perjantai 19. joulukuuta 2014

Yksi marraskuinen arkipäivä

Apua! Huonostipa pidin lupaukseni joka kuukausittaisesta arkipäivän postauksesta. Marraskuun viimeisenä perjantaina elikkäs jo kolme viikkoa sitten (hups!!) muistin kantaa kameraa mukana. 

Meillä herättiin tuttuun tapaan seiskan paikkeilla. Näistä masentavan pimeistä aamuista johtuen useimmiten päästän Domin aamusta vain pihalle ja lenkille lähetään, kun on hieman valoisampaa. Kukapa tuonne pimeyteen vapaaehtoisesti haluaisi jos ei ole pakko.

klo 9-10

Ennen yhdeksää lähdettiin tunnin aamulenkille. Mentiin teitä pitkin ja hihnassa, jotta Domi varmasti pysyi ravilla koko lenkin ajan. Lenkin lopuksi tehtiin käytiin vielä tekemässä mäkitreeniä tällä kertaa hyvin hitaasti kävellen. Lenkin jälkeen Domi sai ruoan.

klo 10.30
Muutaman tunnin ajan tein töitä. Domi yritti muutamaan otteeseen tuoda lelua tai punkea koneen ja sylini väliin. Lopulta tyytyi kohtaloonsa ja meni nukkumaan.

klo 11.00
Kahden paikkeilla pakattiin tavarat ja lähdettiin tallille. Kävin ensin Domin kanssa reilun puolen tunnin lenkin tallin lähimaastoissa. Loppuajan Domi hengaili menossa mukana tallilla. 

Kotona oltiin kuuden aikaan. Domi kävi nukkumaan heti saatuaan ruoan. Ilta otettiin hyvin lungisti kotona hyvin syöden ja telkkaria katsellen. Kahdeksan aikaan kävin Domin kanssa vielä vajaan puolen tunnin kävelylenkillä ja lenkin jälkeen pidimme vielä pienen jumppatuokion, lähinnä ristikkäisten jalkojen nostelua sekä selän pyöristämistä.



Kymmenen jälkeen Domi kävi pihalla pikaisesti nostamassa jalkaa ja sen jälkeen vaipui yöunille.

2 kommenttia:

  1. Mitä domin kuppi sisältää? Onko kannattavampaa antaa aamupala koiralle lenkin jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Domin kupissa oli pipanoita, lihaa, porkkanaa ja raejuustoa. Ja kyllä Domi saikin ruoan vasta lenkin jälkeen :)

      Poista