sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Hyvää Uuttavuotta!

Tervetuloa vuosi 2012 :)

Vietimme uuden vuoden poikkeuksellisesti kotona poikien kanssa, olihan tämä pennullekin ensimmäinen uusi vuosi. Senttihän pelkää raketteja, Kevin taas ei ollenkaan eikä Sentti ole onneksi saanut tartutettua pelkoaan Keviniin. Pyrimme päivällä väsyttämään koirat metsälenkeillä sekä agitreeneillä. Alkuilta menikin oikein mukavasti mutta puolen yön lähestyessä pauke alkoi olemaan niin kova, jolloin pentu sekä Sentti reagoivat. Pari tuntia menikin sitten jännittäessä, mutta yhden jälkeen kaikki koirat rentoutuivat. Kolmen jälkeen yöllä uskaltauduimme sitten pissalle ulos. Onneksi uusi vuosi on vain kerran vuodessa, voi niitä useita koiraraukkoja jotka pelkäävät vielä voimakkaammin kuin Sentti. Toivottavasti monenkaan koiran ei ole tarvinnut uutta vuotta yksin viettää.

Torstai-iltana olimme taas pentukurssilla, harjoittelimme ihmisten kohtaamista eri tilanteissa, luopumista, seuraamista, seisomista liikkeestä sekä paikallaoloa. Domi oli jälleen oikein hyvä. Pysyi todella hyvin kontaktissa ihmisten kohtaamisessa vaikka haluaisikin kaikkia ihmisiä hyppien moikata, luopuminen oli vaikeata, sillä piti luopua ihanasta liikkuvasta pehmolelusta, mutta muutaman toiston jälkeen luopui ihan hyvin. Seuraamista perusasennosta muutaman askeleen sarjoissa meni oikein kivasti. Domi tekee 1 tai 2 perusasentoa hienosti, jonka jälkeen rupeaa heittämään peppua sivulle, täytyy siis ottaa vain 1-2 toistoa ja palkata superhyvin niistä onnistumisista, seisominen hyvin, paikalla olo parantunut ihan superisti edellisistä kerroista, nyt pystyi jo irtautumaan monta metriä.. Kouluttajakin jälleen kehui Domin työskentelyä, ottaa hyvin kontaktia muhun, oppii nopeasti sekä omaa kovan taistelutahdon. Valtavan upea pieni mies.. ;)

Jouluaaton agitreenit jäivät meiltä valitettavasti väliin, mutta eilen ajoimme hallille koko konkka ronkka. Sentti harjoitteli keppejä, takaaleikkauksia kepeille molemmin puolin sekä irtoamista kepeille. Juha oli apuohjaajana palkkaamassa keppien jälkeen, Sentti oli ihan super 6 kepillä, mutta 12 kepillä lopetti kesken vikoilla kepeillä, oltiin myös tehty kyllä jo melko monta toistoa. Jatkossa vain muutama toisto superpalkalla, niin hyvä tulee.. Kevin teki hyppytekniikkaa, keppejä sekä keinua, hypyt hyvin, kepit ja keinu superisti. Kevin on itsenäisempi ja irtoo niin paljon paremmin kuin Sentti, niitä on niin erilaista ohjata.. Domikin pääsi leikkimään hallille sekä juoksemaan putkesta läpi, intoa riitti ja lopuksi juoksikin jo hieman mutkalla olevasta putkestakin läpi vauhdilla.. jee.. :)

Sain joululahjaksi ihanan pikku IPadin näppäimistöineen, sujuu siis bloginkin päivittäminen jouhevasti jatkossa.

Ohessa vielä muutama joulukuva, jouluaatto aamu- ja päivä vietettiin Juhan äidillä, josta koirakuvat otettu ja illaksi mentiin iskälle. Kilttejä on jälleen kaikki ollut, kuten lahjakuvasta voisi päätellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti