tiistai 13. marraskuuta 2012

Tyttöjä talossa




Tosca on ollut meillä taas hoidossa. Pojat on tykännyt varsinkin Domi. Meillä kun puhutaan aina pojista, onko pojat viety lenkille, onko pojat saanu ruokaa, lähdetäänkö poikien kanssa lenkille yms yms. Niin valitettavasti hoitokoiratkin muuttuvat pojiksi. Tosca on siis kyllä nuori narttu. Ennen kukaan pojista ei ole ollut erityisen kiinnostuneet Toscasta- siinä mielessä, mutta nyt toisien juoksujen jälkeen on kiinnostus hieman herännyt. Kevin yritti jopa nousta selkään- säälittävän näköistä. En  kuitenkaan viitti julkasta kuvaa tästä säälittävästä yrityksestä.

Perjantaina pääsi Domi aksaamaan. Heli oli värkännyt meille oheisen radan, teemana putken takaaleikkaukset. Domi oli oikein pätevä ja irtosi loistavasti putkiin. Seiska putkesta rallattikin sitten sen verta kaasu pohjassa, että käännös valui melkoisesti, sitä treenattiin sekä 9-11 pätkää treenattiin mahdollisimman tiukaksi ja nopeaksi. Saisin vieläkin nopeammin lähteä liikkeelle takaakierron jälkeen. Hyvät treenit. Ohessa huonolaatuinen video, mä en tajuu tota meidän kameraa..




Lauantaina Sportiksella treenaamaan pääsi Sentti ja Domi, meillä oli jälleen valokuvaaja hallilla. Sentin kanssa vahvistettiin yksittäisinä esteenä keppejä ja rengasta. Tämän jälkeen tein pienta radan pätkää, jossa inhottavia pyörityksiä. Yritin hioa kurveja tiukemmiksi ja nopeammaksi. Lelu kädessä se yllättäen oli huisin vauhdikas. Tein vain kerran, kun oli niin pätevä ja superpalkka siitä.

Domin kanssa otettiin rengasta yksittäisenä esteenä. Rengas alkaa sujumaan jo oikein hyvin yksittäisenä esteenä ilman siivekkeitä sivulla,  mutta putken kautta tullessa tarvii vielä ohjurit sivuille. Rengaan jälkeen siirryttiin keppeihin. Tehtiiin kuutta keppiä ohjurein. Hyvin hakee kaukaa ja eri kulmista yksittäisenä esteenä. Radan osana edelleen jätti muutaman kerran viimeisen välin pujottelematta. Ohjureita ei siis ainakaan vielä voi lähteä poistamaan mistään kohdasta. Sen verta aivotyötä tarvittiin, että oli yllättävän väsynyt shelttipoika treenien lopussa. Ei sitten tehty enää mitään muuta. Nyt olisi kyllä tärkeätä saada ne omat kepit pihalle. Kepit kyllä löytyy, mutta ohjurit ovat vielä vähän tekovaiheessa.

Domi jää pian kolmen viikon agilitytauolle, kun suuntaamme etelän lämpöön, mutta sen jälkeen kyllä aloitetaan treenaus vähän tavoitteellisemmin. Kyselin Niinulta ryhmäpaikkaa Domin kanssa ja joulukuun alusta taidammekin päästä treenaamaan Niinun silmien alle torstaisin:). Pari ekaa kertaa jää meiltä väliin, mutta odotamme kyllä innolla treenien alkua Univet areenalla. Tällöin siis toki jätämme perjantain-treenit pois kokonaan.

4 kommenttia:

  1. on domi kyllä hieno ja nopea !:)

    VastaaPoista
  2. Hellyyttävä toi yhteiskuva, on Domi kyllä mielettömän upean värinen. (: nimimerkillä tahtoo toisen sheltin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Onhan kaksin aina mukavampi :) Kyllähän Domikin shelttiseuraa usein kaipailee. Pääseekin kohta Tepon luo hoitoon, eikä varmaan halua enää kotiin palata.

      Poista