi varmasti kertaamatta, koska kuten sanottua vuosi tuntui jotenkin vilisevän silmieni edessä. Shokin terveystulokset olivat kyllä ehdottomia kohokohtia. 


maanantai 9. tammikuuta 2017

L-O-M-A


Ihanat neljä kirjainta, itse vain tuntuu, että mitä tuo sana edes tarkoittaa? Onko se jotain syötävää? Minulla ei siis todellakaan ole lomaa. Mutta Shokki on lomalla. Se saa pitää totaalitaukoa agilitystä. Se ei myöskään mene lähellekään halleja edes käymään, jotta ei kierrokset varmastikaan nousisi. Sillä nyt toki nousee kierrokset tuhannesta muustakin asiasta, mutta varsinkin agilityhallit nostavat molempien poikien kierrokset tappiin.

Onhan me tässä paria viikkoa kerrallaan syksylläkin ja anturoiden vuoksi joulukuussakin lomailtu, mutta haluan pitää fyysistä sekä henkistä lomaa vähintään sen 2 kuukautta vuodessa, yleensä toinen kuukausi kesällä ja toinen kuukausi kylminä talvikuukausina. Ja meille se totaalitauko meinaa mahdollisimman stressitöntä elämää. 

Kauhulla välillä kuuntelen töideni puolesta koirien vuosikelloja ja niitä olemattomia taukopätkiä, joten muistakaahan kaikki pitää pari kertaa vuodessa totaalitauko agilitysta ja hallilla käynnistä. Taukoa ei ole jos käydään ihan vain vähäsen hallilla vahvistamassa keppejä tai kontakteja, vaan tauolla todella pysytään pois agilityn parista. Jos se tuntuu vaikealta, niin jaksottakaa vuosi treenipäiväkirjaan ja sen mukaan suunnitelkaa treenikausi. Väitän myös, että totaalitauot tekee yhtälailla hyvää myös ohjaajalle.


Itse lensin viikonloppuna Espanjaan tekemään etätöitä. Onni on työ, jota voi tehdä vaikkapa Espanjassa. Tässäkin ihan vieressä näyttäisi olevan melko houkuttelevan hyvässä kunnossa oleva agilitykenttä. Ehkäpä joku kerta täytyy ottaa Shokki mukaan matkaan tänne. Koirat ovat onneksi hyvässä hoidossa, ikävä on jo nyt, mutta onneksi aika menee nopeasti. Ihan yhtä paljon pojat ei todella aktivointia nyt saa, mutta uskon heidän tottuvan myös siihen nopeasti, tai ainakin se sopii Domille, saa nähdä kuinka ärsyttävä Shokista tulee. Pääseväthän ne pitkille metsälenkeille myös poissa ollessani. Kehonhallintreenit taitavat myös olla enemmän tai vähemmän valitettavasti tauolla. Palataan sitten agilityn, hyppytekniikan ja kropan treenaamiseen pariin taas helmikuusta alkaen.

torstai 5. tammikuuta 2017

Voihan anturat



Meillä on ollut hieman epäonnea anturoiden kanssa. Ensimmäisessä kuvassa Shokin takajalkojen anturat joulukuun alussa ja toisessa Domin oikean takajalan antura samaan aikaan. Nyt onneksi molempien anturat on jo terveet. Shokin anturat olivat alkuun melkoisesti pahemman näköiset, mutta en tietenkään alkuun muistanut ottaa niistä yhtään valokuvaa. Varmaa tietoa ei ole mitä on tapahtunut, mutta melko varmaa tietoa, että Shokki revitteli tuossa meidän omalla pihalla yhtenä pakkaspaivänä, jolloin hiekka oli jäässä ja jäässä oleva hiekkahan on kuin santapaperia. Ja sai sitten kaikki anturansa auki. Että mitenhän Shokki meni noin niinku omasta mielestä? Domille tai suuremmalle osalle muullekaan koiralle tuo ei olisi mahdollista mutta Shokilla on tapana kiihdytellä, suditella ja tehdä äkkijarrutuksia kiukutellessa esim. kottikärryille, joten Shokille kaikki on mahdollista.

Ei muuta kuin kauppaan ostamaan Shokille kengät joka jalkaan, koska anturathan ei toki mitenkään paranisi ilman suojaa. Muutama päivä siinä menikin, jotta löydettiin hyvät kengät ja vielä sellaiset jotka pysyisi koko lenkin päällä. Ensimmäiset eikä toisetkaan ostetut kengät ei todellakaan pysynyt päällä tuon elohiiren matkassa, mutta viimein löydettiin Shokille sopivat kengät Rukan Step tossut. Tämä on varmasti hyvin koirakohtaista, mutta meille nämä ovat aivan passelit ja pysyvät vauhdikkaan metsälenkinkin sataprosenttisesti jalassa. Ja kuinka söpöt ne ovatkaan. 

Kuva lainattu Mustin ja Mirrin sivuilta

Alkuun Shokki oli kuin bambi heikoilla jäillä kengät jalassa, mutta heti kun lähdettiin tossut jalassa ulos ne unohtui. Tällä hetkellä se on Shokille ihan normaalia, että tossut puetaan jalkaan aina lenkille lähtiessä. Onneksi pitkiä metsälenkkejä ei ole tarvinnut jättää väliin vaan tossut jalassa on voitu viettää aivan yhtä aktiivista elämää kuin ennenkin. Agilitytreenit toki jäivät muutamaksi viikoksi täysin tauolle, sillä tossut jalassa ei todella aksata enkä ilman tossuja antanut Shokin muutamaan viikkoon juosta. Sisätiloissa kotona se on pystynyt onneksi kokoajan olemaan ilman tossuja. Ja luojan kiitos anturat kyllä paranee yllättävän nopeasti. Nyt on jo parisen viikkoa anturat ollut hyvät ja agilityhallillekin on taas päästy. Takajaloissa pidän vielä ihan varmuuden vuoksi tossuja pitkillä lenkeillä, ettei vaan pakkaskelin hiekka avaisi anturoita uudestaan.

Domi taas sen sijaan sai kunnon ison tikun jalkaansa syvälle anturaan. Näyttää hyvin pieneltä ja viattomalta reiältä, mutta kyllä siinä kuukauden päivät ennen kuin tuli entiselleen. Silloin tällöin pomputti oikeata takajalkaa, jonka vuoksi jalan otin tarkempaan syyniin. Pienen pieni reikä sieltä löytyi ja alkuun ajattelin, että astunut lasinsiruun tai hiekoitus hiekka tehnyt pienen reiän. Putsailin pari päivää ja pidimme tossua lenkillä. Jalan pomputus kuitenkin vajaan viikon päästä jatkui silloin tällöin. Jalka uudestaan syyniin ja hieman avaamalla sieltä pieni tikku/kivi tai vastaava ulos tuli. Toivoimme saaneemme kaiken ulos, mutta antura toki edelleen tarkkailun alla.

Pomputus taas väheni parin päivän jälkeen, mutta edelleen vajaa viikko tikun/kiven poistamisesta reagoi herkästi anturaa sivuilta puristaessa. Tunne siis oli, että sinne oli jäänyt jotain. Mitään näkyvää ei ollut, joten ajattelin mennä kuvauttamaan anturan. Domi on niin äärettömän kiltti, joten se onnistuu onneksi hereillä. Harrin pieni sisäinen eläinlääkäri halusi kuitenkin vielä katsoa anturaa. Varovasti avaamalla vanhaa reikää saimme näkyviin, että siellä edelleen jotain oli ja sieltä tuli myös hieman kudosnestettä ulos. Emme kuitenkaan näin kotikeinoin päässet siihen käsiksi. Eläinlääkäriin siis. Kuitenkin vielä illan aikana H sivuilta anturaa painamalla yritti saada sitä ulos. Puristamalla , joka tietenkin alkoi olla jo melkosen kivuliasta Domille sieltä kuitenkin pullahti esiin pitkä tikku, joka oli aivan pystyssä anturassa syvemmellä. Ei ihme, että oli kipeä. Mä en edes voi käsittää, miten se on saanut sinne noin pystyssä tikun. Loppu hyvin kaikki hyvin, tikku ulkona ja nyt antura lähes täysin jo parantunut viikon takaisesta tikun poistosta.