torstai 3. lokakuuta 2013

Kuinkas teillä verrytellään?

Olin kirjoittamassa agilityn alkeiskurssin kurssi-infoa uusille kurssilaisille ja kirjeen lopussa pääsin taas yhteen lempiaiheistani elikkäs koirien alku-ja loppuverryttelyyn. Aiheesta olen usein jo ollut kirjoittamassa tännekin, mutta olen aina jättänyt kirjoittamisen seuraavaan kertaan. Tuohtuneena kun ei kannata kirjoittaa mitään julkaistavaa tekstiä, ainakaan tarkistamatta sitä ensin seuraavana päivänä. 

Tulee usein mietittyä eikös ihmiset tajua kuinka paljon haittaa he aiheuttavat koirilleen kun jättävät verryttelyt pois ennen agilitytreenejä. Valitettavasti heitä jotka tulevat treenaamaan ohjattuihin treeneihin ja nostavat koiran autosta lähes suoraan treenikentälle ja treenikentältä suoraan autoon on valitettavan paljon. Toivottavasti tämä särähtää myös muiden korvaan yhtä paljon kuin omille silmilleni. Yritän aina ajatella, että ehkä ne asuu aivan treenikentän lähelle ja loppuverryttelee kotona. Pelkääämpä vain ettei näinkään ole.

Itsekin tulee harrastettua sitä että treenien jälkeen ajan lenkkeilemään kaverien kanssa johonkin lähelle tai ajan kotiin tekemään kunnon loppuverryttelyn, mutta kyllä sitä nyt ainakin 10-15 min jäähdyttelee itse treenipaikassa aina, jotta koiran hengitys ehtii kunnolla tasaantumaan. Voi kokeilla itse juosta 200 m täysiä ja sen jälkeen survoa itsensä pieneen tilaan. Ei varmasti tunnu mukavalta.

Sitten päästään niihin jotka kyllä omasta mielestään verryttelevät koiran ihan tarpeeksi hyvin, mutta todellisuudessa he käyvät kentän laidalla pissattamassa koiransa. Se ei vaan mitenkään riitä se muutaman minuutin pissatuslenkki lämmittämään lihaksia tarpeeksi ennen suoritusta.

Tässä vaiheessa toki sanottava, että vaikka tässä aiheesta yritänkin paasata niin kyllä itsekin syyllistyn laiskotteluun ja ne verryttelyt jää vähän vajaaksi. Tämän vuoksi on hyvä kerrata tätä myös itselleni. Siinä ainakin huomaan joskus laiminlyöväni verryttelyä kun menen kentälle "vain ottamaan muutaman esteen". Domi kuitenkin aina tekee täysillä riippumatta siitä käydäänkö treenaamassa " vain" pari kontaktia vai kunnon ratatreeniä. Aina on siis muistettava huolelliset verryttelyt vaikka käytäisiinkin tekemässä "vain" ne pari kontaktia. 

Vaikka agilitya ei harrastaisikaan koskaan kilpatasolla niin laji on kuitenkin vaativa koiran fysiikalle. Mielestäni agility on fyysinen urheilulaji, vaikka tästä asiasta ollaankin kovin montaa eri mieltä. Ja eihän kukaan pikajuoksijakaan lähde suoritukseen ilmaan minkäänlaista tai puutteellista alkuverryttelyä. Onhan se nyt aivan päivänselvää, että kunnon alkuverryttely vähentää loukkaantumisriskiä sekä lihasten kipeytymistä.

No mikäs sitten on se sopiva verryttelymäärä? Minä en valittevasti tässä ole ammattilainen, mutta olen imenyt tietoa asiasta ammattilaisilta. Agilityn koulutusohjaajakurssin jatkokurssin aineistossa on ohjeena alkuverryttelyksi 10 min hidasta ravia, 10 min nopeaa ravia sekä 10 min hidasta ravia, joka on ilmeisesti hyväksi todettukin.

Meille ideaali alkuverryttelyn pituus on siinä puolen tunnin vähän ylikin tietämillä. Haluan itse että koira ravaa rentoa ravia sekä alku-että loppuverryttelyssä, eikä vain laukkaa. Alkuverryttelyyn haluan myös sisällyttää spurtteja, tiukkoja käännöksiä ja pientä temppuilua (esim. jalkojen välistä pujottelua, peruutuksia yms.) Itse haluaisin myös aina ennen ratasuoritusta pystyä ottamaan muutaman verryttelyesteen vähän ennen suoritusta. Kaikissa kisa/treenipaikoissa tämä ei valitettavasti ole mahdollista.

Loppuverryttelyyn lähdemme hölkäten ja pikkuhiljaa hidastamme tahtia. Loppulenkki pyritään liikuttamaan koiria rauhallisessa ravissa. Myös jäähdyttelylenkin pyrimme aina pitämään vähintään puolessa tunnissa. Ideaali tilanne olisi päästä pari kolme tuntia suorituksen jälkeen  tekemään palauttava lenkki. Tai treenien/kisojen ollessa myöhään voi palauttavan lenkin tehdä aamulla.

Esimerkiksi kisaradan jälkeen on mielestäni kaikista parasta lähteä kahdestaan koiran kanssa tekemään jäähdyttelylenkkiä. Siinä saa itsekin rauhassa läpikäytyä juuri suoritettua rataa ja jossitella mitä olisi voinut tehdä paremmin. Jossittelu on ihanaa. Ja tietenkin myös miettiä niitä onnistuneita kohtia.

Yksi koirakoulu kirjoittaa sivuillaa " jos koiran ohjaaja ei huolehdi koiransa verryttelystä asianmukaisesti saa hän osallistumiskiellon agilitykurssille" Ihan loistavaa mielestäni. Koulutusohjaajat ovat tässäkin asiassa tärkeässä osassa. Itse varmasti ainakin tulen painottamaan lämmittelyn ja jäähdyttelyn tärkeyttä kouluttaessani aloittelevia koirakoita.

Huoh. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka ja kuinka, enkä ole edes sivunnut muun lihashuollon tärkeyttä tai lepopäivien tärkeyttä. Mutta mutta, työt kutsuvat jo kahdeksan tunnin päästä, joten eiköhän olisi järkevää mennä jo nukkumaan. Kiitos ja öitä.

10 kommenttia:

  1. Asian ytimessä. Ei kai ohjaajankaan kannata lähteä kylmiltään radalle? Nimim. muutaman kerran reisilihaksen venäyttäneeni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei todella kannata :) Varsinkin nopean koiran kanssa korostuu todella entisestään että ne omatkin lihakset kannattaa lämmitellä huolellisesti!

      Poista
  2. Verryttelyn pois jättämisen seuraukset myös valitettavasti näkyvät myöhemmin eikä heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä useimmiten varmaan näin. Kylmiltään radalle lähtiessä voi myös tapahtua jokin revähdys tai vastaava, joka voi näkyä heti.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus! Joskus tuntuu, että kaikki kouluttajat eivät huomioi tätä seikkaa. Treenien alussa olisi kiva tietää koirakkojen järjestys, jotta voi sitten varmistaa koiran olevan lämmin vielä sen oman vuoron koittaessa. Kesällä on kyllä niin paljon kivempaa - silloin pitää enemmänkin huolehtia ettei koira kuumenee liikaa ennen treeniä /kisoja, kun nyt taas kylmien ilmojen koittaessa pitää olla supertarkkana niin koiran kuin itsensä lämmittelyssäkin. Mä ainakin huomaan reisissäni mikäli itse en ole kunnolla lämmitellyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Helpottaa lämmittelyä huomattavasti kun tietää missä vaiheessa on oma vuoro. Meidänkin ryhmässä vaihdetaan aina viikottain järjestystä, jotta tiedetään jo ennen treenejä kuka menee missäkin vaihessa.

      Kesällä on kaikki kivempaa :) :)

      Poista
  4. Ihana teksti ja vielä ihanampi asia. Verryttelyistä ja muusta huollosta mie voisin keskustella varmaan vuosia. Faktapohjaahan ei ole, mutta aina voi olla äärettömästi mielipiteitä, hehe! Ja koska tapoja on yhtä monta kuin ihmisiäkin, on minusta nämä keskustelut aina parhaita!

    Kaikille koirille ei sovi, eikä etenkään kaikille ihmisille, sama verryttelytapa. Mie olen aina ollut natsi sen suhteen, että mun koirat on varmasti hyvin verryteltyjä niin ennen kuin jälkeen suorituksen, mutta koskaan en ole oikein noudattanut mitään kaavaa. Tuo koulutusohjaajakurssin 10-10-10 - verryttely ei vain sopisi meille mitenkään. Ihmispuolella päätä on jo muutaman vuoden nostanut aktiivinen alkuverryttely, haluaisin uskoa, että tämä toimii myös koirilla. Faktapohjana mulla tässä ei tosin ole kuin Marta ja Soolo, hehe, melko kattava otos sanoisin!

    Ihmisten tapoja lämmitellä koira on mielenkiintoista seurata, mutta melkeinpä mielenkiintoisempaa on seurata miten se oma ruho lämmitellään.

    Kiitos tästä tekstistä, taas pyörii ajatukset päässä kovempaa kuin Idän Pikajuna konsanaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) Hyvä että aiheuttaa ajatuksia. Toivottavasti myös niillä jotka eivät ehkä huolehdi aina siitä verryttelystä.

      Vaikka kirjoitankin, että henkilöitä jotka jättävät verryttelyt kokonaan pois on valittevan paljon niin toivottavasti kuitenkin ne ovat vain pieni joukku harrastajista. Näin on vaan ikävän paljon ainakin omassa seurassani, jotka osuu silmiin.

      Poista
  5. Tärkeä aihe! Itsekin paasaan aina verkkojen tärkeydestä koulutettavilleni. Olen jopa välillä vähän turhan hysteerinen tän asian kanssa :) Nyt jalkavammaisena mun suurin huoli on juurikin lämmittelyt. Voin kyllä tehdä treeneissä yksittäisiä esteitä, missä en joudu juoksemaan, mut enemmän haastetta aiheuttaa se, miten saan koiran lämpimäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että muutkin ovat hieman hysteerisiä tästä aiheesta!!! :)

      Rapsutuksia kolmikolle :)

      Poista