tiistai 3. heinäkuuta 2012

Treenilätinää

Ollaan me treenattu vaikka blogin puolesta sillä saralla onkin ollut hiljaista. Mulla todettiin reilu parisen viikkoa sitten rasitusvamma jalassa josta johtuen jalkapöytääni kasvoi ganglio (nivelkapselin tai jänteen pullistuma) joka sitten on hieman vaikeuttanut treenaamista. Juoksulenkit olen joutunut jättämään kokonaan sillä pysty enkä saisi käyttää ollenkaan kenkiä ja juoksuun tarvii olla kyllä niin hyvät kengät. Agilitya treenattin aluksi lyhyissä pätkissä ja yksittäisiä esteitä jotta pystyin tekemään avokengissä ja sain sitten viime viikolla viritettyä Inovini niin että ne ei paina jalkapöytää, ei kovin järkevää varmaan uhmata lääkäreitä, mutta minkäs voit kun agility on kivaa ja pakkohan sitä jotain on päästä harrastamaan sillä muuten hajoaa pää omistajalta sekä kaikilta koirilta, Domista alkaen.

Viime viikon maanantaina käytiin epistelemässä Purina Openissa. Tavoitteena tehdä hyvät kontaktit- ei muuta. Kakkosluokan radat olivat Anne Saviojan käsialaa, alla radat.


Ensimmäinen rata oli tuttuun tapaan hieman nihkeä alkuun Sentin jännittäessä mutta melko pian rata rupesi rullaamaan oikein kivasti ja nolla tuli. A.n kontakti oli oikein hyvä, pysäytin hetkeksi, puomilla hiipi mutta tuli hyvin alas,  näistä johtuen etenemämme oli tuolla radalla vain 3,3. Vaikkakin tarkoitus olikin pysäyttää niin kyllä nuo kontaktit on saatava nopeammiksi radalla tai ei koskaan päästä lähelle 4 etenemiä ainakaan agiliyradoilla, joissa on kaikki kontaktit.


Tokalla radalla kävi sitten juuri niin kuin ei missään nimessä saanut käydä. Rata oli oikein siistiä ja näpsäkkää menoa puomille 16 asti. Loikkasi puomilta virheen arvoisesti ja ennen kuin ehdin oikeesti reagoida niin hyppäsi jo hypyn 17 yli hieman kysellen josta rimakin saatiin sitten alas. Koira oli jo sen verran edellä että jatkoin radan maaliin asti ja menin harjoittelemaan puomia sitten verryttelyyn. Harmin paikka noihin kyllä täytyy päästä reagoimaan. Se on aina niin helppoa jossitella mutta tuolla radalla nuo tilanteet menee niin nopsasti ohi.

Torstain treenimme oli peruttu seuran kisojemme vuoksi joten treenasimme sunnuntaina Ojangossa. Helle oli melkoinen, nuo Ojangon kentät kun vielä imevät kaiken auringon eikä sinne oikein tuulikaan käy, joten luvassa oli melkoiset helletreenit. Anne oli väsännyt melko helpon radan pätkän jossa oli kaikki kontaktit, muutama takaaleikkaus ja yksi pakkovalssi. Mietimme yhdessä otanko puomin ja A:n yksittäisinä esteinä, mutta päätimme ottaa radan osana. HUONO idea, A:n otti kyllä mutta varasti ja puomilta loikkasi, muuten oikein hyvää tekemistä. Harmi vain kun kaikki onnistumiset ja sujuvat radat jää aina noitten kontaktien epäonnistumisten varjoon. Hinkattiin hetki kontakteja, mutta ei otettu enää radan osana. Annen hyvä huomio oli myös että välillä ohjaava käteni jäi roikkumaan. Tarkoitus on kuitenkin "piirtää" koiralle rataa vaikka ei koiran tarvitsisikaan lähteä irtoamaan kauas, joten muista käden käyttö radalla. Rauhallinen käsi joka "piirtää" koiralle rataa. Toinen huomio oli että Sentin kanssa on ihan turha takaaleikata keinulle, tekee sen kyllä mutta himmaa ihan turhaan takaaleikkaessa keinulle ja kun varmasti ehdin myös edelle niin turha takaaleikata ennen keinua. Kun ryhmästämme kaksi oli valioitunut ja Anne tuonut vielä kesäkarkit loman kunniaksi niin tuli sitten herkuteltua ihan urakalla treenin päätteeksi. Onneksi tajusin treenata Kevinin ja Domin ennen Sentin treenejä sillä en olisi kyennyt enää herkkujen jälkeen juoksemaan.

Sentin kanssa treenattavaa kesälomalle.
- K-o-n-t-a-k-t-i-t
- Itsenäisemmät kepit
- Puomi- putki erottelu

Eilen lähdimme jälleen testaamaan kontaktien pitävyyttä (lue pitämättömyyttä) Purina Openiin. Lähtöjä oli niin huikeasti taas joten ilmottauduin vain ekalle radalle, sillä olisi joskus ihan kiva myös viettää joku ilta kotona, eipä se ihan onnistunut kun päästiin kuitenkin vasta puol ysin aikaan lähtemään vaikka menimme vain yhden radan. Ykkösluokan rata oli taas Anne Saviojan käsialaa.

A:lle asti sujuvaa menoa, A:lla hiukan varasti vaikka astui nätisti kaikilla tassuilla kontaktille jatkoin kuitenkin matkaa puomille asti josta loikkasi ehkä jopa virheen arvoisesti- en tiedä en jäänyt katsomaan vaan uusimme puomin välittömästi. EIKÄ pysähtynyt tokallakaan kerralla, vaan otti asennon vasta tuiman ilmeeni perään. Siispä taas verryttelyyn hieman palauttelemaan. Mähän piru vie opetan tuolle taliaivo luupää terrierille vielä nuo alastulot vaikka se oisi meidän viimeinen tehtävä. Äiti oli pitkästä aikaa katsomassa ja käytiin vielä Domin ja Sentin kanssa pitkällä lenkillä radan jälkeen ja Sentti kävi jopa uimassa, tais tulla vähän kuuma, eipä ihme kun pitää vetää tollaset hypersuperventilaatiot jo pelkästä autosta ulosottamisesta. Ihana ilma oli, tuntui jo kesältä. Hyvä niin, sillä kohtaa alkaa loma.

Ja kyllä myös Domikin on päässyt treenaamaan. Kotona ollaan paljon treenattu leikkimistä ja temppujakin pitäisi ehtiä opettamaan. En ole vielä edes opettanut Domille peruuttamista ja tarkoitus olisi myös opettaa portaissa peruuttamisen joka tekisi hyvää takapäälle. Hyi, laiska omistaja. Esteillä ollaan myös käyty. Rengas ja pussitreeniä on jatkettu, puomin alastuloa tehty melko paljon , erilaisia putkikulmia ja myös sekalaisia melko lyhyitä radanpätkiä jossa valsseja, ennakoivia valsseja, takaakiertoja, takaakierto persjättöjä ja välistävetoja. Takaaleikkaus treeniä on aloiteltu hypyillä etupalkalla, ongelmana on että Domi ei oikein irtoa kuollelle palkalle vaan olen käyttänyt namipalkkaa näissä. Treenit on pidetty lyhyinä ja hauskoina, jotta tuo ihana tekemisen meininki säilyisi pennun tekemisissä. Tänään tarkoitus tehdä hallilla irtoamistreeniä, jatkaa puomin alastulon varmistamista ja ottaa kepit treenin alle ohjureiden kera. Meidän pieni pumpulipallo täyttää jo 10 kk joka tarkoittaa että pian tulee 1 vuosi täyteen ja se on paljon se. 1- vuotiaan koiran tulisi myös jo pikkuhiljaa osatakin asioita, apua. Tähän asti on voinut jotenkin vedota siihen että se on niin vauva vielä mutta kohta se ei enää toimi. Yritän taas saada videolle pennun menoa mahdollisimman pian, sillä onhan se melko hienoa menoa varsinkin silloin kun ohjaaja ehtii ohjamaan.


3 kommenttia:

  1. Meidänkin peruuttaminen on vielä vaiheessa saati sitten portaissa.. :D Ollaan taidettu harjoitella vaan leikkimistä. No, jotain edes.

    VastaaPoista
  2. Dodii, nyt siis tavoitteena että meidän koirat osaa peruuttaa syksyyn mennessä (kun treenit jatkuu) tai siis vain Domi, en edes yritä opettaa terriereille tuota. Juha väitti etten saa Domia opetettua peruuttamaan portaissa, joten tämän on onnistuttava. Mä luotan suhun.. :)

    VastaaPoista
  3. Haaste vastaanotettu! Ps. Kandee ettiä sellaiset portaat joiden porrasväli ei ole ihan mahdottoman korkea, suurempi todennäköiyys onnistumiseen.. (: Niin ja kannattaa aloittaa vaikka jumpbumbsien peruuttamisesta sitten kun peruuttaminen jo sujuu, niin oppii että asioiden ylikin voi mennä takaperin. Kunhan sitten joskus ollaan siinä vaiheessa.. :D

    VastaaPoista