maanantai 25. marraskuuta 2013

Ei järin loistavalta näytä

Tänään oli Sentin kontrollikäynti. Sentti on voinut niin hyvin, että lääkäriin mentiin melko hyvin mielin. Kauluria ei enää pidetty viikonloppuna, kun haava oli hyvin parantunut eikä Sentti enää ollut kiinnostunut nuolemaan sitä. Sentti oli kauhusta kankeana, kun ajettiin lääkärin pihaan. Huoneessa koko koira tärisi, läähätti ja lipo huuliaan. Hoitajan koskettaessa peräpäätä se jo murisi hoitajalle. Koko koira muuttuu aivan eri koiraksi lääkärissä. Kaiken sen kokeman jälkeen en kyllä yhtään ihmettele. En luota Senttiin yhtään siellä. Sillä onkin pidettävä kuonokoppaa päällä.

Valitettavasti melko nopeasti huomattiin, että kaikki ei ollutkaan niin hyvin kuin miltä näytti. Paise oli uusinut. Se oli vielä sen verran pieni ja niin lähellä perä-aukkoa, ettei sitä edes huomannut, kun koira oli hereillä vaan vasta rauhoitettuna. Oikeaan aikaan kyllä mentiin lääkäriin, huomenna se olisi varmasti ollut taas jo golfpallon kokoinen. Huolestuttavaa oli että paise uusi, vaikka tulehduslääkekuuri on päällä. Paiseesta otettiin näyte ja toivottavasti siitä ei mitään vakavampaa löydy. 

Koirat on siis pidettävä taas erillään. Onneksi Kevin ja Domi uskoo pysyä kauempana Sentistä ja yksinollessaan laitetaan koirat eri kerroksiin. Tuo koiraportti, joka hankittiin Domin ollessa pentu on kyllä ollut useasti myös pentu-ajan jälkeen käytössä. Domi tuli perjantai-iltana hoidosta ja Kevin vasta eilen illalla, joten en vaan taas raski kiikuttaa niitä takaisin hoitoon. Yhtä hyvin tai paremminkin ne toki hoidossa viihtyy, mutta ei kyllä itse haluaisi taas olla erossa. 

Kyllä surettaa kun toinen joutuu näinkin paljon taas kärsimään. Mysteerinen kutinakin on taas palannut. Varmaan lääkityksestä tai stressistä johtuen. Ei muuta kuin kauluri takas päälle, sama lääkitys ja hoito jatkuu. Viikon päästä taas kontrollikäynnille. Toivottavasti silloin saadaan jo parempia uutisia. 

Sentti taas aineissa

2 kommenttia:

  1. No voihan rähmä! Onpas nyt kenkkujuttu. Toivottavsti nyt rauhoittuisi ja menisi pois koko vaiva! Tsempityksiä teille kovasti!

    VastaaPoista