perjantai 20. syyskuuta 2013

Perjantain kunniaksi tupla

Tänään ajettiin Domin kanssa Ojankoon epistelemään viimeiseen Tehis-cuppiin. Kaikista mahdollisista ja mahdottomista sääpalveluista tuli tarkastettua, että vesisadetta ei olisi odotettavissa, mutta niin vaan kastuttiin. Onneksi vain yhden kuuron verran. Mutta kannatti lähteä. Kotiintuomisina kaksi nollarataa, sijoilla 1 ja 2. 

Ensimmäisellä radalla aivan turhaa varmistelua ohjaajalta. Radan keskivaiheilla oleva oranssi putki oli valinnainen. Ajatus oli ohjata kauempaan päätyyn sillä näin saatiin parempi tie seuraavalle putkelle, mutta Domi kyllä sujahti jo lähempään päätyyn. Liekö veto lähtenyt myöhässä. Loppusuoralla oli persjätön paikka, mutta mitä lie taas ajattelin. Myöhässä olin eikä persjättöön eikä takaaleikkaukseen enää mahdollisuuksia. Näin siis muutama ylimääräinen pyörähdys koiralla kun juoksin ulkokautta. 

Tokalla radalla yritettiin unohtaa varmistelu ja melko hyvin siinä onnistuttiinkin. Paitsi paitsi paitsi, kotona tuli sanomista puomin suorituksesta ja ihan aiheesta videon nähtyäni. Itse huomasin kyllä että vapautti itsensä liikkeestä, mutta sitä en kyllä radalla huomannut, että pysähtyi vasta maahan eikä kontaktille. Tällä radalla päästiin ajateltuun putken päähän sekä loppusuoralla tuli myös tehtyä se ajateltu persjättö. 

Ehkäpä me tosissaan vielä tänä vuonna kisavalmiita ollaan?! Jännää... 


2 kommenttia:

  1. Hieno, taitava Domi! Kisavalmiudesta en tiedä, kun en agilitya harrasta! Terkuin: Tiina + nelijalkaiset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa meidän kanssa kokeilemaan agilityharrastuksen aloittamista :)

      Poista