Ihana Heli on kerännyt kasaan erityisesti agilityohjaajille suunnatun 30 päivän haasteen facebookissa. Mikäli olet sen vielä facebookissa missannut tai et sattuisi olemaan facebookissa niin hyvin ehtii vielä mukaan. Tänään aloitus. Itse olen menossa illalla salille ja ajattelin tämän salitreenin jälkeen rykäistä. Alussa tuo varmastikin menee, mutta saa nähdä kuun lopulla miten kroppa jaksaa sillä omien salitreenien lisäksi tämän ajattelin yrittää jaksaa.
Jos mietityttää mihin agilityohjaaja näin paljon koko kropan voimaa tarvitsee niin kyllä tarvitsee. Se on tullut ainakin todistettua FitDog treenien myötä. Sopivassa suhteessa voimatreeniä, kestävyyttä, nopeutta, ketteryyttä, räjähtävyyttä, tasapainoa ja nopeaa reagointikykyä niin kyllä sitä helpommin koiran kyydissä on mahdollista pärjätä. Omia ajatuksiani aiheesta jaoinkin jo melkein parisen vuotta sitten . Tästä olisikin varmasti pian jo päivittämisen paikka uusien hyvien treenitapojen myötä.
mul ei ollu mitään muut ku mahdollisuus
ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa
koval duunil asiat vaan onnistuu
kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan
hanskat ei tipahda
periks ei anneta
ne sanoo et pysty, et voi, ei kannata
mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt
ne saa luun kurkkuunsa, kun tulosta taas teen
jatkan jaksan vaikka väkisin
jos ois helppoo, kaikki tekis niin
mus on voima, jota en voi vaimentaa
pusken täysii aina vaan
mun ei täydy, vaan mä saan
katse eteen ja suupielet ylöspäin
teen vastoinkäymisistä voimaa
katse eteen ja suupielet ylöspäin
antaa tulla, kestän kyllä,
periks en tuu antamaan
Mä harvoin sytyn näin paljoa jostain biisistä mutta kun kuulin ensimmäistä kertaa Elastisen Eteen ja Ylös biisin niin se sai kyllä fiilikset kattoon. Itse biisi nyt ei varmaan nouse kaikkien aikojen kappaleisiin, mutta ne sanat on niin täydellisen osuvat. Niistä sanoista kannattaisi ottaa mallia ja ainakin omissa tavoitteissa ja haaveissa nämä pidän mielessä. Aina tulee huonoja hetkiä, huonoja päiviä, epäonnistumisia, mutta tärkeintä että ei anna periksi vaikka mitä tapahtuisi
Tarkoitus ei ollut kuitenkaan tulla kertomaan Elastisen biisistä vaan Domin viime kertaisesta Marin kraniosakraalihoidosta Remediumissa. Marraskuun lopussa olimme toiveikkaita että löysimme syyn Domin toispuoleisuudelle. Joulukuisen hoitokerran jälkeen olen ruvennut selvästi huomaamaan positiivisia asioita Domin liikkumisessa. Monta kertaa olen meinannut laittaa viestiä Marille niistä, mutta ajattelin että yritän malttaa uutisen kertomista seuraavaan hoitokertaan. Myös Mari huomasi heti paremman lennokkuuden ja ryhdin Domin liikkeessä. Kallon käsittelyn jälkeen Mari myös huomasi eron kranio rytmissä. Muut asiat mistä eron näkee on lenkeillä molempien laukkojen löytyminen sekä esimerkiksi hyppytekniikassa taipumistreenin puolierojen poistuminen.
Kaikista mielenkiintoisempana asiana pidän kuitenkin koiran kynsien kasvua. Domiltahan ei ole koskaan tarvinnut leikata kynsiä vaan ne on kuluneet ihan omaa tahtiaan sekä kesällä että talvella. On aina ajateltu rakenteen olevan siihen syynä ja liian suoran etumuksen. Ihan suoraan sanottuna en itsekään ole osannut ajatella muuta. Nyt kuitenkin Marin hoidettua Domin kallon kuntoon niin kynnet on ruvennut kasvamaan ihan kunnolla ja joulun jälkeen leikkasin ensimmäistä kertaa elämässäni Domin kynnet. Koirahan täytti kolme vuotta loppuvuodesta, että jo oli aikakin. Koko koira on siis saatu parempaan ryhtiin ja tasapainoon.
Sitä aina haluaa toimia niin että Domilla olisi kaikki varmasti hyvin ja on valmis panostamaan vaikka ja kuinka sen hyvinvointiin. Jotenkin ihmetyttää että yksikään Domia aikaisemmista hoitaneista hierojista, fysioterapeuteista sekä osteopaateista ei ole löytänyt voimakasta toispuoleisuutta. Me on kuitenkin aika monessa eri paikassa juostu. Painotan toki etten missään nimessä syytä ketään tai epäile kenenkään ammattitaitoa.
Ehka harmittaa että en itse ole enempää osannut vaatia syiden selvittämistä miksi Domi helposti jumiutui. Onhan se usein normaalia, että urheileva koira jumiutuu, mutta silti jatkossa kyllä osaan kaivella asiaa enemmän. Puhuin asiasta Piiran Leenan kanssa sekä tietenkin Marin kanssa ja molemmat oli sitä mieltä että ei toispuoleisuus toki varmasti kipua ole aiheuttanut, mutta kyllähän sitä tietää itsekin kun kroppa jumissa on ettei aina niin hyvältäkään tunnu. Jatkossa voi sitten hoitaa niitä "normaaleja" urheilukoiran jumeja. Kyllä Marikin oli selvästi iloinen Domin puolesta ja sanoi että ei kyllä ollut mikään helppo tapaus selvittää.
Ihanan aktiivinen viikko takana. En tiedä mistä tämä ilo ja energia pursuaa, mutta ihanaa. Domin kanssa käyty neljissä agilitytreeneissä ja ohjaajakin käynyt lähes joka päivä salilla.
Maanantaina Niinun treeneissä oli kivan virtaava rata, joka sisälsi hyvin monta välistävetoa. Heti ensimmäisellä yrittämälllä lähes loppuun asti, mutta karattuaan puomilta itse keskeytin. Ratasuoritus siihen asti hienoa menoa. Meidän välistävedot on hyvin nopeat ja varmat. Syy miksi ne on niin nopeat ja varmat on siinä kun vaihdoin sen viime syksynä peruuttamiseen. Kun lähden peruuttamaan koira tietää aina suorittaa hypyt edestä. Alkuun peruuttaminen radalla tuntui melko epämukavalta ja kömpelöltä. Mutta nyt muutaman kuukauden takaperinjuoksua treenanneena se ei tunnu enää yhtään epämukavalta. Meidän loppuaika treenistä menikin Niinun kanssa meidän pienoisesta puomiongelmasta puhuessa. Täytyy kirjoittaa aiheesta lisää kun saan ajatuksia kasaan asian suhteen. Niinulta saatiin kuitenkin kullanarvoisia vinkkejä treenamista varten.
Tiistainaajeltiin HSKH:n epiksiin kisaamaan. En jaksanut odottaa myöhään iltaan asti vaan ilmottauduttiin mölleihin. Tavoitteena meillä olikin oikeastaan vain testata kontakteja kisatilanteessa. Ekalla radalla Domi karkasi puomilta, jonka korjasin. Tokalla toistolla pysyi hyvin puomilla ja jäin sitä siitä palkkaamaan alastulolle. Toka rata oli niin hieno kun se voi olla. Koira teki nopean nollan, jolla irtosikin voitto. Koira irtosi, kääntyi hyvin, A:n juoksi täydellisesti ja puomillakin nopea pysähdys ja käskyllä liikkeelle. Tämän radan olisi mielellän nähnyt uudestaan mutta yllätys yllätys kamera oli unohtunut kotiin. Onneksi se tunne pysyy mielessä.
Torstainaaikasin aamusta Niinun hallille treenaamaan Hannen kanssa. Alkuun otin hyppytekniikkaa ja loppuaika keskityttiin Domin kanssa keppeihin ja puomiin. Oli ihanaa kun oli apupalkkaaja paikalla. Kepeille tein monella erilaisilla kulmilla lähetyksiä niin, että itse en liikkunut yhtään vaan koira suoritti kepit täysin itsenäisesti ja Hanne oli etupalkkaamassa. Muutama avokulma oli vaikea ja pientä haahuilua näkyvissä, mutta upeasti pujotteli kepit loppuun asti yksin. Puomia pilkottiin osiin ja juostiin vain alastuloa niin että Hanne piti ja hetsasi ja Domin kanssa juostiin yhdessä täysiä. Näin se toimi ja koira pysähtyi hyvin eikä vapauttanut itse itseään vaan kesti mun voimakkaat spurtit. Hieman ehkä ahnehdin ja kokeilin koko puomilla samaa, mutta sitä ei kestänyt. Jatkossa sitä ei myöskään yritetä vähään aikaan.
Perjantaina sitten vielä Teemun yksärille. Alkuverryttelynä tekniikkapuolella harjoteltiin vähän japanilaista ja valssipersjättöä tiukassa välissä. Teemu uskoo että tämän tyyppiset linjat tulevat yleistymään kisaradoilla . Kyseisen välinhän voi tehdä myös esim. ihan vetämällä tai pakkovalssilla, mutta kellottamalla kyllä selviää kuinka paljon nopeampia persjätöt näissä paikoissa olivat. Sen jälkeen ratatreeniä isolla puolella johon Teemu oli rakentanut kahdeksan esteen radan (yksi putki ja kuusi hyppyä) johon saimme itse sijoitta numerot kuinka halusimme. Jokainen hyppy suoritettiin kerran ja putki kahteen kertaan. Sitten saimme paperilla esteiden suoritusjärjestyksen, mutta emme saaneet enää tutustua rataan, puoli minuuttia saimme kerrata numeroita selin rataan ja eikun menoksi koiran kanssa. Sitten koira puoleksi minuutiksi häkkiin ja uutta rataa kehiin. Mulla iskee helposti apua apua fiilis tuollaisissa ja sen sijaan, että vain keskittyneesti selkä radalle päin rataa lähtisin mielessä käymään läpi, sitä sortuu vaan hermoilemaan ja selittelemään. Parin epäonnistuneen suorituksen jälkeen Teemu räjähti mulle ja johan rupesi onnistumaan. Jotenkin sain pääni kasaan ja pystyinkin parin ekan epäonnistuneen suorituksen jälkeen useampaan nollarataan. Tuollaiset paineensietokykyä, testaavat ja hyvin pitkälle epämukavuusalueelle joutumiset tekee aivan superhyvää. Niissä lopulta onnistuminen tuo huikean hyvän fiiliksen.
Näillä fiiliksillä olikin ihana aloittaa rauhallinen viikonloppu. Eilen otettiin hyvin rennosti ja lenkkeiltiin koirakaverien kanssa. Tänään aiotaan jatkaa aivan samalla linjalla.
Meidän joulutauon jälkeen aloitettiin treenit Domin kanssa parilla eri hyppytekniikkaharjotteilla. Harjoitteet ovat loistava tapa palata tauon jälkeen agilitykentälle. Meillä nyt kyse oli lyhyestä tauosta, mutta varsinkin pidempien taukojen sekä loukkaantumisien jälkeen on suositeltavaa palata ratatreeniin hyppytekniikkaharjotteiden kautta. Hyppytekniikka on opittu taito ja sitä on tärkeää ylläpitää läpi koiran uran. Itse yritän viikottain tehdä pientä hyppytekniikkatreeniä. Harjoitteet voi hyvin sisällyttää päivän treeniin esimerkiksi ottamalla muutaman toiston alkuverryttelynä. Säännöllisesti treenaamalla se pitää yllä oikeaa hyppytekniikkaa sekä hyppykuntoa. Hyppäämisen taitoa on yhtä tärkeää ylläpitää kuin keppien suorittamista.
Vaikka Domi on hyvin kokenut ja tehnyt jo pidempään paljon erilaisia sovelluksia hyppytekniikkatreeneistä niin viikottain Dominkin kanssa teemme ihan perustreenejä kuten perussarjaa, set-point treeniä, kasvavaa sarjaa sekä etäisyyden arviointia. Näillä harjotteilla saa erinomaisesti treenattua tasapainoa, vartalonhallintaa, kehonkäyttöä ja takapään lihaksia. Mikäli ajanputteen vuoksi ei ole mahdollista niin suositan ainakin set-point treenin säännöllistä tekemistä, sillä se on hyppyharjotteista tehokkain. Harjoitteessa saa mielestäni koiran parhaiten keskittymään hyppyyn, tekemään voimakkaan painonsiirron sekä harjoittelemaan korkeuden arviontia. Vauhdittomassa suorituksessa pääsee myös parhaiten analysoimaan koiran tekniikkaa ja kykyä hypätä.
Domin hyppy on parantunut ihan valtavasti viime vuoden aikana. Suurin muutos on tapahtunut koiran takapään kehittymisessä ja sitä kautta itseluottamuksen kasvussa. Hyppytekniikkatreenit on auttaneet myös valtavasti vireen hallinnan kanssa ja eteenpäin fokusoimisessa hypyilä. Olen niin iloinen siitä, että päästiin mukaan hyppytekniikka kouluttajien koulutukseen. Ja siitä että olen jaksanut Domin kanssa ahkerasti harjotteita läpi käydä. Se on ollut kirjaimellisesti projektikoira tässä omassa oppimisessakin. Syksyllä pääsin kouluttamaan monia koirakoita ja kuten toivoin näkemään mahdollisimman paljon erilaisia koiria. Kouluttamisestakin pidin myös kuukauden verran taukoa, mutta nyt on taas koulutuskyselyjä kivasti tullut keväälle. Lisääkin saa tulla, joten jos hyppytekniikkatreenit kiinnostaa niin ota ihmeessä yhteyttä.
Lomat olisi nyt lusittu ja tänään piti palata takaisin töihin. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Tulipas taas syötyä, juotua, valvottua ja vain oltua. Tekeehän se välillä hyvää, mutta reissussa alkoi jo tulla ikävä kuntosalia, terveellistä ruokavaliota ja agilitya. Matkustelu on ihanaa, mutta kyllä kotiin myös on ihana tulla. Domi on myös saanut pitkiä metsälenkkejä lukuun ottamatta lomaillut. Hoidossa oli mennyt hyvin. Jopa niin hyvin etten meinannut saada koiraani takaisin kotiin.
Vuosi 2014 oli kaikkinensa melko raskas. Alkuvuoteen mahtui paljon muutoksia ja surua, mutta loppuvuotta kohden myös aivan mahtavia asioita. Koirien elämääkin vuosi muutti siinä määrin että russelit jäivät pääosin asumaan entisen mieheni kanssa. Pysyvät toki meidänkin elämässä käymällä usein hoidossa. Koirille parasta oli kuitenkin ettei russeleita eroteta toisistaan ja koirien hyvinvointi on toki kaikista tärkeintä.
Kaikki koirat olivat hyvin terveitä koko vuoden, josta täytyy olla aivan äärimmäisen onnellinen. Ottaen huomioon Sentin menneisyyden se on jo varsinainen ihme. Se on ensimmäisenä seitsemänä elinvuotenaan juossut niin paljon eläinlääkärissä, että en uskonut sen ikinä edes elävän näin pitkälle. Tänä vuonna tulee jo yhdeksän vuotta mittariin. Eipä ole myöskään Kevinin eikä Domin kanssa jouduttu kertaakaan eläinlääkäriin.
Agilityn saralla melkein koko vuosi meni todella höntsäilyksi. Kävimme toki viikkotreeneissä, mutta mitään järjestelmällistä treeniä meillä ei ollut ja treenasimme hyvin vähän. Syksyllä FitDogin myötä siihen tuli melkoinen muutos. Nyt tiedän että meissä varmasti olisi potentiaalia runsaasti, mutta se toki vaatii paljon työtä ja omistautumista lajille. En tiedä vielä haluammeko sitä niin paljon.
Harrastamassa varmasti käymme. Koiralle se on onneksi ainakin pomminvarmasti aivan sama kilpailemmeko tavoitteellisesti vai käymmekö vain harrastelemassa. Kahden isomman asian onnistuessa meillä ei varmastikaan ole aikaa, mutta saa nähdä miten käy. Jäämme innolla odottelemaan mitä seuraava nykyinen vuosi tuo tullessaan. Mulla kestää aina kuukauden päivät että tajuan edes vuoden vaihtuneen.
Vuoden viiimeiset agilitytreenit käytiin viime viikon maanantaina Elisan kanssa Teemun yksärillä. Teemu pisti meidät molemmat rutkasti pois omalta mukavuusalueeltaamme. Ja sitä me juuri olimme toivoneetkin. Ihan loistavat treenit, jossa todella laitettiin sekä ohjaaja että koirat koville. Saatiin myös paljon sitä psyykkistä puolta, missä tarvetta selvästi on. Onneksi meillä on tammikuun puolessavälissä jo seuraava Teemun yksäri.
Joulu oli ja meni. Joulunpyhät todella vain levättiin ja syötiin hurjasti. Toki myös lenkkeiltiin ja nautittiin upeista talvikeleistä. Aattoilta oli Domille melko raskas, kun se sai viettää sitä kolmen muun koiran sekä kahden pikkulapsen kanssa. Valvottiin myös Aliasta pelaten pitkälle lähes aamuun asti, eikä koirat tietenkään voineet rauhoittua ennen kuin kaikki nukkuvat. Näinpä Domin joulupäivä meni pitkälti nukkuessa.
Domi sai maistaa myös vähän jouluherkkuja mutta sai niistä hieman mahan sekaisin. Onneksi sitä kesti vain yhden päivän ajan. Lahjaksi Domi sai ihanan vinkuvan fudispallon (Domi ei luojan kiitos sitä vinkuta), ydinluun, DentaStixejä sekä aktivointilelun.
Domi on tosissaan viettänyt totaalitaukoa agilitysta viimeisten treenien jälkeen ja ainakin viikon saa vielä taukoilla. Meillä vielä loma jatkuu viikon verran ja tämäkin postaus on kirjoitettu Hollannista johon tänään lensimme viettämään viimeistä lomaviikkoa sekä Uutta Vuotta.
Domi pääsi hoitoon lapinporokoira Niitun luokse ja he suuntaavat vielä mökille uudeksivuodeksi raketteja pakoon. Domi ei onneksi kovinkaan raketteja pelkää. Niitu sitäkin enemmän, joten ihana että koirat pääsevät maalle pakoon. Lomailu on aina parasta kun tietää että karvakorvat on parhaassa mahdollisessa hoidossa.
Viime viikonloppuna suuntasimme Domin kanssa Lohjalle epiksiin. Olen käynyt hallissa kouluttamassa, mutta Domin kanssa en ole siellä aikaisemmin ollut. Tykkään hallin hiekkapohjasta ja Domikin liikkui siinä luottavaisemmin kuin tekonurmella. Kisaaviin oli toki tarkoitus mennä mutta aikataulusyistä menimme mölleihin, jotta pääsimme aikaisemmin kisoista kotiin. Tärkeintä oli mennä treenaamaan virettä jotenka radan tasolla ei oikeastaan ollut meille minkäänlaista merkitystä.
Vire oli todella hyvä molemmilla radoilla, koira kuunteli hyvin, pysyi lähdöissä eikä purrut tai riekkunut aivan päättömästi ennen starttia. Se oli jopa niin loistavassa vireessä, että mietin onkohan se kipeä, kun se ei ylikuumentunut tuttuun tapaansa. Kyllä koira kuitenkin täysin terve oli. Ehkäpä täytyy vain todeta että opit ovat menneet perille. Puomin tavoitteet eivät kyllä täyttyneet. Koira on aivan liikaa liikkeessä kiinni. Juoksee kyllä alas asti täysillä kun itse etenen, mutta yleensä silloin myös vapauttaa itse itsensä. Vaatii melko paljon treeniä, jotta luottaisin alastuloon.
Viime keskiviikkona olimme Jannin kanssa treenaamassa FitDogin kotiläksyjä. Kävimme ensimmäistä kertaa Vihdissä Koirakoulu Sudenpennun tiloissa. Halli oli oikein toimiva, lämmin ja siellä oli hyvä estekalusto. Pohja tuntui myös hyvältä ja koira liikkui sillä hyvin. Nää on toki koirakohtaisia, mutta Domi liukastelee valitettavan usealla keinonurmella ja on hyvin alustaherkkä koira, joten itse olen hyvin tarkka missä uskallan koiraa hypyttää.
Meillä oli työn alla Jennan vauhdikas treenihaaste. Treenissä sai todella pistää töppöstä toisen eteen. Ideana suoran päässä pystyä irroittamaan koira takaakiertoon ja juosta täysiä tekemään persjättö hallin toiseen päähän. Kuten videolta näkyy me ei onnistuttu. En saanut koiraa tarpeeksi kaukaa lähetettyä takaakiertoon, jotta olisin ehtinyt ennen koiraa putken päähän. Senhän nyt tietää kumpi juoksukilpailun voittaa jos ennen putkea ollaan jo samalla viivalla. Tämän olisi varmasti saanut toimimaan palkkaamalla koiraa muutaman kerran takaakiertoon, mutta päätin että jätetään se tällä kertaa siihen. Me harjoittelemme kotona lähetyksiä takaakierrolle ja aivan pomminvarmasti pian kokeilemme uudestaan samaista treeniä.
Tämän treenin päälle vahvistettiin vielä takaaleikkauksia, onneksi ne sujuivat paremmin. Takaaleikkauksia olisi hyvä kyllä saada sujautettua useimpiin treeneihin ja pitää sitä taitoa yllä. Kun takaaleikkaukset osaa rytmittää niin moni muu rytmittämiskohta tuntuu helpolta sen jälkeen. Hallilta löytyi myös madallettava keinu, jolla juoksutin koiraa päähän ja Janni palkkasi. Meidän keinutreeni etenee nyt kyllä liian hitaasti kun aivan liian harvoin kerkeän sitä harjoittelemaan. Jos ja kun ehtii niin puuttuu apuohjaaja ja keinun vahvistamisessa on kyllä oltava apuohjaaja mukana.
Iltapäivällä treenin jälkeen saatiin vielä aivan ihania uutisia kun käytiin Marin luona Domin kanssa. Koira taisi olla parempi kuin kertaakaan Marin luona, vaikka juuri raskas treeniviikko takana. Oli kropassa edelleen pientä toispuoleisuutta, mutta selvästi jo lievempää. En muista onko Domi koskaan noin rentona ollut hoidossa. Mari kiinnitti tähän asiaan heti huomiota. Ihana kuulla tuollaisia uutisia ja onkin kiva jäädä nyt tauolle kun tietää koiran olevan hyvässä lihaskunnossa.
Edellisviikonloppu vietettiin taas huippuopissa loistavassa seurassa. Oli vuoden viimeisen FitDog leirin aika. Tämän leirin teemana oli "Oma ohjausidentiteetti". Perjantai starttasi tuttuun tapaan eri luennoilla. FitDogilta Laura Heinonen oli kertomassa heidän tuotteistaan sekä yleisesti nesteytyksestä ja palautumisesta. Lauran luennon päätteksi jatkoimme Christina Forsselin kanssa psyykkisen valmennuksen parissa. Christinan luennon teemana oli tavoitteet. Jälleen saatiin aikaan porukassa loistavia keskusteluja ja ajatuksenvirtaa aiheesta.
Lauantaina meidän treenit alkoi jo seitsemältä Agility Akatemialla. Aamulla loksahti suu täysin auki kun katsoin ekaa kertaa ulos puoli kuudelta. Aivan hurja lumimyräkkä ulkona. Ja vieläpä sähköt pois. Että sellaista. Hieman teki haastavaksi lähteä pilkkopimeässä ilman sähköä. Keli oli aivan karmaiseva, missään ei tietenkään tuohon aikaan oltu aurattu, sankka lumisade vei kaiken näkyvyyden ja Kehä III:lla ajeltiinkin sitten neljääkymppiä, eikä toivoakaan ohittamisesta. Ilman maasturia en varmasti olisi uskaltanut lähteä liikenteeseen.
Aloitimme ensimmäisenä Jennan radanlukutaitotreenillä. Paikalle olikin selviytynyt meidän kuuden koirakon ryhmästä ensin vain kaksi henkeä. Treenissä kellotettiin eri ohjausvalintoja. Alkuun ohjaaja valitsi mielestään nopeimman reitin jonka jälkeen samainen pätkä tehtiin Jennan antamalla vaihtoehdolla. Lopputulokset oli hyvin odote. Vedättämällä saan yleensä nopeimman ajan ja kyllä lyhyimmät tiet kannattaa Domin kanssa vaikka välillä tuntuu, että se ei aina olisi niin, kun niissä joutuu aina hieman vauhtia himmaamaan. Jennan kommentit arvostelulipukkeessa olivat. "Loistava tempo käännöksissä ja linjoissa", "Putkijarrua etänä treenattava", "Lyhyet viennit nopeimpia", "Niistot syvemmältä".
Suoraan loppuverryttelyn jälkeen olikin jo aika Juhan treenin. Juhalta löytyikin sitten hieman haastavampia kiemuroita. Me viilasimme pilkkua ja testasimme yhtä pätkää ainakin kolmella eri tavalla, joten me emme taaskaan kovin pitkälle päässeet. Niistä kolmesta vaihtoehdosta voi hyvin viivata yli kyseiseen paikkaan tehtävä takaaleikkaus (ehdoton nounou, harvan pienemmän koiran kanssa toimiikaan, maksikoiran kanssa varmasti hyvinkin) sekä puolivalssit ei oikein meillä ohjaajasta johtuen toimi. Mielettömän tyytyväinen Juha meidän viimeiseen pätkään oli, mutta johan siinä oli sitä pätkää niin monella eri tavalla hinkattukin niin olihan se jo onnistuttava. Itse juhlin vasta siinä vaiheessa kun pääsemme sen tuolla tavalla ensimmäisellä läpi. Niin ja meistä on tullut niin japanilaisen (tuplapersjättö, pakkopersjättö, mikähän sitä parhaiten kuvaisi) faneja. Mä aina yleensä suosin perusohjauksia, mutta tuo vaan toimii meillä superhyvin ja koira lukee niitä huippuhyvin.
Näitten kahden treenin jälkeen oli aika kaikkensa antanut olo. Treenit kuitenkin jatkuivat samantien Jerryn fysiikkarääkillä Masalassa. Aamun aikana en ollut ehtinyt syödä, jotenka salaatti oli syötävä matkalla. Melko turvallista, not. Jerryn treeni oli kirjaimellisesti rääkkiä. Nopeutta, ketteryyttä ja räjähtävyyttä ja lopuksi mitäs muutakaan kuin reisiä hapottavaa viivajuoksua. Tässä vaiheessa olisi kroppa ollut jo täysin valmis sänkyyn. Suuntasin kuitenkin vielä pitkälle kävelylenkille ja siitä suihkun kautta FitDogin pikkujouluihin.
Sunnuntai-aamu starttasi lähes yhtä aikaisin kuin lauantai, mutta tällä kertaa Masalassa ja hyvin hyvin paljon paremmassa ajokelissä. Teemun treenissä taas palattiin back to basics ja rytmittämisen äärelle. Nää on niin mun lempitreenejä, kun väännetään rytmittämistä kunnolla rautalangasta vääntäen. Meillä kuitenkin suurimmat haasteet ovat juuri siellä rytmittämisessä. Tajusin myös kuinka suuri merkitys ohjaavan käden tiputtamisella on. Täytyy ottaa kädetöntä ohjausta treeniohjelmaan. Vaikka radalla pyrinkin ohjaamaan Domia edestä niin takaaleikkaustreenit ovat silti hyvin tärkeitä ja niillä saa koiralle itseluottamusta ja estehakuisuutta (=lisää vauhtia).
Teemun treeneistä vaihdettiin viikonlopun viimeiseen koiralliseen treeniin. Niinun treeneissä taas vähän kellotettiin ja katsottiin kuinka erilaisilla linjoilla on vaikutusta jatkoon. Radalla oli myös kinkkinen putkiansa, johon taisi suurin osa leirin koirista sujahtaa. Kuten Jennankin treeneissä nopeimmat ajat tuli lyhyimmillä matkoilta sekä vedättämällä. Kepeille Domin imu oli hyvä ja ajassa ei suurempaa eroa ollut sinne takaaohjaamalla taikka edestä ohjaamalla. Niistot nousi näidenkin treenien pohjalta treenilistan kärkeen.
Ennen fysiikkatreeniä vein koiran kotiin nukkumaan ja suuntasin itse vielä Masalan koululle. Jerryllä odotti aina niin ihana kuntopiirisetti. Muut lihasryhmät sai hyvin tehtyä, mutta reidet huusivat jo hoosiannaa tässä vaiheessa. Loistavalla tsempillä sain kyllä niistäkin vielä viimeiset rippeet revittyä.
Ihan huikeeta kuinka paljon oppia taas saatiin ja kuinka tuntuu että ne lukuisat pienet palikat rupeaa kolahtamaan kohdilleen. Kuten muissakin lajeissa niin myös agilityssa on äärimmäisen tärkeätä olla ne perusteet kunnossa. Meitä on vienyt eteenpäin paljon se perusasioiden vääntäminen ja leirin mukana tullut systemaattinen ja tavoitteellinen treenaaminen. Koira sekä ohjaaja vietiin fyysisesti melkosen koville, mutta hienosti molemmat tsemppasi jokaisessa treenissä. Domi liikkui hyvin koko viikonlopun ja vaikka väsymys varmasti painoi jo koiraakin niin hyvässä vireessä sain koiran pidettyä ja rimat pysyi. Seuraava leiri onkin sitten onneksi vasta helmikuussa. Domi saa pitää hieman totaalitaukoa agilitysta ja sitten palataan kotiläksyjen pariin.
Apua! Huonostipa pidin lupaukseni joka kuukausittaisesta arkipäivän postauksesta. Marraskuun viimeisenä perjantaina elikkäs jo kolme viikkoa sitten (hups!!) muistin kantaa kameraa mukana.
Meillä herättiin tuttuun tapaan seiskan paikkeilla. Näistä masentavan pimeistä aamuista johtuen useimmiten päästän Domin aamusta vain pihalle ja lenkille lähetään, kun on hieman valoisampaa. Kukapa tuonne pimeyteen vapaaehtoisesti haluaisi jos ei ole pakko.
klo 9-10
Ennen yhdeksää lähdettiin tunnin aamulenkille. Mentiin teitä pitkin ja hihnassa, jotta Domi varmasti pysyi ravilla koko lenkin ajan. Lenkin lopuksi tehtiin käytiin vielä tekemässä mäkitreeniä tällä kertaa hyvin hitaasti kävellen. Lenkin jälkeen Domi sai ruoan.
klo 10.30
Muutaman tunnin ajan tein töitä. Domi yritti muutamaan otteeseen tuoda lelua tai punkea koneen ja sylini väliin. Lopulta tyytyi kohtaloonsa ja meni nukkumaan.
klo 11.00
Kahden paikkeilla pakattiin tavarat ja lähdettiin tallille. Kävin ensin Domin kanssa reilun puolen tunnin lenkin tallin lähimaastoissa. Loppuajan Domi hengaili menossa mukana tallilla.
Kotona oltiin kuuden aikaan. Domi kävi nukkumaan heti saatuaan ruoan. Ilta otettiin hyvin lungisti kotona hyvin syöden ja telkkaria katsellen. Kahdeksan aikaan kävin Domin kanssa vielä vajaan puolen tunnin kävelylenkillä ja lenkin jälkeen pidimme vielä pienen jumppatuokion, lähinnä ristikkäisten jalkojen nostelua sekä selän pyöristämistä.
Kymmenen jälkeen Domi kävi pihalla pikaisesti nostamassa jalkaa ja sen jälkeen vaipui yöunille.
Jos omaat yhtään pentukuumetta niin tiedän täydellisen keinon miten siitä pääsee. Ota bullterrierin pentu hoitoon, voin luvata että kaikki haavet ainakin terrieripennusta karisee :) Meillä oli viime viikonloppuna hoidossa noin kymmenenviikkoinen bullterrierin pentu. Voi veljet mikä meininki täällä oli. Domilla se rankin osuus kuitenkin oli. Joko se roikkui ja pomppi Domissa tai se yritti syödä kukkia, repiä verhoja, syödä sohvaa, syödä pöydänjalkaa, syödä lehtikoria, repiä pyykkejä kuivamasta, ihan mitä vain mieleen tuli.
Ja mä kun ajattelin että ton ikäiset pennut nukkuu paljon. Ekanakin iltana se jaksoi yli viisi tuntia putkeen riehua sekä ulkona että sisällä. Lopulta se oli laitettava omaan yksiöönsä nukkumaan, jotta Domi sai hetken rauhan. Tommoisen kovemman terrieripennun kanssa sai olla aika järeät otteet. Kyllä oli Domilla ihmettelemistä, kun sitä joutui tosissaan komentamaan ja antamaan noottia. Domille ei ole koskaan tarvinnut noin kovasti mistään tähän mennessä sanoa. Me mukamas yritettiin suojata matotkin, mutta jotenkin se onnistui muutamaan kerran kakkaamaan ja pissaamaan matolle. Sen kanssa olisi todella pitänyt olla silmät selässä.
Olihan se sitten rauhottuessaan kuitenkin aika suloinen ja pehmeä pentu. Ja sai luvan tulla toistekin hoitoon.
Domin kanssa mentiin viime FitDog leirin jälkeen taas Marin hoidettavaksi. Kropasta ei rankan treeniviikonlopun jälkeen suurempaa löytynyt ja kun Piiran luona käynnistäkään ei vielä kovin kauaa ollut niin Mari keskittyi kallon hoitamiseen. Domin kropan kranio-sakraalirytmi (apua, vai oliko se pulssi) ei ole ollut tasapainoinen vai pitäisikö sanoa symmetrinen. Pahoittelut hieman kömpelöstä terminologiasta, mutta ideana siis koira on hieman toispuoleinen. Ei pahasti, kaikki fyssarit yms.osteopaatit joiden luona Domi on käynyt eivät sitä ole huomannut.
On kokeiltu agilitytaukoa, normaalitreeniä, kevyttä treeniä, rankkaa treeniä, koiran pumpulissa pitämistä yms, mutta aina se palaa. Koira myös käyttää oikeaa puolta paremmin kuin vasenta. Toki aina on puolieroja ja se ei välttämättä ole vakavaa, mutta kyllähän se on ihmetyttänyt ja painanut mieltä miksi näin. On jumpattu ahkerasti vasenta puolta ja onhan se kehittynyt, mutta täysin normaaliksi se ei voi tulla ennen kuin perimmäinen syy löytyy.
Ehkäpä noin puolen tunnin hoidon jälkeen Mari kysyi uskaltaisiko se hoitaa Domia suun sisäpuolelta, kun ei ulkopuolelta päässyt tarpeeksi hyvin hoitamaan. Olisiko siis pelkoa, että Domi purasisi käsille. Koirien kanssa työskennellessä mitään varmuutta ei koskaan voi antaa, mutta suurella todennäköisyydellä uskalsin veikata ettei Domi purase. Eihän se puraissut ja antoi hyvin hoitaa myös suun sisäpuolelta. Harva koira antaa ja harvalle koiralle Mari olisi näin uskaltanut tehdä.
Mari kysyi onko Domi elämänsä aikana juossut keppi suussa ja törmännyt sillä johonkin niin että suu olisi saanut vaurioita. Jostain mulle tuli HETI flashbaggi. Domi on noin vuotiaana juossut keppi suussa ilmeisesti kallioon/kiveen ja törmännyt keppi edellä siihen. En itse ollut paikalla, mutta koira oli parkaissut aivan veriä seisauttavasti tapahtumasta. Varmasti silloin suuta tutkimme, mutta mitään suurempaa siitä ei tullut ja asia unohtuikin.
Jäin kyllä niin suu auki ja sanattomaksi, että miten Mari sen pystyi tietämään. Peukut pystyyn, että tämä olisi ollut se perimmäinen syy kropan epätasapainon vetämiseen ja nyt Mari olisi sen saanut hoidettua ja osaa sitä jatkossakin tarvittaessa hoitaa. Saa nähä seuraavilla hoitokerroilla miten käy. Koirahan ei tästä sen suuremmin ole mitenkään kärsinyt, mutta Marin kanssa puhuttiin, että ei se kivaa olisi jos päässä joku asia kirraisi pienesti vastaan koko ajan.
Aivan mahtava FitDog leiriviikonloppu takana viikko sitten. Hirmuisen taitavia koiria, motivoituneita ohjaajia, itsensä likoon laittamista ja mikä huipuinta mieletöntä yhteishenkeä ja toisten tsemppaamista. Viikonloppuna nähtiin kyllä niin taitavia koirakoita radalla, että sai suu auki ihmetellä ja vaan hurmiossa katsella niiden menoa.
Perjantaina aloitettiin tuttun tapaan psyykkiseen valmennuksella teemana Mestarillinen harjoittelu. Vaikka tässä ei mitään isompaa uutta tullutkaan eikä se totisesti ole mitään ydinfysiikkaa, niin valtavasti sain irti illan luennosta. Kynä sauhusi valtavasti omia ajatuksiani paperille. Näitä ajatuksia täytyy purkaa enemmänkin itselleni auki ja myös vaikkapa blogin puolelle. Asenne tekemiseen tulee varmasti tulevaisuudessa paranemaan toivottavasti jopa huomattavasti.
Toisen leirin teemana oli "Ohjauksen perustekniikat haltuun". Lauantaina ensimmäisenä treeninä meillä oli Teemun treenit, jossa tosissaan palattiin aivan back to basics ja ohjauksen perustyökaluihin, hidastukseen, jarrutukseen ja suunnanmuutokseen. Näitä treenattiin käytännössä ilman esteitä ja se tuntui paljon vaikeammalta kuin esteiden kanssa. Kun ohjaaja kiihdyttää koira kiihdyttää, kun ohjaaja jarruttaa koira jarruttaa. Me jäätiin tässä tehtävässä kyllä niin luokalle. Kiihdytys onnistui kyllä Domilta loistavasti, mutta jarrutuksista se juoksi kyllä niin läpi ja suunnanmuutoksiin reagoi menemällä vain lujaa ja näimpä kaarrattamalla. Hups. Näistä treeneistä saimme siis paljon kotiläksyjä. Työstämme siis koiran käteentulemisia.
Vein koiran välissä kotiin nukkumaan, sillä meillä jatkui Jerryn fysiikkatreenillä. Tuo kun ei tunnetusti osaa nukkua autossa agilityhallin pihalla vaan nostattaa vain kierroksia siellä itekseen. Jerryn treenit olivat juuri sellaista nopeus- ja räjähtävyys treeniä mitä olin toivonutkin. Alkuun pitkät ja hyvät verryttelyt, sitten juoksuteknikan analysointia ja lopuksi nopeus-ketteryys-räjähtävyys harjoituksia. Lopuksi tehtiin vielä 10 min rentoutumisharjoitus, jossa lähes nukahdin, vaikkakin hallissa oli valtava haukunta ympärille.
Koiran nouto kotoa ja illan lopuksi vielä Niinun treeniin. Niinun treenien teemana oli irtoaminen ja estehakuisuus. Oliko väsymystä vai mitä, mutta jostain syystä en saanut ittelleni enään sitä kunnon tekemisen meininkiä ja 110 % keskittymistä. Yksinkertaisessa takaakiertoon lähetyksessä takuttiin kauan. Hypyn takana oli suoraan putki ja lähettämällä takaakiertoon sain koiran vain joko putkeen tai varomalla putkea sain koiran hyppäämään edestä. Irtoamisen ja estehakuisuuden parantuminen on sai paljon kehuja Niinulta. Ohjaaja ei taas saanut kehuja ja kyllä itsekin potutti suuresti treenin jälkeen, kun en saanut tarpeeksi itsestäni irti. Tässä vaihessa olisi tehnyt vain mieli kaatua sängyn pohjalle, mutta ei. Puolessa tunnissa hikisestä koiraharrastajasta piti saada loihdittua itensä sen näköiseksi, että kehtasi lähteä vielä ulos syömään.
Sunnuntaina sai onneksi nukkua pitkään. Jennan treenin teemana oli koirakon yhteinen rytmi. Valinnan mukaan oli mahdollista keskittyä kontakteihin tai rytmitykseen. Me päätimme keskittyä pelkkään rytmitykseen. Upeitä pätkiä yhteisellä rytmillä saatiin paljon aikaan. Vieläkin lisää Jenna toivoi luottamusta koiraan ja näin kauempaa ohjaamista. Useaan kertaan treenattiin pitkän kiihdytyssuoran jälkeistä sylkkäriä. Muutaman hypyn takaa ohjaus onnistui loistavasti, mutta kun tultin vauhdilla en osannut rytmittää hyppyä vaan joko sain koiran kieltämään liian voimakkaalla jarrulla (töksähtämällä) tai valuin itse liian pitkälle, jolloin en enää kerennyt merkkaamaan seuraavaa hyppyä. Ihan loistavat rytmitystreenit joissa jouduttiin pois mukavuusalueeltamme. Oli myös ihana onnistua, vaikka videoltakin näkee että jalat painaa ja ei meinaa jalka enään millään nousta.
Juhan treeni olikin meille sitten superhaastava. Treenissä teemana ohjattavuus ja hallittavuus. Paljon ollaan lähiaikoina keskitytty irtoamiseen ja estehakuisuuten, joka kyllä näkyi. Kohdat missä koira olisi pitänyt saada käteen olivat meille kompastuskiviä. Rupesihan se viimein putkijarru ja käteen tuleminen toimimaan, kun Juha tarpeeksi läksytti, tsemppasi ja auttoi.
Koira toimi todella hyvin koko viikonlopun ajan. Minkäänlaista väsymystä ei koirassa näkynyt edes viimeisissä treeneissä. Toisin kuin ohjaaja oli jotenkin erityisen väsynyt koko viikonlopun. Oli toki rankka viikonloppu, mutta ei sen ihan noin kovin kyllä pitäisi tuntua. Ehkäpä nesteytys/ravinto puolella oli puutteita tai yöunet olivay huonoja. Tähän täytyy ensi leirillä kiinnittää tarkempaa huomiota
Seuraava leiri onkin ohjelmassa jo reilun viikon kuluttua :)
.jpg)
.jpg)
