sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Helppoo kun sen osaa

Tänään käytiin epiksissä Hyvinkäällä ja ensimmäistä kertaa myös Domi pääsi osallistumaan sillä tarjolla oli myös putkiluokka "pennuille". Ihan käväisyksi tuo reissu ei jäänytkään sillä kovin moni muukin oli lähtenyt epiksiin. Eipä ihme kun virallisia kisoja ei tänä viikonloppuna tainnut koko Suomen maassa olla, kun kaikki tuomarit olivat Tuomaripäivillä Oulussa. Hallilla tuli siis vietettyä lähes kuusi tuntia. Mielenkiintoiseksi reissun teki myös se että Kehä III:n ulkopuolella olikin hieman enemmän talvi kuin täällä. Valkoinen maa on sinällänsä ihana juttu, mutta kun alla autossa oli vielä  kesärenkaat niin ei välttämättä niin mieluinen yllätys. Turvallisesti kotona kuitenkin. Ehkäpä sitä pikkuhiljaa voisi miettiä talvirenkaiden vaihtoa, varsinkin kun meillä on kitkat niin ei tarvitse nastoilla teitä kuluttaa. Olipas muuten ihanaa kun kaikki kolme pääsivät hommiin eikä kenenkään tarvinnut vain turisteilla.

Putkiluokassa oli helppo rata jossa pistettiin ohjaajat toden teolla juoksemaan. Alussa oli vähän vaikea linja kun alkusuoran hypyt ei olleet linjassa ja nuoret koirat siitä helposti ohi juoksivatkin. Ensimmäisenä meni Kevin. Pikku mies oli aivan täpinöissään kun tajusi pääsevänsä hommiin. Meillä olikin ihan superhauskaa vaikka kummaltakaan radalta nollaa aikaan saatu. Ekalla radalla luikahti väärään putkeen ja tokalla jätin ohjaamatta yhdet siivekkeet. Kevinin kanssa sen verta vähän agilitya on menty että se ei todella voi osata samalla tavalla tulla ohjauksiin kuten Sentti ja Domi.  Kun Domin kanssa mölliratoja päästään kiertämään niin Kevin pääsee kyllä varmasti myös starttaamaan. Täytyy siis keretä senkin kanssa enemmän treenaamaan.


Domi olikin lähes suoraan Kevinin jälkeen. Domi irtosi tosi hienosti ekan putken jälkeiselle hypylle eikä kysellyt paljoakaan, jipii. Turhaan jäin molemmilla radoilla varmistelemaan tokaan putkeen menoa sillä siitä syystä olin auttamattomasti myöhässä loppusuoralla. Aika kuitenkin riitti putkiluokassa voittoon. Ensimmäisen radan loppuaika 10,97 s ja toisen 10,44 s. Oon kyllä niin superhyper tyytyväinen meidän teinin menoon, asenteeseen ja motivaatioon. Sitä ei kyllä tunnu mikään hetkauttavan, ei uudet hallit, uudet esteet, taputukset, kuulutukset, päälle hyökkivät koirat tms. Se ei välitä missä agilitya tehdään kunhan tehdään :) Ehdottomasti se on auttanut että se on päässyt kilpailuissa melko pienestä pitäen kulkemaan mutta on se kyllä myös tasapainoinen ja rohkea sheltti.


Välissä käytiin pitkällä lenkillä aurinkoisessa säässä. Kolmen tunnin tauon jälkeen pääsi Sentti vielä hommiin möllien agilityradalla kilpailun ulkopuolisena. En todellakaan jaksanut jäädä odottamaan kisaavien ratoja ja kun tarkoitus oli vain käydä hiomassa kontakteja niin eipä sillä mitään väliä ollutkaan missä starttaamme. Sentti yllätti tänään posiitivisesti ja otti jokaikisen kontaktin. Palkkasin ja seisotin kaikilla kontakteilla. Puomi jälleen hitaampi, A selkeästi parempi. Hyppytekniikka oli taas tänään hieman hakusessa vaikka pitkään veryttelinkin. Sentti tarttis alkuverryttelynä jumppasarjaa jolloin sen hyppy paranee valtavasti. Valitettavasti kaikkialla ei ole mahdollista hyppysarjalla verytellä. Tavoitteena saada kontaktit onnistumaan ja nehän onnistui, toinen jipiii!



2 kommenttia: