tiistai 5. helmikuuta 2013

Keppejä, keppejä

Perjantain treenit jäi kyläilyjen vuoksi välistä, mutta lauantaina hallille pääsi koko konkkaronkka. Kevin ja Juha tekivät radanpätkiä. Sentti palautteli mieleen agilitya tauon jäljiltä. Tehtiin ihan perusjuttuja valsseja, pakkovalsseja, takaakiertoja, takaaleikkauksia, puomia ja keppejä. Muutaman aivot narikkaan ja täysiä eteenpäin- kerran jälkeen meno alkoi näyttämään ihan agilitylta. Domin kanssa keskityttiin vain keppeihin tällä kertaa. Muutama puomi otettiin loppuun, yhden huonon puomi kokemuksen jälkeen on jäänyt hieman hitaaksi tuo Domin puomi, verrattuna aikaisempaan. Eipä puomia olekaan tehty vähään aikaan, mutta ruvetaan treenaamaan sitäkin nopeemmaksi etupalkalla.

Tähän astihan ollaan tehty vain kuutta keppiä ja ollaan siinä vaiheessa, että tarvitsemme vain keskimmäiset kaksi ohjuria. Tällä kertaa otettiin seuraavat kuusi keppiä työn alle ensimmäistä kertaa. Todella taitavasti pikku D pujotteli myös seuraavat kuusi keppiä. Kuten videolta huomaa, saisin vieläkin rohkeammin lähettää Domin kepeille kauempaa ja eri kulmista. Aivan liikaa autan Domia peläten virheitä. Paikan päällä tuntui, että olisin ollut kauempana kepeistä, ehkä video huijaa :). Se saa ja pitääkin tehdä virheitä, jotta oppimista voi alkaa tapahtumaan

Loppujen lopuksi todella vähäisellä keppitreenillä ollaan jo näin pitkällä keppien opettelussa. Ihanasti Domi hakee eteenpäin kepeiltä. Myös kylläkin jää odottamaan palkkaa keppien jälkeen, joten täytyykin lisätä joku este keppien jälkeen ja palkata vasta sitten, jotta ei opi kyttäämään palkkaa aina keppien jälkeen. Superia kun on omat kepit niin kevään tultua saadaan vahvistettua keppejä vielä omalla pihallakin. Domin kepeistä tulee hurjan hienot syksyyn mennessä :)



3 kommenttia: