torstai 23. helmikuuta 2012

Osteopaatilla

Eilen kävimme Sentin kanssa osteopaatilla Maare Kaiperlan luona Helsingissä. Maare halusi ensin tutkia Senttiä pöydällä josta Sentti jännittyi melkoisesti joten jatkoimme sitten hoitoa lattialla. Maare löysikin heti ”epäkohtia” Sentin vartalosta. Sentin lantio on vinossa vasemmalle ja lantio on myös hieman voimaton ei siis käytä sitä tarpeeksi =takapäässä ei tarpeeksi moottoria. Nyt kun ajattelee asiaa niin Senttihän tykkää aina istua vinossa vasemmalle. Myöskin Maarle huomasi että oikean polven liikerata ei ole kovin hyvä, ei osannut sanoa onko aiheutunut jonkun tapaturman (putoamisen, törmäämisen yms.) seurauksena vai mistä johtuu. Mitään tapaturmaahan emme ole nähneet, mutta sehän ei tarkoita ettei mitään olisi tapahtunut. Senttihän on melko paljon vapaana, joten on hyvinkin voinut törmätä tai pudota johonkin, tekevälle sattuu.. :) Positiivisinta oli kuitenkin että sanoi Sentin kropan olevan hyvin vastanottavainen hoitoon ja polvenkin liikerata parani jo hoidettaessa.

Jännää oli että Maarle osasi kertoa minkälainen Sentti on. Senttihän on kovin stressiherkkä koira, jonka Maarle tunsi hyvin esimerkiksi pallean jännityksenä. Sanoi myös että Sentti on ihmeen hyvässä kunnossa ottaen huomioon mitä kaikkea Sentti on joutunut elämänsä aikana kokemaan. Kaikki nämä leikkaukset, nukutukset, kiputilat, ruoansulatusvaivat yms. ovat vaikuttaneet hermostoon. Kiputilat laukaisevat ylitilan koiran hermostossa, ja voivat tehdä koirasta jopa aggressiivisen, onneksi näin ei ole Sentin tapauksessa käynyt. Jälleen kerran ymmärrän taas koiraani paremmin. Ajatteli myös Sentin olevan signaaliherkkä koira ja sitähän Sentti nimenomaan on. Kiihtyy nollasta sataan ja saa tietyille asioille ihme kohtauksia ja on helposti aivan ylikierroksilla.

Kehui Sentin hyvin lihaksikkaaksi koiraksi sekä sanoi lihaksiston olevan hyvässä kunnossa. Huomaa kuulemma että Sentin kropasta on pidetty hyvää huolta. Suositteli Sentille myös homeopaattisia lääkkeitä mikäli stressaa ja tuohon kiihtyvyyteen. Uskoi myös jo pelkästään yhden hoitokerran helpottavan Sentin oloa ja uskoi sen tulevan vieläkin elinvoimaisemmaksi ja vähemmän stressiherkäksi koiraksi. Itelle tuli jotenkin paha mieli kun tajusi miten paljon yksikin hoitokerta jo auttaa Senttiä, enkä ole aikaisemmin Senttiä vienyt osteopaatille, vaikka se on ollut jo pidempään mielessä ja edellinen koira kävi osteopaatilla loistavin tuloksin. Sentin kanssa jatkamme muuten ihan normaalia elämää, agilitysta pidämme viikon tauon, olemme ilmoittautuneet reilun viikon päästä sunnuntaina kisoihin, jotka voi toki jättää väliin, mutta Maaren mukaan ei tarvitsisi. Toinen hoitokerta olisi hyvä olla maaliskuun lopussa tai huhtikuussa. Maare uskoi myös Sentin hyppyjen palautuvan puhtaiksi. Suositteli myös takapään harjoituksia, peruuttamisia yms.

Hulppean hintaistahan tuo osteopatia (80 €) on mutta voin kyllä lämpimästi suositella kaikille koirille, myös ennalta ehkäisevänä hoitona. Itsekin olen käynyt osteopaatilla ja hyvää on tehnyt kropalle. Domin olen ajatellut myös viedä ja kysyinkin mikä olisi paras aika tuoda pentu osteopaatille ja kuulemma juuri tässä ”hampaidenvaihto” iässä olisi jo hyvä tuoda jolloin kroppaa on helppo vielä muokata oikeaan suuntaan tarvittaessa. Yritänkin siis saada Domille ajan mahdollisimman pian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti