sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Day 1 of 365

Vuoden ensimmäisellä lenkillä

Vuoden 2017 ensimmäinen päivä ja vuoden ensimmäinen päivitys lupaa melkosen paljon aktiivisempaa blogivuotta kuin viime vuonna ja se on myös tarkoitus. Myös katsausta menneeseen ja kurkkauksia tulevaan on tulossa viimeistään viikon päästä, kun lennän Espanjaan ja lentomatkat on tunnestusti hyvää aikaa blogin päivittämiseen. 

Meillä uusi vuosi vaihtui melko rauhallisesti kotona. Koirien vuoksi harvemmin sen suuremmin uuttavuotta tulee juhlittua tai jos olemme olleet reissussa uudenvuoden niin koirille on varmistettu hyvä hoitopaikka. Vaikka ne eivät sen suuremmin raketteja ja pauketta pelkää niin en silti halua niitä pidemmäksi aikaa aattona yksin jättää. Sekä Domi että Shokki on kyllä pennusta saakka viety kuuntelemaan aseen laukauksia ja mökillä kesäisin edelleen ammutaan usein, joten voisi sanoa niiden myös tottuneen paukkeeseen. Eihän täällä Kirkkonummen metsissä toki samalla tavalla paukukaan kuin keskustassa, joten vaikea sanoa miten koirat suhtautuisivat keskustassa ilotulitteiden räiskyntään. 

Moni on näin uudenvuoden aikoihin aina kieltämässä kaikki raketit ja Facebookki on täynnä erilaisia valistuksia uuteenvuoteen, koiriin ja hevosiin liittyen. Eikä se varmasti niin huono idea olisikaan kieltää raketit. Varsinkin kun edelleen on niitä idiootteja, jotka ei noudata sallittua rakettien ampumisaikoja. Siihen että raketit kiellettäisiin kokonaan on varmasti kuitenkin vielä melkosen pitkä matka. Täytyy olla tyytyväinen kuinka paljon parempaan suuntaan on menty. Muistan vielä kun pauke alkoi jo heti ensimmäisenä arkipäivänä joulun jälkeen ja jatkui myös pitkälle yli uudenvuoden.

Toki moni hyväpäinen koira kestää uudenvuoden mutta Suomessa ja muualla on paljon ei niin niin hyväpäisiä koiria. Fakta on kuitenkin, että melko monelle se tuo ylimääräistä stressiä niin tarvitseeko sitä ehdoin tahdoin tuottaa? Koirat ovat kuitenkin monesta muusta eläimestä poiketen hyvin paljon paremmin "suojeltavissa" raketeilta. Hevoset voivat pelätä ihan yhtä lailla ja rikkoa peloissaan itsensä tai pahimmillaan satuttaa ratsastaajaa. Ja miten kaikki muut kotieläimet ja metsän eläimet, kuinka stressaavaa se onkaan niille. Näimpä ollen keskustelu pitäisikö ilotulitteet sallia vain ammattilaisten käyttöön on varmasti ihan paikallaan. 

Tästä keskustelusta huolimatta toivotamme kaikille oikein paljon onnea ja menestystä vuodelle 2017!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti