Valoa elämään

Ihanaa. Kevät ja valo on saapumassa myös tänne pohjoiseen. Kylläpäs vaan valosan ajan runsas lisääntyminen saa niin paljon positiivia asioita aikaan. Kyllä tuo aurinko aktivoi ja piristää niin valtavasti.  Onhan se nyt ihan eri lähteä kuudelta aamulla tarpomaan pitkää lenkkiä pimeässä kuin valosassa. Varsinkin kun asuu täällä metsän keskellä, jossa ei ihan kovin montaa katuvaloa ole. Eilen kevät kyllä otti hieman takapakkia, mutta ei anneta sen häiritä. Torstai-iltana metsälenkiltä pihaan tullessa olin niin innoissani, kun näin meidän pihan olevan lähes sula. Mutta ihan vielä (kiitos eilisen takatalven) ei kuitenkaan pääse kaivamaan hyppyesteitä talviteloilta.

Meillä on eletty normaalia hyvin kiireistä arkea. Töitä olisi paljon ja onneksi olen jo oppinut sanomaan osalle töistä ei. Shokki on oma pieni hullu itsensä. Domin kanssa on ollut hieman huolia taas. Me ollaan käyty Marin luona hyvin usein lähiaikoina ja huomenna olemme taas menossa. Itse polvi tuntuu olevan hyvä, mutta jostain syystä jumeja on ja niitä tulee liian nopeasti vaikka olemme koettaneet elää melko pumpulissa viimeiset viikot. Kehonhallintaharjoituksissa ei tunnu enää lähes minkäänlaista eroa oikean tai vasemman puolen välillä. Käymme kerran viikossa vesijuoksemassa, mutta viime kertaan asti sielläkään ei ole näkynyt minkäänlaista suurta puolieroa. Nämä liukkaat kelit eivät vaan niinkuin yhtään helpota asiaa. Juoksunarttujen tuoksut saavat henkisesti Domin melkoiseen lukkoon ja sitä myötä myös fyysiseen lukkoon. Eturauhastulehdusta ei kuitenkaan tunnu olevan, mutta mikäli tuoksut ei Domin mielessä pikaisesti helpota niin haetaan apua kyllä eläinlääkäriltä.  

Shokin kanssa on käyty tekemässä parisen kertaa viikossa lyhyitä treenejä. Sille selvästi vähän useammin, mutta hyvin lyhyissä pätkissä sopii kaikista parhaiten. Olen kyllä niin onnellinen tuosta viiden minuutin ajomatkan päässä olevasta hallista. On myös tullut koulutettua niin paljoa ja koirat kätevästi mukana niin olen ennen tai jälkeen jäänyt tekemään muutaman minuutin treenit. Sen kanssa on kyllä niin ilo tehdä hommia. Onhan se kovin erilainen kuin aikaisemmat ohjaamani koirat, mutta niin loistavaa kuinka paljon se opettaa itseäni olemalla hyvin hyvin ainutlaatuinen ohjattava. Koskaan ei voi tietää millaiset treenit on tulossa. Pitäisi kääriä hihat ja hieman suunnitelmallisemmin alkaa Shokkia viemään eteenpäin. Nyt kun tietää harrastavansa terveen koiran kanssa niin pitäisi alkaa listaamaan jo hieman tavoitteitakin ylös.

Onnellinen, kiitollinen ja huojentunut

Nyt on kyllä niin onnellinen olo, positiiviset adjektiivit loppuu kesken. Shokki kävi vetäisemässä torstai-iltana iltäkännit Univet Espoon Eläinsairaalassa, elikkäs siis läpivalaisussa Jan Räihän luona. Olen käyttänyt kaikki koirani Räihän luona, joten ei ollut kyllä epäselvää kenelle koiran veisin.

Shokki oli illan viimeinen asiakas ja röntgenissä ruuhkaa, joten olipa piinaavaa odottaa Shokin tuloksia. Onneksi Räihä päästi meidät nopeasti piinasta kuvien valmistauduttua ja sanoi heti, että kaikki näyttää hyvältä. Kävimme kaikki kuvat kuitenkin rauhassa läpi, hännästä henkitorveen asti. Lonkka ja kyynärkuvat lähtivät vielä kennelliittoon lausuttavaksi. Henkilökohtaisesti minulle ehdottomasti tärkeintä on kuitenkin Räihän mielipide, siitä että koira on näiltä osin terve. Kovinkaan paljoa mä en näistä osaa sanoa, mutta varsinkin lonkkakuvat näyttävät oikein hyviltä. Keväämmälllä sitten tutkitaan vielä silmät, polvet ja sydän.

Pienen mulkun kurinpalautus

Meidän pieni kakara on taas lähipäivinä näytellyt parhaita puoliaan (not). On popsittu alusvaatteita, mattoja, kenkiä, kengän nauhoja, torkkupeittoja ja omaa lelukoriaan. Miksi oi miksi pitää syödä ne kalleimmat alusvaatteet ja kengistäkin on kelvannut vain kalleimmat ja UGG:it on tietenkin mieluisimmat syödä. En edes halua ajatella kuinka paljon se on rahallisesti tuhonnut.  Se kyllä tasan tietää koska se on tehnyt väärin. Se on niin läpinäkyvä, sillä hetkellä kotiintullessa kun huomaan sankarin "tuhotyöt" niin tyyppi hiipii takavasemmalle ja kattelee seinille. 

Osaa se olla myös aika sydäntenmurskaaja kun sille vähän ääntä korottaa niin se osaa kyllä heittää sellaisen "olenmaailmankilteinjasöpoin enkäikinäenää teemitäänpahaa" ilmeen, että vaikka kuinka yrittää pitää pokan niin meinaa itselläkin sydän sulaa. Miten niin osaa vetää oikeista naruista. Hauskinta on kun vähän tuntemattomimmille kerto mitä se on puuhannut niin mua ei uskota, "eihän noin pieni ja söpö ja kiltti" mitään tee. Täys piru puettuna sheltin vaatteisiin.

Julkisesti ei ehkä saisi koskaan haukkua omaa koiraan, enkä oikeastaan haukukaan, mutta onhan toi nyt oikeasti aika mulkku (vaikke me rakastetaankin sitä ihan hirveästi). Esimerkkinä, jos emme aamulla herää hänelle sopivaan aikaan niin on ihan ok vaikkapa kakata sisään siitä hyvästä. Se on saatu ymmärtämään, että makkariin ei ole asiaa viikonloppuisin ennen kasia, mutta fiksuna pienenä poikana mielenosoituksellisesti nyt keksinyt kakkaamisen. Tai jos joutuu jäähylle kodinhoitohuoneeseen niin asiaan kuuluu tuhota vähintään wessapaperi rulla siellä ollessaan.

Se on nyt jo vuoden täyttänyt ja nyt tällä viikolla sille on totisesti näytetty, että tuollainen peli ei totisesti enää vetele. Voin myöntää, että se on varmasti ollut tässä asiassa liian löysällä kurilla selvästi kun nyt murkkuiässä on pitänyt uudestaan aloittaa tuhoamispuuhat . Shokki tiedoksesi, sun pelisi on nyt pelattu. 

Tänään on bileet, kaikki sileeks

Tänään juhlitaan Shokkia. Hän pääsee syntymäpäivän kunniaksi ihanan Jennan treeneihin sekä treenien jälkeen hän saa eteensä gourmee aterian.

Vapaapäivät on aika pop

Meillä oli ihan aito kokonainen vapaapäivä viime lauantaina. Tai siis mulla. Mun ainut missio oli nukkua aamulla pitkään. Olisihan mun pitänyt tietää, että Shokki on eri mieltä. Shokki herätti seiskalta. Päästin sen pihalle, toivoen saavani jatkaa vielä unia. Shokki ei todella ollut samaa mieltä. Se tekee ihan kaikkensa herättääkseen. Mistä se on edes keksinyt noin paljon lukuisia tapoja herättää ihmiset. Ensi kerralla mä lukitsen sen vessaan. Prkl.

Parasta tekemistä vapaapäivänä on tietenkin viettää koko päivä koirien kanssa. Niinpä heti herättyämme pakkasin koirat autoon ja suuntasimme Lohjalle Emmiinan luokse. Koulutin Shokin veljelle hyppytekniikkaa ja lopuksi myös Shokki sai pidemmän tauon jälkeen tehdä vähän hyppytekniikkaa. Ja tietenkin riekkumaan veljen kanssa. 

Treenien jälkeen ajettiin Saaran ja lauman kanssa Vantaalle lenkkeilemään. Kuten kuvista voi päätellä meillä keli ei oikein suosinut vaan harmaata oli. Eipä keli tainnut koiria haitata ollenkaan. Onnessaan ne juoksivat reilu kolme tuntia metsässä. Mahto olla ainakin noilla pienimmillä melko raskasta, kun suurin osa lenkistä rämmittiin polkujen ulkopuolella. Loppulenkistä huomasimme kävelevämme ympyrää, olimme siis onnistuneet eksymään. Autoille onneksi löydettiin, kun hieman keskityimme asiaan. Hyvässä lenkkiseurassa kolme tuntia vierähtää kyllä nopsasti huonommassakin kelissä. Kotona oltiin vasta viiden aikaan. Ajattelin näiden jälkeen jopa Shokinkin olevan rättiväsynyt, mutta mikropäikkärien jälkeen tuttuun tapaan hillui koko illan. 

Toiveena kaksi tervettä koiraa

Miten tuntuukin, että viimeisen vuoden aikana meillä on ollut hieman epäonnea. Kaikkea pientä on sattunut Domin kanssa. Ei toki mitään vakavaa, mistä saa toki olla onnellinen. Vakuutusyhtiö ei varmasti ole myöskään  kovin onnellinen meidän koirien tapaturma-alttiudesta. Tässä taloudessa on kyllä varmasti vakuutukset maksaneet itsensä takaisin, sen verta usein olen täyttänyt lähivuosina tuota korvauslomaketta. 

Juuri kun Domi alkoi tuntumaan jalan osalta terveeltä niin oli Shokin vuoro teloa itseänsä. Shokki, meidän pieni itsemurhakandidaatti käväisi tammikuussa pyörähtämässä hevosen jaloissa. Se oli todella monen ikävän sattumuksen summa, jota ei olisi tapahtunut ilman kaahaavaa autoa. Itse toki aina otan riskin, kun vien koirani tallille, mutta voisiko ihmiset vaan ajaa hiljaa hevosten ohi. Siinä ei onneksi käynyt pahemmin. Toki seuraavana päivänä kävin hoidattamassa koiran mahdollisten jumien vuoksi, mutta sen jälkeen jatkoimme normaalia elämää.

Reilu viikko tapahtuneesta Shokille nousi vasempaan kylkeen patti. Konsultoin tässä vaiheessa eläinlääkäriä ja kun patissa ei näkynyt mitään ulkoista uskoin patin olevan kudosnestettä. Patti jäi kuitenkin tarkkailun alle ja mikäli patti ei lähtisi välittömästi pienenemään, koira eläinlääkäriin.  Patti ei lähtenyt heti laskemaan ja koira tässä vaiheessa jo hoidossa meidän lomareissun vuoksi. Koira siis mahdollisimman pian eläinlääkäriin. Tässä vaiheessa pattiin oli jo ilmennyt hieman mätää päälle. Patti oli siis päässyt "räjähtämään" ja pienen pienistä rei`istä tuli mätää ulos.

Shokki pääsi heti maanantaina eläinlääkärin poydälle. Katkenneet verisuoneet olivat synnyttäneet kuollutta ihoa ja kuollut iho oli alkanut mätimään. Mätäpaise avattiin ja puhdistettiin. Paise oli salakavalasti päässyt kasvaamaan sisällä ja vasta isommaksi kasvaessa tuntui ihon alla. Nämä kuvat olivat kuulemma hyvin siistejä otoksia tapahtuneesta. Mä olisin varmaan pyörtynyt, jos olisin ollut paikalla. Oli kuulemma tehnyt tiukkaa Emmiinankin katsoa. Tässä vaiheessa annettiin haavalle pari päivää aikaa, jos terveet verisuonet olisivat tervehdyttäneet avohaavan. Emminaalla on ollut mieletön työ putsata haavaa ja vaihtaa kääreitä. Haava pysyi siistinä, mutta kuollut iho lähti kuin paperi alta, joten ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin leikkaus.

Leikkauksessa ihoa jouduttiin avaamaan vielä enemmän, jotta tervettä ihoa saatiin venytettyä päälle. Tikkirivi oli lopulta yli 10 cm pitkä. Viimeisistä kuvista kuitenkin näkyy hyvin miten hienosti leikkausarpi on parantunut. Tämä ei luojan kiitos tule kuitenkaan vaikuttamaan mitenkään koiran loppuelämään. Vain leikkausarpi ja iso karvaton alue vasemmassa kyljessä muistuttaa tapahtuneesta. Karvakin tulee kasvamaan takaisin, paitsi toki arven kohdalta. Ja eikös jokaisella kunnon miehellä vähän arpia kuulukin olla. 

Shokista ei ole kyllä millään tavalla näkynyt missään vaiheessa sen olleen kipeä. Se on ollut äärettömän reipas kaikki eläinlääkärikäynnit ja vaikka sitä on rönkitty ja revitty tikkejä niin se on vain rakastanut eläinlääkäriä joka kerta. Nyt on tikit poistettu jo maanantaina ja Shokki on taas elämänsä kunnossa. Onneksi tapahtuneesta ei tullut pidempää sairaslomaa vaan olemme päässet jo elämään täysin normaalia elämää. Kiitos vielä Emmiinalle, joka hoisi Shokkia parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka olin hyvin kaukana niin tiesin Shokin olevan parhaissa mahdollisissa käsissä täällä Suomessa.

Kylmästä lämpimään ei sujunut ihan toivotulla tavalla

Viikko sitten lauantaina siirryimme 50 astetta lämpimämpään Dubaihin. Samaisena aamuna kävin hallilla tekemässä treenit hallilla molempien koirien kanssa ja mietin kuinka onnelliseksi se teki kun pääsin molempien kanssa treenaamaan. Domi teki hyppytekniikkaa ja Shokki pääsi juoksemaan pientä putkirallia. Eipä mennyt siitä montaa päivää, kun Shokki jo makasi nukutettuna leikkauspöydällä.

Domi meni kaverilleni ihanaisen lapinporokoira nartun luokse hoitoon ja Shokki pääsi oman veljensä ja kahden russelineidin seuraksi. Shokille ilmestyi juuri ennen meidän lähtöä patti vasempaan kylkeen. Asiasta toki heti konsultoitiin eläinlääkäriä, mutta kun mitään ulkoista ei löytynyt ja samaiseen kohtaan Shokki oli saanut pienen iskun niin oletuksena oli patin olevan kudosnestettä. Koira voi kuitenkin loistavasti eikä millään tavoin aristanut pattia tai ihoa patin lähellä.

Patin ympärille ilmestyi kuitenkin pikkuhiljaa hieman mätää. Edellis sunnuntaina oltiin yhteydessä hoitopaikan kanssa ja päätettiin hoitaa koira eläinlääkäriin mahdollisimman pian. Koira heti maanantaina eläinlääkäriin, jolloin karu totuus paljastui. Kyseessä olikin sisällä kasvanut valtava mätäpaise, joka oli räjähtänyt. Iskun seurauksena oli kehon sisällä katkennut verisuonia, jotka synnyttivät kuollutta ihoa. Tämä kuollut iho oli sitten siellä sisäisesti alkanut märkimään. Miten voikin olla niin huono tuuri. Luojan kiitos koira vietiin eläinlääkäriin, jottei tulehdus päässyt enempää leviämään kehossa. Ihoa avattiin kunnolla ja toivottiin jos se lähtisi paranemaan ilman leikkausta. Alue ei kuitenkaan lähtenyt paranemaan, joten koira leikattiin viime torstaina.

Ei muuten ole kovin kivaa olla noin kaukana kotoa, kun toinen sairastuu vakavammin. Tiesin toki, että koira on parhaassa mahdollisessa hoidossa, mutta kyllä tuli tunne, että voisinko ottaa taksin lentokentälle ja lähteä ensimmäisellä mahdollisella lennolla Suomeen.  Dubai, helle ja aurinko olivat ihania ja hemmottelivat meitä mutta onpa ihana myös olla kotona taas koirien kanssa. Näistä Suomen ilmoista en viitsi kirjoittaa yhtään mitään. 

Ei pysty, ei kykene

On kyselty tuleeko Shokista agilitykoira?  Itse en ainakaan uskalla vastata tuohon kysymykseen ennen kuin tiedän koiran terveeksi. Kyllä Shokki on harjoitellut paljon agilityyn valmistavia taitoja.  Ja kyllä se pääsee pari kertaa viikossa halliin harjoittelemaan agilityn pohjia, mutta mitään suunnitelmallista treeniä emme ole aloitelleet. Hypyt on opetettu tarjoamisen kautta ja niitä se yksittäisenä speedbumbeilla hakee todella hyvin. Kontaktit ja kepit aloitamme vasta terveystulosten selvittyä. Minkäänlaisia pohjatöitäkään niihin ei ole vielä aloitettu. 

Haastellisinta Shokin kanssa on vireen hallinta ja keskittyminen. Luulen että olisimme tehneet jo ehkä vähän enemmänkin, jos pääkoppa olisi kestänyt. Olemme tehneet valtavasti töitä hallissa rauhoittumisen ympärillä, sillä vaan kaatuu vati nurin hyvin nopeasti nähdessään muiden tekevän. Ei pysty- ei kykene nappi menee päälle ja yhteys koiraan katkeaa.  Täysiä se osaa mennä, mutta se ei ole millään tavoin hallittua. Se kyllä mielellään rallaa täysiä pitkin kenttää ja puree lahkeesta. Olemmekin tehneet harjoituksia matalammassa vireessä, vaadittu sitä keskittymistä ja aivojen käyttöä. Kaikkea ei voi ratkaista vain täysiä juoksemisella. Uskon näiden hyvin huolellisesti tehtyjen pohjien vuoksi koiran kehittyvän melko nopeastikin, kun pääkoppa kestää ohjaaajahäiriön. 

Helpompaa väitän, että olisi myös ollut jos koira olisi yhtään ahne. Kyllä se kotona ottaa herkut, mutta hallilla ei voisi vähempää kiinnostaa namit. Taisteluhalua on onneksi hyvin, mutta sekin vaihtelee kuinka kauan jaksaa saman lelun kanssa leikkiä. Tuon pienen koiran kiinnostuksen kohteet vaan vaihtuu nanosekunnissa. Ruokakupillakaan ei voi pysyä paikallaan montaa kymmentä sekunttia.

Olemme kuvanneet alun treeneja melko paljon, mutta kiitos vanhan Appleni totaalisen leviämisen ne ovat edelleen sen vanhan koneen I-moviella, jonka vuoksi en vielä niitä pääse jakamaan. Saatuani ihanan uuden pienen ja kevyen maccini ei ole tehnyt mieli palata hitaalle vanhalle koneelleni, joka varmaan avaa I-movieta sen puoli tuntia. Toki aion ne vielä kaivaa esille.

Kääntyminen aloitettiin hyvin varovasti vasta lähempänä 9 kk ikää siihen asti juostiin pääosin suoraan. Muutaman kokeilun jälkeen uskallan ehkä sanoa ääneen, että koira näyttäisi kääntyvän todella hyvin. Paljon olemme juosseet eteenpäin targetille, harjottaen ohjaajahäiriötä. Shokki kuten usea minikoira lukee jalkojani todella tarkasti ja niiden osottaessa vähääkään väärään paikkaan menee koira juuri sinne. Koiran kehonhallintaan olen tyytyväinen ja toki kehonhallintatreenit jatkuvat ahkerasti. 

Hyppytekniikkaa se on tehnyt reilu 4 kuukautta vanhasta noin reilun kuukauden välein speedbumbeilla. Nyt koiran täyttäessä 11 kk aloitamme hyppytekniikkatreenit kahden viikon välein. Shokin ollessa reilun vuoden ikäinen, pääsemme treenaamaan pikkuhiljaa korkeuden arviontia sekä etäisyyden arvointia niin silloin otan hyppytekniikkatreenit aktiivisesti viikottaiseen treeniohjelmaamme. Pentu hyppytekniikka postausta on pyydetty ja lupaan ottaa sen pikimmiten myös työn alle.

Domi valitettavasti taukoilee vielä ratatreenistä ainakin tämän kuun, joten Shokki saa nyt hypätä suuriin saappaisiin ja tuurata Domia ainakin alkuvuoden Niinun treeneissä. Helppoa Shokin kanssa ei ole ollut, mutta onpahan se opettanut myös paljon minua taas. Ja kyllä niistä alun täydellisistä häröilyistä on menty jo paljon eteenpäin. 

Once again year 2015

Niin paljon ihania asioita on tänä vuonna tapahtunut, että melkein meinasi iskeä paniikki vuoden vaihtumisesta. Viimeksi tänä aamuna herätessäni mieheni vierestä ja koirien tullessa kainalooni mietin kuinka kiitollinen olen näistä ympärilläni olevista miehistä. Varmasti päällimmäisenä tästä vuodesta mieleen jää kihlaus, unelmien tontin ostaminen ja tulevan kotimme suunnittelu, Shokin tulo elämäämme, yrittäjäksi ryhtyminen sekä ihanat koulutettavani. Ihan kyynelet silmissä onnesta sai muistella viime vuostta.

Tulen myös muistamaan vuoden todella kovasta työnteosta, ehkä välillä jopa liiankin kovasta. Syksyllä oli hetkiä, jolloin huomasi oman jaksamisen olevan hetkittäin tiukalla. Onneksi on nuo karvakorvat, jotka pakottavat kovassakin työputkessa lenkkeilemään paljon sekä viettämään aikaa heidän positiivisessa seurassa ilman työhuolia. Meidän tulee kuitenkin tänä vuonna aloittaa oman kodin rakentaminen. Se ei valitettavasti ihan ilmaista ole, joten töitä on tehtävä paljon myös tänä vuonna.

Yrittäjäksi ryhtyminen oli iso asia itselleni. Olen saanut todella paljon kyselyjä ja varauksia on jo tarpeeksi kesäkuuhun asti. Niinu Agility Sportin kurssit varataan heti täyteen. Aika mieletöntä. Ihanat koulutettavat piristävät mieltä ja osan koirakoiden kanssa olemme saaneet huikeita tuloksia ja parannuksia aikaan. Kuinka lukuisia kertoja olenkaan lähtenyt hallille kouluttamaan väsyneenä jo rankan työpäivän jälkeen, mutta joka kerta piristynyt kouluttaessani. Kiitos siitä kuuluu parhaille koulutettavilleni, olette ihania.

Alkuvuosi meni melko kovaa treenatessa agilitya ja Domin ja minun yhteistyö oli nivoutunut todella hyvään uomaan. Domi oli kropaltaan ja kehonhallinnaltaan todella hyvässä kunnossa ja se näkyi hyppytekniikassa ja radalla etenemisessä. Kävimme parilla reissulla Euroopassa alkuvuodesta ja Domi pääsi hoitopaikkaansa lapinporokoira Niitun luokse. Maaliskuussa lomaillessamme Turussa sain saman päivän aikana hyvin pysäyttäviä uutisia. Pari läheistä ystävääni menettivät osan itsestään kun Kamu-hevonen ja Domin ystävä Tosca-koira vietiin aivan liian aikaisin pois luotamme. En varmasti koskaan ole puristanut Domia niin kovin kuin hakiessani sen hoidosta tuon päivän jälkeen.

Huhtikuussa meidän lauman kokoonpano muuttui melkoisesti, kun pieni ja pippurinen Shokki liittyi laumaamme. Vaikka pentu saattoi tulla yllätyksenä niin tulevaa pentua oli kyllä suunniteltu hartaudella yli vuosi. Olin myös päättänyt, että kaikkien palasten tulee loksahtaa paikalleen ja niinpä jännitys pennun tulosta säilyi loppuun asti, kun täytyi odottaa eläinlääkäritestin ja pentutestin tuloksia. Luonnollisesti loppukevät ja kesä meni pennun kanssa touhutessa ja maailmaan tutustuttaessa. Shokki on kyllä totisesti mullistanut meidän elämää melkoisesti vuoden aikana.

Domi sairasti toukokuussa melko ikävän ihotulehduksen, jonka takia kaikki karvat piti ajaa pois jo toukokuussa. Onneksi tulehdus helpotti hyvin nopeasti, kun iho pääsi taas hengittämään. Toukokuussa aloitimme sen myötä myös pidemmän agilitytauon. Kesä meni kokonaan töissä ja koirien kanssa puuhatessa. Kesäkuussa aloitimme unelmoinnin tontista ja viimein elokuussa monen mutkan kautta unelma toteutui ja saimme ostettua tontin itsellemme. 

Shokki aloitti kesällä pikkuhiljaa agilityyn tutustumisen lähinnä hyppytekniikan ja kehonhallintaharjoituksilla. Syksyllä kuvioon tuli myös suoraan putkeen tutustuminen sekä tarjoamalla yksittäisiin hyppyihin tutustuttaminen. Hyvin maltillisesti ja rauhallisesti Shokin kanssa on agility aloiteltu. Lokakuussa Domi reväytti pahasti vasemman polvensa ja koko loppuvuosi onkin paranneltu ja kuntoutettu Domia. Onneksi olemme jo voiton puolella. Oli melko raskasta pitää toista täysin levossa ja samalla talossa asui ylivilkas pieni sheltin alku, joka halusi riehua Domin kanssa. Loppuvuodesta kävimme myös hyvin paljon koirien kanssa tallilla hevostelemassa ja molemmista on tullut helppoja tallikoiria.

Tärkeimpänä edellisvuoden tavoitteena ja toiveena oli kaikkien terveenä pysyminen. Shokin osalta siinä pysyttiinkin täysin. Domin kanssa on valitettavasti taas sattunut ja tapahtunut monen koiran osalta. Ei onneksi mitään hengenvaarallista, mutta ihotulehdus, useammat lihasjumit ja loppuvuoden paha revähdys varjostivat vuotta. Domi tulee varmasti koko loppuelämän olemaan "kaikki tai ei mitään" koira ja kuten Domi varmasti sanoisi rapatessa roiskuu ja toisille vaan tuntuu tapahtuvan enemmän kuin toisille. 

Olemme äärimmäisen kiitollisia viime vuodesta ja otamme enemmän kuin innolla vastaan vuoden 2016. Toivottavasti se on täynnä yhtä ihania hetkiä kuin viime vuosi. Ensi vuoden suunnitelmat täytyy jättää 

Meidän joulu

Meidän joulu meni ohi ihan hujauksessa. Tärkeintä itselleni oli kuitenkin pysähtyä ja viettää laatuaikaa rakkaimpieni kanssa. Vietimme ihanat neljä päivää läheistemme seurastamme nauttien, syöden, juoden, saunoen, lenkkeillen ja lautapelejä pelaen. Koirat saivat varmasti myös omasta mielestään ihanat joulun pyhät. Aattona kävimme aamulla tekemässä hallilla pienet hyppyteknikka ja kehonhallintatreenit, joulupäivänä sekä tapaninpäivänä koirat saivat nauttia päivät tallilla hevosten kanssa kirmatessa. Ja kuten jouluun kuuluu myös koirat saivat herkutella hieman kinkkua.

Ihanaa joulua!

Ihanaa joulua! Nauttikaa ja rentoutukaa. Niin me ainakin aiomme tehdä

Tunnetko koirakon vastuunjaon hypyissä?

Kuva: NAS

Omassa vuoden viimeisessä blogikirjoituksessani Niinu Agility Sportin blogiin käsitellään hyvin tärkeätä aihetta, ohjaajan ja koiran vastuualueita. Kirjoituksen löydät täältä.

Potilaspäiväkirjaa

Domista on jäänyt kirjoittelu hyvin vähälle lähiaikoina, eipä siitä kovasti olekaan kerrottavaa ollut. Domi on parannellut kovasti itseään ja nyt uskon meidän olevan jo voiton puolella. Vielä en ihan uskalla huokaista helpotuksesta, mutta mikäli toipuminen yhtä hyvin sujuu kuin tähänkin asti niin ensi viikolla uskallan antaa Domin jo liikkua lähes normaalisti. Ja siitä vielä viikko niin voimme aloittaa hyppytekniikkatreenit. 

Revähtymisestä on nyt seitsemän viikkoa. Parantuminen on siis edennyt täysin aikataulussa. Pari ensimmäistä viikkoa oli todella vaikeita. Noin aktiiviselta ja kaiken 110% itsestään aina antavalta koiralta lähes kaiken liikunnan kieltäminen oli todella ikävää. Domi ei millään pystynyt käsittämään, miksi siltä kielletään kaikki. Koirat piti yrittää pitää erillään, sillä Shokkihan riehutti Domia tuttuun tapaan. Tässä vaiheessa olikin parempi, että Domi lähtee äitini luokse parantelemaan itseään. Siellä Domi oli selvästi helpompi pitää levossa ja jalka parani paremmin

Domi on tämän seitsemän viikon ajan hoidettu viikon välein auki kranaalioksaaliterapialla. Reilu viikko tapahtuneesta, kun Domi hoidettiin toisen kerran oli se todella kipeä. Se oikeasti huusi ja ulvo, kun sitä hoidettiin. Vaikka Emmiina irrotti kätensäkin niin ulvonta jatkui. Koiraa ei siis todellakaan satutettu vaan yritettiin vaan saada lantiota ja pallean aluetta auki. Se oli vain niin kertakaikkisen jumissa. Pikkuhiljaa joka viikko se on kuitenkin ollut parempi. Puolieroa toki koirassa vielä on, mutta se on toki normaalia noin ison trauman jälkeen.

Laukkaa Domi on saanut nyt käyttää viikon verran. Kovin mielellään Domi tarjoaa useimmiten vielä oikeata laukkaa. Tarkoitus olisi toki nimenomaan, että Domi käyttäisi jo molempia laukkoja. Koiran laukkaa ei vaan ole yhtä helppo valita kuin esimerkiksi hevosen. Vasemman takajalan lihakset on edelleen heikommat, mutta parempaan suuntaan ollaan kokoajan menossa. Takapään vahvistamisen olemme jo aloittaneet monilla erilaisilla kehonhallintaharjoituksilla. Aloitamme myös vielä ennen joulua vesijuoksun.

Agilitykoira on huippu-urheilija

Uusin blogikirjoitukseni Niinu Agility Sportin blogissa käsittelee agilityn fyysisiä vaatimuksia koiralle. Samaista aihetta on usein sivuttu myös omassa blogissani. Mikäli se ei ole vielä osunut silmiisi niin löydät blogikirjoituksen täältä. 

Oman elämänsä supersankari

Meidän pieni oman elämänsä supersankari Shokkendaal eli Shokki on jo kahdeksan kuukautta. Kahdeksan kuukautta? Ei kyllä uskoisi. Siitä on tässä kahden kuukauden aikana kehittynnyt melkoinen oman elämänsä supersankari. Se on meille maailman rakkain, enkä vaihtaisi sekuntiakaan sen kanssa mistään hinnasta pois, mutta se kyllä totisesti osaa myös kiristää hermoja. Energiaa on liikaa AINA, mikään tekeminen ei riitä vaan aina pitää saada lisää ja lisää. Kyltymätön? Koko ajan pitää olla jotain ärsyttämässä. Tätä kirjoittessa se on yli 20 kertaa yrittänyt tuoda sen säälittävää ketun käpälää mun näppikselle.

Ulkona se on melkoisen vaikea ulkoilutettava. Puhelimessa puhumisesta lenkin aikana ei kannata enää haaveilla, Shokki kyllä vaatii täyden huomion lenkin aikana. Se sinkoilee joka suuntaan, vetää remmissä, hyökkii mm. autojen, mopojen, pyörien, rullaluistelijoiden postilaatikoiden ja ruohonleikkureiden perään. Ja se on lahkeessa kiinni pienestäkin juoksuliikkeestä. Osaa se käyttäytyäkin kontaktissa ollessaan ja hienosti luopuu vastaantulevista ihmisistä ja koirista. Hyvin rentouttavia lenkkejä meillä siis harrastetaan. Pääosin me onneksi kuljetaan vapaaana ja se saa turvallisesti sinkoilla eri suuntiin.

Hän on siis hyvin energinen ja reipas tapaus, joka ei kyllä ota elämästä minkäänlaista stressiä. Liikkuu reippaasti kaikissa uusissa paikoissa ja omistajan kauhuksi pitää korkeista paikoista. Kaikki ihmiset ja varsinkin lapset ovat hyvin rakastettavia ja suukoteltavia, mitä lyhyempi ihminen sen ihanempaa. Muut koirat ovat vähän enemmän nyt ruvenneet kiinnostamaan ja niille on myös hyvin kiva haukkua. Jos sille äristään niin se kyllä todella ärisee takas ja kunnolla. Muutaman kerran oon ajatellut sen äristessä isommille, että nyt lähti Shokki seinille, mutta ei se ihme kyllä ole vielä kenenkään toimesta seinille lentänyt.

Keskittymiskyky on hyvin vähäistä ja kiinnostuksen kohteet vaihtuu nanosekunnissa. Taistelutahto on kohtuullisen hyvä ja Domin ollessa vieressä/mukana leikissä todella hyvä. Kehonhallinta on esimerkillisen hyvää tuon ikäiselle. Ponnistusvoimaa riittäisi vaikka mihin ja kiipeileminen sohvatyynyillä ja vastaavissa paikoissa on hyvin helppoa, jopa gasellimaista. Ahne se ei ole yhtään, saisi olla ahneempi niin auttaisi koulutuksellisissa asioissa.

Tekstin perusteella Shokki kuulostaa jopa ongelmaiselta, mutta helppo se ei missään nimessä ole. Tuo vääränlainen paimennuvietti, jopa addikti tiettyihin asioihin ei tee sen kanssa elämisestä kovin helppoa. Kuten alussa sanoin siitä huolimatta se on maailman rakkain. Se vaatii vaan paljon duunia ja pitkää pinnaa. Itsepähän valittiin se pentueen "hulluin" ja rohkein.

8 kuukauden mitat

paino: 6000 g

säkä: 33,3 cm