sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Pienen pojan elämää

Pienen pojan elämää, ei enempää ei vähempää
tennarit vilkkuen mettään juoksee räkänokka tää
Pienen pojan elämää, ei enempää ei vähempää
kaikkee kiva tehdä on, mikä kielletään

Shokki pieniraivoapina täytti eilen hurjat kaksi vuotta. Sille on kerrottu, että kahden vuoden iässä voisi pikkuhiljaa harkita pientä aikuistumista, mutta en usko että ymmärsi. Äitini synttärionnittelut viesti "Pikkutermiitille lämpimät halaukset ja onnittelut koko perheelle kun olette selvinneet jo noin pitkälle" kuvaa varmasti parhaiten meidän kahta viimeistä vuotta.


keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Ihana ihana kevät

Mun piti kirjoittaa Teille juoksukontaktiseminaarista, mutta nyt tekeekin mieli hehkuttaa näitä ihania kevätkelejä. Ja nyt tietenkin jollain pessimistisuomalaisella tulee mieleen, että kyllä se takatalvi sieltä vielä tulee. Tulkoon, se ei meidän nautiskelua himmennä. Tein tänään töitä kotoa käsin ja pojat viettivät suuremman osan päivästä pihalla puuhaten. Ilma oli ihan superlämmin auringossa. Itse tein sisällä töitä ja vain hymyilin kun pojat nauttivat ja näyttivät niin onnellisilta pihalla leikkien ja auringossa nukkuen.






sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Shokin juoksupuomi

Osallistuimme tammikuun alussa  Isabelle Emmanuelsson-Oreniuksen juoksukontaktiseminaariin Ojangossa. Ennen kuin käyn läpi seminaarin antia, ajattelin kertoa meidän tähänastisesta taipaleesta juoksupuomin parissa. Opettaako juoksupuomi vai 2on2off taitaa olla melko kuuma puheenaihe. Shokki ei varmasti ollut montaakaan kuukautta vanha, kun meiltä kysyttiin jo minkälainen puomi meille tulee. Se ei todellakaan ollut vielä mielen päällä millään tavoin. Vasta reilun vuoden iässä, kun saimme loistavia uutisia kropasta kuvien muodossa, sitä uskalsi uhrata ajatuksia tälle asialle.

Tiesin ja luotin kyllä, että osaan opettaa nopean ja varman 2on2offin puomille. Samalla tiesin myös miten paljon täysiä 20n2offiin juokseminen nopealla koiralla kuluttaa koiraa. Hypyt kuluttavat jo aivan tarpeeksi koirien etuosaa, joten miksi haluisin tieten tahtoen kuluttaa koiraani yhtään enempää. Toinen seikka oli kriteereihin liittyvä. Mikäli Shokilla olisi 2 on2off ja kisaisimme varsinkin isoissa kisoissa niin totta hitossa varmastikin vapauttaisin sen jo hieman ennen pysäytystä. Treeneissä pysähdytään ja kisoissa saakin eri aikaan vapautuksen. Reilua koiralle? Ei mielestäni. Yksi seikka on myös, halu kehittyä ohjaajana. Olen jo opettanut useammalle koiralle pysähdykset puomille. Juoksupuomin opettaminen taas haastaisi myös itseäni ja toki janoan oppia uusia asioita. 

Osa suositteli meille Silvia Trkmanin metodia, jonka kyllä itse torppasin heti alkuun. Ensinnäkään se ei oikein sovi omiin koulutusmetodeihini sekä koirani tuntien tiesin, ettei se tule kyllä toimimaan Shokin tapauksessa. Se ilmeisesti toimii osalla, mutta itse haluan pitää selkeämmät kriteerit kouluttaessani. Silvian kriteerissa tähdätään vauhtiin ja Shokin tuntien sen kanssa täytyy saada ymmärrys ennen vauhtia. Koen tämän myös koiraystävällisemmäksi tavaksi. Myös kaikenlaiset keinotekoiset metodit olivat ehdoton nounou (länget, bumperit, boxi).

Shokki siis aloitteli reilun 1,5 vuoden iässä syksyllä juoksupuomitreenit. Aloitimme matolle kohdetyöskentelynä, mutta siirryttyämme juoksemaan puomin alastuloa, jätin hyvin nopeasti maton jo pois. Meille ehdoton oli, että sain omalle pihalle parin kuukauden ajaksi puomin lainaan. Halusin päästä tekemään usein lyhyitä toistoja ja tämä ei olisi onnistunut ilman puomia omassa pihassa. 

Hommat lähti melko klassisesti eli ensin puomin alastulo maahan, siitä ämpärin päälle ja siitä vielä maxipöydän päälle. Näiden sujuessa siirryimme kokonaiseen matalaan puomiin. Melko nopeasti siirryimme jo täyskorkeaan puomiin. Meidän puomissa oli siis neljä eri korkeutta matkan varrella. Treenatessamme puomia rupesin lisäämään esteitä jo ennen ja jälkeen melko nopeasti vaikka puomi ei ollut vielä täyskorkea, jotta koira ei liikaa ehdollistuisi namiautomaattiin. 

Radan osana puomi oli muutaman kerran ja loppuvuodesta testasimme puomia jo ensimmäisen kerran kisoissa mölliradalla. Ensimmäisellä radalla koira hieman "kiehui" ja loikkasi härskisti, ei osunut edes kynnen päällä kontaktialueelle. Ennen kuin ehdin edes nähdä ja reagoida niin myös koira huomasi virheensä ja oli jo kääntynyt puomille takaisin ja kävi tekemässä oikeaoppisen alastulon. Toisella mölliradalla tuli hyvä osuma puomille. Tapaninpäivän epiksissä saimme jo molemmilla radoilla hyvät osumat.


No miksi sitten halusimme osallistua seminaariin? Vaikka Shokin puomi on melkoisen varma, kuitenkin takaraivossani kyti ajatus, että haluisin osumat vielä hieman alemmas. Tämähän on täysin oma virheeni ollut, olen alusta asti palkannut sitä kaikista osumista. Koirahan on siis tehnyt kokoajan täysin oikein. Halusin siis päästä kuulemaan Isabellen mielipiteen puomistamme. 

Hyvin paljon olen yrittänyt ehtiä juoksupuomivideoita katsomaan. Suomalaisten videoita katsellessa melko usein (ei tietenkään kaikilla) koira hyppää alas kontaktialueelta. Kyllä ne varmastikin usein osuu kontaktialueelle, sitä en epäile, mutta silti koirat hyppää alas kontaktialueen yläosasta. Itse haluan koiran juoksevan alas. Minulla pieni minikoira ja osuessaan vain kontaktialueen yläosaa, loikka näyttää noin pienellä koiralla isolta loikalta. Näin myös tuomarilla nousee näin ollen käsi herkemmin, vaikka koira osuisikin. Kokeneimpien mukaan myös usein se koiran osuma tuppaa siitä helposti nousemaan, joten haluan vielä tässä vaiheessa lähteä asiaan puuttumaan enkä vuoden päästä kun totean että osuma on noussut. 

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Dream your own dreams, achieve your own goals. Your journey is your own and unique.


Kuten aikaisempinakin vuosina meidän tärkein tavoite ja toive on pysyä terveenä. Tää vuosi tulee olemaan meidän kaksilahkeisten elämässä todella merkityksellinen ja niin ihanan huikeita asioita tulee tapahtumaan, että välillä saa ihan nipistää itseänsä ja miettiä että tapahtuuko nämä asiat oikeasti. Me alamme rakentamaan meidän unelmien kotia ja heinäkuussa juhlitaan meidän häitä. Fiksumpi ei ehkä olisi ajoittanut näitä samalle vuodelle eikä se oikeastaan ollut meidänkään tarkoitus, mutta kiitos Kirkkonummen kunnan meidän rakennusluvan saaminen vaan venyi ja venyi ja kävi hallinto-oikeudessa asti. Nyt näyttää sen verran hyvältä, että keväällä meillä pitäisi olla rakennuslupa ja välittömästi luvan saatuamme alkaa hommat etenemään rytinällä. Me on suunniteltu niin ihana koti, että en vaan malttaisi odottaa.

Tämän vuoksi esimerkiksi agilityn saralle meillä ei ole vielä sen suurempia tavoitteita tälle vuodelle. Töiden lisäksi rakennusprojekti ja häät tulee viemään valtavasti aikaa, energiaa ja panostusta. Se ei tarkoita ettemme tule treenaamaan tai että meillä ei olisi tavoitteita tälle vuodelle. On tavoitteita ja kyllä aiomme reenata. Tuleva koti ja häät on kuitenkin prioritettilistalla ehdottomasti paljon korkeammalla. 

Koirien päivittäiseen elämään raksa ei varmastikaan tule sen suuremmin vaikuttamaan. Lähes aina kun olemme tontilla puuhaamassa, pojat saavat olla mukana. Tontti on aivan valtavan iso ja tielle matkaa, joten saavat huolettomasti painaa mukana tontilla. Vaikka tulisi kuinka hektiset hetket koirien pitkistä metsälenkeistä ja koirakavereiden kanssa lenkkeilystä ei tulla missään vaiheessa tinkimään. Ne on vähintään yhtä tärkeitä itselleni kuin koirille hässäkän keskellä.


Domi:
 Terveyttä ja onnellisuutta
Paimentamassa käyminen
Uusi kahdenkeskinen harrastus; Toko? Nose Work? 
Pitkät juoksulenkit heti keväästä alkaen 



Shokki:
Terveyttä ja onnellisuutta
Kehonhallintatreenit aktiivisena osana arkea
Yhteistyön parantaminen agilityssa
Kisavalmiiksi saaminen -> möllikisoissa kisaavien radalle
Uskaltaisimmeko paimentamaan?

maanantai 16. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 pikakelauksella

Otsikko on kyllä hyvin kuvaava, kun puhutaan meidän vuodesta. Varmasti kiireisin vuosi tähänastisesta elämästäni. Jotenkin tuntuu että tämä vuosi ei voi olla yhtä kiireinen, mutta kun miettii mitä kaikkea tänä vuonna on tiedossa ja jotta ne kaikki on mahdollista toteuttaa niin siihen tarvitsee rahaa, mikä tarkoittaa paljon töitä. Niin huoh, tahti ei taida hellittää. Nautitaan siis hetkestä. Mutta takaisin vuoteen 2016.

Vaikka aina tärkeimpänä toiveena on, että koirat pysyisivät mahdollisimman terveenä niin vuoden 2016 aloitimme heti alkuun Shokin sairaskertomuksella. Shokki jäi hevosen alle kiitos kaahailijan autonratissa ja leikkauspöydälle myöhemmin tammikuussa. Ja leikkaus tietenkin tuli eteen, kun lomailimme kaukana Dubaissa. Alkuvuosi meni myös Domin polven revähdysvammaa parannellessa. Helmikuussa yhden postauksen otsikko olikin "Toiveena kaksi tervettä koiraa" ja nyt ajateltuna toiveena myös hieman vähemmän tapaturma-alttiita koiria.



Helmikuussa on kirjoiteltu Shokin kurinpalautuksesta ja juhlittu Shokin yksivuotissynttäreitä. Koira nyt toki edelleenkin on hyvin itsetietoinen, mutta tuossa reilun vuoden iässä sillä oli melkoinen murkkuikä päällä. Teki jopa protestipissoja tai kakkoja hetken aikaa, jollei pitänyt meidän toimista (kunnon pikku mulkku). Hahhah! Tästä onneksi päästiin hyvin nopeasti eroon. Maaliskuussa oli varsinaiset bileet, sillä Shokki tutkittiin päästä varpaisiin hyvin terveeksi koiraksi. Kennelliitostakin saimme hieman myöhemmin loistavia uutisia.




Hyvien uutisten jälkeen uskalsimme aloittaa hieman aktiivisemmin agilitytreenit. Kiitos lähellä olevan agilityhallin, käytiin tekemässä keväällä ihan lyhyitä treenejä hallilla, Shokin vire oli liian kova tuolloin (hmm... on vieläkin ajoittain) ja sen myötä pidimme treenit noin viiden minuutin pituisina maksimissaan. Panostimme paljon meidän yhteistyöhön, leikkimiseen sekä vireenhallintaan. Pääsiäisenä Shokki sai jäädä hoitoon ja Domi pääsi yksinoikeutetusti mukaan Tahkolle kanssamme. Kevät oli omalta osaltani hyvin kiireistä aikaa töiden osalta. Onneksi oli hyvä tukiverkosto koirien kanssa, joten koirat olivat kokoajan hyvässä hoidossa, vaikka omat työpäivät venyikin.



Kesällä korkkasimme muutamat supermöllit Shokin kanssa. Lenkkeilimme paljon koirakavereiden kanssa ja meillä oli myös pidemmillä hoitojaksoilla kaksi ihanaa bordercollieita, jotka vielä entisestäänkin aktivoivat poikia. Kesäkuussa saimme vielä huippuuutisia geenitestien tuloksien osalta. Täysin terve koira myös tutkittujen CEA, DM ja MDR1 osalta. Domilta lähti jo kesäkuussa karvat edelliskesän ihotulehdusta peläten. Shokilta ei ollut tarkoitus ajaa karvoja, mutta elokuussa sai hampaan jäljet takareiteen ja koko takareisi oli ajettava paljaaksi, joten tulikin ajettua koko koira. 



Elokuussa Shokki tuli kisaikään ja kävimme omistajan mielenrauhan vuoksi mittatikun alla. Täysin turhaan stressasin sillä päivänselvä minihän se oli. Urpoili mittaustilanteessa joten kovin tarkkaa mittaa siitä ei saatu, mutta luulisin sen olevan noin 33,8 cm korkea. Muuten kesään kuului perinteisesti mökkeilyä ja tallilla kävimme myös paljon. Tulihan sitä ihan lomailtuakin pari viikkoa, mikä tuntuu enää vain kaukaiselta muistolta. Mä en edes suoraan sanottuna muista oliko viime kesä edes lämmin? Jonkinlaisessa sumussa kiireiden vuoksi selkeästi vuosi mennyt, kun noinkin tärkeä asia on päässyt unohtumaan.



Syksyllä tuli jälleen koulutettua paljon hyppytekniikkaa ja sai tutustua uusiin mahtaviin ihmisiin koiraharrastuksen parissa. Jatkokouluttauduin myös hyppytekniikkakouluttajien jatkopäivillä sekä heinäkuussa sekä lokakuussa. Myös parille hyvin kiinnostavalle luennolle pääsin osallistumaan (Riitta Kempe: Urheilukoiran valmennuksen jaksotus ja Tiiu Toijalan: Rasitusvammat ja niiden ehkäisy agiliytykoirilla)



Ja marraskuussa hyvät uutiset Shokin terveyden osalta vain jatkuivat. Priimat silmät, polvet ja sydän. Marraskuussa korkkasimme myös mölliradat. Kontaktien osalta olen supertyytyväinen, mutta vireen kanssa edelleen painitaan. Helmikuussa kun pääsemme toivottavasti tauon jälkeen taas treenien pariin niin reenit sen osalta jatkuu. Loppuvuodesta taukoilimme Shokin riehuttua omat anturansa auki jäisellä hiekkapihalla. Luojan kiitos, tästäkin haaverista paranimme yllättävän nopeasti vajaassa kuukaudessa. Paljon tärkeitä asioita jäi varmasti kertaamatta, koska kuten sanottua vuosi tuntui jotenkin vilisevän silmieni edessä. Shokin terveystulokset olivat kyllä ehdottomia kohokohtia. 


maanantai 9. tammikuuta 2017

L-O-M-A


Ihanat neljä kirjainta, itse vain tuntuu, että mitä tuo sana edes tarkoittaa? Onko se jotain syötävää? Minulla ei siis todellakaan ole lomaa. Mutta Shokki on lomalla. Se saa pitää totaalitaukoa agilitystä. Se ei myöskään mene lähellekään halleja edes käymään, jotta ei kierrokset varmastikaan nousisi. Sillä nyt toki nousee kierrokset tuhannesta muustakin asiasta, mutta varsinkin agilityhallit nostavat molempien poikien kierrokset tappiin.

Onhan me tässä paria viikkoa kerrallaan syksylläkin ja anturoiden vuoksi joulukuussakin lomailtu, mutta haluan pitää fyysistä sekä henkistä lomaa vähintään sen 2 kuukautta vuodessa, yleensä toinen kuukausi kesällä ja toinen kuukausi kylminä talvikuukausina. Ja meille se totaalitauko meinaa mahdollisimman stressitöntä elämää. 

Kauhulla välillä kuuntelen töideni puolesta koirien vuosikelloja ja niitä olemattomia taukopätkiä, joten muistakaahan kaikki pitää pari kertaa vuodessa totaalitauko agilitysta ja hallilla käynnistä. Taukoa ei ole jos käydään ihan vain vähäsen hallilla vahvistamassa keppejä tai kontakteja, vaan tauolla todella pysytään pois agilityn parista. Jos se tuntuu vaikealta, niin jaksottakaa vuosi treenipäiväkirjaan ja sen mukaan suunnitelkaa treenikausi. Väitän myös, että totaalitauot tekee yhtälailla hyvää myös ohjaajalle.


Itse lensin viikonloppuna Espanjaan tekemään etätöitä. Onni on työ, jota voi tehdä vaikkapa Espanjassa. Tässäkin ihan vieressä näyttäisi olevan melko houkuttelevan hyvässä kunnossa oleva agilitykenttä. Ehkäpä joku kerta täytyy ottaa Shokki mukaan matkaan tänne. Koirat ovat onneksi hyvässä hoidossa, ikävä on jo nyt, mutta onneksi aika menee nopeasti. Ihan yhtä paljon pojat ei todella aktivointia nyt saa, mutta uskon heidän tottuvan myös siihen nopeasti, tai ainakin se sopii Domille, saa nähdä kuinka ärsyttävä Shokista tulee. Pääseväthän ne pitkille metsälenkeille myös poissa ollessani. Kehonhallintreenit taitavat myös olla enemmän tai vähemmän valitettavasti tauolla. Palataan sitten agilityn, hyppytekniikan ja kropan treenaamiseen pariin taas helmikuusta alkaen.

torstai 5. tammikuuta 2017

Voihan anturat



Meillä on ollut hieman epäonnea anturoiden kanssa. Ensimmäisessä kuvassa Shokin takajalkojen anturat joulukuun alussa ja toisessa Domin oikean takajalan antura samaan aikaan. Nyt onneksi molempien anturat on jo terveet. Shokin anturat olivat alkuun melkoisesti pahemman näköiset, mutta en tietenkään alkuun muistanut ottaa niistä yhtään valokuvaa. Varmaa tietoa ei ole mitä on tapahtunut, mutta melko varmaa tietoa, että Shokki revitteli tuossa meidän omalla pihalla yhtenä pakkaspaivänä, jolloin hiekka oli jäässä ja jäässä oleva hiekkahan on kuin santapaperia. Ja sai sitten kaikki anturansa auki. Että mitenhän Shokki meni noin niinku omasta mielestä? Domille tai suuremmalle osalle muullekaan koiralle tuo ei olisi mahdollista mutta Shokilla on tapana kiihdytellä, suditella ja tehdä äkkijarrutuksia kiukutellessa esim. kottikärryille, joten Shokille kaikki on mahdollista.

Ei muuta kuin kauppaan ostamaan Shokille kengät joka jalkaan, koska anturathan ei toki mitenkään paranisi ilman suojaa. Muutama päivä siinä menikin, jotta löydettiin hyvät kengät ja vielä sellaiset jotka pysyisi koko lenkin päällä. Ensimmäiset eikä toisetkaan ostetut kengät ei todellakaan pysynyt päällä tuon elohiiren matkassa, mutta viimein löydettiin Shokille sopivat kengät Rukan Step tossut. Tämä on varmasti hyvin koirakohtaista, mutta meille nämä ovat aivan passelit ja pysyvät vauhdikkaan metsälenkinkin sataprosenttisesti jalassa. Ja kuinka söpöt ne ovatkaan. 

Kuva lainattu Mustin ja Mirrin sivuilta

Alkuun Shokki oli kuin bambi heikoilla jäillä kengät jalassa, mutta heti kun lähdettiin tossut jalassa ulos ne unohtui. Tällä hetkellä se on Shokille ihan normaalia, että tossut puetaan jalkaan aina lenkille lähtiessä. Onneksi pitkiä metsälenkkejä ei ole tarvinnut jättää väliin vaan tossut jalassa on voitu viettää aivan yhtä aktiivista elämää kuin ennenkin. Agilitytreenit toki jäivät muutamaksi viikoksi täysin tauolle, sillä tossut jalassa ei todella aksata enkä ilman tossuja antanut Shokin muutamaan viikkoon juosta. Sisätiloissa kotona se on pystynyt onneksi kokoajan olemaan ilman tossuja. Ja luojan kiitos anturat kyllä paranee yllättävän nopeasti. Nyt on jo parisen viikkoa anturat ollut hyvät ja agilityhallillekin on taas päästy. Takajaloissa pidän vielä ihan varmuuden vuoksi tossuja pitkillä lenkeillä, ettei vaan pakkaskelin hiekka avaisi anturoita uudestaan.

Domi taas sen sijaan sai kunnon ison tikun jalkaansa syvälle anturaan. Näyttää hyvin pieneltä ja viattomalta reiältä, mutta kyllä siinä kuukauden päivät ennen kuin tuli entiselleen. Silloin tällöin pomputti oikeata takajalkaa, jonka vuoksi jalan otin tarkempaan syyniin. Pienen pieni reikä sieltä löytyi ja alkuun ajattelin, että astunut lasinsiruun tai hiekoitus hiekka tehnyt pienen reiän. Putsailin pari päivää ja pidimme tossua lenkillä. Jalan pomputus kuitenkin vajaan viikon päästä jatkui silloin tällöin. Jalka uudestaan syyniin ja hieman avaamalla sieltä pieni tikku/kivi tai vastaava ulos tuli. Toivoimme saaneemme kaiken ulos, mutta antura toki edelleen tarkkailun alla.

Pomputus taas väheni parin päivän jälkeen, mutta edelleen vajaa viikko tikun/kiven poistamisesta reagoi herkästi anturaa sivuilta puristaessa. Tunne siis oli, että sinne oli jäänyt jotain. Mitään näkyvää ei ollut, joten ajattelin mennä kuvauttamaan anturan. Domi on niin äärettömän kiltti, joten se onnistuu onneksi hereillä. Harrin pieni sisäinen eläinlääkäri halusi kuitenkin vielä katsoa anturaa. Varovasti avaamalla vanhaa reikää saimme näkyviin, että siellä edelleen jotain oli ja sieltä tuli myös hieman kudosnestettä ulos. Emme kuitenkaan näin kotikeinoin päässet siihen käsiksi. Eläinlääkäriin siis. Kuitenkin vielä illan aikana H sivuilta anturaa painamalla yritti saada sitä ulos. Puristamalla , joka tietenkin alkoi olla jo melkosen kivuliasta Domille sieltä kuitenkin pullahti esiin pitkä tikku, joka oli aivan pystyssä anturassa syvemmellä. Ei ihme, että oli kipeä. Mä en edes voi käsittää, miten se on saanut sinne noin pystyssä tikun. Loppu hyvin kaikki hyvin, tikku ulkona ja nyt antura lähes täysin jo parantunut viikon takaisesta tikun poistosta.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Day 1 of 365

Vuoden ensimmäisellä lenkillä

Vuoden 2017 ensimmäinen päivä ja vuoden ensimmäinen päivitys lupaa melkosen paljon aktiivisempaa blogivuotta kuin viime vuonna ja se on myös tarkoitus. Myös katsausta menneeseen ja kurkkauksia tulevaan on tulossa viimeistään viikon päästä, kun lennän Espanjaan ja lentomatkat on tunnestusti hyvää aikaa blogin päivittämiseen. 

Meillä uusi vuosi vaihtui melko rauhallisesti kotona. Koirien vuoksi harvemmin sen suuremmin uuttavuotta tulee juhlittua tai jos olemme olleet reissussa uudenvuoden niin koirille on varmistettu hyvä hoitopaikka. Vaikka ne eivät sen suuremmin raketteja ja pauketta pelkää niin en silti halua niitä pidemmäksi aikaa aattona yksin jättää. Sekä Domi että Shokki on kyllä pennusta saakka viety kuuntelemaan aseen laukauksia ja mökillä kesäisin edelleen ammutaan usein, joten voisi sanoa niiden myös tottuneen paukkeeseen. Eihän täällä Kirkkonummen metsissä toki samalla tavalla paukukaan kuin keskustassa, joten vaikea sanoa miten koirat suhtautuisivat keskustassa ilotulitteiden räiskyntään. 

Moni on näin uudenvuoden aikoihin aina kieltämässä kaikki raketit ja Facebookki on täynnä erilaisia valistuksia uuteenvuoteen, koiriin ja hevosiin liittyen. Eikä se varmasti niin huono idea olisikaan kieltää raketit. Varsinkin kun edelleen on niitä idiootteja, jotka ei noudata sallittua rakettien ampumisaikoja. Siihen että raketit kiellettäisiin kokonaan on varmasti kuitenkin vielä melkosen pitkä matka. Täytyy olla tyytyväinen kuinka paljon parempaan suuntaan on menty. Muistan vielä kun pauke alkoi jo heti ensimmäisenä arkipäivänä joulun jälkeen ja jatkui myös pitkälle yli uudenvuoden.

Toki moni hyväpäinen koira kestää uudenvuoden mutta Suomessa ja muualla on paljon ei niin niin hyväpäisiä koiria. Fakta on kuitenkin, että melko monelle se tuo ylimääräistä stressiä niin tarvitseeko sitä ehdoin tahdoin tuottaa? Koirat ovat kuitenkin monesta muusta eläimestä poiketen hyvin paljon paremmin "suojeltavissa" raketeilta. Hevoset voivat pelätä ihan yhtä lailla ja rikkoa peloissaan itsensä tai pahimmillaan satuttaa ratsastaajaa. Ja miten kaikki muut kotieläimet ja metsän eläimet, kuinka stressaavaa se onkaan niille. Näimpä ollen keskustelu pitäisikö ilotulitteet sallia vain ammattilaisten käyttöön on varmasti ihan paikallaan. 

Tästä keskustelusta huolimatta toivotamme kaikille oikein paljon onnea ja menestystä vuodelle 2017!

perjantai 23. joulukuuta 2016

Ihanaa Joulua!



Ihanaa ja rentouttavaa joulun aikaa kaikille. Rentoutukaa, nauttikaa ja hiljentykää. Niin me aiomme tehdä. Meidän joulukorttirahat suuntasimme tänä vuonna Somerolla toimivalle eläinsuojelukeskus Tuulispäälle

tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivää

Miten ihana olikaan tajuta viikonloppuna, että tänään sai viettää vapaapäivää juhlien Suomen itsenäisyyttä. Tämä vapaapäivä tuli todella tarpeen. Meidän päivä piti sisällään kaksi hyvin pitkää lenkkiä ihanan kirpsakassa aurinkoisessa talvisäässä, päivä ja iltapäivä vierähti tallilla hevosten ja kissojen seurassa sekä illla sai pojat herkutella ydinluiden sekä possun sisäfileen kera.








tiistai 29. marraskuuta 2016

Paras syntymäpäivälahja

Viime keskiviikkona oli tällä erää viimeisten terveystutkimusten vuoro. Katsottiin läpi silmät, polvet ja sydän. Terveystarkit oli vahingossa (ei kai tässä iässä tarvitsee enää muistaa omaa syntymäpäivää) myös varattu samalle päivälle kuin syntymäpäiväni. Sieltä saimmekin sitten parhaan mahdollisen synttärilahjan, sillä pelkkää priimaa pukkasi myös näissä tuloksissa.

Aloitettiin silmillä ja kun lääkärin suusta alkoi kuulumaan vaan adjektiiveja hieno, kirkas, erinomainen, kaunis, puhdas niin aloin rentoutumaan. Silmät siis täysin kunnossa ilman ylimääräistäkään ripsiä. Polvet ja sydän myös yhtä priimaa. Katsoimme hampaat ja vaikka epäilinkin sieltä löytyvän kaikki hampaat niin nyt sain vielä varmistuksenkin kaikkien hampaiden löytymisestä. Mun pienestä on kasvanut hyvin terve mies- enkä voisi tyytyväisempi olla häneen. Kiitos Shokki siis parhaasta mahdollisesta synttärilahjasta.





sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Möllit korkattu

Viime kesänä alettiin olla siinä vaiheessa, että uskallettin korkata agilityssa supermölliradat. Kovinkaan useissa ei omista kiireistä johtuen ehditty käymään ja olen myös melko laiska ajamaan kovin kauas epistelemään. Meillä ei ole kiire mihinkään, joten käytiin silloin kun hyvältä tuntui. Meidän radat oli joko hienoja nollavoittoja tai kaooshyllyjä, jossa usein oli niin paljon hyllyjä ettei tainnut mahtua tuomarinsihteerin lapulle. Oikein mitään siltä väliltä ei ollut. Eli jos homma pysyi käsissä tuli hyvää tulosta mutta varsinkin kun oli pitkää suoraa baanatusta niin homma lähti melko helposti lapasesta. Sen verta nopeasti ampui varsinkin putkista ulos, ohjaajalla liian hitaat jalat ja kokematon koira -> siinä niitä hyllyn aineksia. Shokilla myös ensimmäisestä turhautumisesta syntyi melko varmasti useampiakin turhautumisia, joten silloin tällöin vireen pudottamiset oli hyvin tarpeen.
  
Nyt on sitten korkattu mölliradatkin. A-este on juuri vasta lisätty radan osaksi ja puomikin on vielä kesken, mutta sen verta varma puomi on ollut, että sitä uskaltaa jo lähteä testaamaan kisatilanteessa. Tänään käytiin uudessa hallissa JAU Areenalla. Sen pohjasta on ollut puhetta, mutta ainakin nopealle pienelle 5 kiloiselle minikoiralle pohja sopi, mutta uskon kyllä hyvin, että tilanne ei välttämättä ole sama maxikokoiselle.  Mutta, kuinka hienoa kun uusia halleja on tullut. 

Ensimmäinen rata lähti aivan käsistä. Shokki lähti kolmannen esteen jälkeen tekemään omaa rataa ja näytti keskisormea mulle. Toka rata oli selvästi parempi, mutta koira oli sen verta nopea ja liukas että ohjaaja ei kerennyt mukaan (mistä saisi nopeammat jalat hankittua?), kolmas rata oli oikein hyvä, paitsi veti sellaisen ilmaloikan A-esteellä, että ohjaajaa hirvitti ja Shokki ei tajunnut että tilanteessa olisi ollut mitään erikoista. Luojan kiitos sieltä tultiin todella hyvin alas, kun hidastuksia suorituksesta tuli. Neljännellä radalla alettiin viimein olla samalla radalla ihan koko matkan ja mitkä huikeen hyvät kontaktit Shokki radalla tekikään. Eihän siihen tarvittu kuin kolme rataa pohjalle, jotta homma rupesi kulkemaan :) No ei vaan, nyt vaan vähän enemmän epiksia alle, kokemusta kisatilanteista ja ehkäpä ohjaajalle ne vikkelämmät jalat niin eiköhän homma ala rokkaamaan muulloinkin kuin hyvin väsytetyn koiran kanssa.

Kiitos ei tälläisia suorituksia



keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Hyppytekniikan salojen parissa jälleen

Parisen viikkoa sitten tuli vietettyä viikonloppu perjantaista sunnuntai-iltaan mahtiporukassa hyppykouluttajien jatkoviikonlopussa. Me aloiteltiin jo perjantaina tutustumalla Viikissä yliopistollisen eläinsairaalan eläinfysioterapeutin tutkimuspalveluihin Anna Boströmin johdolla. Olipa mielenkiintoinen käynti. Tutustuimme voimalevyn toimintaan, askelanalyysimattoon sekä lämpökameran toimintaan. Meillä oli demokoirana pieni cockeri Erkki sekä iso saksanpaimenkoira Taika.

Voimalevytutkimuksen avulla saadaan tietoa raajojen painovarauksesta ja askelten alustaa vasten kohdistavasta voimasta. Voimalevyanalyysin avulla ontuma voidaan havaita herkemmin kuin silmämääräisesti. Lämpökamerakuvauksessa mitataan kohteen pinnasta lähtevän säteilyn määrää. Lämpökamera ei kyllä ihan vakuuttanut. Mittaa siis vain pintalämpötilan (ei näytä tulehduksia/muita kipu-alueita) ja siinä oli niin paljon seikkoja mitä täytyy ottaa huomioon (turkki, ei mitään liikuntaa/harjausta, koskettamista yms ennen tutkimusta). 

Lauantai ja sunnuntai meni luentojen ja käytönnönharjoitteiden pareissa. Shokki sai olla koko viikonlopun projektikoirana. Melkoisen pätevä projektikoira onkin. Kroppa ei ole vielä valmis ja se näkyy osassa hyppytekniikkaharjoituksissa vielä melko selvästi, mutta mikä parasta Shokki reagoi nopeasti harjoitteisiin. "Suutarin lapsella ei ole kengiä" pätee myös meidän tapauksessa ja hieman liian vähän on tekniikkaharjoituksia lähiaikoina tehty. Nyt ehdottomasti siis niskasta kiinni tässä asiassa. Shokilla on hyvä estefokus sekä etäisyyden ja korkeuden arviointi on sille helppoa, mutta sen kanssa saa tehdä paljon töitä kropan käytön ja kokoamisen kanssa.

Lauantai päivä vietettiin erilaisten etäisyyden arviointiin liittyvien haasteiden parissa hyvin syvästi. Sunnuntaina käytiin tarkasti läpi kokoaminen sekä tehtiin vauhtikokoamisharjoituksia. Kokoamisharjoitusten lisäksi sunnuntaina käytiin läpi korjaussarjoja okseri-ongelmaisille sekä vireenhallinta-asiota, jotka tietenkin kulkee hyvin usein käsi kädessä hyppytekniikan kanssa. Innostava ja hyvin motivoiva viikonloppu oli jälleen kerran. Ajatuksia sateli vielä monta päivää viikonlopun jälkeen ja kouluttautuminen jatkuu. 

Viikonloppu päättyi ELL, CCRT, VOSMA Tiiu Toijalaan pitämään luentoon "Rasitusvammat ja niiden ehkäisy agilitykoirilla". Luento oli todella hyvä ja hyödyllinen. Olen pyytänyt Niinua tilaamaan Tiiun myös luennoimaan Niinu Agility Sportille ja suosittelen luentoa todella lämpimästi. Luennoilta sai konkreettisia käytännön vinkkejä rasitusperäisten ongelmien havaitsemisesta ja erilaisista ennaltaehkäisemisen keinoista



torstai 6. lokakuuta 2016

All good everything


Hengissä ja oikein hyvää kuuluu, vaikka blogin päivittäminen on jäänyt valitettavan vähäiselle. On melkoinen työsyksy päällä. Arkipäivät menee päivätöiden parissa ja moni viikonloppu hyppytekniikkaa kouluttaessa. Eipä ole vapaa-ajan ongelmia ja kaikki rahat tulevat todella tarpeen tulevaa talon rakentamista ja muita ensi kesän suunnitelmia varten. Enemmän niitä vapaaviikonloppuja kyllä täytyy olla. Kun vetää viisi viikkoa ilman yhtään vapaapäivää niin alkaa kyllä hieman tossu painaa jo parin viikonlopun jälkeen.

Omien koirien treeneistähän se tietenkin on valitettavasti pois. Muuten se ei toki saa vaikuttaa poikien hyvinvointiin, eikä vaikutakaan. Pitkät lenkit ja aktivoinnit on hoidettava, vaikka olisi kuinka väsynyt. Niin monen monta kertaa on kyllä ajatellut, että jos noita karvakorvia ei olisi niin tulisi varmasti vain vedettyä peitto korviin pitkien työviikonloppujen jälkeen, mutta tie viekin viiden kilsan juoksulenkille. Melkoisia personal trainereita nuo karvakorvat. Ja onneksi on etäpäivät ja sen lisäksi pojat kulkee melkoisen paljon mukanani ja on viettäneet aikaa toimistokoirinakin. Lounastauolla on ihana lähtee haukkaamaan raitista ilmaa lenkin merkeissä, varsinkin kun toimisto sijaitsee meren äärellä mielettömien lenkkimaastojen ympäröimänä.


Pojat voi siis omistajan tapaan oikein iloisesti ja reippaasti. Shokki on Shokki, melkoisen menevä nuori poika, jonka mielestä elämä on kliffaa ja kaikki ihmiset täytyisi päästä pusuttelemaan. Juokseminen on Shokin elämän suola ja se varmaan juoksisi itsensä hengiltä, joten sen juoksemista joutuu hieman välillä rajoittamaan.  Pienen pieniä aikuistumisen merkkejä on kehonhallinnassa ollut havaittavissa, mutta edelleen sen on kyllä annettu hyvin rauhassa kehittyä. Shokki on koira, joka totisesti osaa kiristää hermoja ja sen mielenjuoksua on paikka paikoin vaikea ennustaa, mutta silti onhan se nyt välillä vaan niin magee tyyppi. Erilainen nuori ainakin.


Domi on myös pysynyt loistavassa fyysisessä kunnossa ja hyvin onnellisena. Viime syksyn isosta polvirevähdyksestä on kevään ja kesän aikana loistavasti toimittu ja keho saatu parempaan balanssiin. Lihaksiston toispuoleisuus on saatu tasapainotettua. On ihanaa nähdä miten paljon onnellisempi se on kuin viime talvena, kun kroppa ei ollut kunnossa. Se haastaa, leikkii, juoksuttaa ja painii Shokin kanssa kuin mikä tahansa pentukoira. Ei ikinä uskoisi sen olevan jo viisivuotias. Domi treenaa hyvin kevyesti ja varovaisesti aksaa, pääasia että se pääsee kanssani hallilla tekemään. Kropan puolesta se on täysin treenikunnossa, mutta viimeinen asia mitä nyt toivon että se kaatuu putkessa tai muuten onnistuu jotenkin reväyttämään jonkin paikan. 

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Synttärisankari


Rakkaista rakkain elämäni sheltti ja koira ja eläin täytti viime viikolla jo viisi vuotta. Synttärit ei todellakaan unohtunut, vaikka ne blogin puolella vasta tällä viikolla huomioitiin. Koko viime viikko oli yhtä synttärijuhlaa ja herkut oli kyllä sen moiset koko viikon. Sen lisäksi Domi pääsi synttäripäivänä Marin taikakäsien alle hoidettavaksi. Ja illalla sai kahdenkeskiset temppuhetket meidän kanssa niin että tuo pieni mustavalkoinen kakara joutui koiraportin taakse. Parastahan siinä on, että Domi saa kaiken huomion ja mustavalkoinen joutuu pois.

Domi on edelleen täyttä timanttia luonteeltaan. Se ei tekisi kärpäsellekään pahaa ja pystyn luottamaan siihen 110 prosenttisesti. Tiedän myös Domin luottavan minuun ja menevän vaikka läpi harmaan kiven vuokseni. Siitä huokuu ilo ja onnellisuus ja se tuo sitä iloa myös muiden ihmisten elämään, Domin ilo on tarttuvaa todistetusti. Jokainen koira on yksilö ja yhtä lailla Shokki on rakas perheenjäsen kuin Domi. Domin kanssa on vaan eri tavalla nivouduttu yhteen.