lauantai 2. heinäkuuta 2016

Lavatansseja ja lettuja

Kuva: Joni O.
Juhannus oli ja meni. Kaikki hyvä valitettavasti loppuu aikanaan. Olipas taas ihana päästä perheen ja kavereiden kanssa mökille rentoutumaan ja nautiskelemaan hyvästä ruoasta, juomasta ja tietenkin perinteisistä lavatansseista. Ja mikä hienointa, hellettä riitti kolmelle päivälle. Koirille mökkiviikonloput ei taida olla sieltä rentouttavammasta päästä. Ainakaan silloin, kun mökillä on noinkin paljon porukkaa. Täytyy olla kokojan hereillä ja kärryillä mitä tapahtuu ja missä. Silmät menee väkisin jo iltaisin kiinni, mutta on vain taisteltava hereillä. 



Poikien seurana juhannuksena oli myös kultainennoutaja Hipsu. Hipsu alkaa vaan olemaan jo niinvanha ettei sitä voisi vähempää kiinnostaa poikien leikkiinkutsut vaan se ignooraa aivan täysin Shokin ja Domin. Shokki on aivan huumassa SUP-lautailusta. Kun joku on lähdossä suppailemaan Shokin löytää varmasti ensimmäisenä laudan päältä odottamasta kyytiä. Ja mikäli kyytiin ei pääse niin Shokki lähtee uimalla mukaan tai jää rääkymään laiturille.


Meidän aksatauko jatkuu näköjään edelleen. Viikko vielä töitä ja alkaisi kunnon kesäloma ja siitä kesälomasta on tarkoitus pyhittää aikaa treenaamiselle. Kesäloma itseasiassa alkaa parin päivän intensiivisellä hyppytekniikkakoulutuksella, sillä hyppytekniikkakouluttaja porukan kesken kokoonnumme pariksi päiväksi Vapun luo Siuntioon. Shokki pääsee projektikoiraksi, hävettävän vähän se on hyppytekniikkaa treenannutkin lähiaikoina. Hieman olisi pakko ehtiä ensi viikolla esteillä käydä sillä Shokin olisi tarkoitus startata ensi viikonloppuna agirodussa ALO radalla. Hups. Mihin sitä on lupautunutkaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti