keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Hyppytekniikan salojen parissa jälleen

Parisen viikkoa sitten tuli vietettyä viikonloppu perjantaista sunnuntai-iltaan mahtiporukassa hyppykouluttajien jatkoviikonlopussa. Me aloiteltiin jo perjantaina tutustumalla Viikissä yliopistollisen eläinsairaalan eläinfysioterapeutin tutkimuspalveluihin Anna Boströmin johdolla. Olipa mielenkiintoinen käynti. Tutustuimme voimalevyn toimintaan, askelanalyysimattoon sekä lämpökameran toimintaan. Meillä oli demokoirana pieni cockeri Erkki sekä iso saksanpaimenkoira Taika.

Voimalevytutkimuksen avulla saadaan tietoa raajojen painovarauksesta ja askelten alustaa vasten kohdistavasta voimasta. Voimalevyanalyysin avulla ontuma voidaan havaita herkemmin kuin silmämääräisesti. Lämpökamerakuvauksessa mitataan kohteen pinnasta lähtevän säteilyn määrää. Lämpökamera ei kyllä ihan vakuuttanut. Mittaa siis vain pintalämpötilan (ei näytä tulehduksia/muita kipu-alueita) ja siinä oli niin paljon seikkoja mitä täytyy ottaa huomioon (turkki, ei mitään liikuntaa/harjausta, koskettamista yms ennen tutkimusta). 

Lauantai ja sunnuntai meni luentojen ja käytönnönharjoitteiden pareissa. Shokki sai olla koko viikonlopun projektikoirana. Melkoisen pätevä projektikoira onkin. Kroppa ei ole vielä valmis ja se näkyy osassa hyppytekniikkaharjoituksissa vielä melko selvästi, mutta mikä parasta Shokki reagoi nopeasti harjoitteisiin. "Suutarin lapsella ei ole kengiä" pätee myös meidän tapauksessa ja hieman liian vähän on tekniikkaharjoituksia lähiaikoina tehty. Nyt ehdottomasti siis niskasta kiinni tässä asiassa. Shokilla on hyvä estefokus sekä etäisyyden ja korkeuden arviointi on sille helppoa, mutta sen kanssa saa tehdä paljon töitä kropan käytön ja kokoamisen kanssa.

Lauantai päivä vietettiin erilaisten etäisyyden arviointiin liittyvien haasteiden parissa hyvin syvästi. Sunnuntaina käytiin tarkasti läpi kokoaminen sekä tehtiin vauhtikokoamisharjoituksia. Kokoamisharjoitusten lisäksi sunnuntaina käytiin läpi korjaussarjoja okseri-ongelmaisille sekä vireenhallinta-asiota, jotka tietenkin kulkee hyvin usein käsi kädessä hyppytekniikan kanssa. Innostava ja hyvin motivoiva viikonloppu oli jälleen kerran. Ajatuksia sateli vielä monta päivää viikonlopun jälkeen ja kouluttautuminen jatkuu. 

Viikonloppu päättyi ELL, CCRT, VOSMA Tiiu Toijalaan pitämään luentoon "Rasitusvammat ja niiden ehkäisy agilitykoirilla". Luento oli todella hyvä ja hyödyllinen. Olen pyytänyt Niinua tilaamaan Tiiun myös luennoimaan Niinu Agility Sportille ja suosittelen luentoa todella lämpimästi. Luennoilta sai konkreettisia käytännön vinkkejä rasitusperäisten ongelmien havaitsemisesta ja erilaisista ennaltaehkäisemisen keinoista



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti