perjantai 10. elokuuta 2012

Poispäinkäännöksiä

Viime viikolla palattiin Sentin kanssa pienen loman jälkeen taas ryhmätreeneihin. Anne olikin suunnitellut kinkkisiä kuvioita meidän päänvaivaksi. Jokaisella pätkällä oli poispäinkäännöksiä ja mähän tunnetusti niin kovin paljon tykkään poispäinkäännöksistä. Mentiin siis täysin pois mukavuusalueelta mikä oli todella hyvä juttu. Ekalla pätkällä treenattiin pimeitä putkikulmia ja poispäinkäännöstä kepeille. Pimeissä putkikulmissa ei mitään ongelmaa, todella hyvin hakee putkenpäät. Poispäinkäännöksestä taisin jo ehtiä julistamaan että ei taida onnistua meiltä kun ei olla harjoiteltu tuollaista mutta pätevä russelinihan teki sen priimasti heti ensimmäisellä kerralla, tehtiin muutaman kerran jotta saatiin ohjaajakin ohjaamaan oikein ja mahdollisimman pienellä kurvilla. Mä en oikeesti tiedä kuka tuolle koiralle on poispäinkäännökset opettanut sillä sehän juma vie osaa ne mutta mä en kyllä varmasti niitä sille ole opettanut. Tokalla pätkällä lisää poispäinkäännöksiä. Pätkällä oli välistäveto- poispäinkäännös- takaakierto kuvio, joka saatiin hyvin sujumaan. Lopussa vielä takaaleikkauksia ja hypyn leijeröintä, no problemos.  TODELLA PÄTEVÄ koira ei ohjaaja.

Viikonloppuna mökkeiltiin ja kaikki koirat pääsivät treenaamaan agilitya pihalla kahden esteen voimin. Välistävetoja, takaakiertoja, pakkovalssia ja päällejuoksua. Domi kiertää takaakierroissa helposti koko esteen vauhdin kiihtyessä, vaikka vedän luokse. Sentin kanssa jatkettin poispäinkäännöksiä, mutta ei saatu sujumaan yhtä hyvin kuin torstain treeneissä. Mä en siis vaan osaa rytmittää niitä oikein, koira kyllä osaa.. aargh. En oo vielä uskaltanut poispäinkäännöksiä esteillä Domille opettaa ennen kuin ite opin ne kunnolla. Domi oli muutes aivan raivona kun joutui kattelemaan terriereiden agilitya ja huusi kuin sitä olisi teurastettu, onneksi meillä ei ole mökkinaapureita lähellä. Ehkäpä kuitenkin pitäisi hieman opettaa sitä rauhottumaan muiden suoritusvuoron aikana, mutta laiska ohjaaja kun oon niin vien sen mieluummin pois tilanteista. Fyi.

Mökiltä kotiin ajaessa pysähdyimme vielä Ojankoon lyhkäsesti treenaamaan. Domin kanssa puomia ja Sentin kanssa muutama toisto puomia sekä keppejä. Sentti teki yllättävän hienot alastulot ilman mitään apuja- toivoa on vielä, kepeillä ei virheitä vaikka tein reilulla sivuttaisetäisyydellä. Domin kanssa kokeiltiin ensin Ojangon leveällä puomilla joka on alkeisestekentällä. mutta hellan lettas sentään millä vauhdilla se juoksi puomin enkä yllättäen kerennyt mukaan jolloin juoksi kontaktin läpi, otti kyllä hyvin kontaktin (se oli oikestaan aika upea juoksukontakti) mutta ei kuitenkaan ihan tarkotuksen mukanen. Molemmat pyöriteltiin päätämme tuolle puomisuoritukselle, toinen on mennyt muutamia kertoja puomia ja juoksee tollasella raivolla ja vauhdilla puomia. Juhan mukaan Domi suunnitteli pysähtymistä kontaktille mutta vauhti oli aivan liian kova alastulolla ja jos olisi pysähtynyt olisi varmasti vetänyt kuperkeikat alastulolle. Onneksi ei kuitenkaan käynyt kuinkaan. Ihan hyvä kuitenkin että päätin opettaa Domille pysäytyskontaktit niin on jonkinlaisia mahdollisuuksia pysyä radalla vauhdissa mukana. Treenattiin myös rengasta ja pussia yksittäisenä esteenä.

Tiistain treeneissä mukana vain Domi. Palauteltiin jälleen mieleen keppejä, tehtiin kuutta keppiä ohjurein. Hyvin hakee kaikista suunnista ja kestää jo sivuttaisetäisyyttä ja takaaleikkauksia kepeillä. Näillä nyt ei kuitenkaan ole kiire, joten jätetään taas hautumaan. Tämän lisäksi tehtiin mukavaa vauhtirataa, muistuteltiin puomin alastuloa ja leikittiin paljon. Treenien jälkeen käytiin moikkaamassa Riikan koiria ja aikamoiset rallit Niitu- lapinkoiran kanssa Domi saikin aikaan. Elin toivossa että mulla olisi väsynyt koira illalla kotona, mutta ei totisesti. Voisiko joku kertoa miten tuon pienen lammaskoiran saisi väsytettyä :)

 Eilen Sentin treeneissä teimme todella kivaa Salme Mujusen 3 luokan rataa (kuva suuntaa antava) viime viikonlopun Porvoon kisoista. Harmi kun ei oltu kisaamassa. Sentti teki rataa todella hienosti (vain ohjaaja sai pari virhettä aikaan), ei voinut Annekaan muuta todeta ratojen jälkeen kuin että todella hienoa. Putkihässäkässä luki todella hyvin ohjausta, 11 takaaleikkaus hieno ja 17 poispäinkäännöksellä upeasti (mä alan ehkä pikku hiljaa lämpenemään noille poispäinkäännöksille, kiitos Sentille joka tekee ne upeasti). Ekalla yrittämällä saatiin lentokeinu (joo, ei todellakaan Sentin tapaista) aikaiseksi, kun lähdin jo rynnimään loppusuoralle enkä pitänyt katsetta koirassa. Tokalla radalla myös yksi virhe kun keppien jälkeen olin sijoittunut aivan päin prinkkalaa enkä saanut koiraa enää ohjattua hypylle 11. Pieni tauko ja kolmannella yrittämällä hieno 0-rata. Voi kun saataisiin yhtä hienoja ratoja myös kisoissa aikaiseksi. Niin ihanaa kyllä päästä pitkän tauon jälkeen taas kunnolla kisaamaan, elokuussa on russelimestaruudet ja syyskuusta toivottavasti aika antaa myöten kisailla sitten enemmänkin.




Ihanaa viikonloppua. Nauttikaamme viimeisistä kesäviikonlopuista :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti